Clandonin sali hotellissa. Kallis huone alakerroksessa, suuri, lattiaan
saakka ulottuva ikkuna, josta voi päästä puutarhaan. Keskellä huonetta
seisoo jykevä pöytä, jota peittää punaisenruskea liina ja jonka
ympärillä on tuoleja. Pöydällä on sitomattomia matkakäsikirjoja ja
aikatauluja. Vieras, joka astuisi ikkunasta sisään ja menisi pöydän
ääreen, näkisi vasemmalla puolellaan uunin ja oikealla puolella
seinävierustalla kirjoituspöydän lähinnä ovea, joka on etualalla. Jos
hänen aistinsa kävisi tähän suuntaan, niin hän ihailisi Lincrusta
Waltonin luumun- ja pronssinvärisiä seinäkoristuksia, laudoitusta ja
kattolistaa, jäljitettyjä, pronssisia nurkkapylväitä, ikkunan molemmin
puolin jalustimilla seisovia marmorisia maljakkoja, joiden jalat ovat
mustaa, kiilloitettua puuta, pientä koristekaappia, joka on uunia
lähinnä olevan maljakon vieressä, jonka keskiosan kaapinovi on
puumosaiikkia ja jonka pyöristetyillä kulmahyllyillä on halpahintaisia
sinisiä ja valkoisia porsliiniesineitä, bamburuokoista teepöytää
alaslaskettavine hyllyineen ikkunan toisella puolen, tauluja --
valtamerenlaivoja ja Landseerin koiria -- suurta sohvaa ja sen monia
tyynyjä huoneen vastakkaisella puolella, kahta mukavaa tuolia uunin
edessä ja lopuksi, jos hän kääntyisi taakseen ja katsahtaisi ylös,
paksua messinkistä kartiinitankoa ikkunan yläpuolella, josta riippuu
punertavan ruskeat ripsiuutimet viheriäisine reunuksineen. Sanalla
sanoen, huone on varsin hyvin järjestetty kohottamaan vieraan omanarvon
tunnetta ja tyydyttämään häntä sillä tiedolla, että se maksaa punnan
päivässä.
Mrs Clandon istuu kirjoituspöydän ääressä, lukien korrehtuuria. Gloria
seisoo ikkunan luona, katsellen ulos mietteisiin vaipuneena, jotka
silminnähtävästi kiusaavat häntä.
Kello uuninreunalla lyö viisi väsyneellä äänellä, siksi ettei se voi
sietää sitä mustaa marmorista sarkofagia, joka on sen kehyksenä.
_Mrs Clandon_. Viisi! Tuskinpa meidän enää tarvitsee odottaa lapsia.
Varmaankin he saavat teetä jossakin muualla.
_Gloria_ (väsyneesti). Soitanko?
_Mrs Clandon_. Soita, kultaseni. (Gloria menee uunin luo ja soittaa
kelloa.) Vihdoinkin olen saanut nämät korrehtuurit luetuiksi, Jumalan
kiitos!
_Gloria_ (astuu väliäpitämättömästi huoneen poikki ja pysähtyy äidin
tuolin taakse). Mitkä korrehtuurit?
_Mrs Clandon_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan naisten uuden painoksen.
_Gloria_ (hymyillen katkerasti). Siitä puuttuu yksi luku.
_Mrs Clandon_ (etsii arkkien joukosta). Todellako? Sitä minä en usko.
_Gloria_. Minä tarkoitan sellaista lukua, joka ei ole kirjoitettukaan.
Ehkäpä minä kirjoitan sen sinun puolestasi -- kun minä saan tietää,
miten se loppuu. (Hän palaa ikkunan luo.)
_Mrs Clandon_. Gloria! Yhä uusia arvoituksia!
_Gloria_ Ei. Yksi ja sama arvoitus.
_Mrs Clandon_ (hämillään ja hiukan levottomasti; tarkattuaan häntä
hetken aikaa). Lapsi kulta!
_Gloria_ (palaa takaisin). Niin, äiti.
_Mrs Clandon_. Tiedäthän, etten minä kysy koskaan mitään.
_Gloria_ (polvistuu hänen viereensä). Kyllä minä tiedän. Kyllä minä
tiedän. (Hän kiertää nopeasti kätensä äidin ympärille ja syleilee häntä
kiivaasti.)
_Mrs Clandon_ (ystävällisesti hymyillen, mutta hämillään). Rakkaani:
sinähän tulet aivan sentimentaaliseksi.
_Gloria_ (hätkähtää). Oi ei, ei. Älä sano sitä. Oi! (Hän nousee ja
kääntyy pois tehden liikkeen, ikäänkuin hän tahtoisi repiä itseänsä.)
_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakkaani, mikä sinua vaivaa? Mikä --
(Edeskäypä tulee sisään kantaen teetarjotinta.)
_Edeskäypä_ (lempeästi). Tätä te kai halusitte, rouva?
_Mrs Clandon_. Kiitos, kyllä. (Hän siirtää tuolinsa kirjoituspöydän
äärestä ja käy jälleen istumaan. Gloria astuu uunin luo ja käy istumaan
kasvot kääntyneinä poispäin.)
_Edeskäypä_ (laskee tilapäisesti tarjottimen keskelle pöytää). Sitähän
minäkin, rouva. Ihmeellistä, kuinka hermot kiihtyvät, jollei saa teetä
iltapuolella. (Hän kantaa teepöydän Mrs Clandonin eteen keskustellen
samalla.) Nuori neiti ja herra palasivat juuri äsken, rouva. He kävivät
soutelemassa, rouva. Hauska huvitus näin kauniilla ilmalla -- hyvin
hauskaa ja terveellistä. (Hän ottaa tarjottimen pöydältä ja laskee
teepöydälle.) Mr McComas ei tule teetä juomaan, rouva. Hän on mennyt
tervehtimään Mr Cramptonia. (Hän nostaa pari tuolia ja asettaa tuolin
pöydän kumpaankin päähän.)
_Gloria_ (kääntyy äkkiä kauhun vallassa). Entäs toinen herra?
_Edeskäypä_ (vakuuttaen, puhuen vaistomaisesti laulavalla äänellä). Oi,
kyllä hän tulee, neiti, kyllä hän tulee. Hän sousi venettä ja juoksi
vain apteekkiin saadakseen jotakin voidetta, millä voidella rakkojansa.
Matta hän palaa heti paikalla, neiti -- aivan heti. (Gloria
vastustamattoman kauhun vallassa nousee ja kiiruhtaa ovelle.)
_Mrs Clandon_ (nousee puoleksi). Glo -- (Gloria menee ulos. Mrs Clandon
katsoo ällistyneenä edeskäypään, jonka kasvot ovat aivan
liikkumattomat.)
_Edeskäypä_ (ystävällisesti). Haluaako rouva vielä jotakin?
_Mrs Clandon_. Ei mitään, kiitos.
_Edeskäypä_. Kiitos, rouva. (Hänen vetäytyessään pois huoneesta
hyökkäävät Phil ja Dolly loistavalla tuulella sisään. Hän avaa heille
oven; sitten hän menee ulos ja sulkee sen jäljessään.)
_Dolly_ (ahneesti). Oi, anna minulle hiukan teetä. (Mrs Clandon kaataa
teetä kuppiin.) Me olemme olleet soutelemassa. Valentine tulee aivan
heti.
