Ahwenanmaan saaristo oli seuraawana kesänä eroitettu kaikesta
yhteydestä muun Suomen kanssa. Länsiwaltojen laiwastot purjehtiwat
ympäri Suomen= ja Pohjanlahden wesiä, ottaen kiinni jokaisen laiwan ja
weneen, minkä tapasiwat merellä. Bomarsundin linnassa oli sota=ajalla
tawallinen kielto; ettei linnaan päässyt kukaan, jolla siihen ei ollut
erinäistä lupaa. Mutta silloinen eroitettu sulkeus=tila, jossa asukkaat
oliwat, waikutti linnan asukasten ja ympäristön wälillä kiihkeämmän
yhteyden kuin tawallisesti. Wiikkokaudet, warsinkin alusta kesää,
kuluiwat saamatta Suomesta mitään tietoja. Wihollisten laiwain
liikunnot oliwat ainoat uutiset, jotka toiwat uutta puheen ainetta
saariston asukasten elämään. Asukasten täytyi wiettää ikäwää aikaansa
miten paraiten osasiwat. Komendantin, hra Bodiskon, kohteliaisuus oli
paraimpana apuna linnalaisten ajanwietoissa. Seurallinen elämä sai
aiwan wapaasti liikkua linnan asukasten ja ympärillä asuwan herraswäen
kesken.
Eräänä päiwänä oli wihollinen laiwaparwi asettunut linnan edustalle ja
näytti lähestywän linnaa. Kanonain jyrinä pani koko linnan wäestön
wapisemaan. Linnalaisten patterit, jotka oliwat ulompana niemissä,
oliwat kohta pakoitetut waikenemaan, ja niiden wäestön täytyi wetäytyä
linnaan. Tämä näytti olewan linnan wiimeinen päiwä. Pian lensiwät
armottomat projektilit linnan kiwiseiniä kohti. Linna oli kohta
peitetty tulen ja sawun sekaan. Sen wahwat kiwiseinät wapisiwat. Oli
kuin tuhat ukkoisen woimaa yhtaikaa olisi iskenyt tulta ja jyrisnyt
linnan ympärillä. Jo oli linnan wäestö kadottanut toiwon minkään
pelastamisesta. Mutta ampuminen taukosi yhtäkkiä. Kun sawu wähän ajan
takaa oli haihtunut, satama oli puhdas, ja tyyni meren lahti wälkkyi
kuulakkana, linnan harmaat kiwiseinät kuwastiwat kylkiänsä rauhallisena
kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ernest oli hyökkäyksen ajan ollut
lakkaamatta työssä. Eräitä miehiä oli haawoitettu ja useita oli
sairastunut, ahtaissa sawulla ja ruudin hajulla täytetyissä
kasarmeissa. Wasta illalla myöhään pääsi hän hengähtämään, ja silloin
hän riensi komendantin huoneihin antamaan kertomusta haawoitettuin
tilasta.
--"Tällä kertaa olemme pääsneet wähällä, wai miten, tohtori?" sanoi
komendantti, tyytywäisenä hymyillen ja puristaen Ernestin kättä.
--"Olisimme pääsneet wielä wähemmällä, jos ei palawa ja sawu
kasarmeissa olisi ollut pian tukehuttawa", wastasi Ernest. "Olen warma,
jos ampuminen olisi kestänyt eräitä hetkiä lisäksi, puolet miehistä
olisi tukehtunut sawuun. He olisiwat sen tehneet nytkin, jos en olisi
niin ahkeraan kylmällä wedellä pirskoitellut huoneita."
--"Se oli hywä. Sellaista asiaa ei ole woitu ennen kokemusta arwata,
Mutta wastaiseksi on meidän oltawa waroillamme. Luultawasti wihollinen
ei jätä meitä niin wähällä. Eräiden päiwien takaa se saattaa olla
takaisin täällä ja wielä suuremmalla woimalla. Mitä luulette siksi
tarwittawan warustaa?"
--"Ensiksi kaikki jää kellareista kasarmeihin ja kaikki naiset ja
lapset linnasta ja sen läheisyydestä pois, etemmäksi saarelle."
--"Kowa tuomio, herra Ernest. Sen sanoman saatte itse antaa naisille.
Ne saatte nyt kohdata luonani, jos suwaitsette astua saliin."
Wielä sawusta pian nokisena, Ernest seurasi komendanttia salonkiin. Hän
kohtasi siellä pian kaikki linnan naiset ynnä linnan ympäristöllä
asuwia perheitä, jotka oliwat rientäneet paikalle katsomaan sodan
tuhoja ja toiwottamaan onnea yleisesti rakastetulle komendantille.
Ernestin silmät lensiwät pikaisesti ympäri salin. Ne seisattuiwat
yhtäkkiä erääsen seuraan, jossa istui kolme nuorta naista ja heidän
edessään eräs nuori upseri.
