VI.

Rouva Elinor piti sitä suurena onnena, että hänellä tänä aikana oli

läheisyydessään henkilö, johon hän saattoi luottaa niin täydellisesti

kuin Oskar E. Halliin. Hänen silmissään hän oli käytännöllinen,

taitava ammattimies, joka oli täydellisesti perehtynyt juriidillisten

muodollisuuksien sokkeloihin, ja sitä paitsi hän monivuotisen

ystävyytensä nojalla Henry Pattersoniin oli läheisissä suhteissa

perheeseen. Hänen rehellisyyttään ja epäitsekkyyttään Elinor ei

hetkeäkään epäillyt. Henry oli luottanut häneen täydellisesti — siis

hän ansaitsi myös luottamusta.

Että Hall tuntui olevan hyvin huvitettu Elinorista, oli liikuttavaa

nuoren rouvan mielestä, sillä sehän todisti vain, miten kiintynyt

hän oli Henryyn. Ja Elinor oli kiitollinen Hallille siitä

hienotunteisesta tavasta, jolla hän kohteli häntä pitäessään häntä

erillään kaikista oikeudellisista muodollisuuksista, jotka aina

seuraavat kuolemantapausta varakkaan perheen keskuudessa, sekä siitä

tunnustuksesta, jonka Hall antoi Henrylle. Elinor ei ollut kylliksi

tarkkasilmäinen huomatakseen, miten Hall toisissa tapauksissa taas toi

omat etunsa esille ystävän kustannuksella — hän teki sen todellakin

niin hienosti ja näennäisesti tarkoituksettomasti, että hän olisi

vetänyt useimpia nenästä. Hall pysytteli silloin aina alalla, joka oli

Elinorille aivan tuntematon, ja jolla hän siis saattoi huoleti jatkaa

kujeiluaan, nimittäin liikeasioissa. Tällä alalla oli Elinor aivan

erikoisesti ihaillut miestään. Vaikka tämä olikin harvoin puhunut

toimistaan konttorissaan, oli sittenkin niissä piireissä, joissa Elinor

liikkui, kerrottu siksi paljon toimeliaasta Henry Pattersonista, hänen

onnistuneista keinotteluistaan ja erinomaisista kaappauksistaan, että

nuo tiedot olivat tulleet hänenkin korviinsa. Ja niitä vaikeampi

Elinorin oli kaikkea tuota käsittää, sitä korkeammaksi kasvoi se

jalusta, jolle hän kohotti miehensä.

Ihailu olikin hyvin suurena tekijänä Elinorin tunteissa miestään

kohtaan. Hän ihaili häntä gentlemannina, puolisona ja isänä, mutta

hän ihaili häntä ehkä kaikkein eniten liikemiehenä. Sen Hall

oli vaistomaisesti tuntenut ja siksi hän ensi sijassa kohdisti

ponnistuksensa tähän kohtaan. Hän menetteli hyvin varovaisesti. Hän

oli erinomainen sotapäällikkö, ja hitaasti, pienin annoksin hän jakoi

myrkkyään. Elinorin itsensä huomaamatta se alkoikin vaikuttaa. Jalusta,

jolle hän oli kohottanut liikemies Henry Pattersonin, alkoi alentua,

hitaasti ja huomaamatta, tuuma tuumalta.

Oli vain ajankysymys, milloin Oskar E. Hall saisi anastaa toisen paikan.

He istuivat usein yhdessä keskustellen. Ja näiden keskustelujen

aikana osasi asianajaja järjestää asiat siten, että hän, joka paitsi

ammattitietojaan omisti hyvin rajoitetun sivistysmäärän, aina esiintyi

edullisimmassa valossa. Jo alusta alkaen hän oli käyttänyt holhoavaa

tapaa Elinoriin nähden voidakseen johtaa häntä mielensä mukaan.

Tosin Hall hyvin usein ikävystytti Elinoria. Nuori rouva ei voinut

käsittää, miksi Hall niin itsepäisesti tahtoi pitää pitkiä esitelmiä

aineista, jotka tietenkään eivät voineet huvittaa häntä. Toisaalta hän

oli kylläksi Eevan tytär ollakseen hiukan hyvilläänkin siitä, että

toinen luuli hänen olevan siksi älykkään ja henkisesti joustavan, että

hän saattoi olla huvitettu hänen harrastuksistaan.

