Hammaslääkärin työhuoneessa kauniina elokuun aamuna 1896. Se ei ole
mikään tavallinen pieni lontoolainen huoneenpahainen, vaan hieno
kalustettu huone, näköala merelle, suositulla kylpypaikalla.
Operatsionituoli, jonka vieressä on kaasupumppu ja siihen kuuluva
sylinteri, on huoneen keskustan ja nurkan välillä. Jos katsoo sisään
huoneeseen yhdestä ikkunasta, joka on vastapäätä tuolia, niin näkyy
tulisija keskellä vastakkaista seinää, sekä vasemmalla ovi. Uunin
reunalla on kehyksessä lääkäridiploomi, uunin edessä lepotuoli, joka on
päällystetty mustalla nahalla. Oikeassa nurkassa pieni tuoli ja pöytä,
jolla on ruuvipihdit, työkaluja ja huhmari. Tämän pöydän lähellä on
kapea kone, joka näyttää telineeseen kiinnitetyltä piiskalta, ja siinä
on pedaali ja hyvin suuri pyörä. Samassa kun katselija huomaa sen
olevankin hammasporan, käännähtää hän väristen vasemmalle ja näkee
siellä vielä toisenkin ikkunan, jonka edessä seisoo kirjoituspöytä,
sillä kirjoituspöytä-almanakka ja pöydän edessä tuoli. Kirjoituspöydän
vieressä oven puolella seisoo nahalla päällystetty sohva. Vastakkaisen,
oikeanpuolisen seinän täyttää melkein kokonaan pitkä kirjahylly.
Operatsionituoli on aivan edessä, työkalukaappi vieressä. Saattaa
huomata, että ammattiin kuuluva osa sisustusta on aivan uusi. Samalla
pistää myös silmään, että tapetit ja niiden maljakko- ja
kukkakiehkuramallit, jotka todistavat hautajaisurakoitsijan makua,
matto ja sen säännölliset, kaalinpääntapaiset kukkakimput, lasikruunu
ja lasiprismat, siniset, keltareunaiset kynttiläjalat uuninreunalla,
niiden välissä pöytäkello lasikuvun alla, (sen tarpeettomuutta todistaa
halpa amerikkalainen kello sen vieressä, osoittaen kahtatoista) ja
musta marmorinen uuni, joka näyttää ikäänkuin perhehaudalta, että
kaikki nuo yhdessä viittaavat siihen kauppahenkiseen arvokkaisuuteen,
joka oli ominainen kuningatar Viktorian hallitusajan alku-ajalle,
rahavallan uskoon, raamatun fetishipalvelukseen, helvetinpelkoon, joka
on alituisessa taistelussa köyhyydenpelon kanssa, vaistomaiseen inhoon,
jonka taiteen, rakkauden ja roomalaiskatolisen uskonnon intohimoinen
luonne on omiaan herättämään, ja yleensä rahavallan ensimäisiin
hedelmiin teollisuusvallankumouksen ensi asteilla.
Ei pienintäkään jälkeä näistä traditsioneista näy niissä kahdessa
henkilössä, jotka sattumalta ovat huoneessa. Toinen heistä,
hyvin kaunis pieni nainen, puettuna aistikkaaseen, ihastuttavaan
pukuun, on nuorempaa sukupolvea, sillä hän näyttää tuskin
kahdeksantoista-vuotiaalta. Tuo suloinen pikku olento ei suinkaan kuulu
tähän huoneeseen, ei edes tähän maahan, sillä hänen hipiänsä, niin
hieno kuin se onkin, on ruskettunut lämpimämmässä auringonpaahteessa
kuin mitä Englannissa on; ja kuitenkin tarkka silmä voi huomata
yhdyssiteen heidän välillään. Sillä naisella on vesilasi kädessä ja
nopeasti katoava spartalaisen itsepäisyyden piirre pienen lujan suunsa
ja lystillisesti rypistyneiden kulmakarvojensa ympärillä. Jos voisi
huomata edes hiukan omaatuntoa hänen kulmakarvojensa välissä, niin
uskovainen voisi toivoa hänen olevan lampaan sudenvaatteissa -- sillä
hänen pukunsa on häikäilemättömän kaunis -- mutta heti kun tuo ilme
katoaa, loistaa hänen otsansa yhtä puhtaana ja kirkkaana synnistä, kuin
kissanpoikasen.
_Hammaslääkäri_, joka katselee häntä onnistuneen leikkauksen
suorittajan tyytyväisyydellä, on noin 30-vuotias mies. Hän ei näytä
työntekijältä: hänellä ei ole sitä virallista käytöstapaa, joka on
ominainen nuorelle, potilaita odottavalle hammaslääkärille, vaan on
hänessä ajattelematonta leikillisyyttä, joka palauttaa mieleen nuoren,
huikentelevan, iloisia seikkailuja tavoittelevan herran. Hänen
käytöksensä ei ole vailla arvokkaisuutta ja vakavuutta, mutta hänen
liikkuvat sieramensa ilmaisevat, että se on humoristin vakavuutta.
Hänen silmänsä ovat kirkkaat ja virkeät. Hänellä on kaunis otsa, jonka
takana on runsaasti tilaa, hänen nenänsä ja leukansa ovat kauniit.
Yleensä hän on miellyttävä aloittelija, joka herättää huomiota ja hänen
tulevaisuutensa liikemiehenä voi näyttää varsin lupaavalta.
_Nuori nainen_ (ojentaa hänelle lasin). Kiitos. (Huolimatta
ruskettuneesta ihostaan ei hän puhu lainkaan vieraalla sävelkorolla.)
_Hammaslääkäri_ (laskee sen työkalukaapin reunalle). Tämä oli minun
ensimäinen hampaani.
_Nuori nainen_ (hämmästyneenä). Ensimäinenkö? Tarkoitatteko, että te
vasta aloitatte minulla?
