Aamulla Väinämöinen taas nousi ylös Pohjantähden sarastaessa, herätti
minut ja valitti vaikean istunnon sinä päivänä olevan edessä. Oli
nimittäin saapunut raadille kirjelmä, jossa pyydetään, että Tuonelaan
myöskin saisi laskea hevosvainajia. Väinämöinen pelkäsi, että asia
menee myttyyn, kun arvatenkin piispat jyrkästi tulevat sitä
vastustamaan. Pyysi minuakin saapumaan kokoukseen, kun jo kerran
ennenkin olin siellä käynyt ja tehnyt raadille palveluksia.
Seurasin siis Väinämöistä kokoukseen. Myöhästyimme, niin että raadin
muut jäsenet jo istuivat odottamassa. Pyhä Henrikki nyökkäsi hieman
minulle päätä; näki selvästi, että hän halveksi minua, kun en sen
paremmin ollut voinut neuvoa häntä objekti-sijojen käyttämiseen.
Pyhä Henrikki nappasi käyräsauvallaan pöytään ja sanoi:
-- Istunto alkaa. Sihteeri on hyvä ja lukee anomusehdotuksen.
Porthan nousi pystyyn ja lausui:
-- On uudelleen saapunut Korkealle Raadille anomusehdotus, jossa joukko
Manalan asukkaita pyytää raatia käsittelemään kysymystä, eikö olisi
mahdollista saada muutamille kaikkein tärkeimmille nelijalkaisille
eläimille pääsyoikeutta Tuonelaan. Koska kirjelmä jo on ollut
kierrolla arvoisain jäsenten luona, ei liene välttämätöntä, että se
kokonaisuudessaan julkiluetaan. Ehkä lyhykäisesti kumminkin saan
esitellä perustelut ja ponnen. --
_Ensimäinen perustelu_.
Koska Manala tätä nykyä kansoittuu nopeammin kuin ehkä milloinkaan
ennen suurten sisällisten vainojen, sotien, nälän ja kulkutautien
kautta, niin että Tuonelan takamaatkin joutuvat asuttaviksi, rupeaa
kulkuneuvojen riittämättömyys vallan haitallisesti vaivaamaan.
Sentähden ehdoitetaan ainakin hevosten laskeminen Tuonelaan.
_Toinen perustelu_.
Koska Tuonelassa jo tavataan eläimiä kuten joutsenia, laululintuja ja
kaloja, ei anomuksen tekijät voi huomata syytä olevan hylkiä
nelijalkaisiakaan, varsinkin kun niistä asukkaille niin arvaamaton
hyöty koituisi.
_Kolmas perustelu_.
Koska monet nelijalkaiset eläimet sekä luustonsa että lihastensa
puolesta niin aivan erehdyttävästi muistuttavat ihmisen ruumiin
rakennetta, ei liene syytä juuri niiltä kieltää jatkuvaa elämää
kuoleman jälkeen.
_Neljäs perustelu_ (koskeva erityisesti lehmiä).
Koska Tuonelassa käytetty juoma, nektari ja ambrosia, jos kohta
lievästi alkohoolipitoisia, kumminkin vaikuttavat vastenmielisiä
tunteita monissa äsken tulleissa raittiusmiehissä ja koska Suomen kansa
halki vuosisatojen on tottunut nauttimaan palanpainonaan lehmän
antimia, ei liene ennenaikaista laajentaa Tuonelaan pääsyoikeutta
myöskään tälle eläinlajille.
Ponsi taas kuuluu seuraavasti:
_Kaiken ylläsanotun perustuksella anomme me, allekirjoittaneet, että
Korkea Raati, peruuttaen edelliset päätöksensä, määräisi, että vuoden
1919 alusta ainakin hevoset perisivät Tuonelan, ja jos mahdollista
myöskin nautaeläimet_.
Pyhä Henrikki avasi keskustelun:
-- Arvoisat raadin jäsenet. Yhä vaan uusiutuvat nämä raamattua ja pyhiä
oppia niin syvälti loukkaavat harrastukset. Inholla olemme jo useita
kertoja hyljänneet tällaiset anomukset. Mutta ajan henki on sellainen.
