Yö läheni ja hain kattoa pääni päälle. Yhden huvilan portilla seisoi:
Siimes Kanervio.
-- Siimes Kanervio? Olin lukenut tuon nimen äskettäin. Missä? Ja missä
yhteydessä? Tuores vainaja hän ainakin oli. Sen tiesin.
Kolkutin huvilan ovea. Mies tulee avaamaan, mutta saa ainoastaan
vaivalla oven auki. Kun tämä vihdoin onnistuu, kysyn, onko hän Siimes
Kanervio ja saanko yökorteeria hänen luonaan.
-- Astukaa sisään vaan, sanoi huvilan asukas.
Nyt näin, että hänen kaikki sormensa olivat poikkileikatut.
-- Suokaa anteeksi, mutta kuka Te olette? Olen lukenut Teistä, mutta en
muista, minkä tapauksen yhteydessä.
-- Olin Hämeenlinnassa punaisten miliisipäällikkö, jonka punikit
surmasivat.
-- Nyt muistan, Te käskitte ampumaan erään roiston, joka oli aikeissa
murhata 200 aseetonta henkilöä Hämeenlinnan kaupungissa. -- Te olitte
siis ainoa koko punaisten joukossa, joka uskalsitte panna henkenne
alttiiksi, kun näitte, mihin kuiluun koko liike oli suistumassa.
-- En tiedä, olinko ainoa, mutta muuta en voinut tehdä.
-- Kuinka liityitte heidän joukkoonsa?
-- Olin jo nuorukaisesta saakka saanut sen aatteen päähäni, että
varallisuus voisi olla tasaisemmin jaettu eri ihmisten välillä. En
saanut rauhaa sydämmelleni, kun näin uutteran työläisperheen kituvan,
silloin kun suuret laiskurit mässäsivät.
-- Kituuko uuttera työläisperhe koskaan ja kutka Suomessa ylenmäärin
mässäilevät?
-- Hm! Eivät eroitukset varallisuudessa ole niin suuret meillä kuin
muualla, ei epäkohdat niin räikeät, mutta korjattavia kohtia on
olemassa ja hyvällä tahdolla mahdolliset korjata. Tätä hyvää tahtoa
minussa oli. En toivonut veljessotaa, enkä luullut sen niin veriseksi
käyvän. -- Olin kumminkin virassani, virkaatekevänä nimismiehenä nähnyt
paljon kurjuutta ja murhetta syntyvän juuri ihmisten sydämmettömyyden
ja armahtamattomuuden takia. -- Sentähden liityin sosialistien
joukkoon. Kun kerran liityin heihin, tahdoin myös kantaa edesvastuun
siitä. Kauhukseni kuulin puoluetoverieni kammoksuttavista töistä,
vihanvimmoissani näin tällaisia. Ajatus lensi päähäni: sinä itse olet
edesvastuussa kaikista näistä tihutöistä. Joll'et nouse tätä raivoa
asettamaan, kuolet omantunnon vaivoihin. Tunsin jo olevani kuolemaan
tuomittu, mutta tahdoin kuolla rauhoitetuin tuntein. Minä yritin päästä
syyllisyyteni tunteesta, mutta se ei onnistunut. Ääni vaan manasi
minua: Sinä, juuri sinä olet edesvastuunalainen. Veri huutaa kostoa,
sinun on vuodatettava veresi, muuten et pääse veren velasta.
-- Omituinen ajatus! Nykyajan siveysopin mukaan ihminen on syypää vaan
omiin rikoksiinsa ei muitten. Ihmisen aivotus on sittenkin
lukuunotettava ei vaan itse teko. Sattuman kautta tapahtunut rikos,
ilman tarkoitusta, ei ole rikos. Se on tapaturma. Teissä näkyy asuvan
vanhan ajan käsitys rikoksesta, joka oli tahra samanlainen kuin lika,
joka voi räiskyä yhtä hyvin viallisen kuin viattoman niskoille. Puhutte
kuin israelilainen ja toimitte kuin Mucius Scaevola.
-- Olenkin lukenut klassikkoja Helsingin suomalaisessa
normaalilyseossa. Clotho, Lachesis ja Atropos väänsivät värttinöitään
ja kutoivat mustaa elämänlankaani.
-- Te siis itse tuomitsitte itsenne syypääksi rikoksiin, joita ette
ollut tehnyt.
-- Niin, minä, minä itse olin syypää, ja edesvastuunalainen.
-- Kunnioitan Teitä, vaikka en ymmärrä. Te ette tahtonut
verenvuodatusta, Te vastustitte sotaa, mutta sittenkin aijoitte kuolla
murhamiesten puolesta. Kuulkaa, ei kukaan voi kuolla toisten syntien
edestä, kunkin täytyy sovittaa omat rikoksensa. Teidän käsityksenne on
aasialaista perua, Te aijoitte antautua syntipukiksi, aijoitte
viattomana karitsana kuolla toisten syntien takia.