_Philip_. Hän on tottumaton soutamaan. Missä on Gloria?
_Mrs Clandon_ (tuskallisesti, kaataessaan hänelle teetä). Phil: mikä
Gloriaa vaivaa? Onko jotakin tapahtunut? (Phil ja Dolly katsovat
toisiinsa ja hillitsevät nauruaan.) Mitä se on?
_Philip_ (käy istumaan hänen vasemmalle puolelleen). Romeo --
_Dolly_ (käy istumaan hänen oikealle puolelleen). -- ja Julia.
_Philip_ (ottaa teekupin Mrs Clandonilta). Niin, rakas äiti: se on tuo
vanha, vanha juttu. Dolly: älä ota kaikkea kermaa. (Ottaa kerma-astian
häneltä.) Niin: keväällä --
_Dolly_. -- nuoren miehen mieli --
_Philip_. -- voi niin helposti -- kiitos (Mrs Clandonille, joka tarjoo
kakkuja). -- syttyä ilmi liekkiin. Se voi tapahtua syksylläkin.
Kysymyksessä oleva nuori mies on --
_Dolly_. Valentine.
_Philip_. Ja hän on ihastunut Gloriaan siihen määrään, että --
_Dolly_. -- hän suuteli häntä --
_Philip_. -- penkereellä --
_Dolly_ (korjaa häntä). -- huulille, kaikkien nähden.
_Mrs Clandon_ (epäillen). Phil! Dolly! Lasketteko te leikkiä? (He
pudistavat päätään.) Salliko hän sen tapahtua?
_Philip_. Me odotimme vain, että Valentine kaatuisi maahan kuin salaman
iskemänä ja Glorian halveksumisen murtamana; --
_Dolly_. -- mutta se ei tapahtunutkaan.
_Philip_. Se näytti olevan Glorialle mieleen.
_Dolly_. Sen verran kuin me saatoimme sitä arvostella. (Estää Philipiä,
joka aikoo kaataa itselleen toisen kupin teetä.) Ei: sinä olet luvannut
juoda vain yhden kupin teetä.
_Mrs Clandon_ (hyvin huolissaan). Lapset: te ette saa olla täällä, kun
Mr Valentine tulee. Minun täytyy puhua hyvin vakavasti hänen kanssansa
tästä asiasta.
_Philip_. Ottaaksesiko selkoa hänen aikomuksistaan? Mikä rikos
Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteita vastaan!
_Dolly_. Sinä olet aivan oikeassa, äiti. Aseta hänet edesvastuuseen.
Käytä hyväksesi yhdeksättätoista vuosisataa niinkauan kuin sitä vielä
kestää!
_Philip_. Sh! Hän tulee. (Valentine astuu sisään.)
_Valentine_. Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, Mrs Clandon.
(Mrs Clandon tarttuu teekannuun.) Ei kiitos: minä en koskaan juo teetä.
Luultavasti Miss Dolly ja Phil ovat kertoneet, mitä minulle tapahtui.
_Philip_ (olevinaan, nousee). Kyllä, Valentine: me olemme selittäneet.
_Dolly_ (merkitsevästi, nousee myöskin). Me olemme selittäneet aivan
perinpohjin.
_Philip_. Se oli meidän velvollisuutemme. (Hyvin vakavasti). Tule,
Dolly. (Hän tarjoo käsivartensa Dollylle, joka tarttuu siihen. He
katselevat surullisesti Valentineen, ja astuvat vakavina ulos
käsikädessä. Valentine tuijottaa heidän jälkeensä, hämmästyneenä;
sitten hän katsoo Mrs Clandoniin saadakseen selitystä.)
_Mrs Clandon_ (nousee ja lähtee pois teepöydän äärestä). Käykää
istumaan, Mr Valentine. Tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne, jos
sallitte. (Valentine käy hitaasti istumaan sohvalle, hänen omatuntonsa
ennustaa hänelle ikävää hetkeä. Mrs Clandon ottaa Philin tuolin ja käy
istumaan varta vasten jonkun matkan päähän hänestä.) Ensiksikin minun
täytyy pyytää teiltä anteeksi, että aion puhua asiasta, josta itse
tiedän varsin vähän. Ehkäpä en kerrassaan mitään. Minä tarkoitan
rakkaudesta.
_Valentine_. Rakkaudestako!
_Mrs Clandon_. Niin, rakkaudesta. Oi, ei teidän tarvitse katsoa niin
hämmästyneenä minuun, Mr Valentine: minä en ole rakastunut teihin.
_Valentine_ (hämmästyneenä). Hyvänen aika, Mrs -- (Hillitsee itsensä).
Minä olisin hyvin ylpeä, jos niin olisi.
_Mrs Clandon_. Kiitos, Mr. Valentine. Mutta minä olen liian vanha
aloittaakseni jotain sellaista.
_Valentine_. Aloittaaksenne! Ettekö te ole koskaan --?
_Mrs Clandon_. En koskaan. Minun kohtaloni on ollut hyvin tavallinen,
Mr Valentine. Minä menin naimisiin ennen kuin olin kyllin vanha
ymmärtääkseni mitä minä tein. Niinkuin olette itse nähnyt, niin siitä
seurasi vain katkera pettymys sekä miehelleni että minulle. Te
ymmärrätte siis, että vaikka olenkin ollut naimisissa, niin en koskaan
ole tuntenut rakkautta; minä en koskaan ole ollut missään
rakkaussuhteissa, ja jos olen täysin suora teille, Mr Valentine, niin
täytyy minun tunnustaa, että se mitä olen nähnyt toisten ihmisten
rakkausasioista, ei koskaan ole herättänyt kateuttani, vaikka olenkin
saanut olla sitä vailla. (Valentine, joka näyttää hyvin happamelta,
katselee häntä epäilevästi eikä sano mitään. Mrs Clandon punastuu
hiukan; ja hän lisää pidättäen vihaansa). Ettekö te usko minua?
_Valentine_ (hämillään, kun toinen arvasi hänen ajatuksensa). Oi,
miksikä en? Miksikä en?
_Mrs Clandon_. Sallikaa minun sanoa, Mr Valentine, että ihminen, joka
uhraa elämänsä ihmiskunnan hyväksi, saa tuntea innostusta ja intohimoa,
joka on paljoa voimakkaampaa kuin se tunne, jonka itsekäs ihailu ja
romanttiset haaveet voivat synnyttää. Mutta minä oletan, että
tuollainen intohimo ja innostus ei miellytä teitä? (Valentine, joka
tuntee selvästi, että hän sen vuoksi halveksii häntä, vastaa kieltäen
pudistaen alakuloisesti päätään.) Sen minä arvasinkin. No niin, minun
asemani onkin hyvin epäedullinen, kun minun tulee puhua teidän
kanssanne n.s. rakkausasioista, joihin te näytätte olevan perehtynyt.
_Valentine_ (levollisesti). Mihin te pyritte, Mrs Clandon?
_Mrs Clandon_. Luullakseni te sen tiedätte.
_Valentine_. Tarkoitatteko te Gloriaa?
_Mrs Clandon_. Niin. Gloriaa.
