lienee täysi syy. Suuntasipa askelensa minne tahansa, aina kohtaa
joko luonnollisia tai entisinä ja nykyisinä aikoina tahallisesti
suunniteltuja huvipaikkoja, joissa kaikissa on kävijöinä, nauttijoina
hilpeätä, hupaista väkeä. Suuren kävelijäin määrän tekivät täällä
naishenkilöiden vaihtelevat puvut vieläkin ilahduttavammaksi kuin
muilla paikkakunnilla. Porvarillisen keskiluokan tytöt käyttivät
vielä ylöskiedottuja, isolla neulalla kiinnitettyjä palmikoita sekä
eräänlaista niukkaa vaatepartta, jossa millainen laahuste hyvänsä olisi
ollut haittana. Ja miellyttävä seikka oli se, ettei tämä vaatetus
noudattanut jyrkkää säätyrajaa, koska oli vielä olemassa eräitä
varakkaita, ylhäisiä perheitä, jotka eivät tahtoneet sallia tyttäriensä
luopua tästä asusta. Muut käyttivät ranskalaista vaatepartta, ja tämä
puolue käännytti joka vuosi joitakuita kannattajiksensa. Salzmannilla
oli paljon tuttavia ja vapaa pääsy kaikkialle, mikä oli erittäin
mieluisaa hänen seuralaisellensa, varsinkin kesällä, koska kaikkialta
puutarhoista, läheltä ja kaukaa, löytyi hyvä vastaanotto, hyvä seura
ja hyvät virvokkeet ja useasti kutsuttiin viettämään erinäisiä iloisia
päiviä. Eräässä sellaisessa tapauksessa minä sain tilaisuuden varsin
nopeasti suosittautua eräälle perheelle, jossa vierailin toista
kertaa. Meidät oli kutsuttu, ja me saavuimme määrättyyn aikaan. Seura
ei ollut suuri, muutamat pelasivat, ja toiset käyskelivät kuten
ainakin. Myöhemmin, kun oli lähdettävä aterialle, minä näin talon
emännän ja hänen sisarensa keskustelevan vilkkaasti ja, kuten näytti,
ilmeisesti neuvottomina. Minä satuin juuri heidät kohtaamaan ja
virkoin: Hyvät rouvat, minulla tosin ei ole oikeutta tunkeutua teidän
salaisuuksiinne, mutta kenties voin antaa teille hyvän neuvon tai teitä
palvellakin. He esittivät nyt minulle kiusallisen tilanteensa: he
näet olivat kutsuneet aterialle kaksitoista henkilöä, ja nyt oli eräs
sukulainen palannut matkalta ja tulisi siis kolmantenatoista olemaan
ikävä _memenio mori_, joskaan ei itsellensä, niin ainakin muutamille
vieraille. — Asia on varsin helposti autettavissa, vastasin minä:
sallinettehan, että minä poistun ja pidätän itselleni korvausoikeuden.
Arvokkaina ja hienokäytöksisinä henkilöinä he eivät tahtoneet millään
muotoa ehdotukseeni suostua, vaan lähettivät etsimään naapuristosta
neljättätoista. Minä annoin sen tapahtua, mutta kun sitten näin
palvelijan tyhjin toimin palaavan puutarhan portista, pujahdin pois
ja vietin iltani hupaisesti Wanzenaun vanhojen lehmusten alla.
Luonnollinen seuraus oli, että tämä kieltäymys minulle runsaasti
korvattiin.
Eräänlainen yleinen seurallisuus ei ole enää ajateltavissa ilman
korttipeliä. Salzmann uudisti rouva Böhmen hyvät opetukset, ja minä
olin sitä kuuliaisempi, kun olin tosiaankin oivaltanut, että tämän
pienen uhrauksen avulla — jos uhrauksesta sopii tässä puhua — kävi
hankkiminen itselleen seuraelämässä monta huvia, jopa suurempaa
vapauttakin kuin muuten saisi nauttia. Vanha, unohdettu piquet-peli
etsittiin niinmuodoin esille, minä harjoittelin pelaamaan whistiä,
järjestin itselleni opintojenohjaajan neuvoja noudattaen pelikukkaron,
jonka piti olla joka tapauksessa koskematon, ja nyt minä sain
tilaisuutta viettää ystävieni keralla useimmat illat kaikkein parhaissa
seurapiireissä. Minuun suhtauduttiin enimmälti hyväntahtoisesti ja
suotiin anteeksi monia pieniä säännöttömyyksiä, joista kuitenkin
ystäväni tavallisesti minulle huomautti, tosin sangen lempeästi.
