Merihotellin penkereellä. Se on laskettu suurilla litteillä kivillä ja
meren puolella on rivi saviruukkujen muotoisia pylväitä, jotka
kannattavat kivistä katosta. Kirkas auringonvalo. Hotellin
yli-edeskäypä asettaa parhaillaan lautasliinoja aamiaispöytään, seisoen
selin mereen; hotelli on hänen oikealla puolellaan, ja vasemmalla,
lähinnä merta, portaat, jotka johtavat alas rantaan. Kun hän katselee
yli penkereen, niin on vasemmalla hänestä keski-ikäinen herra, joka
istuu rautaisella puutarhatuolilla pienen rautapöydän ääressä, pöydällä
on sokeriastia ja sen ympärillä surisee kolme ampiaista. Hän lukee
Standardia suojellen itseään sateenvarjolla auringolta, mikä elokuussa,
näin yhden tienoissa päivällä paahtaa hänen ojossa olevia nilkkojaan.
Vastapäätä häntä, hotellin puolella, on tavallinen puutarhasohva.
Sisäänkäytävä hotellin vieraita varten on keskellä rakennuksen
ulkoseinää; pari potrasta johtaa sinne. Lähellä pilaririviä on puoleksi
piilossa kyökinovi pienen säleportin takana. Pöytä, jonka ääressä
edeskäypä puuhaa, on pitkä; se seisoo poikittain penkereellä, ja siihen
on katettuna viidelle hengelle, kahdelle kummallekin puolen ja yhdelle
pöydän päähän, joka on lähinnä hotellia. Pilareita vastassa on toinen
pöytä vateja ja lautasia varten.
Edeskäypä on tavallaan merkillinen henkilö. Hän on vanha,
harmaahapsinen mies, ulkomuodoltaan varsin hieno. Mies, jonka kasvojen
ilme on niin tyytyväinen ja iloinen, että hänen läsnäollessaan
kunnianhimo tuntuu suorastaan alhaiselta ja mielikuvitus petokselta
itsessään aivan tyydyttävän ja riittävän todellisuuden rinnalla. Hänen
kasvoillaan kuvastuu ilme, mikä on kuvaavaa henkilöille, jotka ovat
lahjakkaita omalla alallaan ja jotka eivät tunne kateutta siksi että he
tietävät kuinka katoava onni on maailmassa.
Herra rautapöydän ääressä ei ole sellaisessa puvussa kuin
kylpylaitoksessa tavallisesti ollaan. Hänellä on yllään lontoolainen
pitkä takki ja hansikkaat kädessä, ja hänen korkea hattunsa on pöydällä
sokeriastian vieressä. Nuo hienot vaatekappaleet, kultasankaiset
silmälasit, joita hän käyttää lukiessaan Standardia, Times hänen
kyynärpäänsä vieressä, joka peittää kokonaan paikkakunnan lehden,
kaikki nämä seikat todistavat hänen arvokkaisuuttansa. Hän on
viidenkymmenen-vuotias, parta ajettu ja tukka lyhyeksi leikattu.
Näyttää siltä, kuin hän varta vasten olisi vetänyt suupielensä alas,
ikäänkuin hän olisi pelännyt niiden pyrkivän ylöspäin ja hän olisi
päättänyt estää niitä sitä tekemästä.
Hänellä on suuret, ulkonevat korvat ja turskan väriset silmät ja hänen
otsansa on voimakas ja avonainen, ikäänkuin hän nuoruudessaan olisi
päättänyt ettei hän koskaan poikkea totuudesta, ei anna lahjoa itseään,
käyttäytyy aina jalomielisesti, vaikkei hän ole voinutkaan
täydellisesti sulattaa itseensä näitä ominaisuuksia. Hän ei tee sentään
naurettavaa vaikutusta. Hänessä ei ole vähintäkään typeryyden eikä
tahdonheikkouden merkkiä: päin vastoin, jokainen on valmis ensi
hetkessä olettamaan, että hänellä on tavallista enemmän ammattitaitoa.
Parasta aikaa hän nauttii niin suuresti kauniista ilmasta ja merestä,
ettei hän ole kärsimätön, mutta hän on jo lukenut kaikki uutiset
sanomalehdistään eikä jäljellä ole enää muuta kuin ilmoitukset, jotka
ovat siksi kuivia, etteivät ne voi houkutella häntä jatkamaan.
_Herra_ (haukoittelee ja laskee lehden kädestään). Kippari!
_Edeskäypä_. Mitä saa luvan olla? (Tulee hänen luokseen.)
_Herra_. Oletteko aivan varma siitä, että Mrs Clandon palaa ennen
aamiaista?
_Edeskäypä_. Aivan vannaan, herra. Hän sanoi teidän tulevan neljännestä
vailla yksi. (Herra, joka rauhoittuu heti kuullessaan edeskäyvän äänen,
katselee häntä haluttomasti hymyillen. Ääni on hiljainen, sävyltään
lempeä ja soinnukas, joka tekee tavallisimmankin huomautuksen
mieltäkiinniltäväksi. Hän puhuu huolellisesti ja hyvin, tekemättä
kieliopillisia virheitä ja käyttämättä epähienoja puheenparsia. Hän
katsoo kelloaan ja jatkaa). Kello ei ole vielä niin paljon, herra.
Seitsemäntoista minuuttia vailla yksi. Siis kahden minuutin perästä,
herra. Kaunis ilma tänään!
_Herra_. On kyllä. Erinomaisen virkistävää, Lontooseen verraten.
_Edeskäypä_. Niin, herra. Kaikki vieraat sanovat samaa, herra. Erittäin
miellyttäviä ihmisiä, Mrs Clandon ja hänen perheensä.
_Herra_. Pidättekö te heistä?
_Edeskäypä_. Kyllä, herra. He ovat vapaita ja miellyttäviä
käytökseltään, herra, hyvin miellyttäviä, todellakin. Varsinkin nuori
neiti ja herra.
_Herra_. Miss Dorothea ja Mr Philip, jollen erehdy?
_Edeskäypä_. Niin, herra. Kun nuori neiti pyytää tai sanoo jotakin,
niin hän puhuu tähän tapaan: "Muistakaa, William, me olemme tulleet
tähän hotelliin teidän tähtenne, siksi että olemme kuulleet, mikä
erinomainen kippari te olette." Nuori herra sanoi minulle, että
muistutan hänen isäänsä (herra hätkähtää) ja hän toivoi, että
kohtelisin häntä ikäänkuin olisin hänen isänsä. (Hyväilevällä
äänensävyllä). He ovat erinomaisen hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä!
_Herra_. Tekö olisitte hänen isänsä näköinen! (Nauraa sille
ajatukselle.)
_Edeskäypä_. Oi, herra, ei heidän puheitaan pidä käsittää vakavalta
kannalta. Jos se olisi totta, herra, niin nuori neitikin olisi
huomannut yhtäläisyyttä.
_Herra_. Eikö hän sitten huomannut?
_Edeskäypä_. Ei, herra. Hän väitti, että muistutin Shakespearen
muotokuvaa Stratfordin kirkossa, herra. Siksi hän nimittää minua
Williamiksi, herra. Minun oikea nimeni on Walter, herra. (Hän kääntyy
mennäkseen takaisin pöydän luo, mutta näkee Mrs Clandonin lähestyvän
pengertä portaita myöten rannan puolelta.) Tässä on Mrs Clandon, herra.
(Mrs Clandonille tuttavallisella äänellä, olematta kuitenkaan liian
tutunomainen.) Eräs herra odottaa teitä, rouva.
_Mrs Clandon_. Kaksi muuta herraa tulee vielä aamiaiselle, William.
_Edeskäypä_. Hyvä, rouva. Kiitos, rouva. (Menee hotelliin. Mrs Clandon
astuu etualalle etsien vierastaan, mutta menee pöydän ääressä istuvan
herran ohi tuntematta häntä.)
_Herra_ (katselee häntä tarkasti sateenvarjonsa alta). Ettekö te tunne
minua?
_Mrs Clandon_ (ihmeissään, katsoo tutkivasti häneen). Oletteko te Finch
McComas?
_M'Comas_. Ettekö voinut arvata sitä? (Hän sulkee sateenvarjonsa;
laskee sen syrjään; ja asettuu hänen eteensä kädet lanteilla ikäänkuin
tarkastamista varten.)
_Mrs Clandon_. Totta tosiaan, tehän se todellakin taidatte olla. (Hän
ojentaa hänelle kätensä. Kädenpuristus osoittaa, että he ovat vanhoja
ystäviä, jotka kauan ovat olleet erossa.) Minne teidän partanne on
joutunut?
_M'Comas_ (leikillisen juhlallisesti). Tahtoisitteko te käyttää
parrakasta asianajajaa?
_Mrs Clandon_ (osoittaen silkkihattua pöydällä). Onko tuo teidän
hattunne?
_M'Comas_. Tahtoisitteko te käyttää huopahattuista asianajajaa?
_Mrs Clandon_. Kaikkina näinä kahdeksanatoista vuotena olen minä
ajatellut teitä parrakkaana, huopahattu päässä. (Hän käy istumaan
puutarhatuolille. McComas käy entiselle paikalleen.) Käyttekö te vielä
Keskusteluklubin kokouksissa?
_M'Comas_ (juhlallisesti). Minä en nykyään käy missään kokouksissa.
_Mrs Clandon_. Finch: minä ymmärrän. Te olette talttunut.
_M'Comas_. Ettekö muka tekin?
_Mrs Clandon_. En vähääkään.
_M'Comas_. Onko teillä yhä entiset mielipiteenne?
_Mrs Clandon_. Yhtä järkähtämättömästi kuin ennenkin.
_M'Comas_. Siunaa ja varjele! Ja oletteko te vielä yhtä halukas
pitämään julkisia puheitakin sukupuolestanne huolimatta? (Mrs Clandon
nyökkää). Vaaditteko yhä naiselle omistusoikeutta? (Hän nyökkää
taaskin.) Ja puolustatte Darwinin käsityskantaa lajien alkuperästä ja
John Stuart Millin essaykirjoitusta vapaudesta? (Nyökkäys). Luette
Huxleyn, Tyndallin ja George Eliotin teoksia (kolme nyökkäystä); ja
vaaditte akatemiallisia arvoasteita, virkoja ja yleistä äänioikeutta
naisille yhtä hyvin kuin miehillekin?
_Mrs Clandon_ (päättävästi). Kyllä. En ole väistynyt tuumankaan vertaa;
ja minä olen kasvattanut Glorian jatkamaan työtäni. Siinä syy, miksi
olen palannut takaisin Englantiin. Minä tunsin, ettei minulla ollut
oikeutta elävältä haudata häntä Madeiraan -- Helenan saarelleni, Finch.
Kyllä kai hänet pakoitetaan vaikenemaan samoin kuin minutkin, mutta
siihen hän on valmistunut.
_M'Comas_. Pakoitetaan vaikenemaan! Rakas rouva, ei yksi ainoakaan
noista mielipiteistä estä häntä nykyään menemästä naimisiin vaikkapa
arkkipiispan kanssa. Te moititte juuri äsken minua siitä, että olen
talttunut. Te olitte väärässä! Minä pidän kiinni vanhoista
mielipiteistämme yhtä tiukasti kuin ennenkin. En käy kirkossa; enkä ole
siellä käyvinänikään. Minä tunnustan olevani se mikä minä olen,
radikaali filosofi, joka puolustaa vapautta ja yksilön oikeutta,
niinkuin mestarini, Herbert Spencer on opettanut minua. Koetetaanko
minua saada vaikenemaan? Ei ensinkään. Ihmiset suvaitsevat minua
niinkuin vanhaa ukkorähjää. Minuun ei panna mitään huomiota siksi,
etten ole suostunut kumartamaan sosialismille.
_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sosialismille!
_M'Comas_. Niin, sosialismille. Siihen Miss Gloria vajoaa korviaan
myöten kuukauden kuluttua, jos te päästätte hänet täällä valloilleen.
_Mrs Clandon_ (painolla). Mutta minä voin todistaa hänelle, että
sosialismi on väärä oppi.
_M'Comas_ (liikutettuna). Minä, Mrs Clandon, olen kadottanut kaikki
nuoret oppilaani todistamalla sitä samaa. Olkaa varovainen siinä mitä
teette: antakaa hänen kulkea omia teitään. (Hiukan katkerasti). Me
olemme vanhanaikuisia: maailman mielestä me olemme jääneet toisista
jälkeen. On yksi ainoa paikka enää koko Englannissa, jossa meitä
pidettäisiin edistyneinä.
_Mrs Clandon_ (pilkallisesti ja epäilevästi). Kirkossa ehkä?