_Valentine_ (myöntäen). No niin: minä rakastan Gloriaa. (Keskeyttää
hänet, kun hän aikoo puhua). Minä tiedän mitä aiotte sanoa: minulla ei
ole varoja.
_Mrs Clandon_. En minä välitä rahoista, Mr Valentine.
_Valentine_. Sitten te olette hyvin toisenlainen kuin kaikki muut
äidit, jotka ovat ryhtyneet keskusteluihin minun kanssani.
_Mrs Clandon_. Ah, nyt me tulemme itse asiaan, Mr Valentine. Teillä on
kokemusta tällä alalla. (Valentine avaa suunsa vastustaakseen: Mrs
Clandon estää harmistuneena häntä puhumasta.) Oi, luuletteko, vaikken
suuresti ymmärräkkään näitä asioita, etten sittenkin käsittäisi, että
mies, joka ensi tapaamalla voi mennä niin pitkälle kuin te sellaisen
naisen seurassa kuin minun tyttäreni, ei ole mikään vasta-alkaja?
_Valentine_. Minä vakuutan teille --
_Mrs Clandon_ (keskeyttää hänet). Minä en moiti teitä, Mr Valentine.
Glorian asia on katsoa eteensä; teillä on oikeus huvitella itseänne
niin paljon kuin tahdotte. Mutta --
_Valentine_ (vastustaen). Huvitella itseäni! Oi, Mrs Clandon!
_Mrs Clandon_ (taipumattomasti). Kunnianne kautta, Mr Valentine, onko
se teidän vakaa aikomuksenne?
_Valentine_ (epätoivoissaan). Kunniani kautta, se on minun vakaa
aikomukseni. (Mrs Clandon katsoo tutkivasti häneen. Valentinen
humoristinen luonne pääsee voitolle ja hän lisää). Katsokaas, minun
aikomukseni on aina vakava; ja kuitenkin -- tässä minä olen, niinkuin
te näette.
_Mrs Clandon_. Sitäpä minä juuri epäilinkin. (Ankarasti). Mr Valentine:
te leikittelette vain naisten tunteilla.
_Valentine_. No, miksikä en? Jos ihmisyys on ainoa asia maailmassa,
jota kannattaa käsittää vakavalta kannalta? No, kyllä minä ymmärrän.
(Nousee ja ottaa hattunsa jäykän kohteliaasti). Te tahdotte, että
lakkaan käymästä luonanne.
_Mrs Clandon_. En: olen kyllin viisas huomatakseni, että Gloria
parhaiten pääsee teistä eroon, jos hän oppii teitä lähemmin tuntemaan.
_Valentine_ (voimatta hillitä hämmästystään). Oi, älkää sanoko sitä,
Mrs Clandon. Ettehän te sitä todella tarkoita?
_Mrs Clandon_. Mr Valentine, minä luotan rajattomasti siihen
kasvatukseen, jonka Gloria aivan lapsesta saakka on saanut.
_Valentine_ (suurella helpoituksella). O--i! Oi, eihän sitten ole
mitään vaaraa. (Hän käy jälleen istumaan ja heittää hattunsa
huolettomasti syrjään, ikäänkuin hänellä ei enää olisi mitään pelon
syytä.)
_Mrs Clandon_ (harmistuneena hänen varmuudestaan). Mitä te tarkoitatte?
_Valentine_ (kääntyy tuttavallisesti hänen puoleensa). Kuulkaa:
opetanko teille jotakin, Mrs Clandon?
_Mrs Clandon_ (jäykästi). Minä olen aina valmis oppimaan.
_Valentine_. Oletteko koskaan tutkinut tykistötiedettä -- kanuunia ja
sotalaivoja ja sen semmoista?
_Mrs Clandon_. Onko tykistötieteellä mitään tekemistä Glorian kanssa?
_Valentine_. Paljonkin -- kuvaannollisesti. Koko tämän vuosisadan
kuluessa, rakas Mrs Clandon, on tykistöväen edistys riippunut vain
siitä taistelusta, jota kanuunamestarit ja kanuunakuulia vastustavien
panssarilevyjen tekijät käyvät keskenään. Rakennetaan laiva, joka
kestää parhaimpienkin kanuunien tulta. Sitten joku keksii vieläkin
paremman kanuunan ja ampuu laivan upoksiin. Sitten rakennetaan vieläkin
vahvempi laiva, joka kestää sitäkin kanuunaa, ja sitten tehdään taaskin
vahvempi kanuuna, joka ampuu senkin upoksiin ja niin edespäin. No niin!
Sukupuolien välinen taistelu on aivan samanlainen.
_Mrs Clandon_. Sukupuolien välinen taistelu!
_Valentine_. Niin: olettehan te kuullut puhuttavan sukupuolien
välisestä taistelusta? Ah, minä unohdin: te olette elänyt Madeirassa.
Tuo puheenparsi on syntynyt vasta myöhemmin. Pitääkö minun selittää
sitä tarkemmin?
_Mrs Clandon_ (halveksivasti). Ei.
_Valentine_. Tietysti se ei ole tarpeen. No, mitä tapahtuu sukupuolien
taistellessa keskenään? Äiti ennen aikaan oli saanut vanhanaikuisen
kasvatuksen, jonka tuli suojella häntä miesten ansoilta. No niin. Te
tiedätte, mitä siitä seurasi. Sen ajan mies voitti hänet. Silloin äiti
päätti suojella tytärtään paremmalla tavalla ja keksi panssarin, joka
oli liian vahva vanhanaikuiselle miehelle. Hän hankki siis tyttärelleen
tieteellisen kasvatuksen -- sehän on teidän suunnitelmanne. Se oli
voittamaton este vanhanaikuiselle miehelle: hän väitti, ettei se ollut
rehellistä eikä naisellista ja muuta sentapaista. Mutta siitä miehellä
ei ollut mitään hyötyä. Siksi hänen täytyi luopua vanhasta
hyökkäyssuunnitelmastaan -- tiedättehän -- mies ei enää polvistunut
maahan eikä vannonut rakastavansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä
eikä olevansa vaimolleen alamainen --
_Mrs Clandon_. Suokaa anteeksi, sitähän naisen täytyi vannoa.
_Valentine_. Niinkö? ah, ehkä te olette oikeassa -- niin: tietysti,
sitenhän se olikin. No niin, mitä mies silloin teki? Aivan samaa kuin
tykkimieskin -- koetti tulla paremmaksi kuin nainen -- hankki itselleen
tieteellisen kasvatuksen ja voitti uudessa pelissä aivan kuin
entisessäkin! Minä opin voittamaan viekkaudessa naisasiannaisen
ennenkuin olin kolmenkolmatta vanha. Se metoodi on jo vanhastaan tuttu.
_Mrs Clandon_ (inholla). Epäilemättä.
_Valentine_. Mutta juuri siksi on olemassa yhdenlaisia tyttöjä, joille
tuo metoodi ei kelpaa.
_Mrs Clandon_. Minkälaisia?
_Valentine_. Oikein vanhanaikuisia tyttöjä. Jos olisitte kasvattanut
Gloriaa vanhaan tapaan, niin olisin tarvinnut kahdeksantoista kuukautta
päästäkseni niin pitkälle kuin tuona iltapuolena kahdeksassatoista
minuutissa. Niin, Mrs Clandon, naisen korkeampi kasvatus antoi Glorian
minun valtaani, ja te opetitte häntä uskomaan naisen korkeampaan
kasvatukseen.