Jotta kumminkin saisin vertauskuvallisesti kokea, kuinka tärkeätä
on ulkonaisessakin suhteessa sopeutua seuraelämään ja noudattaa sen
vaatimuksia, pakotettiin minut sellaiseen, mikä minusta tuntui maailman
epämieluisimmalta asialta. Minulla tosin oli erittäin kauniit hiukset,
mutta strassburgilainen kähertäjäni vakuutti minulle kohta, että ne
oli takaa leikattu aivan liian lyhyiksi ja että hänen oli mahdotonta
saada niistä hius-asua, jossa voisin esiintyä, koska säännön mukaan sai
olla olemassa vain vähän lyhyitä ja kähäriä otsahiuksia, kaikki muu
päälaelta alkaen sitävastoin oli sidottava palmikolle tai hiuspussiin.
Niinmuodoin ei hänen mielestään ollut muuta neuvoa kuin suostua
valetukkaan, kunnes luonnollinen kasvu olisi jälleen ehtinyt kohentua
ajan vaatimusten mukaiseksi. Hän vakuutti minulle, ettei kukaan tulisi
koskaan huomaamaan tätä viatonta petosta, jota minä aluksi vakaasti
vastustelin, jos voisin heti siihen suostua. Hän piti sanansa, ja minä
kävin aina mitä parhaimmin käherretystä ja hyvähiuksisimmasta nuoresta
miehestä. Mutta kun minun täytyi varhaisesta aamusta alkaen pysytellä
niin koristeltuna ja puuteroituna ja samalla varoa, etten hiostumisen
ja kiivaan liikunnon vuoksi kaunistettani ilmaisisi, niin tämä pakko
tosiaankin vaikutti osaltansa paljon siihen, että minä käyttäydyin
toistaiseksi rauhallisemmin ja säädyllisemmin, totuin käymään hattu
kainalossa ja siis myöskin solkikenkiin ja silkkisukkiin puettuna;
kumminkaan en voinut olla käyttämättä iholla hienoja nahkasukkia
Reinin hyttysten varalta, jotka kauniina sunnuntai-iltoina leviävät
yli niittyjen ja puutarhojen. Kun siis minun näissä oloissa täytyi
pidättyä kiivaasta ruumiillisesta liikunnosta, niin keskustelumme
kehittyivät yhä vilkkaammiksi ja kiihkeämmiksi, olivatpa kaikkein
mielenkiintoisimmatkin, mihin olin siihen saakka milloinkaan ottanut
osaa.
Tuntemis- ja ajattelemistapani teki minulle aivan helpoksi sallia
jokaisen olla mitä oli, vieläpä mitä tahtoikin olla, ja niin
hankki raikas, nuorekas, avoin mieleni, joka melkeinpä ensi kertaa
avautui täyteen kukkaansa, minulle erittäin paljon ystäviä ja
kannattajia. Pöytäseuramme lisääntyi suunnilleen kaksikymmentä
henkilöä käsittäväksi, ja koska Salzmannimme yhä edelleenkin käytti
totunnaista menetelmäänsä, niin kaikki pysyi vanhalla tolallansa,
muuttuipa keskustelu melkein säädyllisemmäksikin, koska jokaisen nyt
oli varottava useampia henkilöitä. Uusien tulokkaiden joukossa oli
eräs mies, joka erikoisesti herätti mielenkiintoani; hänen nimensä
oli Jung ja hän on sittemmin tullut tunnetuksi Stilling-nimisenä.
