_Esiinnyn jälleen oman kirjeeni kuljettajana ja saan venäläisen upseerin
antamaan pamppua omille sotamiehilleen._
Mutta tämä ihana viikko loppui ja velvollisuuteni vaati minua taas
liikkeelle. Riika tahtoi nytkin lähteä mukaani, mutta torpan vanhusten
avulla sain minä hänet jäämään paikkaansa, jossa hän kaikitenkin oli
paremmassa turvassa kuin minun vaivalloisilla ja vaarallisilla
retkilläni. Ja kyllähän Riika tajusi tämän itsekin, mutta minun täytyi
luvata mahdollisimman pian ilmestyä jälleen tänne. Eikä minun sydämeni,
hyvin ymmärrettävästi, pannutkaan suuresti tällaista lupausta vastaan.
Jätettyäni hellät jäähyväiset Riikalle ja torpan väelle erosin
toistaiseksi myöskin tovereistani, jotka ehdotukseni mukaan lähtivät
pohjoiseen päin, Uudenkaupungin ja Rauman puolelle vakoilemaan. Itse
menin aluksi edellä mainitun Fingerrosin luo ja viivyin siellä pari
yönseutua. Hänen luonaan majaili joukko venäläisiä, ja kun upseerit
heittivät keilapalloa Fingerrosin kanssa, olin minä mukana
keilanpystyttäjänä. Muutetun kasvonilmeeni vuoksi pitivät venäläiset
minua tataarina ja nauroivat keskenään minulle.
Fingerrosilta ostin hevosen kahdeksalla riikintaalerilla ja ratsastin
sillä sitten lahden ympäri takaisin Mietoisiin, jossa Mahalan isännältä
sain lainaksi satulan sekä paremmat sarkavaatteet kuin minulla ennestään
oli. Mahalasta ajoin Lemulle, jossa yövyin Järäisiin. Kun seuraavana
päivänä oli sunnuntai, menin kirkkoon, josta palattuani jouduin
tekemisiin venäläisen rakuunan kanssa. Se rupesi kiven kovaan vaatimaan
ratsuani kyytihevosekseen ja kun minä kieltäydyin, sivalsi hän minua
kepillä käsivarteen. Niin kuumana kuin sappeni kiehuikin, täytyi minun
kuitenkin tyynin mielin pitää isku hyvänäni, sillä joukko sivullisia oli
näkemässä tätä kohtausta.
Lemulta ratsastelin rauhallisesti etelään päin ja päätin nyt entisen
kerjäläisvaarin asemesta mennä Turkuun oikein komeasti hevosen selässä.
Tullissa oleva vartija pysäytti minut tiedustellen asiaani sekä mistä
minä olin. Sanoin olevani Halikosta pastori Paulinin renki sekä tulleeni
ostamaan isännälleni paperia ja lakkaa. Sen enempää ei minua pidätetty.
Ratsastin sitten tyynesti pitkin katuja ja tein havaintojani. Mennessäni
erääseen kauppapuotiin asiaani toimittamaan, sillä tarvitsin todellakin
paperia ja lakkaa, sattui puodin ulkopuolella hassunkurinen pikku
tapaus. Hevoseni olin kiinnittänyt puodin seinään ja sen vatsa sattui
sinä päivänä olemaan jostakin syystä kokonaan pilalla. Sisällä ollessani
kulki siitä ohitse katua pitkin kaksi keikarimaista venäläistä upseeria,
kummallakin päässään huolellisesti käherretty peruukki. Juuri kun he
olivat hevoseni takapuolen kohdalla, suoritti se kiireisellä vauhdilla
erään toimituksen, josta oli seurauksena, että kummankin upseerin
peruukki ja osa univormua tulivat jollakin viheriällä märkyydellä
ryvetetyiksi. Toinen iski peruukkinsa vihan vimmassa katuun ja kiroili
kauheasti. Sitten viittasivat he muutaman ohikulkevan sotamiehen
siivoamaan itseään. Nauroin puodin oven suojassa partaani, ja kun he
olivat lähteneet paikalta, nousin satulaan ja ratsastin tieheni.
Turusta suuntasin kulkuni Piikkiön ja Paimion kautta Halikkoon. Siellä
päätin mennä edellämainitun pastori Paulinin luo. Muutamilta
tuttaviltani olin kuullut, kuinka hän oli luvannut olla uskollinen
venäläisille sekä samalla vihata ja vainota niitä, jotka vielä pitivät
vireillä sotaa venäläisiä vastaan. Ennen kaikkea hän oli lausunut
uhkauksia minua kohtaan. Päätin nyt asettaa hänet koetukselle
nähdäkseni, oliko hän tämän tehnyt tosissaan, vaiko vain näön vuoksi
venäläisten uhkakuulutusten johdosta.
Ennenkuin menin hänen luokseen, kirjoitin Ernesti Grabben nimessä
seuraavan kirjeen:
»Kunnianarvoisa ja Hyvinoppinut Herra Pastori.
Kun minut on komennettu tälle paikkakunnalle vakoilemaan ja
hankkimaan tietoja vihollisten toimista ja kun olen tällä
vihollisen valitsemalla seudulla joutunut hätään ja
puutteeseen, niin rohkenen kääntyä Herra Pastorin puoleen
pyytäen Herra Pastorilta lainaksi kahtakymmentä
riikintaaleria Venäjän rahassa, koska täällä näkyy
ainoastaan sellainen raha kelpaavan. Tässä mukana seuraa
vakuutus siitä, että Herra Pastori on viipymättä saava
takaisin saman summan Ruotsin rahassa. Samalla pyydän
huomauttaa Herra Pastorille, että hän ei huolisi kovin
paljon asiasta ilmaista tälle rengille, sillä hän on suuri
koiransilmä ja epäluotettava mies.--Vaikka en varsinaisesti
olekaan tuttu Herra Pastorin kanssa, niin uskallan jäädä
odottamaan edellämainittua lainaa, josta, sen vakuutan,
maksu on mitä pikimmin seuraava.
Kemiön pappilassa, 18 p:nä syysk. 1715.
Kunnianarvoisan ja Hyvinoppineen Herra Pastorin kuuliainen
palvelija