Epäiltävää on kuitenkin, tokko Hall koskaan tällä tavalla olisi voinut

herättää hänessä ihailua, niinkuin hän toivoi. Sillä Elinor oli tänä

aikana liian hajamielinen kiinnittääkseen huomiota toiseen mieheen,

jonka hänen puolisonsa oli määrännyt hänen omaisuutensa hoitajaksi.

Elinorin hajamielisyys vain lisääntyi päivä päivältä. Ja Hall huomasi,

että hän voisi pilata koko asiansa, jos hän liian tarkasti seuraisi

suunnitelmaansa. Silloin hän teki täysikäännöksen. Pitäen kiinni siitä

väitteestä, että nainen ajattelee sydämellään, koetti hän vedota

Elinorin tunteellisuuteen.

Hall oli aina osoittanut huomiota Elinorin terveydentilaa kohtaan,

ja käyttäen hyväkseen nuoren rouvan tilapäistä kalpeutta hän eräänä

päivänä mitä liikuttavimmalla huolenpidolla käänsi keskustelun tähän

aineeseen.

— Te tuotatte minulle todellakin huolta, rakas mrs Patterson, sanoi

Hall pitäen hänen kädestään kiinni kauemmin kuin mitä olisi ollut

välttämätöntä. Te olette laihtunut peloittavassa määrässä viime

aikoina. Teidän täytyy hoitaa itseänne.

Rouva Elinor oli siksi väsynyt valvotun yön jälkeen, että hän oli

kiitollinen näistä osaaottavista sanoista. Mutta oikeastaan ei häntä

ruumiillisesti vaivannut mikään. Henkisesti vain hän kärsi, siitä

johtui tilapäinen kalpeus ja mustat renkaat silmien alla.

Hall ei ollut kuulevinaan Elinorin rauhoittavia vakuutuksia, vaan

tahtoi väkisin kutsua kotilääkärin taloon. Hän ehdotti sitäkin, että

lähetettäisiin sähkösanoma Elinor rouvan veljelle, mutta siihen tämä ei

mitenkään suostunut. Hall oli kuitenkin tyytyväinen välikohtaukseen,

sillä hänen oli onnistunut saada ääneensä ja katseeseensa siksi paljon

lämpöä, että Elinorin viattomuudessaan täytyi käsittää se osanotoksi,

mutta helposti myöskin muuksi.

Seuraavana päivänä Elinor oli taas aivan terve, mutta Hall kohteli

häntä sittenkin kuin potilasta ja teki hänelle ehdotuksen, jota hän jo

kauan oli hautonut mielessään.

— Sehän on selvää, ettei kaupungin ilma ole teille hyväksi, sanoi hän.

Te kaipaatte vaihtelua, ilmanvaihdosta, uusia kasvoja ympärillänne.

Miksikä te ette lähde matkoille?

Mutta Elinor pudisti päätään. — Minä vakuutan teille, ettei se ole

tarpeen. Minä olen täysin tyytyväinen olooni. Matkoilla yksinäisyys on

kahta tuntuvampi.

Nyt Hall pääsi siihen, mihin hän oli tarkoittanutkin.

— Muuttakaa ainakin maalle, pyysi hän. Miksi kesähuvilanne

Geneva-järven rannalla seisoo tyhjänä, onhan se kauneimpia huviloita

mitä tiedän? Jos yksinäisyys painostaa teitä — ja sen minä ymmärrän

täydellisesti, mrs Patterson — niin onhan suurin osa tuttavistanne

juuri Geneva-järven seuduilla. Varmaan teille olisi hyväksi päästä

ihmisten pariin.

Elinor vitkasteli hiukan ennenkuin hän vastasi.

— Olen sitä ajatellutkin. Mutta minun on niin vaikea juuri tällä

hetkellä lähteä Chicagosta. Maalla tuntee olevansa niin kaukana koko

muusta maailmasta, ja minulla on omat syyni, miksi tahdon nyt olla niin

läheisessä yhteydessä muun maailman kanssa kuin suinkin.