Vanhanaikaisesta vaateparresta huolimatta hänen olemuksessaan oli
eräänlaisen karkeuden ohella jotakin aranherkkää. Hiuspussiperuukki
ei rumentanut hänen huomattavia ja miellyttäviä kasvojansa. Hänen
äänensä oli vieno, olematta silti pehmeä ja heikko, kaikuipa se
sointuisena ja voimakkaanakin, kun hän sattui innostumaan, mikä
tapahtui erittäin helposti. Oppiessaan hänet lähemmin tuntemaan löysi
hänestä tervettä järkeä, joka lepäsi tuntehikkaan mielen perustalla
ja senvuoksi salli kiintymysten ja intohimojen määrätä itseänsä, ja
samalta tunteikkaalta pohjalta kehittyi myös mahdollisimman puhtaana
hyvään, toteen ja oikeaan suuntautuva intomieli. Tämän miehen elämän
juoksu näet oli ollut erittäin mutkaton, mutta siitä huolimatta
täynnä tapahtumia ja monenlaista toimintaa. Hänen tarmonsa ytimenä
oli horjumaton usko Jumalaan ja siitä välittömästi koituvaan apuun,
jonka hän arveli ilmeisesti näyttäytyvän todeksi lakkaamattomassa
huolenpidossa ja varmassa pelastumisessa kaikesta hädästä, kaikesta
onnettomuudesta. Jung oli eläessään kokenut sellaista usein, tapahtumat
olivat äskeisimpinäkin aikoina, hänen Strassburgissa ollessaan, useasti
uusiutuneet, joten hän erittäin ilomielisenä vietti tosin kohtuullista,
mutta kuitenkin huoletonta elämää ja harrasti mitä vakavimmin
opintojansa, joskaan ei voinut varmaan tietää, kuinka tulisi toimeen
seuraavana neljännesvuotena. Nuoruudessaan, ollessaan sydenpolttajaksi
rupeamassa, hän ryhtyi räätälinammettiin ja opiskeltuansa siinä ohella
omin päin korkeampia asioita hän opinhaluista luontoansa noudattaen
hankki itselleen koulumestarintoimen. Tämä yritys epäonnistui, ja
hän palasi ammattiinsa, josta hänet kuitenkin kerta toisensa perästä
houkuteltiin poikkeamaan, koska jokainen helposti häneen luotti ja
kiintyi, ja lopulta hän otti jälleen vastaan kotiopettajantoimen.
Syvällisimmästä ja varsinaisimmasta sivistyksestänsä hän kuitenkin
oli kiitollisuudenvelassa sille laajalle-levinneelle ihmislajille,
joka etsi autuutta omin neuvoin ja Raamattua ja hyväätarkoittavia
teoksia lukien, jotka toinen toistansa neuvoen ja toinen toisellensa
asioitansa uskoen tavoittelivat mielenylennystä ja saavuttivat
siten sivistystason, jonka täytyi herättää ihailua. Kun näet heissä
aina ilmenevä ja heidän yhteiskunnallista elämäänsä kannattava
harrastus lepäsi mitä yksinkertaisimmalla siveyden, hyväntahtoisuuden
ja hyväntekeväisyyden pohjalla, ja ne poikkeukset, joita niin
rajoitetuissa oloissa elävien henkilöiden keskuudessa voi sattua, ovat
merkitykseltänsä mitättömät, joten heidän omatuntonsa säilyi enimmälti
puhtaana ja heidän henkensä yleensä kirkkaana, niin ei syntynyt mitään
keinotekoista, vaan todellakin luonnollinen kulttuuri, joka oli toisia
parempi vielä sikäli, että soveltui kaikille ikäkausille ja säädyille
ja oli luonnostansa yleisesti seurallinen, minkä vuoksi nämä henkilöt
olivat tosiaankin kaunopuheiset omassa olokehässänsä ja kykenivät
soveliaasti ja miellyttävästi ilmaisemaan kaikkia sydämenasioita, sekä
kaikkein arimpia että kaikkein karuimpia koskevat ajatuksensa. Niin oli
nyt kelpo Junginkin laita. Muutamien harvojen, joskaan ei nimenomaan
samanmielisten, niin ainakin sellaisten henkilöiden joukossa, jotka
eivät selittäneet hänen ajatustapaansa vierovansa, hän esiintyi
puheliaana, vieläpä kaunopuheisena; varsinkin elämänvaiheitansa hän
kertoi mitä miellyttävimmällä tavalla ja osasi saada kuulijan selvästi
ja eloisasti kuvailemaan mieleensä kaikkia olotiloja. Minä yllytin
häntä esittämään niitä kirjallisesti, ja hän lupasi. Mutta koska hän
ilmaisutavaltansa muistutti unissakävijää, jolle ei saa huutaa, jos ei
mieli nähdä hänen syöksyvän alas korkeudestansa, vienoa virtaa, jolle
ei saa asettaa mitään estettä, ellei mieli kuulla sen pauhaavan, niin
hänen täytyi useasti tuntea olonsa suuressa seurassa epämieluisaksi.