Kaikki kunnioitus perinnäisoppeja kohtaan katoaa katoamistaan
vainajienkin piireistä. Uuden ajan höllyys, löyhyys ja auktoriteetin
puute saapuu turmeltuneesta maailmasta vainajien mukana tänne pyhään
Tuonelaan. Murhemielellä näen turmeluksen, pilkan ja riettauden suurta
nousua niin maassa kuin taivaissa. Se on tuon ihmisjärjen, joka on
pirusta peräsin, levoton halu ja kiihko sekaantua sellaisiin
seikkoihin, jotka eivät kuulu sen tuomio- eikä sen arvosteluvallan
alle. -- En tahdo kieltää keskustelua, vaikka pidän äänestyksen
tuloksen taattuna. -- Varapuheenjohtajalla on sananvuoro.
Väinämöinen kohotteli kulmakarvojaan, ryki ja loihe lausumaan:
-- Minua miellyttää enin toinen perustelu. Meillä ratkipakanoilla
siellä maailmassa oli se käsitys taivaasta, että siellä elettiin kuin
maailmassa. Taivaassa linnut lauloivat puissa, kalat uivat järvissä,
hevoset hirnuivat niityillä ja lehmät ammuivat ahoilla. Nyt täällä
joutsenet joikuvat Tuonelan joilla, lohet hyppivät koskissa, mutta
nelijalkaisia tänne ei vaan lasketa. Suomen naapurikansoilla oli
runsaasti nelijalkaisia eläimiä taivaassaan. Kun norjalaiset kävivät
Karjalassa kaupalla, kertoivat he, että Tor jumala ajoi kahdella
pukilla, että toisilla jumalilla oli nimikkoeläiminä kissoja jopa
karjujakin. (Hyi! huudahtivat neidit). Kertoivatpa vielä, että kauniit
mustatukkaiset neidot, (Väinämöisen silmät haaveilivat hetkisen
avaruuksissa ja hän piti pitkän loman) että kauniit neidot
korskuvien ratsujen selässä ajaa hurauttelivat läpi ilmojen, pitkin
lepikköpolkuja. Nyt minä kysyn: miksi ei meilläkin niin voisi olla.
Miksi meidän täytyy noudattaa tuota vanhaa aasialaista käsitystä, että
taivaassa vain etupäässä asustaa ihmisiä ja vain muutamia eläimiä kuten
kyyhkysiä ja laululintusia. Miksi meidän aina täytyy kantaa aasialaisia
kahleita, emmekö voi ne karistaa päältämme. Olkaamme vapaita
suomalaisia, ja järjestäkäämme taivaamme oman mielemme mukaan. Minä
kannatan hevosia. Hevosella pääsee vanhakin mies liikkumaan laajalti,
ei vain kotinurkissa. Äänestän siis, että hevosetkin perivät Tuonelan.
-- Pohjolan emännän vuoro, sanoi pyhä Henrikki.
-- Kannatan vaka vanha varapuheenjohtajaa joka kohdassa. Tahtoisin vaan
lisätä omasta puolestani, että peura on pyhä eläin. Minä olen sitä aina
kaivannut täällä Tuonelassa. Äänestän siis hevosen ohella myöskin poron
päästämistä Tuonelaan.
-- Mitä piispat Maunu ja Micael arvelevat?
-- Non possumus, non possumus! (Aivan mahdotonta).
-- Prof. Porthan!
-- Se ihmiskehityksen ajanjakso, jota minä edustan, oli
vapaamielisyyden aikakausi. Sille ei ollut vierasta sekään ajatus, että
me, eläimet ja ihmiset, kaikki olemme saman luojan samalla lailla
luomia olentoja. Ei siis periaatteellisesti näy olevan mitään estettä
sille järjestykselle, että me ihmiset ja eläimet täällä Tuonelassakin
voisimme elää viervieressä, auttaen toisiamme ja tukien toisiamme.
