Kaksi ystäwystä.
Joka tahtoo ihmisiä tutkia jossakin paikkakunnassa ja jonakin aikana,
erehtyy suuresti, jos tarkkaa waan elämän waloisia kohtia, jättäen
katselematta sen pimentoja ja warjoisia puolia. Ei waan pappilassa ja
eräiden wirkamiesten taloissa ole tilaisuus tutkia maaseutujemme
elämää. Halwat talonpoikaiset talot, hajoitetut sinne tänne awaran
maakunnan keskeen, antawat usein parhaimman walon maapitäjäin elämästä.
Kaupungin elämän keskus ei ole aina siellä, missä rakennustaito ja
rikkaus owat korottaneet ylpeitä rakennuksia kahdenpuolen katuja; se on
usein matalain asuntojen keskellä, missä ulkonäöltä ei luulisi olewan
muuta kuin kurjuutta ja kataluutta. Jokaisella kaupungilla on joku
paikka, se saattaa olla näkemältä huono ja arwoton, joka on kuuluisampi
muita, ei niin paljon suurista tapauksista, joita kertoo historia
tulewille sukupolwille, kuin enemmän monista salatuista syistä, jotka
siellä kehittyiwät waikuttamaan tärkeihin tapauksiin. Sellainen paikka
oli Wiipurissa Punainen Lähde. Kuinka monta ihmistä on saattanut käydä
Wiipurissa, huomaamatta Torkkelin rakennuksen satoja wuosia wanhaa
jäännöstä, tuota uljasta Wiipurin linnaa, johon yhdistyy Karjalan, koko
Itä-Suomen historia, waan Punaisen Lähteen hän ainakin on tullut
tietämään. Sen nimi on pian yhtä kuuluisa kuin Wiipurin rinkelit,
joiden wuosisatojen wanhaa mainetta kaikki uuden ajan leipomistaide ei
ole woinut tummentaa. Punainen Lähde ei ole muuta kuin tawallinen
kaiwo, jonka nykyisin peittää keltaiseksi woideltu kansirakennus. Mutta
se ei ole aina ollut sellainen. Sen ensimäinen kansirakennus oli
punainen, ja siitä se sai nykyisen nimensä. Sellainen se oli silloinkin
kuin sen ympärillä liikkui elämä ja tapaukset, joista tässä on aikomus
kertoa.
Punaisen Lähteen ympärille oli lewennyt awonainen paikka, jonka
kahdelle siwulle jo oli ilmestynyt uudemman ajan rakennuksia. Pari
kolme wanhaa hökkeliä muistutti wielä paikan wanhoista ajoista. Näiden
hökkelien seassa oli pari sawella ja kalkilla silattua rakennusta,
joista toinen oli Juutalaisten synagogana, ja jonka asukkaat kauan
aikaa oliwat Wiipurin kaupungin salaisuuksia. Wastapäätä oli wanha
mustettunut rakennus, missä asui joku tai useampi kaupungin pienempiä
mestareita. Tämän rakennuksen wastassa seisoi wielä eräitä wuosia sitte
kaksikertainen, wähän jo kallistunut rakennus, yhdistetty useamman
pienemmän, yhtä rawistuneen asunnon kanssa, erinäisenä neljännyksenä.
Koko kaupungissa oli tuskin huonomman näköistä neljännystä kuin tämä
Punaisen Lähteen wieressä. Harwat taisiwat olla ne kaupunkilaiset,
jotka ajaessaan tahi käwellessään tämän kaupungin osan siwuitse woiwat
muuten kuin ylenkatseella tahi surkutuksella siihen silmiään luoda.
Eräänä iltana, se oli syksyllä wuonna 1817, kaksi miestä tuli yhteen
emäntä Kuikan asunnossa, jonka ainoa neliruutuinen ikkuna oli pian
wastapäätä Punaista Lähdettä. Toinen näistä oli nähtäwästi joku
käsiammattilainen, waan toinen, wälkkywissä napeissa ja pää pönkitetty
nutun sinisellä pystykauluksella taaksepäin wähän keikalleen, näytti
hywin sotilaan näköiseltä. He oliwat juuri saaneet punssilasit eteensä,
kun käsiammattilainen sanoi:
--"Woisin lyödä wedon, Iiwana, että sinulla on tänään hywin tärkeitä
waltakunnan asioita pääsi täynnä. Sinä et ole muutoin näyttäyt noin
wakaiselta, paitsi milloin joku ruhtinas on ollut tulossa
kaupunkiimme."
--"Sinä erhetyt, Loiri! Minä olen wakainen jokaisessa wirkani
toimessa", wastasi Iiwana, kallistaen punssilain suuhunsa.
--"Turhaa se kuitenkin on, ajattelen minä, olla aina noin wakainen.
Ihmiset sanowat sinua liian jyrkäksi, Iiwana, eikä tässä kaupungissa
pelätä ketään niin kuin sinua."
--"Tekewätkö he niin?"
--"Warmaa se on, Iiwana! Ja suoraan sanoen, kun minäkin näen sinun noin
tönkkänä tulewan kadulla wastaani, sydämeni lentää kylmäksi--sillä se
on juuri kuin tulisit panemaan minua kahleihin."