--"Mitä kaikkea", huudahti hän, "Aleksiko täällä, jonka kewäällä jätin
Turkuun!"
Upseri kawahti, tullen Ernestin wastaan, ja terwehti häntä, kätellen
iloisesti.
--"Niin, kuten näet, minäkin olen täällä."
--"Ja tuo nainen, jota puhuttelit, se on minusta kuin unennäköä."
--"Se on minustakin niin, hywä Ernest. Olin kadottanut hänen eräitä
päiwiä sinusta erottuani ja nyt kohtaan täällä samallaisen ihmisen,
saman nimellisen, ja kuitenkin hän on ihan toinen--minun pääni pyörii
ympäri."
--"Ja hän on tässä linnassa?"
--"Ei juuri linnassa, hän on lasten opettajana kapteni S:willa, joka
asuu eräitä askelia linnasta."
Ernestin silmät kohtasiwat neiden silmän. Hän luuli huomanneensa wienon
punastuksen lewinneeksi tuon kukoistawan neiden poskille. Hän ei woinut
enää pidättyä, hän riensi tuota kummallista olentoa kohti, kumarsi ja
sanoi rohkeasti:
--"Minun nimeni on Ernest Werner. Tunnetteko minua?"
--"Ja minä olen Lowisa Suruton. Waan anteeksi, jos en muista teitä
nähneeni ennen", wastasi neiti punastuen.
--"Waan ettekö ole koskaan ollut Pietarissa?"
--"En koskaan."
--"Ettekä tunne ruhtinatar Marandaa?"
--"En yhtään, en ole kuullut hänen nimeänsäkään."
--"Ettekä ole asuneet Turussa erään työmiehen talossa?"
Uusi punastus lewisi neiden poskille ja hänen silmänsä kääntyiwät alas.
Mutta hän nosti ne jälleen, ja hänen huulilleen kuwausi joku iwallinen
hymy, kun hän rohkeasti katsoi Ernestin silmiin.
--"Minä luulin kuitenkin teitä nähneeni Turussa", jatkoi Ernest,
katsoen järkähtämättä häntä silmiin.
--"Se on suuri erehdys, herraseni; minä matkustin Turun kaupungin läpi
enkä wiipynyt siellä enemmän paria tuntia."
--"Luisa, Luisa, anteeksi että sinusta epäilin", huudahti tohtori
itsekseen ja toisella kielellä kuin se, jolla oli puhutellut edessään
istuwaa neittä.
Neiti katseli Ernestiin, waan käänsi rutosti pois silmänsä, nousi ja
teki asian puhutella toisella puolella salin istuwaa nuorta naista.
Ernest peräytyi ja tahtoi hakea Aleksin, mutta tämä jo oli ehtinyt
istumaan Lowisan wiereen, ja molemmat näkyiwät olewan wilkkaassa
puheessa keskenään. Satunnaisilta hän kohtasi erään suomalaisen herran
ja rupesi sitä puhuttelemaan. Pikimmältä waihdettua eräitä sanoja äsken
päättyneestä tappelusta, Ernestin ajatukset kääntyiwät jälleen tuohon
kummalliseen olentoon, jossa hän oli luullut näkewänsä rakastetun
Luisansa.
--"Tunnettenko tuon neiden?" kysyi hän, osottaen toiselle puolelle
salia.
--"Se on sellaista", wastasi puhuteltu herra, "että minä hänen tunnen,
enkä tunne. Häntä puhutellessa woitte luulla hänen kaswaneen
korkeimmissa seuroissa. Hän taitaa useampaa kieltä yhtä hywin kuin
äidinkieltänsä, hän tuntee Suomen ja Wenäjän olot kuin wiisi sormeansa,
woitte nimittää hänelle tuskin mitään asiaa, jota hän ei tuntisi. Paras
sydän, yhdistettynä hywään kaswatukseen ja laweaan oppiin. Löydätte
hänen kuitenkin täynnä enemmän kuin tawallista naisen heikkoutta. Hän
se on, joka esikuwallaan on saanut Ahwenanmaan siwistyneet naiset
yhdistymään seuraan, joka tarkoittaa sairaiden ja haawoitettujen
hoitoa, ja hän se on, joka sai tuon oiwallisen komendantin lupaamaan,
etteiwät naiset tulleet jo kesän alussa lähetetyiksi mantereesen. Ja
kaiken tämän ohessa, kaikki taitonne seisattuu, niin pian kuin tahdotte
tutkia hänen sukuansa, hänen perheellisiä olojansa. Hän on kotona yhden
werran täällä Ahwenanmaalla, kuin Turussa, Helsingissä, Karjalan
perillä, ja woitte tuskin nimittää minkään suuremman kaupungin
ulkomaallakaan, jossa hän ei olisi kuin kotonaan. Sanokaa sitten ken
hän on!"