Minua vaan peloittaa, että, jos hevonen ja nautaeläimet päästetään
tänne, kohta seuraa anomus, että kaikki muutkin eläimet saisivat saman
oikeuden. Niinpä kissat ja koirat ja muut riitelevät elukat. Varon,
että Tuonelan taivaallinen arvo monen silmissä arveluttavasti alenisi,
sillä luontokappale on, siitä ei päästä mihinkään, tunteittensa
valloilleen laskemisessa hillitsemättömämpi ja häikäilemättömämpi kuin
ihminen. Luontokappale ei ymmärrä peitellä ei vihansa eikä lempensä
puhkeamista ilminäkyviin mitä sopimattomimmissa tilaisuuksissa. Vaikka
siis järkeni ei vastusta anomusehdoitusta, eivät tunteeni myönnä sen
toteuttamista. Vastustan siis hyväksymistä.
-- Tahtooko herra D.E.D. Europaeus lausua mielipiteensä.
-- Tahdon kyllä. Puhun ainoastaan hevosten puolesta. Mikä on uros ilman
ratsua. Vasta ratsun selässä kaikki hänen ylevät hengen ja ruumiin
ominaisuutensa ilmenevät kaikessa loistossaan. Katselkaa Akseli
Gallen-Kallelan upeaa Kullervokuvaa. Ratsu on uroon välttämätön
jalustin. Ratsun puutteessa Kullervokin täällä Tuonelassa kulkee pää
kumarassa. Mutta antakaapa hänen kavuta oriin selkään, niin saatte
nähdä, mikä lumoava mies tämä minun löytämäni nuorukainen on.
Hiuskeltainen korea oriin olkisen selässä, se vasta on näky, jota
kannattaa katsella. Katselkaa kaukoputkella maailman kaupunkeihin.
Missä näette uroon kuvapatsasta ilman hevosta? Meidänkin uroomme
liikkuivat mielellään ratsun selässä; pitääkö heidän täällä taivaassa
aina vain jalan tallustella. Minä sanon teille, heidän maineensa siitä
kärsii. Pyydän siis raadin jäseniä äänestäessään ottamaan huomioon
tämänkin seikan.
-- Haluavatko neidit käyttää puheenvuoroa? kysyi puheenjohtaja.
Neiti Vuori lausui:
-- Täällä on vedottu siihen, että aasialaisissakin taivaissa on
kyyhkysiä ja laululintusia ja sen perustuksella vaadittu mitä
inhoittavimmillekin, karvaisille nelijalkaisille pääsyoikeutta
Tuonelaan. Totta on, että niin on asian laita. Mutta onhan selvää, että
taivaaseen lasketaan vaan sellaisia eläimiä, jotka voivat vainajissa
herättää siveellisiä tunnelmia. Mikä on enemmän omiaan ylentämään
ihmisvainajan mieltä kuin aamulla visertelevä pikkulintunen, joka
riemuitsevalla äänellään ylistää Luojaa kaikesta siitä hyvästä, minkä
hän meille arvottomille vainajille lahjoittanut on. Eikö ihminen saa
esimerkkiä kyyhkysestä, joka kuhertelee puun oksalla ystävänsä kanssa,
miten hänenkin tulee karttaa riitaa lähimmäisensä kanssa ja vain
puhella sellaisia asioita, jotka toveria voivat miellyttää. Mutta nyt
tahdotaan laskea lehmät taivaaseen. Minä vaan kysyn: tahtooko kukaan
läsnäolevista väittää, että lehmän ammunta, sonnin hinkuminen ja
mullikan möyryäminen ovat Luojan ylistämistä? Eipä suinkaan.
Ymmärtäväthän kaikki, että tuollaiset äänet juuri tulevat hämmentämään
sitä hiljaista juhlallisuutta, mikä Tuonelan tanhuilla vallitkoon.
Tahdon vielä lisätä, että kylläinen lypsylehmä aina siellä maailmassa
teki sekä vastenmielisen että suorastaan epäsiveellisen vaikutuksen
minuun. Olen sitä mieltä, että meidän palvelustyttöjemme vapaa elämä
siellä maailmassa suureksi osaksi johtuu juuri heidän jokapäiväisestä
yhdessäolostaan näitten ikuisista siveyslaeista täysin piittaamattomien
elukoitten seurassa. En siis soisi, että kukaan äänivaltaisista raadin
jäsenistä alentaisi tämän arvokkaan neuvoston mainetta antamalla
äänensä ainakaan nautaeläinten hyväksi.
