Mustanojan tappelun perästä, Elokuun 16 p. 1855, Wenäjän työnä Krimissä
oli waan suojella Sewastopolin linnaa. Liittolaiset lähestyiwät päiwä
päiwältä linnan muureja. Pommitus kiihtyi yhä tulisemmaksi. Linnassa
oli tuskin puolia rakennuksia lujina, nekin kasarmeina tahi
hospitaleina. Pommit ja projektilit kaatoiwat tuhat miestä joka päiwä.
Kaduilla ei näkynyt päiwällä kuin sotawäkeä ja lääkäreitä korjaamassa
haawoitettuja. Naiset jo oliwat ammoin lähetetyt pois. Ei ollut enää
mitään paikkaa, jossa woi hengen waaratta käwellä. Kukaan ei tiennyt
minä hetkenä pommi saattoi pudota ja musertaa mitä ympärille sattui.
Näin oli päästy Elokuun loppupuoleen, kun eräsnä aamuna linnan asukkaat
hyppäsiwät säikähtyneinä wuoteiltaan. Liittolaisten koko leiri näytti
olewan tulen ja sawun wallassa. Hirweä jyrinä pani linnan kiwiseinät
wapisemaan. Pommia satoi alas linnan kaduille ja huoneiden katoille
kuin ukkosen ilmalla rakeita. Linnan wiimeinen päiwä näytti tulleeksi.
Puolustajat epäiliwät paetako ja hylätä koko linna waiko wieläkin
odottaa. Puolustus näytti jo mahdottomalle. Mutta pakeneminen tämän
ryntäyksen aikana ei ollut waaratta. Päätettiin wihdoin korjailla waan
wahingoita, joita wihollisten pommit ja projektilit tekiwät muureihin,
ja wiiwyttää ryntäystä. Sotawäki kaatui juukottain. Satoja
haawoitettuja joka hetki, ei waan räjähtäwäin pommein ympärillä, waan
wielä enemmän kaatuwain kiwihuoneiden raunioilla. Pommituksen ajalla ei
woitu korjata huoneitakaan. Useassa paikoin keräytyi kokonaiset mäet
kaatuneita, joiden päällitse uudet joukot riensiwät toimittamaan
ampumista tahi parantamaan reikiä muurissa. Moni haawoitettu sai
tuntikaudet odottaa apua.
Silloin yhtäkkiä ilmestyi sotawäen sekaan eräs nais=olento, mustissa
waatteissa walkea esiliina wyöllä. Hän kantoi kädessään riippuwan
astian wettä ja toisessa tukun liinawaatetta. Sen muoto, ehkä waalea,
loisti tulen ja sawun seasta kuin enkelin muoto. Sen huulilla leikitsi
suloinen hymy, joka ei näkynyt tietäwän mitään kuolemasta, mikä raateli
hänen ympärillään. Tuliset pommit putosiwat hänen wiereensä, räjähtiwät
siruiksi, mutta nainen otti waan silloin esiliinansa taipeen käteensä
ja nosti sen silmillensä. Sotamiehet kiljasiwat säikähtyneinä, luullen
tuon hurjan naisolennon kaatuneen ja lyödyn murskaksi. Mutta kun räjäys
oli ohitse, hän seisoi paikallaan, pyyhkäsi silmiänsä ja riensi
edelleen. Hän oli ehtinyt erään kiwirakennuksen kohdalle, jonka seinät
jo oliwat ammutut hajalleen, mutta josta yksi nurkka wielä riippui
kiwillä ja murskalla täytetyn kadun yli. Eräs upseri seisoi wallilla,
kaatuwan huoneen kohdalla, ja näki tuon kummallisen nais=olennon.
Säikähtyneenä hän koetti huutamalla saattaa naisen askeleita, mutta
turhaan. Kun mikään ei auttanut, hän lähetti erään sotamiehen
taluttamaan pois onnetonta naista, joka ei nähnyt uhkaawaa waaraa.
Sotamies juoksi naisen luo, yritti ottamaan sitä kädestä, waan silloin
kuului hirweä täräys, riippuwa seinä makasi rauniona, nainen ja
sotamies oliwat häwinneet. Upseri kauhistui. Hän juoksi etsimään kahta
hautautunutta. Ne oliwat jääneet raunion alle. Hän näki waan ruumiin
palaisia raunion wälissä. Hän kurkisti niitä katsomaan, waan silloin
sama nais=olento jo seisoi raunion huipulla, terweenä kuin ennenkin,
tuo pian yliluontoinen hymy huulilla.
--"Herra armahda meitä!" huusiwat kaikki, jotka tämän näkiwät, tehden
ristinmerkin rintaansa.
Mutta upseri ei hämmästynyt, hän juoksi tuota kummallista olentoa
kohti, tawoittaakseen sitä, waan juuri kun hän jo oli sen luona, palawa
pommi putosi hänen ja nais=olennon wälille. Silmänräpäys wielä, ja
molemmat oliwat kadotetut. Upseri heittäysi alassuin rauniolle. Nainen
wiskautui pommin päälle, kääräsi walkoisen esiliinansa sen ympäri--ja
siihen se sammui. Kun upseri wihdoin nosti päätänsä, hän näki edessään
sammuneen pommin, mutta nainen jo oli kadonnut. Upserin näkö waalistui
kuoleman kaltaiseksi.
Pommituksen koko woima näytti wihdoin kokoontuneen erästä muurin
heikointa paikkaa kohti. Suuret lohkareet mureniwat siitä maahan joka
pamauksella. Suojelus=wäki oli käsketty estämään siinä kohdassa
pelättyä rynnäkköä. Mutta wihollinen huomasi sen ja laski hirmuisen
tulisateen lakaisemaan pnhtaaksi muurin sisäpuolen. Satoja kaatui siinä
joka minutissa. Useammat oliwat waan haawoitetut. Niitä käskettiin
joukko saattamaan hospitaleihin, mutta uudet joukot saiwat yhä hautansa
entisten kaatuneiden päälle, tullen wuorostaan hekin uusien kaatuwain
alle haudatuiksi. Wihdoin waikeni käsky, kukaan ei rohennut enää
lähestyä warmaa kuolemaa. Silloin nais=olento, walkea esiliinan liewe
silmillä, nähtiin wakaisilla, waan kiireillä askelilla rientäwän tuota
waarallista paikkaa kohti. Hän katosi sinne pian tulen ja sawun sekaan.