_Mrs Clandon_ (nousee). Mr Valentine: te olette hyvin viisas.
_Valentine_ (nousee myöskin). Oi, Mrs Clandon!
_Mrs Clandon_. Mutta te ette ole opettanut minulle yhtään mitään.
Hyvästi.
_Valentine_ (kauhistuneena). Hyvästikö! Oi, enkö saa nähdä häntä ennen
lähtöäni?
_Mrs Clandon_. Pelkäänpä, ettei hän palaa takaisin ennenkuin te olette
mennyt, Mr Valentine. Hän läksi pois varta vasten, jotta hän ei tapaisi
teitä.
_Valentine_ (miettivästi). Se on hyvä merkki. Hyvästi. (Hän kumartaa ja
lähtee ovelle silminnähtävästi tyytyväisenä.)
_Mrs Clandon_ (pelokkaasti). Miksi te oletatte, että se on hyvä merkki?
_Valentine_ (kääntyy taakseen lähellä ovea). Siksi, että minä pelkään
häntä aivan hirveästi; ja hän näyttää myös pelkäävän minua. (Hän
kääntyy mennäkseen ja seisoo äkkiä Glorian edessä, joka juuri astuu
sisään. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tuijottaa häneen
avuttomana; sitten jälleen Mrs Clandoniin; ja taas Gloriaan, tietämättä
mitä tehdä.)
_Gloria_ (kalpenee, vaivoin hilliten itseään). Äiti: onko se totta,
mitä Dolly sanoi minulle?
_Mrs Clandon_. Mitä hän sanoi, kultaseni?
_Gloria_. Että sinä olet puhunut minusta tämän herrasmiehen kanssa?
_Valentine_ (mutisee). Tämän herrasmiehen! Oi!
_Mrs Clandon_ (terävästi). Mr Valentine: voitteko olla hetken aikaa
vaiti?
(Valentine katsoo surkeana heihin; sitten kohauttaen epätoivoisesti
olkapäitään menee jälleen sohvan luo ja heittää hattunsa siihen.)
_Gloria_ (moittivasti äidille). Äiti, mitä oikeutta sinulla oli siihen?
_Mrs Clandon_. En usko sanoneeni mitään, mihin minulla ei olisi ollut
oikeutta, Gloria.
_Valentine_ (vakuuttaa innokkaasti). Ei kerrassaan mitään. Ei yhtään
mitään. (Gloria katsoo häneen harmissaan.) Anteeksi. (Käy istumaan
sohvalle häpeissänsä.)
_Gloria_. En ymmärrä, että kellään olisi edes oikeutta ajatella
asioita, jotka koskevat yksinomaan minua.
(Hän kääntyy pois heistä salatakseen liikutustaan.)
_Mrs Clandon_. Kultaseni: jos olen loukannut ylpeyttäsi --
_Gloria_ (kääntyy hetkeksi heihin päin). Minun ylpeyttäni! Minun
ylpeyttäni!! Oi, sitä ei ole enää jäljellä: olen oppinut, etten voi
enää ylpeillä voimastani. (Kääntyy jälleen pois). Mutta jollei nainen
voi suojella itseään, niin ei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Ei kellään
ole oikeutta edes koettaa sitä tehdä -- ei edes hänen äidillänsäkään.
Minä tiedän kadottaneeni sinun luottamuksesi, aivan samoin kuin olen
kadottanut tämän miehen kunnioituksen; -- (Hän pysähtyy
tukehduttaakseen nyyhkytyksen.)
_Valentine_ (kuiskaten). Tämän miehen! (Mutisee jälleen.) Oi!
_Mrs Clandon_ (hiljaa). Tehkää hyvin ja olkaa ääneti, herra.
_Gloria_ (jatkaa). -- mutta ainakin minulla on oikeus kantaa rauhassa
häpeääni. Minä olen tuollainen heikko olento, joka on syntynyt
maailmaan, jotta ensimäkien mies, joka tielleni sattuu, saisi
mestaroida minua; ja minun täytyy kai alistua kohtalooni. Säästä minua
ainakin siitä nöyryytyksestä, että koetat pelastaa minua. (Käy istumaan
pöydän alapäähän painaen nenäliinan silmilleen.)
_Valentine_ (hyppää ylös). Kuulkaahan --
_Mrs Clandon_. Mr Va--
_Valentine_. (arkailematta). Ei: minä tahdon puhua. Olen ollut vaiti
lähes kolmekymmentä sekuntia. (Astuu Glorian luo.) Miss Clandon --
_Gloria_ (katkeruudella). Oi, ei Miss Clandon: te olette huomannut,
että huoleti voitte nimittää minua Gloriaksi.
_Valentine_. En minä tahdo: te antaisitte minun kuitenkin perästäpäin
sen niellä ja syyttäisitte minua kunnioituksen puutteesta. Se on
sydäntäsärkevä valhe, etten minä muka kunnioita teitä. Tosin en
kunnioittanut teidän vanhaa ylpeyttänne: miksi olisin sitä tehnytkään?
Eihän se ollut muuta kuin pelkurimaisuutta. Minä en kunnioittanut
teidän intelligenssiänne: minä olen itse intelligentimpi. Se on nyt
kerta miespuolinen ominaisuus. Mutta kun minun sieluni heräsi! -- kun
minun hetkeni löi! -- kun te annoitte minulle rohkeutta! -- ah,
silloin, silloin, silloin!
_Gloria_. Silloin te kunnioititte minua, eikö totta?
_Valentine_. Ei, sitä minä en tehnyt: minä ihailin teitä. (Gloria
nousee äkisti ja kääntyy jälleen hänen puoleensa.) Ettekä te voi
koskaan riistää sitä hetkeä minulta. Yhdentekevää mitä nyt tapahtuu.
(Hän astuu keskemmälle huonetta ja sanoo iloisesti puhumatta kellekään
erityisesti.) Kyllä minä tiedän, että puhun hullutuksia. Mutta minä en
voi sille mitään. (Mrs Clandonille). Minä rakastan Gloriaa; ja sillä
hyvä.
_Mrs Clandon_ (painolla). Mr Valentine: te olette hyvin vaarallinen
mies. Gloria: tulehan tänne. (Gloria ihmettelee hiukan käskyä, tottelee
ja asettuu äidin oikealle puolelle, pää alas painuneena; Valentine
seisoo häntä vastapäätä. Mrs Clandon sanoo hyvin ivallisesti). Kysyppä
tältä mieheltä, jota sinä olet inspireerannut ja rohkaissut, kuinka
moni nainen ennen sinua on inspireerannut häntä; (Gloria katsoo äkkiä
ylös silmissä mustasukkainen, äkäinen ja hämmästynyt välke) kuinka
monta kertaa hän on virittänyt saman ansan, johon hän pyydysti
sinutkin; kuinka monta kertaa hän on käyttänyt samoja sanoja
syöttinänsä; kuinka pitkää harjoitusaikaa hän on tarvinnut, ennenkuin
hänestä on kehittynyt kaksintaistelija sukupuolten välisessä
taistelussa.