Hänen uskonsa ei sietänyt mitään epäilystä eikä hänen vakaumuksensa
minkäänlaista pilkkaa. Ja jos hän ystävällisesti keskusteltaessa olikin
ehtymätön, niin hän sitävastoin kerrassaan tyrehtyi kohdatessaan
vastustusta. Sellaisissa tapauksissa minä tavallisesti autoin häntä
seikasta selviytymään, ja hän palkitsi minut osoittamalla vilpitöntä
kiintymystä.
Koska hänen luonnonlaatunsa ei suinkaan ollut mikään vieras asia, kun
olin jo oppinut sen ystävissäni ja ystävättärissäni tyystin tuntemaan,
ja koska se luontevuudessaan ja koruttomuudessaan minua yleensä
miellyttikin, niin hän tuli ehdottomasti parhaiten toimeen minun
kanssani. Hänen henkensä suunta oli minulle mieluisa, ja minä jätin
rauhaan hänen ihmeuskonsa, joka hänelle hyvin sopi. Salzmannkin kohteli
häntä säästäen; sanon säästäen, koska Salzmannin täytyi luonteensa,
olemuksensa, ikänsä ja olotilansa nojalla kuulua järkeviin tai paremmin
sanoen ymmärtäväisiin kristittyihin ja pitää heidän puoltansa ja koska
heidän uskontonsa oikeastaan perustui luonteen nuhteettomuuteen ja
miehekkääseen itsenäisyyteen, joten he eivät mielellään puuttuneet
sellaisiin tuntoihin, jotka olisivat helposti voineet johtaa heidät
hämärille, haaveellisille aloille, jopa kenties pilkkopimeäänkin.
Tämäkin ryhmä oli kunnioitettava ja lukuisa; kaikki kunnialliset, kelpo
ihmiset ymmärsivät toisiansa ja noudattivat samoja vakaumuksia sekä
samaa elämänsuuntaa.
Lerse, hänkin pöytäkumppanimme, kuului myös tähän ryhmään: täysin
oikeamielinen ja rajoitettua onnenosaansa kohtuullisesti ja tarkasti
käyttelevä nuori mies. Minä en ole milloinkaan nähnyt ylioppilaan
järjestävän elämäänsä ja kulutustansa niin niukaksi. Hän esiintyi
kaikkein siisteimpänä ja kuitenkin aina samoissa vaatteissa; hän näet
käsitteli vaatevarastoansa mitä varovaisimmin, piti ympäristönsä
puhtaana ja asetti jokapäiväisessä elämässä aina samanlaisia
vaatimuksia. Ei sattunut koskaan, että hän olisi johonkin nojannut tai
laskenut kyynäspäitänsä pöydälle; hän ei milloinkaan unohtanut merkitä
lautasliinaansa, ja palvelijalle oli aina onnettomuudeksi, elleivät
tuolit sattuneet olemaan täysin puhtaat. Kaikesta tästä huolimatta
hänen ulkonainen olemuksensa ei ollut vähimmässäkään määrässä
jäykkä. Hän puhui avomielisesti, varmasti ja kuivan vilkkaasti,
ja kevyt ironinen leikinlasku soveltui hänelle varsin hyvin. Hän
oli hyvärakenteinen, solakka ja verrattain kookas, hänen kasvonsa
olivat rokonarpiset ja vähäpätöiset, hänen pienet siniset silmänsä
kirkkaat ja läpitunkevat. Sen lisäksi, että hänellä oli aihetta
monella muotoa opettaa meitä hyville tavoille, me pidimme häntä vielä
miekkailumestarinammekin; hän näet käytteli säilää erittäin taitavasti.
ja häntä näytti huvittavan harjoittaa meidän kanssamme tuota ammattia
aina turhantarkkuuteen asti. Me hyödyimmekin hänestä toisinaan ja
saimme olla hänelle kiitolliset monesta seurallisesta hetkestä, jonka
hänen neuvostansa vietimme hyvää ruumiinliikuntoa harjoittaen.