_M'Comas_. Ei: vaan teatterissa. Mutta nyt asiaan! Miksi te kutsuitte
minut tänne?
_Mrs Clandon_. No niin, osittain siksi, että halusin nähdä teitä --
_M'Comas_ (leikillisesti ja hiukan pilkallisesti). Kiitoksia.
_Mrs Clandon_. -- ja osittain siksi, että pyytäisin teitä selittämään
kaikki lapsille. He eivät tiedä mitään; ja nyt kun olemme palanneet
Englantiin, en mitenkään enää voi salata sitä heiltä. (Kiihkeästi).
Finch: minä en saa sitä itse heille sanotuksi. Minä -- (Hän keskeytyy,
kun kaksoiset ja Gloria tulevat. Dolly tulee kovaa kyytiä portaita
ylös, juoksee kilpaa Philin kanssa, joka juoksee samalla erinomaisen
nopeasti ja arvokkaasti, mutta arvokkaisuutensa vuoksi hän ei
kuitenkaan ennätä ensin perille, vaan Dolly, joka hyökkää äidin luo ja
kiihkeydessään melkein kaataa kumoon puutarhasohvan.)
_Dolly_ (hengästyneenä). Kaikki on järjestyksessä; äiti. Hammaslääkäri
tulee; ja hän tuo mukanaan vanhan herran.
_Mrs Clandon_. Dolly kulta, etkö huomaa Mr McComasia? (McComas nousee
hymyillen.)
_Dolly_ (hänen kasvonsa venyvät pitkiksi ja osoittavat suurta
pettymystä). Mitä? Missä ovat teidän kauniit kiharanne?
_Philip_ (yhtyen lämmöllä hänen puheeseensa). Ja missä partanne? Kaapu,
koko runollinen ulkomuotonne?
_Dolly_. Oi, Mr McComas, te olette aivan pilannut itsenne. Miksi ette
odottanut kunnes me olisimme tavanneet teitä?
_M'Comas_ (hämmästyy ensin, mutta turvautuu huumoriinsa voidakseen
kestää hyökkäystä). Siksi ettei asianajaja voi antaa tukkansa olla
kahdeksantoista vuotta leikkaamatta.
_Gloria_ (McComasin toiselta puolelta). Hyvää päivää, Mr McComas! (Hän
kääntyy ja Gloria tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä katsoen häntä
suoraan ja vakavasti silmiin.) Kuinka hauska saada tavata teitä
vihdoinkin.
_M'Comas_. Tämä on kai Miss Gloria, eikö totta? (Gloria hymyilee
myöntävästi ja irroittaa kätensä puristaen vielä uudestaan Mr McComasin
kättä. Hän vetäytyy sitten puutarhatuolin taakse, nojautuen sen
selkänojaan Mrs Clandonin takana). Entäs tämä nuori herra?
_Philip_. Minut ristittiin varsin proosallisena hetkenä. Nimeni -- --
_Mrs Clandon_ (moittivasti). Rakas lapsi, älä ole tyhmä. Kaikki on
heille täällä niin uutta, että he ovat tulleet aivan villeiksi.
Luulevat voivansa tehdä pilkkaa jokaisesta englantilaisesta, jonka he
kohtaavat.
_Dolly_. Niin, miksikä ei: se ei ole meidän syymme.
_Philip_. Minun ihmistuntemukseni on varsin suuri, Mr McComas; mutta
minusta on aivan mahdotonta käsittää tämän saaren asukkaita vakavalta
kannalta.
_M'Comas_. Minä otaksun, että te olette nuori Philip herra. (Tarjoo
kätensä.)
_Philip_ (tarttuu Mr McComasin käteen ja katsoo vakavasti häneen). Minä
olin nuori Philip herra -- olin monen monta vuotta; aivan niinkuin
tekin kerran olitte nuori Finch herra. (Hän puristaa kerran hänen
kättänsä ja päästää sen irti; sitten hän kääntyy pois huudahtaen
miettivästi). Kuinka kummallista ajatella poikavuosiaan! (Mr McComas
katsoo hänen jälkeensä kaikkea muuta kuin hyvillään.)
_Dolly_ (Mrs Clandonille). Onko Finch saanut ryypyn?
_Mrs Clandon_ (moittien). Rakkaani: Mr McComas syö aamiaista meidän
kanssamme.
_Dolly_. Oletko tilannut aamiaista seitsemälle? Älä unohda vanhaa
herraa.
_Mrs Clandon_. En minä ole unohtanut häntä, armaani. Mikä oli hänen
nimensä?
_Dolly_. Chalkstones. Hän tulee puoli kaksi. (Mr McComasille). Olemmeko
me sellaisia kuin te kuvittelitte mielessänne?
_Mrs Clandon_ (vakavasti, vieläpä hiukan varmastikin). Dolly: Mr
McComasilla on jotakin tärkeämpää sanottavaa teille. Lapset: minä olen
pyytänyt vanhaa ystävääni vastaamaan siihen kysymykseen, jonka te
teitte minulle tänä aamuna. Hän on teidän isänne ystävä samoin kuin
minunkin; ja hän kertoo teille minun avioliittotarinani paremmin kuin
mitä minä voisin sitä tehdä. Gloria: oletko tyytyväinen?
_Gloria_ (vakavana ja tarkkaavana). Mr McComas on hyvin ystävällinen.
_M'Comas_ (hermostuneesti). En ensinkään, neiti Gloria, en ensinkään.
Tämä tulee niin äkkiä, etten ole yhtään voinut valmistua siihen --
hm --
_Dolly_ (epäillen). Emme me tarvitsekkaan mitään valmistusta.
_Philip_. Sanokaa meille totuus!
_Dolly_ (painolla). Aivan suoraan!
_M'Comas_ (loukkaantuneena). Minä toivon, että otatte vakavasti sen,
mitä nyt aion teille sanoa.
_Philip_ (hyvin vakavasti). Toivoakseni se on sen arvoista. Minun
ihmistuntemukseni ei anna minulle paljon toiveita.
_Mrs Clandon_. Phil --
_Philip_. Niin, äiti, hyvä, on. Anteeksi, Mr McComas, älkää välittäkö
meistä!
_Dolly_ (sovinnollisesti). Meidän tarkoituksemme on hyvä.
_Mrs Clandon_. Olkaa vaiti molemmat!
_Dolly_ puristaa huulensa kiinni, McComas ottaa tuolin aamiaispöydän
äärestä, asettaa sen pienen pöydän ja sohvan väliin, jotta Dolly joutuu
hänen oikealle ja Philip hänen vasemmalle puolellensa sekä käy istumaan
ikäänkuin hän aikoisi puhua pitkältä. Clandonin perhe katselee häntä
suurella jännityksellä.
_M'Comas_. Hm! Teidän isänne --
_Dolly_. Kuinka vanha hän on?
_Philip_. Sh!
_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakas Dolly, älkäämme keskeyttäkö Mr
M'Comasia!
_M'Comas_ (painolla). Kiitos, Mrs Clandon, kiitos! (Dollylle). Teidän
isänne on viidenkymmenenseitsemän vuoden vanha.
_Dolly_ (hypähtää pystyyn, kiihkoissaan). Viidenkymmenenseitsemän!
Missä hän asuu?
_Mrs Clandon_ (moittivasti). Dolly, Dolly!
_M'Comas_ (keskeyttää hänet). Antakaa minun vastata siihen kysymykseen,
Mrs Clandon! Vastaus tulee teitä suuresti hämmästyttämään. Hän asuu
tässä kaupungissa. (Mrs Clandon nousee pystyyn hyvin harmistuneena,
mutta käy jälleen sanattomana istumaan. Gloria katselee häntä
hämmästyneenä.)
_Dolly_ (varmasti). Minä tiesin sen. Phil: Chalkstones on meidän
isämme!
_M'Comas_. Chalkstones!
_Dolly_. Oi, Crampstones vai mikä hän on. Hän sanoi, että minä olen
hänen äitinsä näköinen. Minä tiesin, että hän tarkoitti tytärtänsä.
_Philip_ (hyvin vakavasti). Mr McComas: minä en tahdo loukata teitä
millään tavalla, mutta jos teidän tarkoituksenne on käyttää sattumaa
hyväksenne ja uskotella minulle, että Mr Crampton on minun isäni, niin
en usko vähääkään teidän sanojanne.
_M'Comas_. Ja minkä vuoksi, jos saan luvan kysyä?
_Philip_. Siksi, että olen nähnyt tuon herran; hän on aivan sopimaton
ollakseen minun isäni tai Dollyn tai Glorian isä tai äitini mies.
_M'Comas_. Oo, todellako! No niin, hyvä herra, sallikaa minun sanoa
teille, olkoon se teille mieleen tai ei, että hän juuri on teidän
isänne, teidän sisarienne isä ja Mrs Clandonin puoliso. No! Mitä teillä
on siihen sanottavana?
_Dolly_ (irvistellen). Teidän ei tarvitse olla niin paha. Eihän
Crampton ole _teidän_ isänne.
_Philip_. Mr McComas: te olette sydämetön. Te näette täällä perheen,
joka elää erinomaisessa rauhassa ja vapaudessa, siksi että he ovat
isättömiä. Me emme koskaan ole nähneet ainoatakaan sukulaista. Toiset
ihmiset eivät ikänä ole asettaneet meille minkäänlaisia vaatimuksia,
lukuunottamatta vapaasti valitsemiamme ystäviä. Ja nyt te tahdotte
saattaa meidät kaikkein läheisimpään sukulaissuhteeseen miehen kanssa,
jota me emme tunne --
_Dolly_ (kiivaasti). Hirveän vanha mies! (Soimaavasti). Ja te aloititte
aivan kuin teillä olisi ollut varalla oikein kiltti isä!
_M'Comas_ (suuttuneena). Mistä te tiedätte, onko hän hyvä vai paha? Ja
mikä oikeus teillä on valita isäänne? (Kohottaa ääntään). Sallikaa
minun sanoa teille, Miss Clandon, että te olette liian nuori --
_Dolly_ (keskeyttää hänet äkkiä ja kiihkeästi). Malttakaahan: minulta
aivan unohtui! Onko hänellä rahaa?
_M'Comas_. On hänellä koko laillakin rahaa.
_Dolly_ (mielissään). Oi, mitä minä aina sanoin, Phil?
_Philip_. Dolly: ehkäpä me olemme olleet liian nopsat arvostelemaan
vanhusta. Jatkakaa, Mr McComas.
_M'Comas_. Minä en jatka, herra. Olen liian loukkaantunut, liian
hämmästynyt, voidakseni jatkaa.
_Mrs Clandon_ (koettaen hillitä itseään). Finch, ymmärrättekö mistä on
kysymys? Tiedättekö, että lapseni ovat kutsuneet tuon miehen
aamiaiselle ja että hän on täällä hetken kuluttua?
_M'Comas_ (aivan suunnillaan). Mitä! Tarkoitatteko -- käsitänkö oikein
-- onko --
_Philip_ (painolla). Rauhoittukaa, Finch. Ajatelkaa aivan levollisesti
ja rauhallisesti. Hän tulee tänne -- aamiaiselle.
_Gloria_. Kuka meistä sanoo hänelle totuuden? Oletteko ajatellut sitä?
_Mrs Clandon_. Finch: teidän täytyy se sanoa.
_Dolly_. Oi, Finch ei osaa kertoa mitään. Ajatelkaa vain, millä tavalla
hän kertoi meille.
_M'Comas_. Te ette sallineet minun puhua. Minä protesteeraan.
_Dolly_ (tarttuu mielittelevästi häntä käsivarteen kiinni). Rakas
Finch: älkää suuttuko.
_Mrs Clandon_. Gloria, mennään sisään. Hän voi tulla minä hetkenä
hyvänsä.
_Gloria_ (ylpeästi). Älä mene, äiti. Minä en ainakaan mene. Emme me saa
juosta karkuun.
_Mrs Clandon_ (moittivasti). Armaani: emmehän me voi ruveta aamiaiselle
näissä puvuissa. Me palaamme takaisin. Ei huolita turhan päiden
kerskailla. (Gloria hätkähtää ja menee hotelliin sanaakaan sanomatta.)
Tule, Dolly. (Hänen astuessaan hotellin ovea kohti tulee edeskäypä
kantaen tarjottimella lautasia y.m. kahta henkeä varten.)
_Edeskäypä_. Ovatko herrat jo tulleet, rouva?
_Mrs Clandon_. Kaksi tulee vielä, kiitos. He tulevat aivan heti. (Hän
menee hotelliin. Edeskäypä kantaa tarjottimen pöydän ääreen.)