-- Olemme siis valmiit äänestämään, sanoi pyhä Henrikki.
Mutta silloin näin Väinämöisen kumartuvan piispaan päin ja supattelevan
ahkerasti jotakin hänen korvaansa. Piispa kuunteli tarkkaan, arveli
vähän aikaa, mutta sitte hän äkkiä kääntyi minun puoleeni ja sanoi:
-- Meillä oli suuri apu nykyään läsnäolevasta vieraastamme, silloin
kun pulmallinen kysymys punikkien lähettämisestä sielunvaellukselle oli
esillä, josta vielä tahdon lausua kiitollisuuteni. Varapuheenjohtajamme
ehdoittaa, että raati nytkin suvaitseisi kuunnella hänen mielipidettään
tästäkin asiasta. Ehkä saan pyytää ihmislasta lausumaan ajatuksensa
tästä Tuonelan polttavasta kysymyksestä.
Punastuen korviani myöten korkeasta kunniasta kavahdin pystyyn ja aloin
monin kumarruksin:
-- Korkeasti kunnioitettu Herra Pyhimys ja arvoisat raadin jäsenet!
Niinkuin jo eräs arvoisa puhuja on huomauttanut, ovat kaikkien
europalaisten kansojen taivaat järjestetyt aasialaisten, lähemmin
sanoen, syyrialaisten ijänikuisten perustuslakien mukaan. Europalaiset
kansat, jotka viime aikoina ovat tulleet niin kuuluisiksi monien perin
hyödyllisten keksintöjensä kautta, eivät, kumma kyllä, ole keksineet
omaa taivasta, vaan ovat orjallisesti jäljennelleet itämaisia esikuvia.
Tästä on ollut seurauksena, että europalaisten taivaat ovat käyneet,
kuinka sanoisin, epäajanmukaisiksi, hieman vanhentuneiksi ja
kaipaisivat korjauksia. Pidän käsiteltävänä ollutta anomusehdotusta
tällaisen vakaumuksen ilmauksena. Kiinnitin erityisesti huomioni
kolmanteen perusteluun. Siinä mielestäni lausuttiin ajatuksia, jotka
olisivat tarkan harkinnan arvoisia. -- Mehän kaikki tiedämme, ett'ei
elämä lopu kuolemalla, vaan jatkuu taivaassa ijankaikkisesti. Tämän
pyhän opin olemme perineet viisailta, miettiviltä ja haaveilevilta
aasialaisilta. Saman oppisuunnan mukaan ei tällaista haudantakaista
elämää jatku muille kuin ihmisille. Meitä lähinnä seisovat eläimet
jäävät tällaisesta elämästä osattomiksi. Tästä kohdasta uskaltaisin
lausua poikkeavan mielipiteeni. -- Jos katselemme eläinten luustoa,
niin se aivan hämmästyttävällä tavalla muistuttaa ihmisen
luunrakennetta, niinkuin perustelussa vallan oikein on mainittu. Olen
usein maan alta löytänyt luunikaman. En ole ollut miestä päättämään,
onko luu aikoinaan kuulunut ihmisen, koiran, vasikan, lampaan tai pukin
luurakennukseen. Muoto samanlainen, aine samanlaista. Kaikkihan
tunnemme vanhan aasialaisen tarinan Harpagosta, joka söi poikansa
keitetyt lihat. Ei hän muodosta eikä mausta voinut tuntea syöneensä
ihmislihaa, vaan luuli nauttineensa viattoman karitsan paistia.