_Valentine_. Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs Clandon. Te käytätte
väärin luottamustani.
_Mrs Clandon_. Kysy häneltä, Gloria.
_Gloria_ (vihan vimmoissaan, astuu Valentinen luo kädet nyrkissä). Onko
se totta?
_Valentine_. Älkää suuttuko --
_Gloria_ (keskeyttää hänet leppymättömänä). Onko se totta? Oletteko te
koskaan sanonut samaa ennen? Oletteko koskaan ennen tuntenut samaa --
jotakuta toista naista kohtaan?
_Valentine_ (äkkiä). Kyllä. (Gloria kohottaa nyrkkinsä.)
_Mrs Clandon_ (kauhistuneena, kiiruhtaa Glorian viereen ja tarttuu
hänen kohotettuun käsivarteensa). Gloria! Armaani! Sinä unohdat itsesi.
(Gloria vetää syvältä henkeään ja antaa kätensä painua alas.)
_Valentine_. Muistakaa: miehen rakastamis- ja ihailukyky on aivan
samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kykynsä: hänen täytyy heittää se
pois monta kertaa, ennenkuin hän oppii mikä todellakin on sen arvoista.
_Mrs Clandon_. Noitakin sanoja on hän lausunut monta kertaa ennen,
Gloria. Pidä varasi.
_Valentine_ (vastustaen). Oi!
_Gloria_ (Mrs Clandonille, halveksien ja itseluottamuksella). Luuletko,
että minua tarvitsee enää varoittaa? (Valentinelle). Te koetitte
herättää minun rakkauttani.
_Valentine_. Niin koetinkin.
_Gloria_ No niin, te olette saanut minut vihaamaan itseänne --
intohimoisesti vihaamaan.
_Valentine_ (filosofisesti). On todellakin ihmeellistä, kuinka vähän
eroa on noiden kahden tunteen välillä. (Gloria kääntyy harmistuneena
pois. Hän jatkaa Mrs Clandonille). Minä tunnen miehiä, joiden vaimot
rakastavat heitä; ja he käyttäytyvät juuri samalla tavalla.
_Mrs Clandon_. Anteeksi, Mr Valentine, mutta eikö teidän nyt olisi
parasta lähteä?
_Gloria_. Ei sinun tarvitse ajaa häntä pois minun tähteni, äiti. Hän ei
merkitse minulle enää mitään; ja hän huvittaa Dollyä ja Philiä. (Käy
istumaan loukkaantuneena ja väliäpitämättömänä pöydän päähän lähelle
ikkunaa.)
_Valentine_ (iloisesti). Tietysti: se on järkevää. Kuulkaahan, Mrs
Clandon, ettehän te voi kiistellä minunlaiseni perhosen kanssa!
_Mrs Clandon_. Minä en luota teihin, Mr Valentine. Mutta minä en voi
myöskään uskoa, että teidän onneton kevytmielisyytenne on vain
hävittömyyttä ja halpamaisuutta; --
_Gloria_ (itsekseen, mutta ääneen). Se on häpeällistä; se on
halpamaista.
_Mrs Clandon_. -- ja siksi on ehkä parasta, että kutsumme Dollyn ja
Philin sisään ja annamme teidän päättää vierailunne tavalliseen tapaan.
_Valentine_ (ikäänkuin hänelle olisi sanottu jotakin hyvin
kohteliasta). Se on aivan liikaa, Mrs Clandon. Tuhannet kiitokset.
(Edeskäypä astuu sisään.)
_Edeskäypä_. Mr McComas, rouva.
_Mrs Clandon_. Oi, tietysti. Saattakaa hänet sisään.
_Edeskäypä_. Hän tahtoisi puhutella teitä vastaanottohuoneessa, rouva.
_Mrs Clandon_. Miksei täällä?
_Edeskäypä_. No niin, jos sallitte minun sanoa, niin luulen, että Mr
McComasilla on helpompi puhua teidän kanssanne, rouva, jos perheen
nuoremmat jäsenet eivät ole läsnä.
_Mrs Clandon_. Sanokaa hänelle, etteivät he ole täällä.
_Edeskäypä_. He seisovat oven ulkopuolella ja näyttävät odottavan
jotakin, rouva.
_Mrs Clandon_ (menee). Hyvä. Minä tulen.
_Edeskäypä_ (avaa oven hänelle). Kiitos rouva. (Mrs Clandon poistuu.
Edeskäypä astuu peremmälle huoneeseen, ja katselee Valentinea, joka
toivoisi hänen poistuvan.) Heti paikalla, herra. Minä korjaan vain
teevehkeet, herra. (Ottaa tarjottimen). Anteeksi, herra. Kiitos, herra.
(Menee.)
_Valentine_ (Glorialle). Kuulkaahan, Te annatte minulle anteeksi joko
ennemmin tai myöhemmin. Tehkää se siis nyt jo.
_Gloria_ (nousee pannakseen enemmän painoa sanoihinsa). En koskaan! En
niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa, en koskaan, en koskaan!!!
_Valentine_ (huolettomasti). Samapa se. Minä en voi tulla mistään
onnettomaksi. Minä en koskaan enää ole onneton, en koskaan, en koskaan,
en niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa. Kun vain ajattelenkin
teitä, niin olen aivan hulluna ilosta. (Gloria aikoo sanoa jotakin
ivallista, mutta Valentine estää häntä nopeasti). Ei, sitä minä en
koskaan ennen ole sanonut. Se on aivan uutta.
_Gloria_. Se ei ole uutta enää, kun sanotte sen seuraavalle naiselle.
_Valentine_. Älkää puhuko tuolla tavalla, Gloria. (Polvistuu hänen
eteensä.)
_Gloria_. Nouskaa ylös. Nouskaa ylös! Kuinka te uskallatte? (Phil ja
Dolly, jotka tapansa mukaan juoksevat kilpaa, hyökkäävät sisään. He
hillitsevät vauhtiaan nähdessään mitä on tekeillä. Valentine nousee
pystyyn.)
_Philip_ (hienotunteisesti). Anteeksi. Tule, Dolly. (Kääntyy
mennäkseen.)
_Gloria_ (kiusaantuneena). Äiti tulee heti paikalla takaisin, Phil.
(Ankarasti). Odottakaa täällä sen aikaa. (Hän kääntyy ikkunaan päin, ja
seisoo siinä katsoen ulos selin muihin.)
_Philip_ (merkitsevästi). Vai niin! Hm! Hm!
_Dolly_. Ahaa!
_Philip_. Te näytätte olevan erinomaisella tuulella, Valentine.
_Valentine_. Niin minä olenkin. (Astuu heidän väliinsä.) Kuulkaaahan.
Te tiedätte molemmat, mistä on kysymys, eikö totta? (Gloria kääntyy
äkisti, ikäänkuin hän odottaisi uutta hävittömyyttä.)
_Dolly_. Täydellisesti.
_Valentine_. No niin, kaikki on nyt lopussa. Minä olen saanut rukkaset.
Minä olen täällä vain armosta. Ymmärrättehän: kaikki on lopussa. Teidän
sisarenne ei huoli minun rakkaudestani eikä alennu vähimmälläkään
tavalla osoittamaan suosiotaan minulle. (Gloria, tyytyväisenä, kääntyy
halveksivasti jälleen ikkunaan.) Onko tämä selvää?