_Philip_. Minulla on hyvä tuuma. Mr McComas: tuo ilmoitus olisi kai
tehtävä hyvin hienotunteisesti, vai kuinka?
_M'Comas_. Tietysti hyvin hienotunteisesti.
_Philip_. Hyvä! Dolly: kuka tänä aamuna oli tavattoman hienotunteinen?
_Dolly_ (ymmärtää heti toisen tarkoituksen, ihastuneena). Niin
tietysti! William!
_Philip_. Aivan niin! (Huutaa). William!
_Edeskäypä_. Heti, herra.
_M'Comas_ (kauhuissaan). Edeskäypä! Malttakaa! Tätä minä en salli.
Minä --
_Edeskäypä_ (astuu Philipin ja McComasin väliin). Kyllä, herra.
(McComasin kasvot muuttuvat tuhan harmaiksi; ja hänen silmänsä tulevat
aivan ilmeettömiksi. Hän käy hämmästyneenä istumaan.)
_Philip_. William: muistatteko, että aamulla pyysin teitä pitämään
minua poikananne?
_Edeskäypä_ (kohteliaan kunnioittavasti). Kyllä, herra. Mitä ikänä te
haluatte, herra.
_Philip_. William: heti isyytenne uran alussa on teille ilmestynyt
kilpailija.
_Edeskäypä_. Teidän oikea isännekö, herra? No, olihan se odotettavissa
myöhemmin tai varhemmin, eikö totta? (Kääntyy ystävällisesti hymyillen
McComasin puoleen.) Tekö se olette, herra?
_M'Comas_ (voittaa hämmästyksensä, suuttuneena). En tietenkään. Minun
lapseni käyttäytyvät paremmin.
_Philip_. Ei, William: tämä herra oli vähällä tulla isäkseni. Hän kosi
äitiäni, mutta sai rukkaset.
_M'Comas_ (vimmoissaan). No, täytyypä minun sanoa --
_Philip_. Hiljaa! Hän on vain meidän perheemme asianajaja. Tunnetteko
te ketään Crampton nimistä tässä kaupungissa?
_Edeskäypä_. Tarkoittaako herra kierosilmäistä Cramptonia, Crooked
Billed ravintolan isäntää?
_Philip_. En tiedä. Finch: onko hän ravintoloitsija?
_M'Comas_ (nousee, kauhistuneena). Ei, ei, ei. Teidän isänne, herra, on
tunnettu venemestari, hyvin etevä mies tällä paikkakunnalla.
_Edeskäypä_ (kunnioittavasti). Oi, suokaa anteeksi, herra, kyllä
tiedän. Oletteko te Mr Cramptonin poika! Hyvä Jumala!
_Philip_. Mr Crampton tulee tänne aamiaiselle.
_Edeskäypä_ (hämillään). Kyllä, herra. (Valtioviisaasti). Eikö hän
tavallisesti aterioitse yhdessä perheensä kanssa, herra?
_Philip_ (painolla). William: hän ei tiedä, että _me_ olemme hänen
lapsiansa. Hän ei ole nähnyt meitä kahdeksaantoista vuoteen. Hän ei
tunne meitä. (Pannakseen vieläkin enemmän painoa sanoihinsa hyppää Phil
rautapöydälle ja tuijottaa edeskäypään huulet yhteenpuristuneina ja
heiluttelee jalkojaan.)
_Dolly_. Me tahtoisimme, että te ilmoittaisitte asian hänelle, William.
_Edeskäypä_. Mutta eiköhän hän arvaa itsekin, kun hän näkee teidän
äitinne, neiti. (Philipin jalat jäykistyvät äkkiä. Hän katselee
edeskäypää ihastunein silmin.)
_Dolly_ (hämmästyneenä). Sitä minä en yhtään ajatellut.
_Philip_. En minäkään. (Laskeutuu alas pöydältä ja kääntyy moittien
McComasin puoleen.) Ettekä tekään!
_Dolly_. Ja kuitenkin te olette asianajaja!
_Philip_. Finch: teidän ammattitaitavuutenne on hämmästyttävä. William:
teidän viisautenne saattaa meidät kaikki häpeämään.
_Dolly_. Te olette tosiaankin toinen Shakespear, William.
_Edeskäypä_. Mitä vielä, herra. Ei siitä kannata puhua, neiti. Hyvä,
jos voin olla teille avuksi, herra. (Hän astuu arasti takaisin
aamiaispöydän luo ja laskee siihen molemmat lisälautaset, toisen pöydän
päähän oven puolelle, toisen sille sivulle, joka on kauimpana
käsipuitteista.)
_Philip_ (tarttuu äkkiä McComasin käsivarteen ja vetää hänet
lähemmäksi hotellia). Finch: tulkaa pesemään käsiänne.
_M'Comas_. Minä olen hyvin suutuksissani ja syvästi loukkaantunut, Mr
Clandon.
_Philip_ (keskeyttää hänet). Kyllä te pian totutte meihin. Tule, Dolly.
(McComas irtautuu hänen käsivarrestaan ja astuu hotelliin. Phil seuraa
hänen jäljessään aivan levollisena.)
_Dolly_ (seuraa heitä ja kääntyy hetkeksi portailla taakseen). Pitäkää
varanne, William. Täällä tapahtuu räjähdys.
_Edeskäypä_. Hyvä, neiti. Voitte luottaa minuun, neiti. (Dolly menee
hotelliin).
_Valentine_ tulee kepein askelin portaita ylös rannan puolelta,
Crampton äreänä hänen kintereillään. Valentinella on kädessä keppi.
Cramptonilla on yllään vaalea päällystakki, joko siksi että hän on
vanha ja viluinen, tai että hän sillä tavalla koettaa lievittää
vanhanmuotisen takkinsa vaikutusta. Hän pysähtyy sen tuolin luo, missä
McComas istui keskellä pengertä, ja nojaa hetken aikaa kättänsä sen
selkää vasten.
_Crampton_. Nuo portaat huimaavat päätäni. (Hän sivelee kädellään
otsaansa.) Minä en ole vieläkään tointunut tuosta helvetillisestä
kaasusta.
Hän astuu puutarhatuolin luo niin että hän istuessaan voi nojata
kyynärpäitään pientä pöytää vasten ja päänsä käsiinsä. Hän tointuu
pian, ja avaa päällystakkinsa napit. Sillä välin Valentine puhuu
edeskäyvän kanssa.
_Valentine_. Edeskäypä!
_Edeskäypä_ (astuu lähemmäksi). Heti, herra.
_Valentine_. Mrs Lanfrey Clandon.
_Edeskäypä_ (tervehtii hymyilevästi). Kyllä, herra. Me odotimme juuri
teitä, herra. Tämä on teidän pöytänne, herra. Mrs Clandon tulee heti
paikalla alas, herra. Nuori herra ja neiti puhuivat juuri äsken teidän
ystävästänne, herra.
_Valentine_. Todellako!
_Edeskäypä_ (iloisesti). Kyllä, herra. He ovat niin iloisia, herra, ja
aina heillä on lystillisiä päähänpistoja. (Nopeasti Cramptonille, joka
on noussut ylös ottaakseen takin yltään.) Anteeksi, herra; sallikaa
minun (auttaa häntä saamaan päällystakin yltään ja ottaa sen häneltä.)
Kiitos, herra. (Crampton istahtaa jälleen; ja edeskäypä jatkaa entiseen
tapaan.) Viimeksi tuo nuori herra väitti, että _te_ olette hänen
isänsä, herra.
_Crampton_. Mitä!
_Edeskäypä_. Hän laski vain leikkiä, herra, siitä asiasta hän kaikkein
mieluimmin laskeekin leikkiä. Eilen minä muka olin hänen isänsä.
Tänään, heti kun hän kuuli, että te tulisitte tänne, herra, koetti hän
uskotella minulle, että te olisitte hänen isänsä -- hänen kauan
kateissa ollut isänsä! Hän väitti, ettei hän ollut nähnyt teitä
kahdeksaantoista vuoteen.
_Crampton_ (ihmeissään). Kahdeksaantoista vuoteen!
_Edeskäypä_. Niin, herra. (Hiukan pilkallisesti). Mutta minä ymmärsin
sen heti, herra. Minä näin, miten tuo tuuma syntyi hänen päässään, kun
hän seisoi tuossa ja mietti jotakin uutta pilaa, jota hän voisi pitää
minun kanssani. Niin, herra: sellainen hän on: hyvin hauska, hyvin
ystävällinen ja alentuvainen todellakin, herra. (Hän muuttaa äänensävyä
puhuakseen jälleen Valentinen kanssa, joka aikoo laskea keppinsä sohvan
nurkkaukseen.) Sallikaa minun, herra. (Ottaa Valentinen kepin.) Kiitos,
herra. (Valentine astuu aamiaispöydän ääreen ja tarkastaa ruokalistaa.
Edeskäypä kääntyy Cramptonin puoleen ja jatkaa puhettaan.)
Asianajajakin yhtyi leikkiin, vaikka minä olin edeltäpäin kertonut
hänelle tuon nuoren herran päähänpiston. Niin, herra, minä vakuutan
teille, herra. Ette usko, kuinka vakavat herratkin voivat laskea
leikkiä, kun he tulevat Lontoosta tänne meri-ilmaan, herra.
_Crampton_. Onko heillä täällä asianajaja mukanansa?
_Edeskäypä_. On, herra, perheen asianajaja. Hänen nimensä on McComas,
herra. (Hän astuu hotellin ovea kohti palttoo ja hattu kädessä
huomaamatta onneksi minkä tärisyttävän vaikutuksen tuo nimi on tehnyt
Cramptoniin.)
_Crampton_ (nousee ylös vihoissaan ja pelästyksissään). McComas!
(Huutaa Valentinelle). Valentine! (Uudestaan, äkäisesti). Valentine!!
(Valentine kääntyy taakseen). Tämä on salahanke, salaliitto! Se on
minun perheeni. _Minun_ lapseni -- kirottu vaimoni.
_Valentine_ (kylmästi). Todellako! Mikä hauska yhtymä! (Hän jatkaa
ruokalistan tutkimista.)
_Crampton_. Yhtymä! Ei minulle. Minä menen matkoihini. (Huutaa
edeskäyvälle). Antakaa päällystakkini!
_Edeskäypä_. Heti, herra. (Hän palaa; asettaa Valentinen kepin
varovaisesti aamiaispöytää vasten; ravistelee hellävaroin päällystakkia
ja ojentaa sen Cramptonille auttaakseen sen hänen ylleen.) Näyttääpä
siltä, kuin olisin erehtynyt nuoren herran suhteen. Eikö totta, herra?
_Crampton_. Prr! (Hän malttaa mielensä juuri kun hän on pistämäisillään
kädet hihoihin ja kääntyy epäillen Valentinen puoleen.) Valentine: te
olette pelissä mukana. Te keksitte koko salaliiton. Te --
_Valentine_ (lujasti). Kaikkea vielä! (Hän viskaa ruokalistan kädestään
ja astuu pöydän ympäri ja katselee huolettomana kaiteen yli.)
_Crampton_ (äkäisesti). Mitä -- (McComas, Phil ja Dolly tulevat ulos.
McComas epäröi hetken nähdessään Cramptonin.)
_Edeskäypä_ (keskeyttää lempeästi Cramptonin puheen). Hiljaa, herra.
Tuolta he tulevat, herra. (Hän ottaa Valentinen kepin ja aikoo astua
hotelliin heittäen palttoon käsivarrelleen. McComas nyrpistää huulensa
päättävästi yhteen ja astuu Cramptonin luo, joka vetäytyy pari askelta
taakse ja räpähyttää silmiään, kädet selkänsä takana; McComasin otsa on
kirkkaampi kuin koskaan ennen ja hän katselee häntä juhlallisesti ja
hyvällä omallatunnolla.)
_Edeskäypä_ (syrjään Philille, astuessaan hänen ohitsensa). Minä sanoin
sen hänelle, herra.
_Philip_. Verraton William! (Hän astuu pöydän luo.)
_Dolly_ (syrjään edeskäyvälle). Mitä hän sanoi?
_Edeskäypä_ (syrjään hänelle). Ensin hän hämmästyi, neiti; mutta sitten
hän malttoi mielensä. (Vie kepin ja palttoon hotelliin.)
_M'Comas_ (tuijottaa Cramptonia suoraan kasvoihin). Vai olette te
täällä, Mr Crampton.
_Crampton_. Niin, täällä minä olen -- ansassa -- inhottavassa ansassa.
Ovatko nuo minun lapsiani?
_Philip_ (kylmän kohteliaasti). Onko tämä meidän isämme, Mr McComas?
_M'Comas_. On -- on -- (Hän hämmentyy ja keskeyttää puheensa.)