Kaikkien näiden ominaisuuksiensa nojalla Lerse soveltui erinomaisesti
toimimaan ero- ja kilpailutuomarina kaikissa pienissä ja suurissa
kahakoissa, joita piirissämme sattui, joskin vain harvoin, ja
joita Salzmann ei kyennyt isällisellä tavallansa tyynnyttämään.
Ilman ulkonaisia muotoja, jotka aiheuttavat yliopistoissa paljon
onnettomuutta, me muodostimme olosuhteiden ja hyvän tahdon luoman
seuran, jota moni muu tosin saattoi tilapäisesti hipoa voimatta
kumminkaan siihen tunkeutua. Sisäisten ikävyyksien arvostelemisessa
Lerse aina osoitti mitä suurinta puolueettomuutta, ja ellei kiistaa
enää voitu sovittaa sanoin ja selityksin, niin hän osasi mitä
kunniallisimmalla tavalla ohjata asian niin, että edellytettävä
hyvitys muodostui vaarattomaksi. Siihen tehtävään ei tosiaankaan
kukaan voinut olla häntä soveliaampi; hänellä olikin tapana usein
sanoa, että koska taivas ei ollut häntä määrännyt sodan enempää kuin
lemmenkään sankariksi, niin hän tahtoi romaanikuviona ja miekkamiehenä
tyytyä näyttelemään todistajan osaa. Kun hänessä ei milloinkaan
tapahtunut vähintäkään ikävää muutosta ja kun hänet voitiin katsoa
oikeaksi hyvän ja pysyväisen mielenlaadun esikuvaksi, niin hänen
kuvansa painui rakastettavana syvälle mieleeni, ja kun kirjoitin
Götz von Berlichingin, tunsin olevan aihetta pystyttää muistomerkki
ystävyydellemme ja antaa kelpo miehelle, joka osaa arvokkaalla tavalla
alistua toisen johdettavaksi, Frans Lersen nimi.
Hänen siten alinomaa osatessaan kuivan leikilliseen tapaansa meille
muistuttaa, mitä olemme velkaa itsellemme ja toisille ja kuinka on
asiat järjestettävä, jotta voi mahdollisimman kauan elää sovussa
ja rauhassa ihmisten kanssa olemalla aina hieman varuillansa,
minä puolestani sain sisäisesti ja ulkonaisesti taistella ihan
toisenlaisten olosuhteiden ja vastustajien voittamiseksi, koska näet
kamppailin itseäni, olevaisia oloja, jopa elementtejäkin vastaan.
Terveydentilani oli sikäli hyvä, että se riittävästi tuki minua
kaikissa haluamissani ja velvollisuuksiini kuuluvissa tehtävissä;
jäljelle oli jäänyt ainoastaan eräänlainen liikaherkkyys, joka
toisinaan järkytti tasapainoani. Voimakkaat äänet olivat minulle
vastenmieliset, sairaalloiset oliot herättivät minussa inhoa ja
kammoa. Mutta erikoisesti minua vaivasi pyörrytys, jonka valtaan
jouduin aina silmäillessäni alas korkeudesta. Kaikkia näitä puutoksia
minä yritin korjata, vieläpä hieman kiivaastikin, koska en tahtonut
hukata aikaa. Iltasoiton aikana minä astelin monien rumpujen vierellä,
joiden valtavat pärrytykset ja lyönnit olivat saada sydämen povessani
pakahtumaan. Minä nousin ihan yksin tuomiokirkontornin huippuun
ja istuin niinsanotussa kaulassa, nastan eli kruunun — miten sitä
nimitettäneenkään — alla, kenties puolisen tuntia, kunnes uskalsin
jälleen astua ulkoilmaan, missä tuskin neliökyynärän kokoisella
tasanteella seisoen, voimatta juuri pidellä mistään kiinni, näkee
edessänsä loppumattomiin leviävän maan, lähimmän ympäristön ja kirkon
koristeiden peittäessä kaikki, minkä päällä ja yläpuolella seisoo.