_Hammaslääkäri_ Jokaisen hammaslääkärin täytyy kerran aloittaa.
_Nuori nainen_. Niin: jossakussa sairaalassa, mutta ei maksavilla
potilailla.
_Hammaslääkäri_ (nauraen). Ah, sairaalaa en ota lukuun. Minä tarkoitin
vain ensimäistä hammastani yksityispraktiikassani. Miksi ette sallinut
minun huumata teitä?
_Nuori nainen_. Siksi että sanoitte sen maksavan viisi shillingiä
enemmän.
_Hammaslääkäri_ (loukkaantuneena). Ah, älkää sanoko sitä. Minusta
tuntuu ikäänkuin olisin tuottanut teille kipua viiden shillingin
edestä.
_Nuori nainen_ (kopeasti). No, niin te olettekin. (Nousee). Ja miksikä
ette olisi? Sehän kuuluu teidän ammattiinne, että teette pahaa
ihmisille. (Tämä puhetapa huvittaa suuresti lääkäriä. Hän naureskelee
itsekseen puhdistaessaan ja järjestäessään työkalujansa. Nainen
silittää pukuansa, katselee uteliaasti ympärilleen ja astuu ikkunan
luo.). Teillä on kaunis näköala merelle asunnostanne! Onko se kallis?
_Hammaslääkäri_ On.
_Nuori nainen_. Eihän teillä ole koko taloa hallussanne?
_Hammaslääkäri_. Ei.
_Nuori nainen_ (tarttuu kiinni tuoliin, joka seisoo kirjoituspöydän
edessä ja katselee sitä arvostelevasti pyörittäen sitä ympäri yhden
jalan varassa). Teidän huonekalunne eivät taida olla aivan uusinta
kuosia?
_Hammaslääkäri_. Ne ovat minun isäntäni.
_Nuori nainen_. Onko tuo soma, mukava pyörätuolikin hänen omansa?
(Viittaa operatsionituoliin.)
_Hammaslääkäri_. Ei: minä suoritan siitä maksun vähissä erin.
_Nuori nainen_ (halveksivasti). Arvasinhan sen. (Katselee ympärilleen
tehdäkseen uusia johtopäätöksiä.) Te ette suinkaan ole ollut täällä
kauan?
_Hammaslääkäri_ Kuusi viikkoa. Tahdotteko vielä jotain muutakin tietää?
_Nuori nainen_ (ymmärtämättä pistelyä). Onko teillä perhettä?
_Hammaslääkäri_ Minä en ole naimisissa.
_Nuori nainen_. Tietysti ette: kuka hyvänsä voi sen nähdä. Mutta minä
tarkoitin sisaria ja äitiä ja muuta senkaltaista.
_Hammaslääkäri_ Ei täällä.
_Nuori nainen_. Hm! Jos te olette ollut täällä kuusi viikkoa, ja minun
hampaani on teidän ensimäisenne, niin eipä praktiikka voi olla kovin
kehuttava, vai mitä?
_Hammaslääkäri_ Ei vielä. (Sulkee kaapin, asetettuaan kaikki
paikoilleen.)
_Nuori nainen_. No, onneksi olkoon! (Ottaa kukkaronsa esille.) Viisi
shillingiä, niinhän te sanoitte?
_Hammaslääkäri_ Viisi shillingiä.
_Nuori nainen_ (ottaa esille kruunun rahan). Määräättekö te viisi
shillingiä kaikesta?
_Hammaslääkäri_ Kyllä.
_Nuori nainen_. Minkä vuoksi?
_Hammaslääkäri_. Se on minun taksani. Minä olen niin sanottu viiden
shillingin hammaslääkäri.
_Nuori nainen_. Kuinka koomillista! Kas tässä! (Ojentaa rahan). Aivan
uusi ja kirkas kruunu! Ensimäinen palkkionne! Kaivertakaa siihen reikä
tuolla, millä te poraatte ihmisten hampaita; ja ripustakaa se
kellonvitjoihinne.
_Hammaslääkäri_. Kiitos.
_Sisäkkö_ (ilmestyy ovelle). Nuoren neiden veli, herra.
Pieni kaunis herra, silminnähtävästi nuoren naisen kaksoisveli, tulee
kiireesti sisään. Hän on puettuna hienoon, terrakottaväriseen pukuun,
joka on vuorattu ruskealla silkillä, kädessä on korkea ruskea hattu ja
nahanväriset hansikkaat, jotka soveltuvat pukuun. Hänellä on sama
hieno, tumma hipiä kuin sisarellakin, ja on samoinkuin hänkin
pienikasvuinen. Mutta hän on joustava ja jäntevä, varma liikkeissään ja
hänen äänensä on hämmästyttävän syvä ja täysinäinen. Käytökseltään ja
personalliselta olennoltaan hän on niin täydellinen, että
paljoa vanhempikin mies voisi kadehtia häntä. Kohteliaisuus ja
itsensähillitseminen on hänen kunnia-asiansa ja vaikka se itsessään
onkin vain uudenaikaista poikamaista itsetuntoa, niin se vaikuttaa
sittenkin varsin hämmästyttävästi vanhempiin henkilöihin ja olisi
inhottavaa vähemmän miellyttävälle nuorukaiselle. Hän on hyvin
täsmällinen ja heti sisään astuessaan on hänellä kysymys huulillaan.
_Nuori herra_. Tulenko ajoissa?
_Nuori nainen_. Se on jo suoritettu.
_Nuori herra_. Huusitko sinä?
_Nuori nainen_. Aivan kauheasti. Mr Valentine: tämä on minun veljeni
Phil. Phil: herra Valentine, uusi hammaslääkärimme. (Valentine ja Phil
kumartavat toisilleen. Nainen jatkaa samassa hengenvedossa). Hän on
ollut täällä ainoastaan kuusi viikkoa; ja hän on poikamies. Talo ei ole
hänen omansa; huonekalut ovat isännän; mutta ammattiin kuuluvat kalut
ovat vuokratut. Hän veti hyvin taitavasti yhdellä nykäyksellä hampaani
pois ja meistä on tullut oikein hyvät ystävät.