_Dolly_ (jäykästi). Hauska tavata teitä jälleen. (Hän astuu pöydän
ympäri ja vaihtaa pari sanaa Valentinen kanssa hymyillen hänelle
ohikulkiessaan.)
_Philip_. Sallikaa minun täyttää isännänvelvollisuuteni ja tilata
viiniä. (Hän ottaa viinilistan pöydältä. Hänen kohtelias
huomaavaisuutensa ja Dollyn väliäpitämättömyys aiheuttaa sen, että
Crampton tuntee yhä olevansa vain satunnainen tuttava, jonka he aamulla
ovat tavanneet hammaslääkärin luona, ja tuo tunne koskee niin syvästi
isään, että hän vapisee koko ruumiissaan; hänen otsalleen nousee hiki;
ja hän tuijottaa sanattomana poikaansa, joka nauttii suunnattomasti
tästä pulmallisesta kohtauksesta ja jatkaa kohteliaasti). Vanhaa
portviiniä teille, Finch, vanhalle perheasianajajalle, vai mitä?
_M'Comas_ (lujasti). Vaan apollinarista. Minä en tahdo mitään
kiihoittavaa. (Hän astuu penkereen toiselle puolelle niinkuin mies,
joka on voittanut kovan viekoituksen.)
_Philip_. Valentine --
_Valentine_. Onko olut ehkä liian huonoa?
_Philip_. Luultavasti. Tilataan hiukan. Dollykin juo sitä. (Kääntyy
Cramptonin puoleen tavattoman kohteliaasti.) Ja nyt, Mr Crampton, mitä
me saamme tarjota teille?
_Crampton_. Mitä sinä tarkoitat, poika?
_Philip_. Poika! (Hyvin juhlallisesti). Kenen syy se on, että minä olen
poika?
_Crampton_ vetäisee kiihkeästi viinilistan hänen kädestään, ja on
lukevinaan sitä tietämättä mitä valita. Philip puolestaan jättää sen
hyvin kohteliaasti hänelle.
_Dolly_ (katsoo Cramptonin oikean olkapään yli). Visky on lähinnä
viimeisellä sivulla.
_Crampton_. Jätä minut rauhaan, lapsi.
_Dolly_. Lapsi! Ei, ei: sanokaa minua Dollyksi, jos tahdotte; mutta
älkää sanoko lapseksi. (Hän pistää kätensä Philin kainaloon; molemmat
katselevat Cramptonia ikäänkuin hän olisi omituinen muukalainen.)
_Crampton_ (pyyhkii suutuksissaan ja tuskissaan otsaansa, mutta
sittenkin tuntuu hänestä helpoitukselta, kun he laskevat leikkiä hänen
kanssaan). McComas, ha, haa! näyttääpä siltä, kuin tästä tulisi oikein
hupaiset aamiaiset.
_M'Comas_ (toivottomasti). En ymmärrä miksikä ne eivät olisi hupaisia.
(Hän näyttää hyvin masentuneelta).
_Philip_. Yksin Finchin kasvojakin on hauska nähdä.
Mrs Clandon ja Gloria tulevat hotellista. Mrs Clandon astuu rohkeasti
esille, arvokkaana ja hilliten hyvin itseään. Hän pysähtyy portaitten
juurelle puhutellakseen Valentinea, joka seisoo siinä. Gloriakin
seisahtuu ja katselee Cramptonia miltei inholla.
_Mrs Clandon_. Hauska tavata teitä jälleen, Mr Valentine. (Valentine
hymyilee. Mrs Clandon astuu eteenpäin ja tulee siten aivan Cramptonin
eteen ja aikoo puhutella häntä hillityn levollisesti, mutta hänen
ulkomuotonsa saattaa hänet vaihtamaan äänensävyä. Hän hillitsee itseään
äkkiä ja sanoo äänellä, joka ilmaisee levottomuutta ja itsesyytöstä).
Fergus, sinä olet suuresti muuttunut.
_Crampton_ (synkästi). Sen kyllä uskon. Muuttuuhan ihminen
kahdeksassatoista vuodessa.
_Mrs Clandon_ (kiusaantuneesti). Minä -- en minä sitä tarkoittanut.
Toivottavasti olet hyvissä voimissa.
_Crampton_. Kiitos. Ei siihen minun terveyteni ole syynä. Vaan minun
onneni. Sitä muutosta sinä kai tarkoitit! (Huudahtaa äkkiä). Katsokaa
häntä, Mr McComas! Katsokaa häntä ja (puoleksi nauraen, puoleksi
huoaten). katsokaa minua!
_Philip_. Ssh! (Viittaa hotellin oveen, jonne edeskäypä juuri on
ilmestynyt.) William tulee!
_Dolly_ (koskettaa varoittavasti Cramptonin käsivartta). Hm!
_Edeskäypä_ astuu tarjoilupöydän luo ja viittaa kyökinovelle, mistä
nuori edeskäypä tuopi soppalautaset ja kokki, valkea esiliina edessä ja
lakki päässä, soppamaljan. Nuori edeskäypä jää paikalle ja tarjoaa;
kokki poistuu ja ilmestyy aika ajoittain tuoden ruokia pöytään. Hän
leikkaa, mutta ei tarjoa. William astuu aamiaisen lopussa lähinnä
portaita olevan pöydän ääreen.
_Mrs Clandon_ (heidän keräytyessään pöydän ympärille). Luullakseni te
olette kaikki jo tänään tavanneet toisenne. Se on totta: anteeksi.
(Esittää). Mr Valentine: Mr McComas. (Hän astuu pöydän toiseen päähän,
hotellin puolelle). Fergus: ole hyvä ja käy pöydän toiseen päähän
istumaan.
_Crampton_ (katkerasti). Haa! Isännän paikalleko!
_Edeskäypä_ (tarjoo hänelle tuolin kehoittavasti, mutta ei yhtään
tunkeilevasti). Tähän päähän, herra. (Crampton alistuu ja käy
istumaan.) Kiitos, herra.
_Mrs Clandon_. Mr Valentine: tahdotteko istua tälle puolelle (osoittaa
kaiteen puolta) Glorian kanssa? (Valentine ja Gloria asettuvat
paikoilleen, Gloria Cramptonin viereen ja Valentine Mrs Clandonin
rinnalle.) Finch: Te saatte istua tällä puolella, Dollyn ja Philin
keskellä. Pitäkää puolianne niin hyvin kuin voitte. (Nämät kolme
asettuvat pöydän toiselle puolelle, Dolly äidin viereen, Phil isänsä
viereen, ja McComas heidän väliinsä. Soppaa tarjotaan.)
_Edeskäypä_ (Cramptonille). Kirkasta vai suurustettua lihalientä,
herra?
_Crampton_ (Mrs Clandonille). Eikö kukaan lue ruokalukua tässä talossa?
_Philip_ (keskeyttää hänet äkisti). Katsotaanpa ensin, mitä hyvää
meille tarjotaan. William!
_Edeskäypä_. Heti, herra. (Hän kiiruhtaa pöydän ympäri Philipin
vasemmalle puolelle. Ohimennen hän kuiskaa nuorelle edeskäyvälle.)
Suurustettua lihalientä.
_Philip_. Kaksi puolikasta olutta lapsille, niinkuin tavallisesti,
William; ja kokonainen tälle herralle (viittaa Valentineen). Koko pullo
apollinarista Mr McComasille.
_Edeskäypä_. Heti, herra.
_Dolly_. Pankaa viisitoista tippaa irlantilaista viskyä joukkoon,
Finch.
_M'Comas_ (kauhistuneena). Ei -- ei, kiitos.
_Philip_. Numero 413 äidilleni ja Glorialle niinkuin ennenkin; ja --
(kääntyy kysyvästi Cramptonin puoleen). mitä?
_Crampton_ (näyttää äkäiseltä ja aikoo vastata hävyttömästi). Minä --
_Edeskäypä_ (puuttuu puheeseen). Hyvä, herra. Kyllä me tiedämme, mitä
Mr Crampton haluaa. (Menee hotelliin.)
_Philip_ (katsoo vakavana isäänsä). Te istutte mielellänne
ravintoloissa. Huono tapa! (Kokki, nuoren edeskäyvän seuraamana, joka
kantaa lautasia, tuo kalan kyökistä tarjoilupöydälle ja alkaa
paloitella sitä.)
_Crampton_. Sinä näyt käyneen äitisi koulua.
_Mrs Clandon_. Phil, pidä mielessäsi, että sukkeluutesi voivat ehkä
suututtaa henkilöitä, jotka eivät ole tottuneet meidän tapoihimme, ja
että isäsi on tänään meidän vieraamme.
_Crampton_ (katkerasti). Niin, vieras isännän paikalla omassa
pöydässäni. (Soppalautaset otetaan pois.)
_Dolly_ (myötätuntoisesti). Onhan se hiukan harmillista, eikö totta?
Mutta onhan se meille yhtä ikävää.
_Philip_. Sh! Dolly: me emme kumpikaan ole hienotunteisia.
(Cramptonille). Emme me tarkoita pahaa, Mr Crampton; me emme ole vielä
tottuneet osoittamaan sitä kunnioitusta, jota lapsilta sopii vaatia.
(Edeskäypä palaa hotellista tuoden juomatavaroita.) William: tulkaa
tänne ja rakentakaa jälleen rauhaa.
_Edeskäypä_ (iloisesti). Heti, herra. Tietysti, herra. Puolikas
teille, herra. (Cramptonille). Seltteriä ja irlantilaista, herra.
(McComasille). Apollinarista, herra. (Dollylle). Puolikas, neiti. (Mrs
Clandonille, kaataen viiniä lasiin.) 413, rouva. (Valentinelle). Koko
pullo, herra. (Glorialle). 413, neiti.
_Dolly_ (juo). Perheen malja!
_Philip_ (juo). Kotilieden malja. (Kalaa tarjotaan.)
_M'Comas_. (koettaa puhua kodikkaalla äänellä). Tämähän näyttää käyvän
erinomaisen hyvin kaikesta huolimatta.
_Dolly_ (kriitillisesti). Kaikesta huolimatta! Mitä kaikesta
huolimatta, Finch?
_Crampton_ (pilkallisesti). Hän tarkoittaa, että kaikki käy erittäin
hyvin, vaikka isänne onkin läsnä. Ymmärsinkö teidät oikein, Mr McComas?
_M'Comas_ (hämillään). Ei ei. Minä sanoin "kaikesta huolimatta" vain
lauseen lopuksi. Minä, hm -- hm --
_Edeskäypä_ (hienotunteisesti). Kampelaa, herra.
_M'Comas_ (kiitollisena tästä keskeytyksestä). Kiitos, paljon
kiitoksia.
_Edeskäypä_ (kuiskaten). Ei kestä kiittää, herra. (Palaa tarjoilupöydän
luo.)
_Crampton_ (Philille). Oletko jo valinnut itsellesi jotakin tointa?
_Philip_. En, minä olen vielä odottavalla kannalla. William!
_Edeskäypä_. Heti, herra.
_Philip_. Pitkänkö aikaa minun pitäisi teidän mielestänne opiskella
tullakseni oikein taitavaksi kippariksi?
_Edeskäypä_. Sitä ei voi oppia, herra. Se on veressä, herra.
(Tuttavallisesti Valentinelle, joka näyttää etsivän jotakin.) Leipääkö
neidelle, herra? Heti, herra. (Hän tarjoo leipää Glorialle, ja jatkaa
entiseen sävyyn.) Hyvin harvat ovat syntyneet siihen toimeen, herra.
_Philip_. Ei teillä suinkaan itsellänne sattumalta ole poikaa?
_Edeskäypä_. On kyllä, herra, on minulla poika, herra. (Glorialle,
jälleen kuiskaten.) Hiukan lisää kalaa, neiti? Neiti ei suinkaan välitä
lihasta näin keskellä päivää.
_Gloria_. Ei, kiitos. (Kalalautaset vaihdetaan.)
_Dolly_. Onko teidän poikanne myöskin kippari, William?
_Edeskäypä_ (tarjoo Glorialle lintua). Ei, neiti: siksi hän on aivan
liian kiivasluontoinen. Hän palvelee oikeudessa.
_M'Comas_ (ylimielisesti). Onko hän vahtimestari?
_Edeskäypä_ (hiukan alakuloisesti, ikäänkuin hänen mieleensä muistuisi
jokin pettymys, jonka kuitenkin aika on lieventänyt). Ei herra: hänellä
on sama ammatti kuin herrallakin. Hän on asianajaja, herra.
_M'Comas_ (hämillään). Pyydän tuhannesti anteeksi.