Tuntuu kerrassaan siltä, kuin kohoisi ilmapallossa korkeuksiin. Näitä
pelon ja tuskan tiloja minä uudistin, kunnes vaikutelma kävi minulle
ihan yhdentekeväksi, ja myöhemmin, vuoristoretkilläni ja geologisissa
tutkimuksissa, suurilla rakennuksilla, missä juoksin kilpaa
rakennusmiesten kanssa vapainalepääviä niskahirsiä ja katonreunaa
pitkin, vieläpä Roomassakin, missä on suoritettava juuri sellaisia
uhkayrityksiä, jos tahtoo lähemmin perehtyä huomattaviin taideteoksiin,
minulla oli noista alkuharjoituksista suurta hyötyä. Anatomia oli
sekin minulle kaksin verroin arvokas sen vuoksi, että se opetti minua
sietämään inhoittavimpiakin näkyjä samalla tyydyttäen tiedonhaluani.
Niinpä kävinkin kuulemassa vanhemman tohtori Ehrmannin kliinillisiä
sekä hänen poikansa pitämiä lapsenpäästöopillisia luentoja aikoen
samalla kertaa oppia tuntemaan kaikki olotilat ja vapautua kaikesta
inhoittavien olioiden aiheuttamasta arkailusta. Minä pääsin tosiaankin
niin pitkälle, ettei mikään sellainen seikka voinut milloinkaan saada
minua menettämään malttiani. Mutta minä en kokenut terästää itseäni
ainoastaan näitä aistimusvaikutelmia vaan myöskin mielikuvituksen
ahdistuksia kestämään. Niinpä osasinkin muuttaa itselleni yhtä
yhdentekeviksi pimeiden kirkkomaiden aavistuttelevat ja kammottavat
vaikutelmat, ja siinäkin suhteessa edistyin niin pitkälle, että päivä
ja yö ja jokainen olopaikka oli minulle samantekevä, vieläpä siinä
määrin, että kun minussa myöhempinä aikoina heräsi halu päästä kerran
jälleen kokemaan sellaisessa ympäristössä nuoruuden miellyttäviä pelon
väristyksiä, voin tuskin missään määrin niitä pakottaa syntymään,
vaikka käyttelin apunani mitä eriskummallisimpia ja kaameimpia
mielikuvia.
Tätä pyrkimystäni päästä vapautumaan ylen vakavan ja valtaavan
painostuksesta, joka edelleenkin minussa vallitsi ilmeten minulle
milloin voimana, milloin heikkoutena, auttoi nimenomaisesti se
vapaa, seurallinen, liikunnollinen elämäntapa, joka yhä enemmän
veti minua puoleensa, johon totuin ja jota vihdoin opin täysin
vapaasti nauttimaan. Maailmassa eläjän ei ole vaikea havaita, että
ihminen tuntee itsensä vapaimmaksi ja täydellisimmin puutoksistansa
irtautuneeksi ajatellessaan toisten vikapaikkoja ja miellyttävästi
niitä soimaillessaan. Meissä herää jo melkoisen miellyttävä tunto,
kun moittein ja pahoin puhein asetumme kaltaisiamme korkeammalle, ja
niinpä harrastaakin hyvä seura, kuuluipa siihen harvoja tai lukuisia
henkilöitä, mieluimmin juuri sellaista. Mutta verraton on mieluisa
omahyväisyytemme, kun ylennämme itsemme korkeampien ja johtavien
henkilöiden, ruhtinaiden ja valtiomiesten tuomitsijoiksi, pidämme
julkisia laitoksia kömpelöinä ja tarkoitustansa vastaamattomina, otamme
huomioon ainoastaan mahdolliset ja todelliset esteet tunnustamatta
aikomuksen suurisuuntaisuutta enempää kuin sitä myötävaikutustakaan,
jota on kaikissa yrityksissä odotettava ajalta ja olosuhteilta.
Ken muistaa Ranskan valtakunnan silloisen tilan ja tuntee sen tarkoin
ja yksityiskohtaisesti myöhempien esitysten nojalla, voi helposti
kuvailla mielessään, kuinka silloisessa puolittain ranskalaisessa
Elsassissa puhuttiin kuninkaasta ja ministereistä, hovista ja
suosikeista. Minun oppimishalulleni ne olivat uusia ja nenäkkyydelleni
ja nuorekkaalle itsekylläisyydelleni erittäin tervetulleita seikkoja;
minä otin kaikki tarkoin huomioon, merkitsin uutterasti muistiin
ja näen nyt siitä vähästä, mikä on jäänyt jäljelle, että sellaiset
tiedot, olkoonpa, että ne on hetkenänsä sepitetty vain tarinain ja
epäluotettavien yleisten huhujen nojalla, kuitenkin saavat myöhemmin
eräänlaista arvoa, koska niitä käyttäen voi vertailla vihdoin
ilmitulleita salaisia asioita jo silloin havaittuihin ja julkisiin,
aikalaisten oikein tai väärin arvostelemaa jälkimaailman vakaumuksiin.