_Philip_. Sinä olet tietysti ollut utelias ja kysynyt kaikkea?
_Nuori nainen_ (ikäänkuin hänen olisi aivan mahdotonta tehdä jotain
senkaltaista). Ei, sitä minä en ole tehnyt.
_Philip_. Sepä hyvä. (Valentinelle). Te olette hyvin ystävällinen, kun
ette pane meidän puheitamme pahaksenne, Mr Valentine. Asian laita on
nimittäin se, ettemme ole ennen olleet Englannissa; ja äiti on sanonut,
että ihmiset täällä eivät suorastaan voi tulla toimeen meidän
kanssamme. Tulkaa meidän mukanamme aamiaiselle. (Valentine vetää
henkeään hämmästyen tuttavuuden nopeata edistymistä; mutta hänellä ei
ole tilaisuutta puhua, sillä kaksoiset jatkavat nopeasti jutteluaan.)
_Nuori nainen_. Oi, tehkää niin hyvin, Mr Valentine.
_Philip_. Meri-hotellissa kello puoli kaksi.
_Nuori nainen_. Me voimme kertoa äidille, että hieno englantilainen
herra on luvannut syödä aamiaista meidän kanssamme.
_Philip_. Älkää sanoko enää mitään, Mr Valentine: te tulette tietysti.
_Valentine_. Vai enkö saa sanoa enää mitään! Enhän minä ole vielä
sanonut yhtään sanaa. Saanko luvan kysyä, kenen kanssa minulla on ilo
puhua? En tosiaankaan voi tulla aamiaiselle Meri-hotelliin kahden
ventovieraan kanssa.
_Nuori nainen_ (kevyesti). Oooh, kaikkea vielä! Ensimäinen potilas
kuuteen viikkoon! Mitä se teille merkitsee?
_Philip_ (arvokkaasti). Ei, Dolly: minulla on siksi paljon
ihmistuntemusta, että tiedän Mr Valentinen olevan oikeassa. Sallikaa
minun esittää teille: Miss Dorothy Clandon, tavallisesti häntä
nimitetään Dollyksi. (Valentine kumartaa Dollylle. Dolly nyökkää
päätään.) Minä olen Philip Clandon. Me olemme kotoisin Madeirasta,
mutta perheemme on hyvin arvossa pidetty.
_Valentine_. Clandon! Oletteko te sukua --
_Dolly_ (huudahtaa äkkiarvaamatta, epätoivoisesti). Kyllä, kyllä me
olemme.
_Valentine_ (hämmästyen). Anteeksi?
_Dolly_. Niin, me olemme, me olemme. Nyt on kaikki hukassa, Phil:
kaikki tuntevat meidät Englannissa. (Valentinelle). Ah, te ette voi
aavistaa, kuinka hirveätä on olla sukua kuuluisalle henkilölle, eikä
koskaan saada tunnustusta oman itsensä vuoksi.
_Valentine_. Mutta suokaa anteeksi: se herra, jota minä ajattelin, ei
ole kuuluisa.
_Dolly_ (tuijottaa häneen). Herra! (Phil näyttää myös hämmästyneeltä.)
_Valentine_. Niin. Minä aioin kysyä teiltä, oletteko mahdollisesti Mr
Densmore Clandonin tytär Newbury Hallista?
_Dolly_ (hajamielisesti). En.
_Philip_. No mutta kuuleppas, Dolly, mistä sinä sen tiedät?
_Dolly_ (vilkkaammin). Ah, minä unohdin kokonaan. Tietysti. Voihan se
olla.
_Valentine_. Ettekö te tiedä?
_Philip_. Emme lainkaan.
_Dolly_. Viisas lapsi --
_Philip_ (keskeyttää hänet). Sh! (Valentine hätkähtää hermostuneesti;
sillä tuo suhahtava ääni, niin äkillinen kuin se onkin, kuuluu aivan
silkkikankaan repimiseltä. Se on pitkän harjoituksen tulos koettaa
hillitä Dollyn ajattelemattomuutta.) Asian laita on sellainen, että me
olemme kuuluisan Mrs Lanfrey Clandonin, suuren kirjailijan lapsia --
Madeirasta. Ei mikään koti, josta hänen teoksensa puuttuvat, ole
täydellinen. Me läksimme Englantiin päästäksemme irti niistä. Nimeltään
ne ovat Kahdennenkymmenennen vuosisadan oppikirjat.
_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ruuanlaitto.
_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan usko.
_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan puku.
_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytöstapa.
_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset.
_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmat.
_Dolly_. Pehmeissä kloottikansissa, puoli dollaria.
_Philip_. Tai vahvoissa kangaskansissa jokapäiväistä käytäntöä varten,
kaksi dollaria. Ne eivät saa puuttua ainoastakaan kodista. Lukekaa
tekin, Mr Valentine, ja kehittäkää sieluanne.
_Dolly_. Mutta vasta sitten, kun me olemme lähteneet pois.
_Philip_. Aivan niin. Me pidämme enemmän ihmisistä, jotka eivät ole
liian kehittyneitä. Meidän oma sielummekin on terve ja turmeltumaton.
_Valentine_ (epäillen). Hm!
_Dolly_ (matkii häntä kysyvästi). Hm? Phil: hän pitää enemmän
kehittyneistä sieluista.
_Philip_. Siinä tapauksessa meidän tulee esittää hänet eräälle toiselle
perheemme jäsenelle: Kahdennenkymmenennen vuosisadan naiselle: sisar
Glorialle!
_Dolly_ (juhlallisesti). Luonnon mestariteokselle!