_Dolly_. Sitä teille pitikin. Te kiirehditte aivan liiaksi.
_Philip_ (taputtaa häntä olkapäälle). Älkää välittäkö siitä: te ette
koskaan olisi ollut oma herranne, jos olisitte mennyt naimisiin hänen
kanssansa. Te voitte nyt alkaa uuden luvun elämässänne.
_Dolly_. Seitsemännentoista luvun tai niillä vaiheilla, niin minä
ainakin otaksuisin.
_Valentine_ (harmissaan tästä pilanteosta). Ei: älkää puhuko
tuommoista. Juuri tällaiset ajattelemattomat sanat saavat paljon
ikävyyksiä aikaan.
_Dolly_. Todellako. Hm! Hm!
_Philip_. Ahaa! (Hän menee uunin luo ja asettuu sinne seisomaan
parhaaseen isäntä-asentoonsa).
McComas astuu vakavana Mrs Clandonin seurassa sisään, joka heti
ajattelee huolella Gloriaa. Hän katsoo ympärilleen nähdäkseen missä hän
on, ja astuu sitten ikkunaa kohti häntä vastaan Glorian lähestyessä
häntä hellä ilme kasvoillaan. Mrs Clandon käy lopulta istumaan
entiselle paikalleen, Gloria asettuu hänen taakseen. McComas on menossa
sohvan luo, mutta Dolly estää häntä.
_Dolly_. Mikä hätänä, Finch?
_M'Comas_ (vakavasti). Minulla on hyvin vakavia uutisia isältänne, Miss
Clandon. Hyvin vakavia uutisia todellakin. (Hän menee sohvan luo ja käy
istumaan. Dolly, näyttäen hyvin alakuloiselta, seuraa häntä ja käy
hänen oikealle puolelleen istumaan.)
_Valentine_. Ehkä minun pitää nyt lähteä.
_M'Comas_. Ei mitenkään, Mr Valentine. Asia koskee teitäkin. (Valentine
ottaa tuolin pöydän äärestä ja käy kahdareisin siihen istumaan nojaten
käsivarsiaan selkänojaa vasten, aivan lähelle sohvaa.) Mrs Clandon:
teidän miehenne vaatii luokseen teidän molemmat nuoremmat lapsenne,
jotka eivät vielä ole täysi-ikäisiä. (Mrs Clandon katsoo ensi
säikähdyksessään, onko Dolly turvassa.)
_Dolly_ (liikutettuna). Oi, kuinka ystävällistä! Hän rakastaa meitä,
äiti!
_M'Comas_. Olen pahoillani, että minun täytyy poistaa teidän
erehdyksenne, Miss Dorothea.
_Dolly_ (kuhertaa ihastuneena). Dorothee-ee-ee-a! (Nojautuu hänen
olkapäähänsä, aivan voitettuna). Oi, Finch!
_M'Comas_ (hermostuneesti, vetäytyen syrjään). Ei, ei, ei, ei!
_Mrs Clandon_ (varoittaen). Rakkahin Dolly! (Mr McComasille).
Avioerosopimuksen mukaan on minulla täysi oikeus lapsiini.
_M'Comas_. Se sisältää myös sen ehdon, että te ette saa lähestyä häntä
eikä häiritä häntä millään tavalla.
_Mrs Clandon_. No: olenko minä sitä tehnyt?
_M'Comas_. Voiko juridiselta kannalta teidän nuorempien lastenne
käytöstä pitää häiritsemisenä, on kysymys, josta on parasta neuvotella
jonkun asianajajan kanssa. Joka tapauksessa Mr Crampton ei ainoastaan
arvele, että häntä on häiritty, vaan luuleepa vielä että te olette
suorastaan salaliitossa häntä vastaan ja että Mr Valentine on toiminut
teidän asiamiehenänne.
_Valentine_. Mitä ihmettä?
_M'Comas_. Hän väittää, että te huumasitte hänet, Mr Valentine.
_Valentine_. Sen minä teinkin. (Kaikki hämmästyvät.)
_M'Comas_. Mutta minkä vuoksi?
_Dolly_. Viiden shillingin tähden.
_M'Comas_ (Dollylle kiivaasti). Minun täytyy todellakin pyytää teitä,
neiti Clandon, ettette keskeyttäisi tätä vakavaa keskustelua
sopimattomilla puheilla. (Hyvin kiivaasti). Minä pyydän täydellä
todella, että vakavia asioita käsiteltäisiin vakavalla ja arvokkaalla
tavalla. (Näitä sanoja seuraa tukala äänettömyys ja Mr McComas joutuu
itsekin hämilleen. Hän yskii ja aloittaa uudestaan kääntyen Glorian
puoleen.) Miss Clandon: minun velvollisuuteni on sanoa teille, että
teidän isänne tietää Mr Valentinen aikovan naida teidät --
_Valentine_ (sukkelasti). Se onkin minun aikomukseni.
_M'Comas_ (loukkaantuneena). Siinä tapauksessa, hyvä herra, ei teidän
pidä ihmetellä, vaikka te tämän nuoren neiden isän mielestä olettekin
onnenonkija.
_Valentine_. Sitä minä olenkin. Luuletteko, että vaimoni voisi elää
sillä, mitä minä ansaitsen? Kymmenellä pencellä viikossa!
_M'Comas_ (kiihoittuneena). Minulla ei ole enää mitään lisättävänä,
herra. Minä lähden ja sanon Mr Cramptonille, että tämä perhe ei ole
sopiva isää varten. (Lähestyy ovea.)
_Mrs Clandon_ (levollisen arvokkaasti). Finch! (Hän pysähtyy.) Jollei
Mr Valentine voi puhua vakavasti, niin te ainakin voitte. Käykää
istumaan. (McComas, jonka arvokkaisuus ja ystävyydentunne taistelevat
keskenään, antaa myöten ja käy nyt istumaan Dollyn ja Mrs Clandonin
väliin.) Te tiedätte varsin hyvin, että koko juttu on vain keksitty.
Fergus ei usko siihen sen enempää kuin tekään. Antakaa minulle nyt hyvä
neuvo, ystävän neuvo: tiedättehän, että aina olen luottanut teidän
sanaanne. Minä lupaan, että lapset ovat vaiti.
_M'Comas_ (alistuu kohtaloonsa). Hyvä, hyvä! Minä tahtoisin vain sanoa
seuraavaa. Kun te ja teidän miehenne teitte sopimuksen keskenänne, Mrs
Clandon, niin oli teidän asemanne paljoa edullisempi kuin hänen.
_Mrs Clandon_. Mitenkä niin, jos saan luvan kysyä?
_M'Comas_. No niin, te olitte valistunut nainen, te olitte tottunut
uhmailemaan yleistä mielipidettä ettekä välittänyt siitä, mitä maailma
sanoi.
_Mrs Clandon_ (ylpeästi). Niin: se on totta. (Gloria, hänen tuolinsa
takana, kumartuu suutelemaan äitinsä tukkaa, mikä tunteenilmaus saattaa
Mr McComasin aivan hämilleen.)