_Edeskäypä_. Ei haita, herra. Aivan luonnollinen erehdys, herra. Usein
olen toivonut, että hän olisi valinnut jonkun muun toimen. Siten hän
paljoa pikemmin olisi ansainnut leipänsä, herra. (Syrjään Valentinelle,
joka jälleen etsii jotakin.) Suola on teidän vieressänne, herra.
(Jatkaa). Niin, herra: minun täytyi elättää häntä, kunnes hän oli
seitsemänneljättä vanha. Mutta nyt hänellä on hyvä toimeentulo, herra,
erittäin hyvä todellakin, herra. Ei ainoatakaan asiaa alle
viidenkymmenen guinean, herra.
_M'Comas_. Kansanvaltaisuutta, Crampton, uudenaikaista
kansanvaltaisuutta!
_Edeskäypä_ (tyynesti). Ei, herra, ei se ole kansanvaltaisuutta. Vain
sivistystä, herra. Oppia, herra. Ensin Cambridgen koulu, herra. Sitten
Sidney Sussexin korkeakoulu, herra. (Dolly vetää häntä hihasta, ja hän
kuiskaa, kumartuessaan alas). Sokerijuomaa, neiti? Heti, neiti.
(McComasille). Onneksi hänelle, herra, sillä hänellä ei koskaan ollut
halua oikeaan työhön, herra. (Menee hotelliin, seura on hiukan
hämillään hänen poikansa suuruudesta.)
_Valentine_. Kuka meistä uskaltaa enää tilata häneltä mitään!
_Dolly_. Toivottavasti hän ei pannut pahakseen, vaikka lähetin häntä
hakemaan sokerijuomaa.
_Crampton_ (itsepäisesti). Koska hän on kippari, niin hänen
velvollisuutensa on palvella. Jos te olisitte kohdelleet häntä niinkuin
kipparia ainakin, niin hän olisi pitänyt suunsa kiinni.
_Dolly_. Sehän olisi ollut ääretön vahinko! Ehkäpä hän antaa meille
suosituksen poikansa luo ja hankkii meille pääsyn Lontoon seuraelämään.
(Edeskäypä palaa tuoden sokerijuomaa.)
_Crampton_ (murahtaa halveksivasti). Lontoon seuraelämä! Lontoon
seuraelämä! Sinä et sovi mihinkään seuraelämään, lapsi.
_Dolly_ (suuttuen). Kuulkaahan, Mr Crampton. Jos te luulette --
_Edeskäypä_ (lempeästi, Dollyn vieressä). Sokerijuomaa, neiti.
_Dolly_ (säpsähtää, tulee taas hyvälle tuulelle vedettyään syvältä
henkeään ja sanoo herttaisesti). Kiitos, rakas William. Te tulitte
juuri parhaaseen aikaan. (Juo.)
_M'Comas_ (yrittää uudestaan johtaa keskustelua rauhallisemmalle
alalle). Jos saan luvan vaihtaa keskusteluainetta, neiti Clandon, niin
pyytäisin saada kysyä, mitä uskontoa Madeirassa tunnustetaan?
_Gloria_. Luullakseni Portugalin uskontoa. En ole koskaan kysynyt.
_Dolly_. Paaston aikana tulee palvelusväki sisään ja polvistuu maahan
ja tunnustaa kaikki mitä he ovat tehneet, ja silloin sitä täytyy olla
anteeksi antavinaan. Onko sellaista tapaa Englannissakin, William?
_Edeskäypä_. Ei se ole tavallista, neiti. Se voi kyllä tapahtua
muutamilla seuduilla; mutta minä en ole koskaan sitä nähnyt, neiti.
(Tarkkaa Mrs Clandonia, kun nuori edeskäypä tarjoo hänelle salaattia.)
Rouva haluaa salaattia ilman mausteita. Minä olen varannut sitä
erikseen rouvalle. (Nuorelle ammattiveljelleen kehoittaen häntä
tarjoamaan Glorialle). Tältä puolen, Jo. (Hän ottaa erityisen
salaattikulhon tarjoilupöydältä ja asettaa sen Mrs Clandonin lautasen
viereen. Tehdessään sen huomaa hän, että Dolly irvistelee.) Vain hiukan
krassaa, jota epähuomiossa on joutunut joukkoon. (Ottaa hänen
salaattinsa pois.) Kiitos, neiti. (Nuorelle edeskäyvälle, käskien häntä
tarjoamaan Dollylle uutta). Jo. (Jatkaa). Enimmäkseen kaikki kuuluvat
Englannin valtiokirkkoon, neiti.
_Dolly_. Englannin valtiokirkkoon! Kuinka suuri jäsenmaksu siinä on?
_Crampton_ (nousee kiivaasti yleisen hämmästyksen vallitessa). Tästä te
näette, miten minun lapseni ovat kasvatetut, McComas. Te näette ja
kuulette itse. Minä vaadin teidät kaikki todistajiksi -- (Hän huutaa ja
on vähällä lyödä nyrkkinsä pöytään, kun edeskäypä ottaa varmuuden
vuoksi pois hänen lautasensa.)
_Mrs Clandon_ (lujasti). Istu, Fergus. Ei ole vähintäkään syytä
tuollaiseen vihanpurkaukseen. Muista, että Dolly on vieras täällä. Istu
alas, ole hyvä.
_Crampton_ (alistuu vastahakoisesti). Pitääkö minun todellakin istua
alas ja kärsiä tällaista. Sitä minä suuresti epäilen.
_Edeskäypä_. Juustoa, herra; vai haluatteko jäätelöä?
_Crampton_ (hätkähtää). Mitä? Ah! -- juustoa, juustoa.
_Dolly_. Tuokaa laatikollinen paperosseja, William.
_Edeskäypä_. Tässä on, neiti. (Hän ottaa paperossilaatikon
tarjoilupöydältä ja asettaa sen Dollyn eteen, joka valitsee siitä yhden
ja valmistuu polttamaan. Edeskäypä palaa tarjoilupöydän luo hakeakseen
vahatulitikkuja.)
_Crampton_ (tuijottaa hämmästyneenä Dollyyn). Polttaako hän?
_Dolly_ (kärsimättömästi). Totta tosiaan, Mr Crampton, minä taidan
pilata teidän aamiaisenne. Minä lähden polttamaan alas rantaan. (Hän
nousee pöydästä loukkaantuneena ja astuu alas portaita. Edeskäypä
yrittää tarjota hänelle tulitikkuja, mutta hän on jo ehtinyt poistua.)
_Crampton_ (vimmoissaan). Margaret: kutsu tuo tyttö takaisin. Kutsu
hänet takaisin, sanon minä.
_M'Comas_ (koettaa rauhoittaa). Kuulkaa, Crampton, älkää välittäkö
hänestä. Hän on isänsä tytär, siinä kaikki.
_Mrs Clandon_ (vastustaen). Toivottavasti ei, Finch. (Hän nousee
paikaltaan. Kaikki liikahtavat hiukan.) Mr Valentine: suotteko minulle
anteeksi. Pelkään, että Dolly on loukkaantunut ja pahoillaan siitä mitä
on tapahtunut. Minun täytyy mennä hänen luokseen.
_Crampton_. Puolustaaksesi häntä minua vastaan, vai mitä?
_Mrs Clandon_ (panematta häneen huomiota). Gloria, tahdotko istua sen
aikaa minun paikallani, kultaseni. (Hän astuu portaitten luo.
Cramptonin silmät seuraavat häntä katkeralla vihalla. Muut katselevat
häntä kiusattuina tukalan hiljaisuuden vallitessa.)
_Edeskäypä_ (pidättää häntä portaiden yläpäässä ja tarjoaa hänelle
tulitikkuja). Nuori neiti unohti tulitikut, rouva. Tahdotteko olla
hyvä, rouva.
_Mrs Clandon_ (osoittaen kiitollista kohteliaisuutta kuullessaan
edeskäyvän lempeän ja miellyttävän äänen). Kiitoksia hyvin paljon. (Hän
ottaa tulitikut ja astuu rantaan. Edeskäypä vie mukanaan apulaisensa
hotelliin kyökin tietä, jättäen aamiaisseuran yksin.)
_Crampton_ (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten). Siinä vasta on
äiti, McComas! Siinä vasta on äiti!
_Gloria_ (varmasti). Niin: hyvä äiti.
_Crampton_. Ja huono isä? Sitäkö sinä tarkoitat, vai mitä?
_Valentine_ (nousee kiusaantuneena ja kääntyy Glorian puoleen). Miss
Clandon: minä --
_Crampton_ (kääntyy hänen puoleensa). Tuon tytön nimi on Crampton, Mr
Valentine, eikä Clandon. Tahdotteko tekin loukata minua?
_Valentine_ (panematta häneen huomiota). Olen aivan epätoivoissani,
Miss Clandon. Syy on kokonaan minun: minä toin hänet tänne. Minä olen
hänestä edesvastuussa. Ja minä häpeän hänen puolestaan.
_Crampton_. Mitä te tarkoitatte?
_Gloria_ (nousee jäykkänä). Ei hätää mitään, Mr Valentine. Me olemme
kaikki olleet hiukan lapsellisia. Pieni juhlamme ei ole oikein
onnistunut: nouskaamme pöydästä ja lopettakaamme se. (Hän työntää
tuolinsa syrjään ja kääntyy portaihin päin, lisäten ylimielisen
levollisesti astuessaan Cramptonin ohitse). Hyvästi, isä.
Hän astuu portaita alas kylmän ja halveksivan väliäpitämättömänä.
Kaikki katselevat häntä, eivätkä sen vuoksi huomaa, että edeskäypä on
palannut hotellista tuoden Cramptonin päällystakin ja Valentinen kepin
sekä pari shaalia ja päivänvarjoa, valkean liinaisen sateensuojan ja
muutamia telttatuoleja.
_Crampton_ (itsekseen, katsellen Glorian jälkeen peloittava ilme
kasvoillaan). Isä! Isä! (Hän iskee nyrkkinsä vihoissaan pöytään.)
Nyt --
_Edeskäypä_ (tarjoo hänelle päällystakkia). Tämä on teidän, herra.
(Crampton tuijottaa häneen; sitten hän vetäisee sen äkisti häneltä ja
astuu puutarhasohvaa kohti ja yrittää turhaan vihan vimmoissaan saada
takkia ylleen. McComas nousee ja auttaa häntä; sitten hän ottaa
hattunsa ja sateensuojansa pieneltä rautapöydältä ja astuu portaita
kohti. Sillä välin edeskäypä, kiitettyään Cramptonia, kun tämä on
vastaanottanut takkinsa, antaa osan taakastaan Philipille.) Naisten
päivänvarjot, herra. Tavattoman häikäisevä valo meren rannalla tänään,
herra. Se ei ole hyvä iholle, herra. Minä tuon kyllä telttatuolit
rantaan, herra.
_Philip_. Te olette vanha, isä William; mutta te olette kaikkein
toimekkain ihminen koko maailmassa. Ei, pitäkää päivänvarjot ja antakaa
telttatuolit minulle. (Ottaa tuolit).
_Edeskäypä_ (mielistelevän kiitollisena). Kiitos, herra.
_Philip_. Finch: ottakaa pari näistä. (Antaa hänelle muutamia tuoleja).
Tulkaa. (He astuvat yhdessä portaita alas).
_Valentine_ (edeskäyvälle). Antakaa minullekin jotain kannettavaa --
yhden noista. (Aikoo ottaa päivänvarjon).
_Edeskäypä_ (hienotunteisesti). Se on nuoremman neiden, herra.
(Valentine ei ota sitä.) Kiitos, herra. Jos sallitte, herra, niin
luulen, että tämä sopii teille paremmin. (Hän laskee päivänvarjon
Cramptonin tuolille, ja ottaa esiin frakkinsa takataskusta kirjan,
jonka lehtien välissä on merkkinä naisen nenäliina). Vanhempi neiti
lukee tätä parasta aikaa. (Valentine ottaa kirjan kiihkeästi). Kiitos,
herra. Schopenhauer, nähkääs herra. (Hän ottaa jälleen käteensä
päivänvarjon). Hyvin mieltäkiinnittävä kirjailija, herra: varsinkin
naiskysymyksessä, herra. (Astuu alas portaita. Valentine aikoo seurata
häntä, mutta samassa muistuu Crampton hänen mieleensä ja hän muuttaa
päätöksensä.)
_Valentine_ (astuu varsin kiihoittuneena Cramptonin luo). Kuulkaahan,
Crampton, ettekö te ole häpeissänne?
_Crampton_ (riidanhaluisesti). Häpeissänikö! Minkä vuoksi?