_Philip_. Viisauden tyttärelle!
_Dolly_. Madeiran ylpeydelle!
_Philip_. Kauneuden perikuvalle!
_Dolly_ (palaa kiireesti tavalliseen puhetapaansa). Äsh! Hänellä on
huono iho!
_Valentine_ (epätoivoisesti). Saanko minäkin sanoa sanan?
_Philip_ (kohteliaasti). Anteeksi. Antakaa tulla.
_Dolly_ (sievästi). Oi, anteeksi.
_Valentine_ (koettaa puhua isällisesti). Minun täytyy tosiaankin antaa
teille pieni neuvo, nuoret ystäväni --
_Dolly_ (innokkaasti). Kuulkaahan toki! Kuinka vanha te itse olette?
_Philip_. Neljännelläkymmenellä.
_Dolly_. Eipä olekkaan.
_Philip_ (vakuuttaen). Aivan varmaan.
_Dolly_ (alleviivaten). Kaksikymmentäseitsemän.
_Philip_ (järkkymältömästi). Kolmekymmentäkolme.
_Dolly_. Kaikkea vielä!
_Philip_ (Valentinelle). Minä vetoan teihin, Mr Valentine.
_Valentine_ (vastustellen). Niin nähkääs -- (alistuen). Kolmekymmentä
yksi.
_Philip_ (Dollylle). Sinä olit väärässä.
_Dolly_. Sinäpä myös.
_Philip_ (muistaa äkkiä). Me käyttäydymme tyhmästi, Dolly.
_Dolly_ (katuvana). Se on aivan totta.
_Philip_ (anteeksi pyytäen). Me keskeytimme teidät, Mr Valentine.
_Dolly_. Te aioitte juuri kehittää meidän sieluamme, eikö totta?
_Valentine_. Asian laita on se, että te --
_Philip_ (keskeyttää hänet). Meidän käytöksemme?
_Dolly_. Meidän tapamme?
_Valentine_ (rukoillen). Sallikaa minun puhua.
_Dolly_. Vanha juttu. Me puhumme liian paljon.
_Philip_. Se on aivan totta. Ollaan nyt vaiti molemmat. (Hän käy
istumaan operatsionituolin käsinojalle.)
_Dolly_. Sh! (Käy istumaan kirjoitustuoliin ja sulkee huulensa
sormillaan.)
_Valentine_. Kiitos. (Nostaa tuolin työpöydän äärestä ja asettaa sen
heidän väliinsä, näyttäen ankaralta. He tarkkaavat häntä hyvin
vakavina. Hän kääntyy ensin Dollyn puoleen.) Sallikaa minun ensin
kysyä, oletteko koskaan ennen ollut englantilaisessa kylpypaikassa?
(Dolly pudistaa juhlallisesti päätään. Valentine kääntyy Philin
puoleen, joka pudistaa päätään nopeasti ja kiihkeästi.) Sen arvasinkin.
No niin, Mr Clandon, meidän tuttavuutemme on lyhytaikuinen; mutta
varsin huvittava; ja minulla on ollut kyllin tilaisuutta huomatakseni,
ettei kumpikaan teistä ymmärrä, mitä elämä englantilaisessa
kylpylaitoksessa merkitsee. Uskokaa minua, ei siinä tule käytös eikä
ulkomuoto kysymykseen. Siinä suhteessa meillä vallitsee vapaus, jota ei
Madeirassa tunneta. (Dolly pudistaa kiihkeästi päätään.) Aivan varmaan,
minä vakuutan teille. Lordi de Crescin sisar pyöräilee polvihousuissa.
Ja pastorin rouva intoilee reformipuvun puolesta ja käyttää hygienisiä
jalkineita. (Dolly katselee salaa omaa kenkäänsä, Valentine huomaa sen
ja jatkaa nopeasti). Ei, tuollaisia kenkiä minä en tarkoita. (Dollyn
kenkä katoaa.) Me emme välitä suuresti puvuista ja käytöstavasta
Englannissa siksi, että me yleensä emme osaa hyvin pukeutua, emmekä
osaa käyttäytyä. Mutta -- suotteko anteeksi suoruuteni? (He
nyökkäävät.) Kiitos. No niin, tällaisessa kylpypaikassa eräs seikka on
aivan välttämätön, jos tahdotte, että toiset liittyvät teidän
seuraanne, nimittäin se, että teillä on isä, joko elävä tai kuollut.
(Hän katsoo heihin merkitsevästi. He kohtaavat hänen katseensa kuin
marttyyri.) Tuleeko minun ymmärtää teitä siten, että tuo välttämätön
osa puuttuu teidän yhteiskunnallisesta varustuksestanne? (He nyökkäävät
hänelle päätä murheellisesti.) Silloin minun surukseni täytyy sanoa
teille, että jos te aiotte viipyä täällä pitemmän aikaa, niin minun on
mahdoton ottaa vastaan aamiais-kutsuanne. (Hän nousee päättävästi ylös
ja nostaa tuolin entiselle paikalleen.)
_Philip_ (nousee vakavan kohteliaana). Tule, Dolly. (Hän tarjoo hänelle
käsivartensa.)
_Dolly_. Hyvästi. (He menevät yhdessä ovelle hyvin arvokkaina).
_Valentine_ (katuen). Ei, odottakaapa hiukan. (He pysähtyvät,
käsitysten.) Te pidätte minua varmaan hirviönä.
_Dolly_. Se asia koskee vain teidän omaatuntoanne, eikä meidän.
