Puoleks sortunut on mökki harmaa
ahtehessa jyrkän myllymäen;
eukko, jonka kynnyksellä näen
seitsenkymmentä on vuotta varmaan.
Kasvot ryppyiset, mut silmät vielä
eloisina tutkii tulijata --
huomannut hän on jo kauempata
oudon miehen, vieraan kylätiellä.
Marja Johanna on nimi muorin.
Leivinuuni elannon suo niukan,
lapset lähettävät sentään hiukan,
-- viis on elämässä, kuoli nuorin.
Marja Johanna on yksin aivan:
mies on ammoin viety nurmen alle,
lapset kaikki menneet maailmalle
-- auttajatta vanha alla vaivan.
Monet kerrat olen istuskellut
mökin penkillä mä tarinoiden,
muori leipiänsä lapioiden
monet jutut ompi kertoellut.
Yks' ol' aina hällä lempiaate:
"Kun vain tiedän rajan tuolle puolen
poikain päässeen, silloin rauhaan kuolen.
Tääll' on leipä kova, ohut vaate,
tääll' on Egypti, mut Kaanaa siellä,
vaikka mikä huoli eteen tuli!"
Muori kyynelihin silloin suli.
"Herra auta heitä korpitiellä!"
... Kiiltää päivänlaskun kirkas kulta.
Muori istuu piippu hampahissa
mökin kynnyksellä unelmissa.
-- Kun ei särkyis onnenunet sulta...