_Valentine_. Siksi että olette käyttäytynyt kuin karhu. Mitä teidän
tyttärenne ajattelee minusta, kun minä toin teidät tänne?
_Crampton_. En minä ole ajatellut mitä minun tyttäreni ajattelee
teistä.
_Valentine_. Ei, te ajattelette vain itseänne. Te olette hirveän
itsekäs ihminen.
_Crampton_ (sydäntäsärkevästi). Hän sanoi teille mikä minä olen -- isä
-- isä, jolta lapset ovat riistetyt. Onko nykyinen nuoriso aivan
sydäntä vailla? Tänne minä tulen ensi kertaa monen vuoden kuluttua
nähdäkseni, millaisiksi minun lapseni ovat kehittyneet, kuullakseni
heidän ääntään, ja sitten he kohtelevat minua kuin ventovierasta,
kutsuvat minut aamiaiselle; Mr Crampton, Mister Crampton! Mikä oikeus
heillä on puhutella minua tuolla tavalla? Minä olen heidän isänsä:
voivatko he sitä kieltää? Minä olen ihminen, jolla on tavalliset
inhimilliset tunteet: eikö minulla ole oikeuksia, eikö minulla ole
vaatimuksia? Ketä minulla on ollut ympärilläni kaikkina näinä vuosina?
Vain palvelijoita, kirjanpitäjiä, liiketuttavia. He ovat kohdelleet
minua kunnioituksella, niin, ystävyydelläkin. Olisiko yksikään heistä
puhutellut minua sillä tavalla kuin tyttäreni? Olisiko yksikään heistä
nauranut minulle niinkuin poikani koko ajan? (Vimmoissaan). Minun omat
lapseni! Mister Crampton! Minun --
_Valentine_. No, no, he ovat vain lapsia. Ainoa heistä, joka on jonkun
arvoinen, nimitti teitä isäksi.
_Crampton_. Niin: "hyvästi, isä". Hyvästi! Niin, niin. Hän löysi tien
sydämeeni loukkaamalla minua syvästi.
_Valentine_ (suutuksissaan). No, kuulkaahan, Crampton: älkää moittiko
häntä. Hän kohteli teitä hyvin ystävällisesti. Minun oli paljoa pahempi
olla aamiaisten kestäessä kuin teidän.
_Crampton_. Teidänkö!
_Valentine_ (yltyvällä kiivaudella). Niin, minun. Minä istuin hänen
vieressään; enkä sanonut hänelle sanaakaan koko aterian aikana. En
tiennyt mitä sanoa. Eikä hän puhunut minulle yhtään mitään.
_Crampton_. Entäs sitten!
_Valentine_. Entäs sitten! (Puhuu yhä nopeammin). Crampton: tiedättekö
miltä minusta tänään tuntuu? Ettehän vain luule, että minulla on tapana
tehdä sellaisia kepposia sairailleni kuin teille tänään?
_Crampton_. Toivottavasti ei.
_Valentine_. Asian laita on se, että minä olen aivan hullu tai
oikeammin etten koskaan ennen ole ollut oikein viisas. Minä voisin
tehdä mitä tahansa. Vihdoinkin olen nyt täysi-ikäinen. Minä olen mies;
ja teidän tyttärenne on tehnyt minusta miehen.
_Crampton_ (epäilevästi). Oletteko te rakastunut minun tyttäreeni?
_Valentine_ (sanat suorastaan tulvivat hänen huuliltaan). Rakastunut!
Tyhmyyksiä! Se on jotakin paljoa korkeampaa ja suurempaa. Se on elämää,
se on uskoa, se on voimaa, varmuutta, itse paradiisi --
_Crampton_ (keskeyttää hänet pilkallisesti). Loruja, mies! Kuinka te
voisitte elättää vaimoa? Ette te voi mennä naimisiin.
_Valentine_. Kuka puhuu naimisesta? Minä tahdon suudella hänen
käsiänsä; minä tahdon polvistua hänen eteensä; minä tahdon elää hänen
tähtensä; minä tahdon kuolla hänen puolestaan; se riittää minulle.
Katsokaa hänen kirjaansa! Katsokaa! (Hän suutelee nenäliinaa.) Jos te
antaisitte minulle kaikki rahanne ja tarjoutuisitte minun puolestani
menemään alas rantaan saadaksenne puhua hänen kanssansa, niin nauraisin
vain teille. (Hän hyökkää ilosta loistaen alas portaita ja törmää
suoraan edeskäyvän syliin, joka palaa takaisin rannasta. He pelastuvat
kaatumasta nurin tarttumalla lujasti toisiaan vyötäisiltä kiinni ja
pyörähtävät ympäri.)
_Edeskäypä_ (hiljaisesti). Varovasti, herra, varovasti.
_Valentine_ (hämmästyen omaa kiivauttaan). Anteeksi.
_Edeskäypä_. Ei se mitään, herra. Ei yhtään mitään. Sehän on aivan
luonnollista, herra, teidän iässänne. Neiti lähetti minua hakemaan
kirjaansa. Tahdotteko olla hyvä, herra, ja viedä se hänelle heti
paikalla.
_Valentine_. Mielelläni. Ehkäpä sallitte minun antaa teille kuuden
viikon ansioni. -- (Ojentaa hänelle Dollyltä saamansa kruunun.)
_Edeskäypä_ (ikäänkuin tuo rahasumma voittaisi kaikki hänen toiveensa).
Kiitos, herra. (Valentine juoksee alas portaita.) Hyvin iloinen nuori
herra, hyvin miehekäs ja kelvollinen.
_Crampton_ (muristen). Ja ansaitsee luultavasti lyhyessä ajassa suuren
omaisuuden. Minä tiedän kuinka paljon tuloja hänellä on ollut kuuden
viikon kuluessa. (Hän astuu penkereen yli rautapöydän luo ja käy
istumaan.)
_Edeskäypä_ (filosofisesti). Sitä ei voi koskaan tietää, herra. Se on
minun elämänkäsitykseni, herra, jollette pane sitä pahaksenne.
(Filosofi väistyy hetkeksi edeskäyvän tieltä.) Ehkäpä ette yhtään ole
huomannut, herra, että te ette ole lainkaan koskenut seltteriin ja
viskyyn, herra. (Hän ottaa lasin aamiaispöydältä ja asettaa sen
Cramptonin eteen.) Niin, herra! Sitä ei voi koskaan tietää. Ajatelkaa
esimerkiksi minun poikaani, herra! Kukapa olisi uskonut, että hänestä
tulisi asianajaja, herra. Eikä ainoatakaan asiaa hän aja alle
viidenkymmenen guinean, herra. Se on tosiaankin oikea opetus, herra.
_Crampton_. Toivottavasti hän on teille kiitollinen ja tunnustaa mitä
hän on teille velkaa?
_Edeskäypä_. Me tulemme erittäin hyvin toimeen, herra, todellakin
erittäin hyvin, kun otamme huomioon kuinka erilaisissa oloissa me
elämme. (Taaskin hänen äänensä sävy vaihtuu.) Sokeripala, herra, tekee
seltterin paljoa virkistävämmäksi, eikä se siitä kuitenkaan tule yhtään
makeammaksi. Saanko luvan, herra? (Hän panee sokeripalan lasiin.)
Mutta, niinkuin minulla on tapana sanoa hänelle, missä eroitus
oikeastaan on? Jos minun täytyy pukeutua frakkiin näyttääkseni mikä
minä olen, niin täytyy hänen panna peruukki päähänsä ja silkkikaapu
hartioilleen näyttääkseen mikä hän on. Jos suurimman osan tuloistani
saan juomarahoina, joista en saa olla tietävinäni, niin hänenkin
tulonsa ovat enimmäkseen palkkioita, ja minä olen kuullut sanottavan,
ettei niistäkään saa olla tietävinään! Jos hän pitää seuraelämästä, ja
jos hän toimensa kautta joutuu tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa,
niin samoin on minunkin laitani, herra. Jos asianajajalle on hiukan
ikävää, että hänellä on kippari isänä, niin on kipparillekin hiukan
ikävää, että hänellä on asianajaja poikana. Hyvin monet arvelevat, että
se on aivan sopimatonta, herra, sen voin vakuuttaa teille. Haluaako
herra vielä jotakin?
_Crampton_. Ei kiitos. (Katkeran nöyrästi). Ehkäpä siitä ei ole
haittaa, vaikka istunkin täällä vielä hetken aikaa: enhän voi täältä
käsin häiritä rannalla istuvaa seuraa.
_Edeskäypä_ (liikutettuna). Hyvin ystävällistä, herra, että käsitätte
asian siltä kannalta. Ikäänkuin se ei olisi meille suuri kunnia, Mr
Crampton. Mitä enemmän herra tuntee olevansa täällä kotonaan, sitä
parempi meille.
_Crampton_ (pilkallisesti). Kotona!
_Edeskäypä_ (miettivästi). Niin, herra, kyllä niinkin voi sanoa. Minä
olen aina väittänyt, että hotellielämän suurin etu on se, että sinne
voi paeta kotoaan, herra.
_Crampton_. Luulenpa, että se etu tänään meni minulta hukkaan.
_Edeskäypä_. Niinpä niin, herra, aivan niin. Hyvä jumala! Ainahan
sattuu jotakin odottamatonta, eikö totta? (Pudistaa päätään). Sitä ei
voi koskaan tietää, herra, sitä ei voi koskaan tietää. (Hän menee
hotelliin.)
_Crampton_ (jonka silmissä on kova, kylmä loiste, kun hän nojaa synkät
kasvonsa käsiinsä). Koti! Koti!! (Hän laskee käsivarret pöydälle ja
painaa kasvonsa niitä vasten, mutta kohoaa kiireesti ylös kuullessaan
jonkun tulevan. Gloria astuu portaita ylös päivänvarjo ja kirja
kädessä. Crampton katsoo uhmailevasti häneen, mutta itsepäinen piirre
suun ympärillä ja kaihoava ilme silmissä ovat ristiriidassa keskenänsä.
Gloria tulee puutarhasohvan luo ja asettuu selin siihen, nojautuen
sohvan päähän ja katselee häntä ikäänkuin hän ihmettelisi hänen
heikkouttaan. Hän on liian utelias ollakseen kylmä, mutta hän ei
vähääkään välitä sukulaisuussuhteesta.) No?
_Gloria_. Minä tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne.
_Crampton_ (katsoo häntä tiukkaan). Todellako? Sepä on hämmästyttävää.
Sinä kohtaat isäsi kahdeksantoista vuoden kuluttua; ja sinä haluat
todellakin puhua hiukan hänen kanssansa! Sepä on liikuttavaa: eikö
totta? (Hän nojaa päänsä käteensä, ja katsoo alas ja pois hänestä
synkkiin ajatuksiin vaipuneena.)
_Gloria_ Tuo kaikki tuntuu minusta kovin naurettavalta ja
tarpeettomalta. Mitä te tahdotte, että me tuntisimme teitä kohtaan --
tai tekisimme teille? Mitä te oikeastaan vaaditte? Miksi ette ole yhtä
kohtelias meille kuin muut ihmiset? Te ette varmaankaan ole kovin
kiintynyt meihin -- ja miksi sitä olisittekaan? Mutta voisimmehan me
sittenkin olla yhdessä riitelemättä.
_Crampton_ (tulee tuhan harmaaksi kasvoiltansa). Oletko selvillä siitä,
että minä olen sinun isäsi?
_Gloria_. Täydellisesti.
_Crampton_. Tiedätkö myöskin, mitä sinä olet minulle tyttärenä velkaa?
_Gloria_. Esimerkiksi --?
_Crampton_ (nousee ikäänkuin aikeissa taistella jonkun hirviön kanssa).
Esimerkiksi! Esimerkiksi!! Esimerkiksi rakkautta, kunnioitusta,
tottelevaisuutta --
_Gloria_ (kohoaa huolimattomasta, eteenpäinkumartuneesta asennostaan ja
asettuu nopeasti ylpeänä häntä vastaan). Minä en tottele mitään muuta
kuin oikeudentuntoani, minä kunnioitan vain sitä mikä on jaloa, siinä
minun velvollisuuteni. (Hän lisää vähemmän varmana.) Mitä rakkauteen
tulee, niin se ei ole minun vallassani. En tiedä varmaan, tokko vielä
tiedän mitä rakkaus onkaan. (Hän kääntyy pois tuntien vastenmielisyyttä
tätä puheenainetta kohtaan ja hakee aamiaispöydän luota mukavan tuolin
ja laskee kädestään kirjan ja päivänvarjon.)
_Crampton_ (seuraten häntä katseillaan). Tarkoitatko todellakin mitä
sanot?