_Valentine_ (varmasti, luopuen teennäisestä arvokkaisuudestaan). Minun
omaatuntoani! Minun omatuntoni on ollut minun kadotukseni! Kuunnelkaa
minua. Kahdesti ennen olen harjoittanut lääkärintointa eri osissa
Englantia. Molemmilla kerroilla minä toimin omantuntoni mukaan, ja
sanoin potilailleni totuuden peittelemättä, sen sijaan että olisin
puhunut heille sitä, mitä he halusivat kuulla. Seurauksena siitä oli
perikato. Nyt olen asettunut tänne hammaslääkäriksi, viiden
shillingin hammaslääkäriksi, ja minä olen ikipäivikseni luopunut
omastatunnostani. Tämä on viimeinen yritykseni. Kulutin ainoat rahani
muuttokustannuksiin, enkä ole suorittanut vielä mitään vuokrastani.
Minä syön ja juon velalla; isäntäni on rikas kuin juutalainen, ja yhtä
kova kuin kivi; ja minä olen ansainnut viisi shillingiä kuudessa
viikossa. Jos poikkean hiuskarvankaan vertaa ankaralta arvokkaisuuden
tieltä, niin olen hukassa. Onko sellaisissa olosuhteissa sopiva kutsua
minua aamiaiselle, kun ette tunne edes omaa isäännekään?
_Dolly_. Joka tapauksessa äitimme isä on Lincolnin tuomiokirkon
kaniikki.
_Valentine_ (jonka kasvot kirkastuvat kuin haaksirikkoutuneen
nähdessään purjeen taivaanrannassa). Mitä! Onko teillä isoisä?
_Dolly_. Ainoastaan yksi.
_Valentine_. Rakkaat nuoret ystäväni, miksi ihmeessä ette heti sitä
minulle sanoneet? Lincolnin kaniikki! Sittenhän asia on aivan toinen.
Suokaa anteeksi, minä käyn vain muuttamassa takkia. (Hän harppaa ovelle
ja katoaa. Dolly ja Philip katsovat hänen jälkeensä ja silmäilevät
sitten toisiinsa. Kun ei kukaan enää näe heitä, tulevat he äkkiä taas
jokapäiväisiksi.)
_Philip_ (irroittautuu Dollyn käsivarresta ja astuu pahantuulisena
operatsionituolin luo). Tuo kurja hammastenkaivertaja luulee
tuottavansa meille kunnian sallimalla meidän kutsua hänet aamiaiselle
-- luultavasti ensimäinen kunnon ateria, jonka hän on kuukausmääriin
saanut. (Hän antaa töytäyksen tuolille, ikäänkuin se olisi Valentine.)
_Dolly_. Se on todellakin kauheaa. Minä en kestä sitä enää kauemmin,
Phil. Täällä Englannissa jokainen kysyy kaikkein ensiksi, onko
ihmisellä isä vai ei.
_Philip_. En minäkään sitä kestä. Äidin täytyy sanoa meille kuka hän
oli.
_Dolly_. Tai kuka hän on. Voihan hän vielä olla elossa.
_Philip_. Toivottavasti ei. Minä en salli että kukaan rupeaa minun
isäkseni.
_Dolly_. Mutta ehkäpä hänellä on paljon rahaa.
_Philip_. Sitä minä suuresti epäilen. Ihmistuntemukseni nojalla oletan,
että jos hänellä olisi ollut paljon rahaa, niin hän ei niin helposti
olisi päässyt irti rakkaasta perheestänsä. Mutta koettakaamme katsella
asiaa valoisalta puolelta. Voit olla aivan huoleti siitä, että hän on
kuollut. (Hän astuu uunin luo ja asettuu selin siihen. Sisäkkö tulee.
Kaksoiset, heti kun he ovat huomionalaisina, osoittavat samaa vilkasta
käytöstä kuin ennenkin.)
_Sisäkkö_. Täällä on kaksi naista, jotka kysyvät teitä, neiti.
Luullakseni teidän äitinne ja sisarenne, neiti.
_Mrs Clandon_ ja _Gloria_ tulevat. Mrs Clandon on neljän- ja
viidenkymmenen välillä, lihavahko ja varmaan ennen ollut varsin kaunis.
Hän on erittäin hyvin säilynyt, vaikka hän onkin seurannut sitä vanhaa
perinnäistä tapaa, ettei hän ole koettanutkaan naimisen jälkeen näyttää
kauniilta, ja voisipa melkein epäillä, että hän kotona käy myssy
päässä. Hän käyttäytyy hyvin, vaikka hiukan teennäisesti. Hänellä on
vaaleanruskea tukka, joka näyttää harmentumisen taipumuksia. Se on
käherretty ja kammattu jakaukselle sekä kierretty palmikoituna niskaan.
Tästä voivat huomiokykyiset ja erityisessä iässä olevat henkilöt tehdä
sen johtopäätöksen, että Mrs Clandonilla on ollut siksi paljon
itsenäisyyttä ja aistia, ettei hän ole käyttänyt aikoinaan muodissa
ollutta, mutta nykyään jo vanhentunutta chinjongia. Lyhyesti, hän on
ikäänsä nähden hyvin vanhanmuotinen sekä käytökseltään että puvultaan.
Mutta hän on oman aikansa (noin 1860-80 luvun). huomattavimpia
henkilöitä. Hänen äänensä on lempeä ja käytöksensä ystävällinen ja
pehmeä. Hän ottaa velvollisuudenmukaisesti vastaan ne hellyyden
osoitukset, joilla hänen lapsensa ilmaisevat hänelle kunnioitustaan ja
rakkauttaan, mutta sydämessään häntä kiusaa personallisten tunteiden
ulkonainen ilmituominen. Hän rakastaa oikeastaan enemmän ihmiskuntaa
kuin ihmistä. Yhteiskunnalliset kysymykset liikuttavat häntä syvästi,
mutta ei ihmiset. Kuitenkin voi huomata, että se maltillisuus ja
itsensä hillitseminen, joka tekee hänen suhteensa Gloriaan ja Philipiin
samanlaiseksi kuin kenen muun naisen lapsiin hyvänsä, katoaa kokonaan,
kun Dolly on kysymyksessä. Vaikka hän melkein joka sanalla, jonka hän
kohdistaa häneen, moittiikin häntä jostakin sopimattomuudesta, niin voi
sittenkin selvästi huomata hellyyttä hänen äänessään, ja siksipä ei ole
ihmeellistäkään, että sellaiset nuhtelut monien vuosien kuluessa ovat
aivan toivottomasti pilanneet Dollyn.