_M'Comas_. Toiselta puolen, Mrs Clandon, teidän miehenne pelkäsi
kauheasti, että jotakin voisi tulla sanomalehtiin. Hänen täytyi ottaa
huomioon sekä liikkeensä että vanhanaikuisen perheensä ennakkoluulot.
_Mrs Clandon_. Puhumattakaan hänen omista ennakkoluuloistansa.
_M'Comas_. Epäilemättä hän käyttäytyi huonosti, Mrs Clandon.
_Mrs Clandon_ (pilkallisesti). Epäilemättä.
_M'Comas_. Mutta oliko hän yksin syypää?
_Mrs Clandon_. Olinko minä sitten syypää?
_M'Comas_ (kiireesti). Ette tietystikään.
_Gloria_ (tarkaten häntä). Te ette tarkoita mitä te sanotte, Mr
McComas.
_M'Comas_. Rakas nuori neiti, te olette aivan liian ankara. Mutta
sallikaa minun sanoa vielä jotakin. Jos mies menee sopimattomaan
avioliittoon (syy ei tarvitse olla kummankaan, vaan kaikki voi riippua
vain satunnaisesta mielten eroavaisuudesta); jos häneltä tämän
onnettomuuden johdosta riistetään kodin hauskuus, jonka vuoksi minun
käsittääkseni mies juuri meneekin naimisiin, jos sanalla sanoen hänen
vaimonsa on sellainen, että olisi parempi, ettei hänellä olisi yhtään
vaimoa (vaikkei syy suorastaan olisikaan vaimon), niin voiko ihmetellä,
jos mies pahentaa asiaa ensiksikin soimaamalla vaimoa ja sitten
kiihoittaa itseään nauttimalla epätoivossaan kohtuuttomasti väkeviä tai
koettamalla toisella tavalla lohduttaa itseään?
_Mrs Clandon_. Minä en soimannut häntä: minä vain pelastin itseni ja
lapset hänen vallastaan.
_M'Comas_. Niin; mutta te panitte kovat ehdot, Mrs Clandon. Hän oli
kokonaan teidän vallassanne: te nöyryytitte häntä, kun te uhkasitte
saattaa asian julkisuuteen vaatimalla laillista avioeroa. Olettakaa,
että hänellä olisi ollut sama valta teidän ylitsenne, ja että hän olisi
käyttänyt sitä riistääksensä teiltä teidän lapsenne ja kasvattaakseen
heitä niin suuressa tietämättömyydessä, ettei heillä olisi ollut edes
aavistusta teidän nimestänne. Miltä se olisi teistä tuntunut? Mitä te
silloin olisitte tehnyt? Ettekö tahdo ottaa huomioon hänen tunteitansa
ja arvostella asiaa aivan inhimillisesti?
_Mrs Clandon_. Minä en koskaan ole huomannut hänellä olevan tunteita.
Minä huomasin vain, että hänellä oli kiivas luonne ja -- (värisee).
muita puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia.
_M'Comas_ (huolissaan). Naiset voivat olla hyvin kovasydämisiä, Mrs
Clandon.
_Valentine_. Se on totta.
_Gloria_ (vihaisesti). Olkaa vaiti. (Hän vaikenee.)
_M'Comas_ (kokoo kaikki voimansa). Sallikaa minun vielä huomauttaa
erästä asiaa. Mrs Clandon: uskokaa minua, on paljon tunteellisia
ihmisiä, jotka eivät voi tuoda ilmi tunteitansa. Te kaipaatte
Cramptonissa oikeastaan vain ulkonaista sivistystä ja tahtoisitte, että
hän osaisi osoittaa turhaa huomaavaisuutta ja sanoa järjettömiä
kohteliaisuuksia miellyttävällä tavalla. Jos te asuisitte Lontoossa,
missä koko järjestelmä on rakennettu väärälle ystävyydelle, ja jossa
voi olla kaksikymmentä vuotta tuttu jonkun henkilön kanssa pääsemättä
sittenkään perille, että hän vihaa teitä kuolettavasti, niin teidän
silmänne avautuisivat. Siellä me teemme ilkeyksiä miellyttävällä
tavalla, sanomme epäystävällisyyksiä suloisella äänellä, annamme
alituisesti ystävillemme kloroformia raadellessamme heitä. Mutta
ajatelkaahan asian toista puolta. Ajatelkaa niitä, jotka tekevät
hyvää epämiellyttävällä tavalla; ihmisiä, joiden kosketuskin tekee
kipeää, joiden äänet sorahtelevat, joiden luonnonlaatu on heidän
onnettomuutensa, jotka loukkaavat ja suututtavat niitä, joita he
rakastavat, juuri silloin kun he yrittävät miellyttää heitä, mutta
jotka sittenkin tarvitsevat rakkautta yhtä paljon kuin kuka meistä.
Cramptonilla on ikävä luonne, sen minä myönnän. Hän ei osaa yhtään
käyttäytyä, hän ei ole tahdikas eikä taipuvainen. Hän ei voi
koskaan voittaa kenenkään rakkautta, jollei tyydytä vain hänen
rakkaudenkaipuuseensa. Eikö hän todellakaan voi sitä koskaan voittaa --
eikö edes sääliä -- omalta lihaltaan ja vereltään?
_Dolly_ (hyvin liikutettuna). Oi, kuinka kauniisti te puhutte, Finch!
Kuinka ystävällinen te olette!
_Philip_ (vakaumuksella). Finch: te olette kaunopuhuja -- suorastaan
kaunopuhuja!
_Dolly_. Oi, äiti, antaa hänen koettaa vielä kerran. Pyydetään hänet
päivällisille.
_Mrs Clandon_ (kylmästi). Ei, Dolly: minä sain tuskin mitään
aamiaistakaan. Rakas Finch: on aivan turhaa puhua minulle Ferguksesta.
Te ette koskaan ole ollut hänen kanssaan naimisissa: mutta minä olen.
_M'Comas_ (Glorialle). Miss Clandon: minä en ole tähän asti vedonnut
teihin, sillä, jos se, mitä Mr Crampton kertoi minulle, on totta, niin
te olette ollut vieläkin armottomampi kuin teidän äitinne.
_Gloria_ (uhmaillen). Te vetoatte äidin voimaan, mutta minun
heikkouteeni!
_M'Comas_. En minä vetoa teidän heikkouteenne, Miss Clandon. Minä
vetosin äitinne järkeen, mutta teidän sydämeenne.
_Gloria_. Minä olen oppinut, ettei minun tule luottaa sydämeeni.
(Katsoo vihoissaan Valentineen). Minä tahtoisin riistää sydämeni
rinnastani ja heittää sen pois, jos vain voisin. Minun vastaukseni on
sama kuin äidinkin. (Hän menee Mrs Clandonin luo ja kiertää kätensä
hänen ympärilleen; mutta Mrs Clandon, joka ei voi kestää tällaista
tunteenpurkausta, vapautuu hänen hyväilystään heti kun hän voi sen
tehdä loukkaamatta Gloriaa.)
_M'Comas_ (pettyneenä). No niin, olen pahoillani -- hyvin pahoillani.
Olen koettanut tehdä parastani. (Hän nousee ja aikoo lähteä hyvin
tyytymättömänä.)
_Mrs Clandon_. Mutta mitä te oikeastaan toivoitte, Finch? Mitä meidän
teidän mielestänne pitäisi tehdä?