_Gloria_ (kääntyy äkisti hänen puoleensa, kovalla äänen sävyllä).
Anteeksi: se on epäkohtelias kysymys. Minä puhun aivan vakavasti teidän
kanssanne; ja minä oletan, että tekin käsitätte minut vakavalta
kannalta. (Hän ottaa tuolin pöydän äärestä; kääntää sen loitommalle;
käy istumaan hiukan väsyneesti ja sanoo). Ettekö voi keskustella tästä
asiasta levollisesti ja järkevästi?
_Crampton_. Levollisesti ja järkevästi! Ei, sitä minä en voi.
Ymmärrätkö sinä? Minä en voi.
_Gloria_ (painolla). En. Sitä minä en voi ymmärtää. Minä en käsitä --
_Crampton_ (hätkähtää hermostuneesti). Seis! Älä sano mitään enää! Sinä
et tiedä mitä teet. Tahdotko saattaa minut hulluksi? (Gloria rypistää
otsaansa, sillä tuo kiivaus on hänestä sietämätöntä. Crampton jatkaa
nopeasti). Ei: minä en ole pahoillani, en sitä todellakaan ole.
Maltahan, annas kun hiukan tuumin. (Hän on hetken aikaa ääneti,
rypistää otsaansa ja vääntää kätensä nyrkkiin; sitten hän ottaa tuolin
aamiaispöydän päästä ja käy Glorian viereen istumaan, koettaen
puhuessaan olla lempeä ja kärsivällinen.) Nyt luulen keksineeni. Joka
tapauksessa tahdon koettaa.
_Gloria_ (lujasti). Katsokaahan! Kaikki selviää, jos vain ajattelemme
asiaa oikein järkevästi.
_Crampton_ (pelästyy äkkiä). Ei: älä ajattele. Koeta mielemmin tuntea:
tunne yksin voi auttaa meitä. Kuulehan! Oletko sinä -- mutta ensiksi --
minä olen aivan unohtanut. Mikä on sinun nimesi? Minä tarkoitan, millä
nimellä sinua tavallisesti kutsutaan, sillä ei suinkaan sinua sanota
Sophroniaksi?
_Gloria_ (hämmästyksellä ja inholla). Sophronia! Minun nimeni on
Gloria. Minua on aina sanottu Gloriaksi.
_Crampton_ (kiihtyy jälleen). Sinun nimesi on Sophronia, tyttö: sinä
sait sen nimen tätisi, Sophronian, minun sisareni mukaan. Hän lahjoitti
sinulle ensimäisen raamattusi, johon nimesi on kirjoitettu.
_Gloria_. Sitten äiti on antanut minulle uuden nimen.
_Crampton_ (vihoissaan). Siihen hänellä ei ollut oikeutta. Sitä minä en
salli.
_Gloria_. Teillä ei ollut oikeutta antaa minulle sisarenne nimeä. Minä
en tunne häntä.
_Crampton_. Loruja. Minun kärsivällisyydelläni on rajansa. Minä en
salli sitä! Kuuletko sinä?
_Gloria_ (nousee, varoittavalla äänellä). Aiotteko riidellä?
_Crampton_ (pelästyy, rukoilevasti). Ei, ei: istu alallesi. Käy
istumaan, ole hyvä. (Hän katsoo Cramptoniin ja antaa hänen olla
epätietoisena. Crampton pakoittautuu lausumaan tuon epämiellyttävän
nimen.) Gloria. (Gloria osoittaa tyytyväisyyttään sulkemalla hiukan
suutaan ja käymällä istumaan.) Katsoppas, minä tahdon vain näyttää
sinulle, että olen isäsi -- rakas lapseni. (Hyväilysana tuntuu niin
kömpelöltä, että Gloria hymyilee vastoin tahtoansa ja päättää olla
hiukan ystävällinen). Kuulehan. Minä tahtoisin kysyä sinulta vain
jotakin. Etkö muista minua enää yhtään? Sinä olit pieni lapsi, kun he
riistivät sinut minulta; mutta sinä ymmärsit silloin jo paljon. Etkö
muista ketään, jota sinä rakastit, tai (arasti) josta sinä ainakin
pidit lapsellisella tavallasi? Erästä, joka salli sinun olla
huoneessaan ja katsella leikkilaivojaan, niinkuin sinä niitä nimitit?
(Crampton katsoo häntä kiihkeästi kasvoihin, ikäänkuin odottaen, että
hän vastaisi hänelle jotakin ja jatkaa sitten vähemmän toivehikkaasti
sekä kiihkeämmin). Erästä, joka salli sinun tehdä mitä ikänä tahdoit
eikä koskaan sanonut sinulle sanaakaan, pyysi vain sinua olemaan hiljaa
ja ääneti? Erästä, joka oli sinulle jotakin muuta kuin kukaan muu
ihminen -- erästä, joka oli sinun isäsi?
_Gloria_ (tunteettomasti). Jos te kerrotte minulle, niin epäilemättä
heti kuvailen mielessäni, että muistan jotakin. Mutta minä en
tosiaankaan muista mitään.
_Crampton_ (kaipauksella). Eikö äitisi koskaan ole puhunut sinulle
mitään minusta?
_Gloria_. Hän ei ole edes koskaan maininnut teidän nimeänne. (Crampton
ähkii tahtomattaan. Gloria katsoo häneen halveksien ja jatkaa). Paitsi
yhden ainoan kerran: ja silloin hän kertoi minulle jostakin, jonka olin
unohtanut.
_Crampton_ (katsahtaa häneen toivehikkaasti). Mistä sitten?
_Gloria_ (armottomasti). Piiskasta, jonka olitte ostanut antaaksenne
minulle selkään.
_Crampton_ (kiristäen hampaitaan). Oi! Panetellaksensa minua!
Vieroittaaksensa sinut minusta! Eihän sinun koskaan olisi tarvinnut
sitä tietää. (Terävällä, tuskallisella äänellä). Kirottu nainen!
_Gloria_ (hypähtää ylös). Lurjus! (Suurella painolla). Lurjus!!
Uskallatteko kirota minun äitiäni!
_Crampton_. Hiljaa, tai sinä kadut sitä jäljestäpäin. Minä olen sinun
isäsi.
_Gloria_. Minä vihaan tuota nimeä! Mutta äidin nimi on minulle rakas.
Parasta jos lähdette täältä.
_Crampton_. Minä -- minä tukehdun! Sinä tahdot tappaa minut. Joku --
minä -- (Hänen äänensä katkeaa. Hän on vähällä saada halvauksen.)
_Gloria_ (astuu kaidepuitten luo kylmänä ja päättävänä ja huutaa alas
rantaan). Mr Valentine!
_Valentine_ (vastaa alhaalta). Kyllä.
_Gloria_. Tulkaa tänne hiukan. Mr Crampton tarvitsee teitä. (Hän palaa
pöydän luo ja kaataa vettä lasiin.)
_Crampton_ (tointuu). Ei, anna minun olla, en minä häntä tarvitse. Ei
minua mikään vaivaa. En minä tarvitse häntä, enkä liioin sinun
apuasikaan. (Hän nousee ja ojentaa itseään). Niinkuin sanoit, parasta
kun lähden. (Painaa hatun päähänsä.) Onko se sinun viimeinen sanasi?
_Gloria_. Toivottavasti! (Crampton katselee häntä hetken aikaa
itsepintaisesti, nyökkää sitten äkäisesti päätään, ikäänkuin hänkin
olisi samaa mieltä, ja menee hotelliin. Gloria katsoo hänen jälkeensä
levollisesti ja kylmästi, kunnes hän katoaa, tekee liikkeen, joka
ilmaisee helpoitusta ja kääntyy puhuakseen Valentinen kanssa, joka
juoksee ylös portaita.)
_Valentine_ (hengästyneenä). Mikä on hätänä? (Katsoo ympärilleen).
Missä on Crampton?
_Gloria_. Hän meni. (Valentinen kasvot kirkastuvat äkkiä, ne kuvastavat
iloa, pelkoa ja vallattomuutta. Hän huomaa samassa, että hän on yksin
Glorian kanssa. Gloria jatkaa väliäpitämättömästi). Minä luulin, että
hän oli pahoinvointinen; mutta hän tointui jälleen. Hän ei tahtonut
odottaa teitä. Olen hyvin pahoillani. (Lähtee hakemaan kirjaansa ja
päivänvarjoaan.)
_Valentine_. Sitä parempi. Hän hermostuttaa minua, jos olen hetkenkin
hänen kanssansa. (Ikäänkuin epähuomiossa.) Kuinka tuolla miehellä voi
olla niin kaunis tytär!
_Gloria_ (hätkähtää ensin hiukan, vastaa sitten hänelle kohteliaasti,
mutta tahallisen halveksivasti). Näyttääpä siltä, kuin te yrittäisitte
sanoa jonkun kohteliaisuuden. Minä pyydän ilmoittaa teille kerta
kaikkiaan, Mr Valentine, että kohteliaisuudet ovat minusta kovin
äiteliä. Ollaan ystäviä, jos voimme olla sitä järkevällä ja terveellä
tavalla. Minä en aio mennä naimisiin; ja jollette te voi tyytyä siihen,
niin on parasta, ettemme jatka tuttavuutta.
_Valentine_ (varovasti). Minä ymmärrän. Sallikaa minun vain tehdä
teille yksi ainoa kysymys: tarkoittavatko nuo sanat avioliittoa
yleensä, vai minua persoonallisesti?
_Gloria_. Minä en tunne teitä kylliksi, Mr Valentine, jotta voisin
arvostella teidän persoonallisia ominaisuuksianne. (Hän kääntyy pois
hänestä aivan väliäpitämättömästi ja käy istumaan kirjoineen
puutarhatuoliin.) Minun mielestäni avioliitto on nykyään sellaisella
kannalla, ettei kukaan omasta arvostaan kiinnipitävä nainen voi suostua
siihen.
_Valentine_ (muuttaa heti äänensä sydämellisen suoraksi, ikäänkuin hän
epäröimättä suostuisi hänen ehtoihinsa ja olisi ihastunut hänen
mielipiteisiinsä). Siinä suhteessa me sitten täydellisesti ymmärrämme
toisemme. Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin: avioliitto on
rakennettu aivan väärälle perusteelle. (Hän ottaa päästään hattunsa ja
heittää sen iloisesti puutarhapöydälle.) Ei: minä tahdon poistaa kaikki
nuo tyhmyydet. (Käy istumaan Glorian viereen, niin luonnollisesti,
ettei tämä ajattelekkaan vastustaa, ja jatkaa innolla). Eikö teistäkin
se ole hirveää, että mies ja nainen tuskin voivat olla tuttujakaan
ennenkuin jo oletetaan heillä olevan sellaisia aikeita? Ikäänkuin ei
olisi olemassakaan muita harrastuksia -- ei muuta keskusteluainetta --
ikäänkuin eivät naiset kykenisikään mihinkään parempaan!
_Gloria_ (mielenkiinnolla). Nyt te puhutte järkevästi ja viisaasti, Mr
Valentine.
_Valentine_ (silmissä kirkas kiilto, kun hänen metsästysjuonensa
onnistuu). Tietysti! Kaksi niin intelligenttiä ihmistä kuin me! Eikö
ole mieluista, kun tässä tyhmässä, sovinnaisessa maailmassa kohtaa
toisen ihmisen, joka seisoo samalla tasolla kuin itsekin, jonkun, joka
on valistunut ja vapaa ennakkoluuloista?
_Gloria_ (vakavasti). Minä toivon tapaavani paljon sellaisia ihmisiä
Englannissa.
_Valentine_ (epäilevästi). Hm! Onhan täällä paljon ihmisiä -- lähes
neljäkymmentä miljoonaa. He eivät ole kaikki keuhkotautisia ja
sivistyneitä, niinkuin kansa Madeirassa.
_Gloria_ (suurella mielenkiinnolla). Oi, kaikki ovat tyhmiä ja
ennakkoluuloisia Madeirassa. Heikkoja, hempeämielisiä olentoja. Minä
vihaan heikkoutta; ja minä vihaan hempeämielisyyttä.
_Valentine_. Siksi te olettekin niin inspireeraava.
_Gloria_ (kevyesti nauraen). Olenko minä inspireeraava?
_Valentine_. Olette. Voima on tarttuvaa.
_Gloria_. Heikkous on tarttuvaa, sen minä tiedän.
_Valentine_ (vakaumuksella). Te olette voimakas. Tiedättekö, että te
saitte koko maailman muuttumaan minun silmissäni tänä aamuna. Minä olin
alakuloinen, minä ajattelin maksamatonta hyyryäni ja pelkäsin
tulevaisuutta. Kun te tulitte sisään, niin minun silmiäni häikäisi.