_Gloria_, joka on tuskin kolmannellakymmenellä, on paljoa huomattavampi
henkilö kuin äiti. Päin vastoin kuin äiti on hän kiihkeäluontoinen ja
taistelu hänen tunteellisuutensa ja itsepäisen ylpeytensä ja suuren
arkuutensa välillä on tehnyt hänet käytöksellään kylmäksi. Rumassa
naisessa tämä tekisi vastenmielisen vaikutuksen, mutta Gloria on hyvin
miellyttävä. Hänen tummanruskea tukkansa, olivinvärinen hipiänsä,
harmaat silmänsä, joita pitkät silmäripset varjostavat ja jotka usein
säkenöivät kuin tähdet, hänen hienomuotoiset, täyteläiset huulensa ja
luja, joustava ja verevä vartalonsa ilmaisevat luonteen ja
mielikuvituksen arkailemattonmutta. Häntä voisi sanoa hyvin
vaaralliseksi naiseksi, jollei kaunis otsa kohottaisi jalolla tavalla
hänen siveellisiä taipumuksiansa. Hänen sileä safraninruskea
verkapukunsa näyttää aivan tavalliselta selästä katsoen, mutta edestä
nähden merenvihreä silkkipusero hävittää kerrassaan puvun sovinnaisen
vaikutuksen ja saattaa hänet yhtä suuressa määrin kuin kaksoisetkin
eroamaan tavallisesta hienosta kylpypaikka-yleisöstä.
_Mrs Clandon_ astuu askeleen huoneeseen nähdäkseen kuka siellä on.
_Gloria_, joka tahallansa ei tahdo yllyttää kaksoisia osoittamalla
heille liiallista huomiota, astuu ikkunan luo ja katsoo ulos ajatellen
muita asioita. Sisäkkö sulkee oven, mutta ei mene ulos, vaan jää
paikoilleen odottamaan.
_Mrs Clandon_. No, lapset! Miten on sinun hammassärkysi laita, Dolly?
_Dolly_. Kadonnut, jumalan kiitos. Se otettiin pois. (Istuu
operatsionituolin astimelle. Mrs Clandon istahtaa kirjoitustuoliin.)
_Philip_ (astuu vakavana uunin luota). Ja hammaslääkäri, joka on hyvin
taitava ja nauttii suurta luottamusta, on luvannut tulla meidän
kanssamme aamiaiselle.
_Mrs Clandon_ (katselee levottomasti palvelijaa). Phil!
_Sisäkkö_. Suokaa anteeksi, rouva. Minä odotan Mr Valentinea. Minulla
on hänelle asiaa.
_Dolly_. Keltä?
_Mrs Clandon_ (kauhistuen). Dolly! (Dolly sulkee suunsa sormenpäillään,
ja hillitsee nauruaan.)
_Sisäkkö_. Vaan talon isännältä, rouva.
_Valentine_, sinisessä sheviottipuvussa, olkihattu kädessä, tulee
sisään loistavan tuulisena ja hengästyneenä kovasta kiireestä. Gloria
kääntyy ikkunan luota ja tarkastelee häntä jäädyttävällä
tarkkuudella.
_Philip_. Sallikaa minun esitellä teille, Mr Valentine. Minun äitini,
Mrs Clandon. (Mrs Clandon kumartaa. Valentine kumartaa, levollisesti ja
hillitysti.) Sisareni Gloria. (Gloria tervehtii kylmän arvokkaasti ja
käy istumaan sohvalle. Valentine rakastuu häneen ensi silmäykseltä ja
on kovin hämillään. Hän hypistelee hermostuneesti hattuansa ja tekee
pienen koomillisen kumarruksen.)
_Mrs Clandon_. Minä kuulin, että meillä on ilo nähdä teidät tänään
luonamme aamiaisella, Mr Valentine.
_Valentine_. Kiitoksia paljon -- jollei teillä ole mitään sitä vastaan
-- minä tarkoitan, jos olette niin ystävällinen -- (Sisäkölle,
äreästi). Mikäs nyt?
_Sisäkkö_. Isäntä tahtoo puhua teidän kanssanne, herra, ennenkuin
menette ulos.
_Valentine_. Oi, sanokaa hänelle, että minulla on täällä neljä
potilasta. (Clandonit näyttävät hämmästyneiltä, paitsi Philip, joka on
aivan liikkumatta.) Jos hän tahtoisi vain odottaa pari minuuttia, niin
minä -- minä tulen hetken kuluttua häntä puhuttelemaan. (Luottavasti
toivoen että sisäkkö käsittää asian laidan.) Sanokaa, että minulla on
kiire, mutta että minä koetan tulla hänen luoksensa.
_Sisäkkö_ (rauhoittaen). Kyllä, herra. (Menee).
_Mrs Clandon_ (aikoo nousta). Minä pelkään, että me häiritsemme teitä.
_Valentine_. Ette lainkaan. Teidän läsnäolonne on minulle suureksi
hyödyksi. Asian laita on nimittäin se, että minä en ole voinut maksaa
hyyryäni, eikä minulla ole ollut potilaita ennenkuin tänään. Kohtaus
isäntäni kanssa tulee olemaan paljoa mieluisampi, kun hän huomaa, että
liikkeeni on silminnähtävästi lisääntynyt.
_Dolly_ (suutuksissaan). Kuinka te olette tyhmä, kun kerrotte
tuollaista! Ja me kun juuri sanoimme, että te olette hyvin etevä ja
arvossapidetty hammaslääkäri.