Silmiinpistävänä ja meidän kadunkulkijain joka päivä nähtävänä oli
kaupungin kaunistamista koskeva suunnitelma, jonka suorittaminen alkoi
mitä omituisimmalla tavalla muuttua piirroksista todellisuudeksi.
Intendentti Gayot oli ottanut muovatakseen uudestaan Strassburgin
mutkikkaat ja epätasaiset kadut ja perustaakseen tarkasti säännöllisen,
melkoisen, kauniin kaupungin. Eräs pariisilainen rakentaja,
Blondel, piirusti sitten ehdotelman, jonka mukaan sataneljäkymmentä
talonomistajaa voitti alaa, kahdeksankymmentä menetti ja muut jäivät
entiseen oloonsa. Tämän hyväksytyn, mutta kerrallaan suoritettavaksi
mahdottoman suunnitelman piti nyt ajan mittaan kehittyä täydelliseksi
kaupungin sillävälin sangen omituisesti häilyessä muodon ja
muodottomuuden välillä. Jos näet oli esim. suoritettava sisäänpäin
kaartuva kadun sivu, niin ensimmäinen rakentamishaluinen eteni
määrättyyn rajaan saakka, samoin saattoi tehdä hänen lähin naapurinsa,
mutta yhtä hyvin vasta kolmas, neljäs, joten taka-alalle jääneiden
talojen edustalle muodostui mitä mauttomimpia esipiha-aukeamia.
Väkivaltaisesti ei tahdottu menetellä, mutta pakkoa käyttämättä
ei olisi päästy ollenkaan eteenpäin; senvuoksi ei kukaan saanut
kerran tuomitussa talossaan korjata tai järjestää mitään, mikä koski
katua. Kaikki nämä omituiset satunnaiset mauttomuudet tarjosivat
meille vaelteleville tyhjäntoimittajille mitä tervetulleinta aihetta
viljellä ivaamme, esittää Behrischin tapaan suunnitelman toteuttamisen
jouduttamista koskevia ehdotelmia epäillen aina koko asian
mahdollisuutta, vaikka monen uutena kohoavan kauniin rakennuksen olisi
pitänyt saada meidät toisiin ajatuksiin. En tiedä sanoa, missä määrin
pitkä aika on edistänyt mainittua aietta.
Eräs toinen asia, josta Strassburgin protestantit mielellään
keskustelivat, oli jesuiittain karkoittaminen; Nämä hengelliset isät
olivat kaupungin ranskalaisten haltuun jouduttua hekin saapuneet ja
anoneet asuinpaikkaa. Pian he kumminkin levittäytyivät ja rakensivat
upean kollegion, joka sijaitsee niin lähellä tuomiokirkkoa, että
kolmasosaan julkipuolta peittyy kirkon taka-osan taakse. Siitä piti
tulla täydellinen neliö, ja keskelle oli suunniteltu puutarha; kolmelta
taholtansa se oli ehtinyt valmistua. Se on kivirakennus, vankka, kuten
kaikki näiden isien rakennukset. Protestanttien ahdistaminen, ellei
suorastaan hätyyttäminenkin, kuului seuran ohjelmaan, koska omaksuttuna
velvollisuutena oli vanhan uskonnon saattaminen koko laajuudessaan
entisellensä. Heidän kukistumisensa herätti senvuoksi mitä suurinta
tyytyväisyyttä vastapuolueessa, ja vienoin mielihyvin nähtiin heidän
myyvän viininsä, toimittavan pois kirjansa ja rakennuksen joutuvan
erään toisen, kenties vähemmän toimeliaan veljeskunnan haltuun.
Ihmiset ovat ylen onnelliset vapautuessaan vastustajasta tai pelkästä
kaitsijastakin, ja lauman mieleen ei johdu, että se vartijakoiran
puutteessa on vaarassa joutua suden suuhun.