_M'Comas_. Kaikkein ensiksi pitäisi sekä teidän että Cramptonin pyytää
joltakin asianajajalta lausuntoa siitä, sitooko erosopimus häntä vai
eikö. Miksikä ette heti paikalla voisi hankkia tätä lausuntoa ja
keskustella yhdessä kaikessa ystävyydessä (Mrs Clandonin kasvot
jäykistyvät) -- tai sanokaamme aivan levollisesti -- ja järjestää
asianne -- vaikka tässä hotellissa -- vielä tänä iltana? Mitä te siitä
arvelette?
_Mrs Clandon_. Mutta mistä me voimme saada tämän lausunnon?
_M'Comas_. Se on pudonnut aivan kuin pilvistä. Tullessani tänne
Cramptonin luota tapasin erään hyvin etevän asianajajan; erään miehen,
joka minun välitykselläni sai toimekseen ajaa erästä asiaa ja joka teki
hänet kuuluisaksi. Hän on tullut tänne lepäämään lauantaiksi ja
sunnuntaiksi, hengittämään meri-ilmaa sekä samalla myös tapaamaan
erästä sukulaista, joka asuu täällä. Hän oli siksi ystävällinen, että
hän lupasi tulla auttamaan meitä neuvoillaan, jos asianomaiset vain
suostuisivat tapaamaan toisiansa. Käyttäkäämme siis hyväksemme tätä
tilaisuutta ja järjestäkäämme perheasiat kaikessa rauhassa! Sallikaa
minun ottaa ystäväni mukanani ja koettaa saada Crampton taivutetuksi
tulemaan tänne! Vastatkaa myöntyvästi!
_Mrs Clandon_ (hetken mietittyään onnettomuutta ennustavalla äänellä).
Finch: minä en tarvitse minkään asianajajan neuvoja, sillä minä aion
seurata vain omaa mieltäni. Minä en tahdo tavata uudestaan Fergusta,
siksi etten pidä hänestä, enkä usko, että siitä kohtauksesta olisi
mitään hyvääkään. Kuitenkin (nousee), koska te olette saanut lapset
vakuutetuiksi siitä, että hänellä sittenkin on hiukan toivoa, niin
tehkää niinkuin tahdotte.
_M'Comas_ (tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä). Kiitos, Mrs
Clandon. Sopiiko teille kello yhdeksältä?
_Mrs Clandon_. Erittäin hyvin. Phil: ole hyvä ja soita kelloa. (Phil
soittaa.) Mutta jos minua syytetään siitä, että olen salaliitossa Mr
Valentinen kanssa, niin on parasta, että hänkin on läsnä.
_Valentine_ (nousee). Olen aivan yhtä mieltä teidän kanssanne. Se on
luullakseni hyvin tärkeää.
_M'Comas_. Ei suinkaan kellään ole mitään sitä vastaan. Toivon aivan
varmaan, että kaikki päättyy hyvin. Näkemiin asti. (Menee ulos,
kohdaten ovella edeskäyvän, joka avaa sen hänelle.)
_Mrs Clandon_. Me odotamme tänne muutamia vieraita kello yhdeksältä,
William. Voimmeko saada päivällistä seitsemältä puoli kahdeksan
asemesta?
_Edeskäypä_ (ovelta). Seitsemältäkö, rouva? Tietysti, rouva. Se sopii
erinomaisesti tänä iltana, jolloin meillä on niin kovin paljon
tekemistä. Puutarhassa on soittoa ja kirjavia lyhtyjä ja kaikkea muuta
sellaista, rouva.
_Dolly_. Kirjavia lyhtyjä!
_Philip_. Soittoa! William, mitä te tarkoitatte?
_Edeskäypä_. Pukutanssijaiset, neiti --
_Dolly_ ja _Philip_ (hyökkäävät yhtä aikaa hänen luokseen).
Pukutanssijaiset!
_Edeskäypä_. Niin, herra. Purjehdusseura panee ne toimeen.
Pelastusveneen hankkimista varten, herra. (Mrs Clandonille). Meillä on
usein sellaisia juhlia, rouva: kiinalaisia lyhtyjä puutarhassa, rouva.
Se on hyvin komeaa ja hauskaa, hyvin huvittavaa ja viatonta.
(Philille). Pilettejä on saatavana konttorissa, herra. Viisi
shillingiä, naisille puolet, jos he ovat herraseurassa.
_Philip_ (tarttuu häntä käsivarteen kiinni vetääkseen hänet mukanaan).
Konttoriin, William!
_Dolly_ (hengästyneenä, tarttuu hänen toiseen käsivarteensa). Pian,
ennenkuin ne ovat loppuunmyödyt. (He hyökkäävät hänen kanssaan ulos.)
_Mrs Clandon_. Mitä ihmettä he aikovat tehdä? (Menee ulos). Minun
täytyy todellakin estää -- (Hän seuraa heitä, puhuu mennessänsä. Gloria
katsoo kylmästi Valentineen, ja sitten kelloansa selvällä
tarkoituksella.)
_Valentine_. Kyllä ymmärrän. Olen viipynyt liian kauan. Minä lähden.
_Gloria_ (ylpeän kohteliaasti). Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, Mr
Valentine. Tiedän, että olen puhunut teille hiukan kiivaasti, ehkä
epäkohteliaastikin.
_Valentine_. Ette laisinkaan.
_Gloria_ Voin puolustaa itseäni vain sillä, että on varsin vaikea
osoittaa toiselle hienotunteisuutta ja kunnioitusta, kun hän
luonteeltaan ei ole siksi arvokas, että hän vaatisi sitä.
_Valentine_ (proosallisesti). Kuinka mies voisi olla arvokas, kun hän
on korvia myöten rakastunut?
_Gloria_ (jonka juhlallinen sävy samalla katoaa). Älkää puhuko tuolla
tavalla minulle. Minä kiellän teitä. Se on loukkaavaa.
_Valentine_. Ei: se on vain hullutusta, minä en voi sitä auttaa.
_Gloria_. Jos te todellakin rakastaisitte, niin te ette olisi niin
naurettava. Te olisitte vakava, arvokas -- vieläpä kauniskin.
_Valentine_. Luuletteko todellakin, että se tekisi minut kauniiksi?
(Gloria kääntyy selin häneen kylmän halveksuvasti.) Ah, näettekö, te
ette tarkoita täyttä totta. Rakkaus ei voi antaa miehelle uusia
ominaisuuksia. Se voi vain jalostaa niitä, joita hänellä luonnostaan
on.
_Gloria_ (kääntyy taas nopeasti hänen puoleensa). Mitä ominaisuuksia
teillä on luonnostanne?
_Valentine_. Kevyt sydän.
_Gloria_. Ja kevyt järki, ja kevyt usko, ja kevyttä kaikki.
_Valentine_. Niin, koko maailma on kuin kevyt höyhen, joka tanssii
valossa; ja Gloria on itse aurinko. (Gloria pudistaa päätään
vihoissansa.) Anteeksi: minä menen. Tulen yhdeksältä takaisin. Hyvästi.
(Hän kiiruhtaa iloisesti pois, jättäen Glorian keskelle lattiaa
seisomaan ja katsomaan hänen jälkeensä.)