_Mrs Clandon_ (kauhuissaan). Oi, Dolly, Dolly! Rakas lapsi, kuinka sinä
olet niin tahditon? (Valentinelle). Voitteko suoda anteeksi, että minun
lapseni ovat niin sivistymättömiä, Mr Valentine?
_Valentine_. Ei se merkitse mitään, minä olen jo tottunut heihin. Onko
liikaa, jos pyydän teitä odottamaan viisi minuuttia, jotta pääsen
isännästäni eroon?
_Dolly_. Älkää viipykö kovin kauan. Meidän on nälkä.
_Mrs Clandon_ (taas nuhdellen). Dolly, rakas!
_Valentine_ (Dollylle). Olkaa huoleti. (Mrs Clandonille). Kiitos, en
minä viivy kauan. (Hän vilkaisee Gloriaan aikoessaan lähteä. Gloria
katsoo vakavasti häneen. Valentine tulee hämilleen.) Minä -- ää -- hm
-- kiitoksia paljon. (Hänen onnistuu vihdoin päästä ulos huoneesta;
mutta se käy varsin surkealla tavalla.)
_Philip_. Huomasitteko? (Viittaa Gloriaan). Rakastunut ensi näkemältä.
Uusi päänahka kokoelmiasi varten, Gloria.
_Mrs Clandon_. Sh-sh, Phil. Hän voi kuulla mitä sinä sanot.
_Philip_. Kaikkea vielä! (Valmistautuu ikävään kohtaukseen.) Kuulehan
äiti! (Hän ottaa tuolin työpöydän äärestä ja käy juhlallisesti istumaan
keskelle lattiaa, matkien Valentinea. Dolly, joka huomaa että hänen
paikkansa operatsionituolin astimella ei sovi hetken juhlallisuuteen,
nousee ylös ja näyttää nenäkkäältä ja järkähtämättömältä. Hän menee
ikkunan luo ja asettuu selin kirjoituspöytään, nojaten käsillään
siihen. Mrs Clandon katselee heitä, ihmetellen mitä on tulossa. Gloria
tulee tarkkaavaiseksi, Philip ojentaa vartaloaan, laskee kätensä
polvilleen ja aloittaa). Dolly ja minä olemme keskustelleet monesta
asiasta viime aikoina, ja minusta näyttää, ottaessani lukuun
ihmistuntemukseni -- meistä tuntuu, että (puhuu alleviivaamalla ja
katkonaisesti) -- sinä et pane kyllin suurta arvoa siihen
tosi-asiaan --
_Dolly_ (hypähtää istumaan pöydän laidalle). Että me olemme
täysikasvuisia.
_Mrs Clandon_. Vai niin. Missä suhteessa olen antanut teille syytä
valitukseen?
_Philip_. No niin, on olemassa asioita, joiden suhteen sinä meidän
mielestämme voisit osoittaa meille suurempaa luottamusta.
_Mrs Clandon_ (nousee. Se lempeys, joka hänen iälleen on ominainen, on
äkkiä kadonnut ja sen sijaan hän tuntuu nyt merkillisen ärtyneeltä,
sekä arvokkaalta että itsepäiseltä, sekä naiselliselta että
järkähtämättömältä, niinkuin sopii naisasian-ajajalle). Phil, maltahan!
Muista mitä aina olen opettanut sinulle. On olemassa kahdenlaista
perhe-elämää, Phil; ja sinun ihmistuntemuksesi perustuu vain toiseen
niistä. (Juhlallisesti). Se elämä, jonka sinä tunnet, perustuu
molemminpuoliseen kunnioitukseen, jossa jokainen perheen jäsen on
toisista riippumaton ja vapaa, jossa toiset eivät sekaannu toisten
yksityisiin asioihin. (Hän panee varsinkin painaa tähän viimeiseen
osaan lausetta.) Ja koska sinulla aina on ollut tällainen vapaus, niin
sinun mielestäsi se on niin luonnollinen asia, ettet sinä pane siihen
mitään arvoa. Mutta (purevalla terävyydellä). onpa sitä toisenlaistakin
perhe-elämää: elämää, jossa miehet avaavat vaimojen kirjeet ja vaativat
heitä tekemään tiliä jokaisesta pennistä, jonka he kuluttavat ja
jokaisesta hetkestä päivässä. Missä vaimot kohtelevat samalla tavalla
lapsiansa; missä ei ainoakaan huone ole yksityinen, eikä ainoakaan
hetki pyhä; missä velvollisuus, tottelevaisuus, rakkaus, koti, siveys
ja uskonto ovat sietämättömiä tyranneja ja koko elämä on rangaistusten
ja valheitten, sorron ja kapinan, mustasukkaisuuden ja epäilysten ja
syytösten alituista kiertokulkua, -- ah, en voi selittää sitä teille:
kaikeksi onneksi te ette tiedä siitä mitään. (Käy istumaan
hengästyneenä. Gloria on astunut hänen luokseen säihkyvin silmin, yhtä
harmistuneena kuin hänkin.)
_Dolly_ (aivan kylmästi). Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan
vanhemmat, luku vapaudesta, hiukan sieltä ja täältä.
_Mrs Clandon_ (taputtaa häntä hellästi olkapäälle, hyvillään hänen
pilkastansakin). Rakas Dolly: jospa tietäisit kuinka iloinen minä olen,
että se sinulle on vain leikkiä, vaikka se minulle onkin katkerinta
vakavuutta. (Päättävämmin, kääntyen Philin puoleen). Phil: minä en
koskaan sekaannu sinun yksityisiin asioihisi. Aiotko nyt tehdä
kysymyksiä minulle?
_Philip_. Minä pidän velvollisuutenani sanoa sinulle, että se asia,
josta haluan puhua, koskee yhtä paljon sinua kuin meitä.