-- Ei niin, ei ollenkaan niin. En mielestäni ollut viaton, enkä
suinkaan kuollut toisten puolesta. Sovitin vaan omat erehdykseni, sen
erehdyksen, että olin liittynyt puolueeseen, jonka tekotapoja en
hyväksynyt.
-- Luulenpa melkein, että Te valkoisten vankina ja heidän
tuomioistuimensa edessä, olisitte julistettu syyttömäksi niihin
rikoksiin, joista itse syytitte itseänne.
-- Niin luulin minäkin, sentähden en antautunut heille, vaan omille
miehilleni. Tiesin ett'eivät he tunteneet armoa. Tahdoin vaan ennen
kuolemaani julkijulistaa koko kansalleni, että, vaikka kohta
rikollinen, en hyväksynyt punikkien murharaivoa.
-- Niin eivät ajatelleet liikkeen johtomiehet.
-- Eivät. Minä pidänkin heitä syyllisinä jokaiseen murhaan. Laivan
kapteenin täytyy olla viimeinen uppoavassa aluksessa, he jättivät sen
ensimäisinä, ennen kokkipoikiakin. Märssipojat hukkuivat, päällystö
pelastui. Se on vastoin merilakia, se on vastoin kaikkia lakeja. Me
olimme kaikki ryhtyneet uhkarohkeaan tekoon, minä olin päättänyt
vastata tästä teosta ja sen olen tehnyt. Kenen omatunto sallii
vetäytymistä edesvastuusta, hän sen tehköön, minua oli opetettu toisin.
-- Kuka oli opettanut?
-- Isä ja äiti.
-- Kunnioitettavia ihmisiä! Mikä toimi isällänne oli?
-- Kansakoulunopettaja.
-- Taas uusi esimerkki siitä, että näissä perheissä elää korkeat
aatteet ja jalo henki.
-- Isäni oli sitä paitsi kansakoulujen luojan, U. Cygnaeuksen,
kasvattipoika.
-- Mainiota. Nyt ymmärrän Teitä. Uros on aina pitkän sankarisarjan
luoma. Vanhojen tarujen mukaan jumalien poika.
-- Pidättekö minua sankarina. Mielestäni olin ainakin rikollinen.
-- Aivan varmasti enemmän sankari kuin rikollinen. Kuolittehan ainakin
niitten miliisien puolesta, jotka ampuivat roiston. Tehän ette
suostuneet ilmaisemaan heidän nimiään, vaikka kidutuksilla koetettiin
pakoittaa.
-- Mutta sehän oli aivan luonnollista. Minähän olin käskenyt heitä
ampumaan. Minunhan piti vastaaman tästäkin työstä.
-- Oikein kyllä teitte, mutta tällaisia me muut ihmiset kunnioitamme
sankareina. Suomen suuren sosialistisen puolueen johtomiehet eivät
nostaneet sormeaankaan estääkseen verilöylyjä, vielä vähemmin katsoivat
velvollisuudekseen vastata heidän, eipä edes omistakaan töistään.
Sellaisia ei sanota sankareiksi. -- Oliko kuolemanne tuskallista?
-- Kaikki muut tuskat kärsin, mutta nälkäkuolema oli kauheinta. Ei
piiskaamiset, ei polttamiset, ei jäsenien katkomiset olleet niin
kauheita kuin nälkä ja jano.
-- Mitä Te ajattelitte Suomen kansan sivistyksestä, kuin Te olitte sen
kourissa.
-- Ei väkijoukolla koskaan ole sivistystä. Yksityisillä ihmisillä
kyllä. Rahvas on aina rahvasta. Joukoissa he polkevat kaikki
jalkoihinsa. Kaikki joukkoliikkeet ovat tuhoisia. Lumihiutaleet
leijailevat kepeinä ilmassa, mutta lumivyöryt hävittävät kaikki
allensa. "Odi profanum vulgus" lauloi jo Horatius. Se soi korvissani,
kun veri valui suonistani.
-- Voiko olla murheellisempaa kuin joutua joukon jalkoihin. Siinä ei
auta vastalauseet, eivät omat ajatukset. Jos et kule ihmisvirran
mukana, niin sorru pois. Ihmisvirta ei tunne armoa. -- Te olitte
joutunut rahvaan liikkeeseen. Te ette kuulunut siihen, Te pyritte
toiseen suuntaan, sentähden Te murskattiin jalkojen alle.