Eläinten sisälmykset ovat kuin ota ja anna ihmisen sisälmyksien
kaltaisia. Tässä pyhässä seurassa tuskin uskaltanen viitatakkaan siihen
oppiin, jota tätä nykyä maailmassa saarnataan, että nimittäin ihminen
olisi kehittynyt eläimistä, olisi vain kirkas helmi luomakunnan kruunun
huipussa. -- Kun siis ihmisen ruumis ja sielu kuoleman jälkeen nousevat
ylös taivaalliseen elämään, niin eikö voitaisi myöntää, että sellainen
mahdollisuus myöskin olisi olemassa eläimiin nähden. Sitä paitsi
tavataan eläimissä sielunominaisuuksia, jotka voisivat kaunistaa ketä
ihmistä tahansa. Ajatelkaammepa koiran uskollisuutta ja kiintymystä
hoitajaansa! Sehän on suuremmoista! Sellaista ei todellakaan tavata
kaikissa ihmisissä. Esimerkkejä voisi luetella yhtä loistavia
loppumattomiin. Myönnän kyllä, että on eläimiä, niinkuin kissat ja
pukit, joitten ominaisuuksista voi olla eri mieltä, mutta ylimalkaan
kaikilla eläimillä on luonteenominaisuuksia, jotka ovat erittäin
arvokkaita. (Väinämöinen murahti mieltymystään ja Louhi sanoi: poro on
tyytyväisin olio koko luomakunnassa). -- Näin ollen minusta tuo
yliolkainen eläinkunnan kohtelu kuoleman jälkeen tuntuu epäoikeutetulta
ja kiittämättömältä. Muistelkaamme, mikä arvaamaton etu niistä on ollut
meille kaikille ihmisille maallisen elämämme aikana. Elkäämme
unhoittako noita pahoin soimatuita lehmiäkään. Eikö moni pieni lapsi
ole heidän maitonsa avulla jäänyt henkiin, kun äidin ruoka on käynyt
riittämättömäksi. Tuhansien palleroisien todellinen kasvatusäiti on
sittenkin ollut juuri -- ammuva lehmä. Sitäkö meidän tulisi halveksia,
sentähden ettei sille ole suotu ihanaa lauluääntä. Minä tahtoisin
laajentaa rakkauskäsitettämme. Sinun ei ainoastaan tule rakastaa
lähimmäistäsi, vaan jumalan luomaa koko luomakuntaa. Vasta silloin
sinun rakkautesi on laaja ja syvä. Eläköön ijankaikkisesti ihmistä
palveleva eläinkunta!
Väinämöinen ja Louhi nousivat ylös paikoiltaan ja tulivat liikutettuina
kättelemään minua. Agricola nousi myöskin istuimeltaan ja sanoi
kyynelsilmin minulle puhtaalla kirjakielellä:
-- Vanhempani kertoivat että minunkin äitini oli kuoleman kynsissä
minut synnytettyään, mutta että henkeni säilyi vain köyhän perheemme
ainoan vuohen maidolla.
Puheeni eläinten hyväksi oli järkyttänyt korkean raadin jäsenten
mielet, niin että äänestyksen tulos näytti epäiltävälle. Silloin nousi
Neiti Koski paikoiltaan ja, pelastaakseen tilanteen, lausui:
-- Herra puheenjohtaja! Tahdon vaan ilmoittaa, että jo maailmassa tämän
ihmislapsen maailmankatsomus leimattiin "matalaksi".
Sanoi ja istuutui tuolilleen. Mutta en minäkään tahtonut hellittää,
vaan pyysin puheenvuoroa ja sanoin:
-- Korkeudessa se ei vedä vertoja Neiti Kosken maailmankatsomukselle,
sillä tämä leijailee ilmassa, puhkasee pilvet ja tähtitarhat, kulkee
tuulen tuuditeltavana pilvilinnana ilman perustusta ja pohjaa. Minun on
matalampi, mutta makaa laajan perustan ja syvälle upotetun kivijalan
varassa. Jokainen kerros liittyy toiseen. Siinä ei ole ammottavia
aukkoja. Se on sanalla sanoen europalaisen maailmankatsomus.
Pyhä Henrik kohosi pystyyn ja lausui:
-- Äänestys toimitetaan joskus toisten.
Hän tarttui hiippaansa, kumarsi ja lähti.
Ja hevoset ja lehmät odottavat vieläkin Tuonelaan pääsyoikeuttaan.