Hall ei malttanut ruveta tuumimaan, mitähän nämä syyt saattoivat olla,

vaan hän jatkoi ylitsepuhumistaan.

— Ajatelkaa pikku Ingaa, sanoi hän vihdoin.

— Ingan pitäisi kyllä päästä maalle, sanoi Elinor. Mutta hän ei

tahdo lähteä ilman minua ja minunkin on vaikea erota lapsesta. Mutta

niinkauan kuin ilma on näin viileä, ei Ingallakaan ole mitään hätää

täällä. Puistossa, missä hän on päivät pitkin, on kylliksi raitista

ilmaa.

Elinor oli taipumaton. Se oli suuri pettymys Hallille, sillä hän

oli laskenut, että hän maalais-ympäristössä nopeammin pääsisi

tarkoitustensa perille. Elinorin omaisuuden holhoojana hänellä oli

täysi oikeus käydä hänen luonaan niin usein kuin hän halusi, mutta

hänen sotasuunnitelmaansa kuului juuri se, että hän antaisi Elinorin

kaivata hänen seuraansa. Ei hän voinut myöskään aivan äkkiä luopua

jokapäiväisistä käynneistään niinkauan kuin he molemmat olivat

vielä kaupungissa, eikä hän itse ollut tilaisuudessa tällä hetkellä

matkustamaan minnekään. Tärkeät asiat pidättivät häntä — asiat,

joiden vuoksi hän myös halusi saada Elinorin pois kaupungista. Hän ei

näet ollut varma siitä, ettei nuori rouva joskus voisi nähdä jonkun

pörssitiedon sanomalehdissä, joka voisi herättää epäilyksiä hänessä

häntä vastaan. Geneva-järven rannalla hän, niinkuin useimmat naiset,

tuskin lukisi sanomalehtiä.

Se oli siis kaksinkertainen pettymys Hallille, että Elinor ei myöntynyt

hänen ehdotukseensa. Mutta Hall ei antanut vielä myöten, vaan päätti

käyttää vaikutusvoimaansa toisen kerran.

Mutta hän kosketteli toisiakin kieliä. Hän tunsi paljon sellaisia

tapauksia, joiden täytyi herättää lämminsydämisen naisen myötätuntoa.

Hän kertoi rouva Elinorille oikeusjuttuja, valiten juuri sellaisia,

jotka, samalla kun ne liikuttaisivat häntä, esittäisivät hänet

itsensäkin hyvässä valossa. Turhaan Hall ei näytellytkään

jalomielisen miehen osaa. Ettei hän aina pysynyt täysin totuudessa,

ei huolestuttanut häntä vähääkään, kunnes rouva Elinor eräänä päivänä

pyysi saada tietää, niissä eräs hänen köyhistä asiakkaistaan asui,

josta hän oli keksinyt liikuttavan jutun. Elinor, joka oli kiusaantunut

ja harmistunut pitkästä epävarmuudesta ja odotuksesta, tarttui

vaistomaisesti tähän tilaisuuteen, jossa hän voisi auttaa ja lohduttaa

ja olla joksikin hyödyksi, ja hän tunsi suurta pettymystä, kun Hall

vastusti hänen sekaantumistaan asiaan. Hän vastusti siksi kiihkeästi,

että ensi kertaa vähäinen epäilys heräsi Elinorin mielessä. Hänen

toiveensa oli hänestä niin viaton, että hänen olisi ollut vaikea

ymmärtää sitä kiihkeää tapaa, millä Hall vastusti sitä sekä niitä monia

syitä, jotka seurasivat tätä vastustusta, jollei sen takana olisi

piillyt jotakin.

Jotakin sen takana todellakin oli. Köyhää asiakasta ei näet ollut

lainkaan olemassa, sillä Hallilla ei ollut koskaan aikaa auttaa köyhiä

asiakkaita.