-- Aivan luonnollinen tapaus siis, huokasi Kanervio, aivan
luonnollinen. En siis voi kantaa vihaa ketään kohtaan. En enää
muistakkaan, kutka ja minkänäköiset kiduttajani olivat. Ne olivat vaan
yksilöitä Suomen työväen suuresta armeijasta. Olivatpa tuskin
syyntakeisia. Minä olin noussut heitä vastaan, tahdoin kulkea omaa
tietäni, sentähden kävi minulle kuin ihmiselle väkitungoksessa, joka
pyrkii ihmisvirtaa vastaan. Hän kaatuu maahan ja hänen selkärankansa
katkiaa.
-- Ettepä todellakaan voi ketään vihata, kellekään kostaa. -- Ainoa
oppi tästä on, ettei koskaan saa kuulua joukkoihin, pitää aina kulkea
yksin. Ihminen ei saa pyrkiä lampaita matkimaan; lammas on katraseläin,
ihminen on henkinen sissi. -- En tosin huomaa Teidän tehneen
minkäänlaista rikosta, mutta sen erehdyksen teitte, että liityitte
nöyränä jäsenenä katraaseen, suomatta itsellenne oikeutta arvostella
sen toimia. Luonnonlain ikiankaroitten sääntöjen mukaan Te murskattiin.
Mutta Teidän kuolemanne oli kaunein, komein, sankarillisin, minkä
tunnen koko kirotusta mellastuksesta. Sellainen omaperäinen ihminen
kuin Te ette voi kuulua puolueisiin. Sellaisiin kuuluvat lampaat,
oinaat ja pässit, ja nämät syöksyvät suin päin kuve kupeessa kiinni
sinne, minne suurisarvisin oinas niitä johtaa. Jos sarvipää oinas
syöksyy järveen, polskahtaa katras samaan sulaan, jos oinas
hölmöyksissään karkaa kohti suden suuta, seuraa nöyrä katras
orjallisesti hänen jälkiään. Katraan jäsenet eivät siveellisesti vastaa
eivätkä voi vastata mistään; ne vastaavat vaan kukin hengellään. Te
pyritte katraasta irti. Teidät hukka peri heti. Tiedättehän, miten
Länsi-Suomessa lapset sanovat johtavan oinaan puhuttelevan kairastaan:
"Kuka teist' on kipiä-ä-ä-ä?
Mää-ä-ä-ä!
Mikä sull' on kipiää-ä-ä-ä?
Pää-ä-ä-ä!"
Niin totta toisen kerran, katraan "pää-ä" on aina kipiä. Kellä pää ei
ole kipiä, hän elköön liittykö katraaseen. Siellä voi pää mennä turhan
päiten -- johtavien oinaitten typeryyden tai ilkeyden takia. Sääli
tervettä päätä, lampaitten päät menkööt!
-- Mutta katras on voimakkaampi kuin yksinäinen oinas tai pässi, väitti
Kanervio vastaan!
-- On kyllä. Mutta jos kiihkoiset pässit ovat johdossa, silloin
katraankin voima on köykäiseksi löytty. Silloin hukka perii koko
katraan. Niinkuin kävi teidän joukon. Nyt on katras hajallaan, mikä
viaton karitsa määkii missäkin: "Mull' oli kipiä pää-ä-ä-ä!"
-- Mutta uudet oinaat voivat taas kerätä katraan kokoon.
-- Voivat kyllä, mutta toivokaamme, että niillä oinailla on terve
pää-ä-ä! Ikävä vaan että Te olette joutunut tänne. Ehkä Teidän päätä ja
sydäntä tarvittaisiin maailmassa. Arvostelen Teidän tekoa ylen
suureksi. Te olitte harvinainen ilmiö punikkien laumassa, mutta ette
ainoastaan punikkien, vaan harvinainen ylimalkaan ihmiskunnassa.
Ette mitään muutosta aikaansaanut punikkien menettelyssä, ette
uhrikuolemallanne ylimalkaan mitään voittanut ihmiskunnalle,
voitittehan vaan itsellenne suurimman voiton, omantunnon rauhan. Tämä
kuolemanne hyödyttömyys ei vähennä tekonne suuremmoisuutta. Kanervion
nimi menee tulevaisuuteen uljaimman miehekkyyden seppeleen ympäröimänä.
-- En mainetta tavoitellut.
-- Suurin maine tulee joskus sitä tavoittelematta.
Juteltiin vielä ennen levolle menoa yhtä ja toista punikkien
psykologiiasta, Aleksis Kiven sankarien luonteista verrattuina meidän
ajan punikkeihin. Toivoin tapaavani vielä Kiven Tuonelassa ja aijoin
keskustella hänen kanssaan tästä asiasta, niin ett'en tällä kertaa
selosta iltapuhdejuttujamme Kanervion kanssa. Kanervio oli iloinen
suoritetusta urotyöstään, minä iloinen saadessani häntä kehua.