Kirkonkylän postikonttorissa
mahtava on kruunun virkamies,
kultanapit takin rinnuksissa
"mestari" viel' arvoltaan kenties.
Vaaran vanhus kun sai rahakirjeen,
ensimäisen ukko eläissään,
teki oikein aikamoisen virheen,
kun men' itse sitä perimään.
Vaari, näätsen, valtakunnan kieltä
oppinut ei ole milloinkaan --
täten osoittanut ompi mieltä
uppiniskaista hän kerrassaan.
Niinpä niin! Kun alkoi ukko tälleen:
"Kustaa Vaara pyytää kirjettään..."
kääntyi herra, mutta heti jälleen
alkoi vuoleskella kynsiään.
Vaaran vanhus raapi korvallistaan,
pyysi hetken päästä uudestaan.
Turha vaiva! Jatkoi vuolemistaan
herra huoletonna tuolissaan.
Silloin loppui äijä-paran maltti,
nyrkin pöytään iski, ärjyi näin:
"Siin' on sulle säiviläisen valtti --
etkö anna mulle kirjettäin?"
Siitä vasta postiherra suuttui,
käsiks ukkoon kävi nyrkeillään,
hirmuiseksi Vaaran hahmo muuttui,
ja hän huusi herraa piestessään:
"Vai ei muka Laurinmatti enää
-- sehän nimi oli sullakin --
Säivin kieltä tunne. Turha tenää
tehdä -- nyrkit ne on mullakin!"
Joutui Vaaran vanha Kustaa tuosta
kruunun leipää syömään Luulajaan.
Mutta kirje jäi. Ei aio juosta
toista kertaa ukko noutamaan.