Hall huomasi, että hänen täytyi olla varovaisempi, mutta hänellä

ei ollut aavistustakaan siitä epäilyksen siemenestä, jonka hän oli

kylvänyt Elinorin sydämeen. Hall oli liiaksi varma hänestä — hän

arvioi liian suureksi oman vaikutusvaltansa ja liian pieneksi Elinorin

älyllisyyden, ja luuli voivansa soittaa tätä soitinta mielensä mukaan

tarvitsematta pelätä, että se sorahtelisi. Merkillinen soitin se

oli, sen hän myönsi, eikä mikään tapaus ollutkaan herättänyt hänen

mielenkiintoaan niin suuressa määrin kuin »Elinor Coynen valloitus».

Mutta silti hän ei myöntänyt, että paitsi rahaa, joka viekoitteli häntä

puoleensa, myöskin hänen ystävävainajansa ihastuttava leski alkoi

kiehtoa häntä pauloihinsa.

Joskus hän suorastaan oli kärsimätön sen johdosta, että rouva

Elinorin kuva anasti kokonaan hänen ajatuksensa, joiden olisi pitänyt

kiintyä yksinomaan aineellisempiin asioihin. Kesken monimutkaisia

liikelaskelmia tai ollessaan syventyneenä asiapaperien ja pöytäkirjojen

tutkimiseen syöksyivät hänen ajatuksensa hänen luokseen. Hän meni

niinkin pitkälle, että hän ajatuksissaan syytti Elinoria niistä

vastoinkäymisistä, jotka kohtasivat häntä. Hänen päänsä ei ollut kylmä

eikä selvä, välistä hän oli kuumeisen levoton, kun asiat eivät hänen

mielestään kehittyneet kyllin nopeasti, ja silloin hänen teki mielensä

luopua kaikesta sodankäynnistä, heittää ovelat laskelmat mereen ja

sulkea Elinor vain syliinsä, voittaa hänet, ottaa hänet omakseen.

Tällä ulkonaisesti niin kylmällä ja laskevalla miehellä oli intohimoja,

joista ei edes hänellä itsellään ollut aavistustakaan, sillä ne olivat

uinuneet tähän saakka. Tahdonvoimallaan hän oli aina pitänyt itseään

aisoissa, ja sen hän teki nytkin. Hän teki sen niin täydesti, että hän

ei itsekään ollut selvillä omasta mielentilastaan.

Se olikin parasta hänelle itselleen. Hän oli sekaantunut laajoihin

asioihin, ja suuret aikeet pyörivät hänen päässään. Henry Patterson oli

uskonut useiden yritystensä suoranaisen johdon Hallin käsiin, ja tätä

äkillistä valta-asemaa hän tahtoi nyt käyttää hyväkseen rikastuakseen

nopeasti. Kokeneet liikemiehet pudistivat päätään uuden johtajan

kuumeentapaiselle toiminnalle — heidän mielestään hän toimi liian

rohkeasti, mikä oli sitä vaarallisempaa, koska häneltä puuttui tietoja

ja kokemusta sillä monimutkaisella toimialalla, jolle hän äkkiä oli

antautunut. Mutta hän ei ollut arka, ja jo heti alussa hän hämmästytti

heitä onnistuneilla tempuillaan osakepörssissä. Tämä hyvä onni ei

ollut kuitenkaan kestävää laatua. Parissa viikossa hän kadotti paljon

enemmän kuin oli voittanut, mutta sen sijaan että olisi ottanut sen

opikseen, näytti Hall päättäneen panna kaikki alttiiksi. Suoranainen

keinottelukiihko oli tarttunut häneen. Ei mikään kaappaus, vaikka siinä

olisi ollut miten vähäiset onnistumisen mahdollisuudet hyvänsä, ollut

hänelle liian uhkarohkea. Että hän siitä huolimatta saattoi ylläpitää

firman arvoa, johtui kokonaan siitä, että hän käytti enimmäkseen

välikäsiä näissä uhkarohkeissa asioissaan. Siten sekä hänen oma nimensä

että firman pysyi aluksi erossa sanomalehdistä. Pörssiselostajat olivat

tosin merkinneet yritykset muistiin, vieläpä arvailleetkin, kuka

välittäjien takana oli, mutta niin kauan kuin välittäjät olivat vaiti,

ei kukaan tullut epäilleeksi Oskar E. Hallia.

Mutta eräänä päivänä hän tuli paljastetuksi.