--"Sinä olet hywin lapsellinen, weli Loiri! Minun suurin wikani on,
että olen liian wienoluontoinen, ja sentähden minulla ei ole onnea.
Lain ja oikeuden palwelijana minä en saisi armahtaa ketään, en omaa
lastanikaan. Minulla ei saisi olla sydäntä, waan ainoastaan rautainen
tahto ja teräksiset kädet, joita mikään este ei saisi seisottaa, joita
itkut ja woiwotukset eiwät saisi pehmentää. Sellainen, weli Loiri,
minun olisi oltawa."
--"Minusta nähden ja mitä ihmiset sinusta tuntewat, sinä et ole kaukana
siitä esikuwasta", sanoi waskiseppä Loiri. "Ken sinua nytkin, Iiwana
parka, käskee tuommoiseen pönttöön kuin tuo sotilas=takki puristumaan,
että naamasi on puristunut siniseksi kuin kellotornin katto tuolla
linnan mäellä? Ja suoraan sanoen, tiedätkö miksi ihmiset sinua
haukkuwat? Ne sanowat sinua linnan torniksi."
--"Linnan torniksi?" kiljasi Iiwana. "Olenko ollut wäärässä? En
suinkaan! Nämä ihmiset eiwät ansaitse mitään armoa. Tahtoisin heidät
yhdellä nuoralla kuristaa ja näyttää heille missä on linnan torni.
Kiittämättömät ihmiset! Eiwätkö tunne kenen ansio se on, että saawat
kaduilla waikka sydän=yöllä käwellä rauhassa ja yhtä huoletta kuin
omissa huoneissaan; eiwätkö tunne, että jos minä pitäisin yhden ainoan
napin auki tässä wirka=takissani, se woisi panna wapisemaan koko
kaupungin. Ja tuntewatko, että nyt paraillaan, kun Iiwana on tuskin
ehtinyt nielaista tuon lämpöisen lasin sydämeensä, saattaa joukko
roswoja mennä Punaisen Lähteen ohitse ja koko Wiipurin linna olla
huomen=aamuna heidän wallassa? Ja mitä sinäkään tiedät, weli Loiri,
joka taot waan waskea, että syntisen ihmisen korwat halkeewat--etpä
edes sitäkään tiedä, että juuri tänä iltana minun on oltawa walweilla
enemmän kuin koskaan!"
--"Juuri tänä iltanako?" kysyi waskiseppä Loiri kummastellen. "Meillä
on kuitenkin sywin rauha, ja luulisin, että lait ja asetukset----"
--"Laitko ja asetukset?" huusi Iiwana kiiwastuen. "Lait ja asetukset?
Kuinka kauas luulisit niillä mentäwän? Tiedätkö, weli Loiri? Lait ja
asetukset owat kuin sinun waskilewysi, joita tänään taot haahloiksi ja
huomenna kattiloiksi. Arwaatko mitä paroni sanoi minulle tänä aamuna?"
--"No mitä paroni woi niin ihmeitä sanoa?"
--"Hän sanoi minulle: Iiwana! minä käsken, sinun pitää tänä iltana
seista Punaisella Lähteellä, ja kun siitä lähtee kaupunkiin tulemaan
sellainen ja sellainen mies, sellaisissa ja sellaisissa waatteissa,
koprista se kiinni, pane rautoihin ja wie suorastaan linnaan."
--"Ja sellaista käskyä sinä tottelet?"
--"Minä sanoin: herra paroni! mutta jos laki ja asetukset... Olisithan
nähnyt mitä hän silloin teki."
--"No mitä hän teki?"
--"Hän otti käsillään molemmasta poskiparrastani, wetäsi minua ensin
yhdänne päin, irwisti ja sanoi: Iiwana, katso, tämä on laki, ja sitte
toisanne päin ja sanoi: tämä on asetukset, ja sitä hän teki minulle
kunne Wiipurin kaupunki lensi silmissäni ympäri minun ja paronin, ja
koko Wiipuri ei ollut enää muuta kuin paroni ja minä ja minä ja
paroni."
--"Kuinka hän sitä woi tehdä?"
--"Hän teki sitä näin, weli Loiri!"
Iiwana pani lasinsa pöydälle, tarttui waskisepän poskipartaan molemmin
käsin ja wanutti häntä kahdannepäin, että sepän silmät kääntyiwät nurin
päässä ja suuret pisarat tippuiwat hänen waskenkarwaisille poskillensa.
--"Tämä on hirweää", huokasi wihdoin waskiseppä Loiri, päästyänsä
Iiwanan käsistä.
--"Mutta se on puhdasta totuutta, ja nyt tunnet mitä laki ja asetus
on", sanoi Iiwana, "ja sentähden minun tulee tämä ilta ja yö seista
Punaisella Lähteellä ja ottaa kiinni en tiedä mikä nuori mies ja sen
seuralaiset."
Hän oli tuskin ehtinyt tämän sanoa ja ottaa jälleen wajaan
punssilasinsa, kun emäntä Kuikka tuli juosten huoneesen, huutaen:
"Iiwana, Iiwana, Punaiselle Lähteelle!"
Iiwana kallisti lasin huulillensa ja syöksi sitte nurin=niskoinsa ulos.