(Gloria rypistää hiukan kulmiaan. Valentine jatkaa nopeasti). Sehän on
narrimaista, tietenkin, mutta jotakin minulle todellakin tapahtui.
Selittäkää se miten ikänä tahdotte, mutta minun vereeni -- (hän epäröi
ja koettaa löytää intohimosta kyllin vapaan sanan) -- lisääntyi happia.
Minun lihakseni pingoittuivat, aivoni kirkastuivat, rohkeuteni kasvoi.
Sehän on hullua, eikö totta? Varsinkin kun ottaa lukuun, etten ole
ensinkään hempeämielinen.
_Gloria_ (levottomasti, nousee). Mennään takaisin rantaan.
_Valentine_ (synkästi, katsoo häneen). Mitä? Onko teilläkin sama tunne?
_Gloria_. Mikä tunne?
_Valentine_. Pelon tunne.
_Gloria_ Pelonko tunne!
_Valentine_. Ikäänkuin jotakin tapahtuisi. Tuo tunne valtasi minut
äkkiä, juuri ennenkuin te ehdoititte, että me karkaisimme toisten luo.
_Gloria_ (hämillään). Sepä oli kummallista -- hyvin kummallista!
Minulla oli aivan sama tunne.
_Valentine_. Kuinka ihmeellistä! (Nousee). No niin, karkaammeko?
_Gloria_. Karkaisimmeko? Ei, sehän olisi lapsellista. (Käy jälleen
istumaan. Valentine siirtää tuolinsa hänen viereensä ja katselee häntä
vakavalla mielenkiinnolla. Gloria näyttää miettivältä ja lisää hiukan
hämillään). Tahtoisinpa tietää, miten tieteellisesti voi selittää
tuollaisia mielikuvia, jotka joskus valtaavat meidät!
_Valentine_. Niin tosiaankin! Se on kummallinen, avuton tunne. Eikö
totta?
_Gloria_ (vastustaen). Avutonko?
_Valentine_. Niin juuri. Ikäänkuin luonto, annettuaan meidän kaikkina
näinä vuosina olla oman onnemme huomassa ja sallittuaan meidän tehdä
mitä meidän mielestämme on ollut oikeaa ja viisasta, äkkiä ojentaisi
suuren kätensä tarttuakseen meitä -- kahta pientä lasta -- niskasta
kiinni ja käyttäisi meitä vastoin tahtoamme omalla tavallaan omia
tarkoituksiaan varten.
_Gloria_. Eikö tuo ole turhaa haavetta?
_Valentine_ (muuttaa äkkiä äänensä tavattoman häikäilemättömäksi). En
tiedä. En minä siitä välitä. (Moittivasti). Oi, Miss Clandon, Miss
Clandon: kuinka te saatoitte?
_Gloria_. Mitä minä olen tehnyt?
_Valentine_. Tenhota minut tällä tavalla. Minä olen rehellisesti
koettanut olla järkevä, asiallinen, kaikkea mitä te tahdoitte. Mutta --
mutta -- oi, ettekö huomaa, minkä voiman te olette herättänyt minun
sielussani?
_Gloria_ (harmissaan, halveksivan ankarasti). Minä toivon, että te ette
tarkoita jotakin niin typerää -- jotain niin kehnoa, kuin rakkautta.
_Valentine_ (vastustaa pilkallisesti sellaista oletusta). Ei, ei, ei.
Ei rakkautta: sitähän se ei ole. Nimittäkäämme sitä kemiaksi.
Ettehän te voi kieltää, ettei olisi olemassa kemiallista
vaikutusta, kemiallista ystävyyttä, kemiallista yhteyttä -- mikä on
vastustamattomin kaikista luonnonvoimista. No niin, te vedätte minua
vastustamattomasti puoleenne -- kemiallisesti.
_Gloria_ (halveksivasti). Loruja!
_Valentine_. Niin, tietysti se on lorua, te tyhmä tyttö. (Gloria
hätkähtää loukkaantuneena.) Niin juuri, tyhmä tyttö: se ainakin on
tieteellinen tosiasia. Te olette suuri teeskentelijä, sitä te juuri
olette. (Nousee). Nyt luullakseni te ette enää huoli olla missään
tekemisissä minun kanssani? (Hän menee rautapöydän luo ja ottaa
hattunsa.)
_Gloria_ (tekeytyy levolliseksi, asettuu asentoon, ikäänkuin hän olisi
opettajatar, jota on valokuvattava). Siitä näkyy, kuinka vähän te
ymmärrätte minun todellista luonnettani. Minä en ole vähintäkään
loukkaantunut. (Valentine pysähtyy ja panee jälleen pois hattunsa.)
Minä sallin mielellään ystävieni huomauttaa minulle vikojani, Mr
Valentine, silloinkin kun he niin kokonaan erehtyvät minusta kuin te.
Minulla on paljon vikoja -- oikein suuria vikoja -- oikeita luonteen
vikoja; mutta teeskentelijä minä en ole, se on varma. (Hän sulkee
huulensa ja tarkastelee häntä varmasti ja uhmaillen istuen vielä
entistään levollisempana paikallansa.)
_Valentine_ (palaa puutarhasohvan luo nähdäkseen häntä silmästä
silmään). Kyllä, sitä te olette. Järkeni sanoo sen minulle: kokemukseni
sanoo sen minulle.
_Gloria_. Suokaa anteeksi, jos huomautan teille, ettei teidän järkenne
ja kokemuksenne ole erehtymättömiä. Ainakin minä toivon sitä.
_Valentine_. Minun täytyy uskoa niitä, jollette te tahdo, että uskon
silmiäni, sydäntäni, vaistoani, mielikuvitustani, jotka kertovat mitä
hirvittävimpiä valheita teistä.
_Gloria_ (hänen mielenkiintonsa herää jälleen). Valheitako!
_Valentine_. (itsepäisesti). Niin, valheita. (Käy jälleen hänen
viereensä istumaan.) Ette suinkaan te tahdo, että minä uskoisin teitä
maailman suloisimmaksi naiseksi?
_Gloria_. Se on naurettavaa ja liian persoonallista.
_Valentine_. Tietysti se onkin naurettavaa. Mutta sen minun silmäni
sanovat minulle. (Gloria tekee torjuvan, pilkallisen liikkeen.) Ei: en
minä mielistele. Sanonhan teille, etten usko sitä. (Gloria on
häpeissään, kun tämäkään ei oikein häntä miellytä.) Ymmärrättekö, että
jos te nyt kääntyisitte pois minusta inhoten vain minun heikkouttani,
niin minä istuisin ja itkisin tässä kuin lapsi?
_Gloria_ (alkaa tuntea, että hänen täytyy puhua lyhyesti ja varmasti,
jotta hänen äänensä ei vapisisi). Mitä varten, jos saan luvan kysyä?
_Valentine_ (puhuu ehdoin tahdoin tunteellisella äänellä). Tietysti
minä en sitä tee. En minä ole niin hullu. Ja kuitenkin sydämeni käskee
minua sitä tekemään -- minun hupsu sydämeni. Mutta minä hillitsen
sydäntäni ja saan sen vaikenemaan. Vaikka rakastaisin teitä tuhat
kertaa enemmän, niin sittenkin pakoittautuisin katsomaan totuutta
suoraan silmiin. Oikeastaan on varsin helppo olla järkevä. Totuus on
totuus. Mikä paikka tämä on? Se ei ole mikään taivas, vaan ravintola.
Mikä aika nyt on? Ei ole iankaikkisuus -- kello on noin puoli kaksi.
Kuka minä olen? Hammaslääkäri -- viiden shillingin hammaslääkäri!
_Gloria_. Ja minä olen teeskentelevä tytön letukka.
_Valentine_ (kiihkeästi). Ei, ei: sitä minä en voi sietää. Minä
tarvitsen yhden illusionin. Teidät. Minä rakastan teitä. (Hän kääntyy
Gloriaa kohti ikäänkuin hän ei voisi enää hillitä haluaan saada koskea
häneen. Gloria nousee suuttuneena ja on varoillansa. Valentine hyökkää
pystyyn ja peräytyy askeleen.) Oi, kuinka hullu minä olen! -- Aivan
poissa suunniltani! Te ette voi sitä ymmärtää: yhtä hyvin voisin puhua
rantakiville. (Hän kääntyy pois alakuloisena.)
_Gloria_ (tyyntyneenä, kun Valentine vetäytyy syrjään, hiukan
katuvaisena). Olen pahoillani. En aikonut olla epäystävällinen, Mr
Valentine; mutta mitä minä voin vastata?
_Valentine_ (palaa hänen luokseen. Hänen häikäilemätön esiintymisensä
on muuttunut kohteliaaksi ja ritarilliseksi). Te ette voi sanoa mitään,
Miss Clandon. Pyydän anteeksi: syy oli kokonaan minun, tai pikemmin
minulla oli huono onni. Katsokaa, kaikki riippuu vain siitä, pidättekö
te todellakin minusta. (Gloria tahtoo puhua, mutta Valentine tekee
torjuvan liikkeen.) Niin, tiedänhän minä, ettei teidän sovi sanoa
minulle, pidättekö te minusta vai ette, mutta --
_Gloria_ (valmiina taistelemaan mielipiteittensä puolesta). Ei sovi!
Miksikä ei? Minä olen vapaa nainen: miksi minä en voisi sanoa sitä
teille?
_Valentine_ (pelokkaana, rukoilevasti, vetäytyy kauemmaksi). Älkää
huoliko. Minä pelkään kuulla sitä.
_Gloria_ (ei ole enää pilkallinen). Ei teidän tarvitse pelätä. Minun
mielestäni te olette hempeämielinen ja hiukan narrimainen, mutta minä
pidän teistä.
_Valentine_ (heittäytyy masentuneena puutarhatuolille). Sitten kaikki
on lopussa. (Hän näyttää epätoivoiselta.)
_Gloria_ (hämillään, lähestyy häntä). Mutta minkä vuoksi?
_Valentine_. Siksi että pitäminen ei riitä. Nyt kun ajattelen asiaa
vakavasti, niin en tiedä, tokko minä rakastankaan teitä.
_Gloria_ (katselee häntä ihmetellen ja säälien). Olen hyvin pahoillani.
_Valentine_ (taistellen intohimoansa vastaan). Ei, älkää säälikö minua.
Teidän äänenne murtaa sydämeni. Jättäkää minut yksin, Gloria. Te olette
vallannut minut niin syvästi, etten voi enää taistella tunnettani
vastaan. En voi sanoa teille --
_Gloria_ (äkillisen liikutuksen vallassa). Oi, älkää sanoko minulle
mitä te tunnette: minä en kestä sitä.
_Valentine_ (hypähtää riemuiten pystyyn, hänen tuskallinen äänensä
kuulostaa nyt voimakkaalta ja riemuitsevalta). Oi, vihdoinkin on se
hetki tullut -- jolloin minulla on rohkeutta. (Hän tarttuu Glorian
käsiin: Gloria katsoo häneen kauhuissaan.) Jolloin meillä molemmilla on
rohkeutta! (Hän vetää hänet puoleensa; suutelee häntä kiihkeästi ja
nauraa poikamaisesti.) Nyt se on tehty, Gloria. Me rakastamme
toisiamme. (Gloria ällistelee vain häneen.) Mutta olitpa sinä aika
hirviö! Kuinka julmasti minua peloitti!
_Philipin ääni_ (huutaa rannasta). Valentine!
_Dollyn ääni_ Mr Valentine!
_Valentine_. Hyvästi! Anna minulle anteeksi. (Hän suutelee nopeasti
Glorian käsiä ja kiiruhtaa portaille, jossa hän kohtaa Mrs Clandonin.
Gloria, aivan suunniltaan, katsoo vain hänen jälkeensä.)
_Mrs Clandon_. Lapset etsivät teitä, Mr Valentine. (Hän katsoo
levottomasti ympärilleen.) Onko hän mennyt?
_Valentine_ (hämillään). Hän? (Muistaa). Oi, Crampton. Hän meni jo
aikoja sitten, Mrs Clandon. (Hän kiiruhtaa riemuiten alas portaita.)
_Gloria_ (vaipuu alas sohvalle). Äiti!
_Mrs Clandon_ (kiiruhtaa hänen luokseen, peloissaan). Mikä hätänä,
armaani?
_Gloria_. Oi, sinä et ole opettanut minulle mitään -- et mitään.
_Mrs Clandon_. Mikä sinua vaivaa?
_Gloria_ (kiihkeästi). Minä häpeän -- häpeän -- häpeän. (Hän punastuu,
kätkee kasvonsa käsiinsä ja kääntyy pois äidistään,).