_Dolly_. Sitä paitsi ei ole hyödyllistä hautoa mielessään kaikenlaisia
asioita. Sen sinä olet tehnyt, äiti, mutta sinä näet nyt, millä tavalla
ne ovat puhjenneet minussa esiin.
_Mrs Clandon_. Minä näen, että te tahdotte kysyä jotakin. No, kysykää
siis.
_Dolly_ ja _Philip_ (aloittavat yhtä aikaa). Kuka -- (He keskeytyvät).
_Philip_. Kuuleppa Dolly, minäkö hoidan tätä asiaa vai sinä?
_Dolly_. Sinä saat puhua.
_Philip_. Ole sitten vaiti. (Dolly tottelee.) Kysymys on aivan
yksinkertainen. Kun norsunluunkaivertaja --
_Mrs Clandon_ (moittien). Phil!
_Philip_. Hammaslääkäri on ruma sana. Norsunluun ja kullankaivertaja
kysyi meiltä, olemmeko me Mr Densmore Clandonin lapsia Newbury
Hallista. Seuraten niitä määräyksiä, joita annetaan teoksessa
Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytös sekä sinun persoonallisia
neuvojasi, että tarpeettomat valheet ovat supistettavat mahdollisimman
vähäisiksi, me vastasimme totuudenmukaisesti, ettemme sitä tienneet.
_Dolly_. Emmehän me sitä tiedäkkään.
_Philip_. Sh! Seurauksena siitä oli se, että kitalaen arkkitehti ei
tahtonut ottaa vastaan kutsuamme aamiaiselle, vaikka minä epäilen,
ettei hän kahtena viime viikkona ole nauttinut muuta kuin teetä ja
voileipää. Minun ihmistuntemukseni vie minut siihen johtopäätökseen,
että meillä on ollut isä, ja että sinä luultavasti tiedät, kuka hän
oli.
_Mrs Clandon_ (jälleen kiihtyneenä). Seis, Phil. Sinun isäsi ei
merkitse sinulle mitään, eikä myöskään minulle. (Kiivaasti). Ja se
riittää. (Kaksoiset ovat ääneti, mutta tyytymättömiä. He näyttävät
noloilta. Gloria, joka on tarkasti seurannut keskustelua, tarttuu
puheeseen.)
_Gloria_ (lähestyen). Äiti: meillä on oikeus saada se tietää.
_Mrs Clandon_ (nousee ja kääntyy häneen). Gloria! "Meilläkö!" Mitkä
"me?"
_Gloria_ (varmasti). Meillä kolmella. (Hänen ääntään ei voi väärin
käsittää: ensi kertaa hän uskaltaa mitellä voimiaan äitinsä kanssa.
Kaksoiset menevät heti vihollisen puolelle.)
_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sinun suussasi "me" tarkoitti aina
ennen sinua ja minua, Gloria.
Philip (nousee päättävästi ylös ja asettaa pois tuolin). Me loukkaamme
sinua: jätetään sikseen koko juttu. Me emme luulleet, että sinä panisit
siihen niin suurta huomiota. Minä en huoli tietää mitään.
_Dolly_ (hyppää alas pöydältä). En minäkään. Oi, äiti, älä näytä noin
onnettomalta. (Katsoo äkäisesti Gloriaan.)
_Mrs Clandon_ (pyyhkii nopeasti silmiään nenäliinallaan ja käy taas
istumaan). Kiitos, rakkaani, kiitos Phil.
_Gloria_ (kylmästi). Meillä on oikeus saada se tietää, äiti.
_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Ah! Sinä siis vaadit.
_Gloria_. Onko sinun tarkoituksesi, ettemme me koskaan saisi sitä
tietää?
_Dolly_. Gloria, älä viitsi. Se on raakaa.
_Gloria_ (tyynellä halveksumisella). Mitä hyötyä on heikkoudesta?
Näethän nyt miten tämän hammaslääkärin luona kävi, äiti. Samaa
minullekin on tapahtunut.
_Mrs Clandon_, Dolly, Philip (kaikki yhdessä). Mitä sinä tarkoitat? Oi,
kerro! Mitä sinulle on tapahtunut?
_Gloria_. Oi, ei mitään merkillistä. (Hän kääntyy pois heistä ja astuu
nojatuolin luo uunin ääreen, käy siihen istumaan, melkein selin
toisiin. Kun toiset odottavat kiihkeästi, niin hän lisää olkansa takaa,
tarkoin harkitulla väliäpitämättömyydellä). Laivalla ensimäinen
perämies kunnioitti minua kosimisellaan.
_Dolly_. Eipä, minuapa hän kosi.
_Mrs Clandon_ Ensimäinen perämieskö! Puhutko sinä täyttä totta, Gloria?
Mitä sinä hänelle vastasit? (Oikaisee). Suo anteeksi: minulla ei ole
oikeutta kysyä sitä sinulta.
_Gloria_. Vastaus on varsin yksinkertainen. Nainen, joka ei tiedä, kuka
hänen isänsä on, ei voi ottaa vastaan sellaista tarjoumusta.
_Mrs Clandon_. Luultavasti sinä et tahtonutkaan sitä ottaa vastaan?
_Gloria_ (kääntyy hiukan ja puhuu kovemmalla äänellä). En; mutta
oletappas, että minä olisin halunnut!
_Philip_. Katsoitko sinä asiaa samalta kannalta, Dolly?
_Dolly_. En. Minä suostuin.
_Gloria_, Mrs Clandon, Philip (kaikki huutavat yhtä aikaa). Suostuitko
sinä! Dolly! No mutta!
_Dolly_ (naiivisti). Näyttikö hän sitten niin typerältä?
_Mrs Clandon_. Mutta miksi sinä sen teit, Dolly?
_Dolly_. Lystin vuoksi. Hän sai ottaa mitan sormestani sormusta varten.
Sinä olisit tehnyt varmaan aivan samoin.
_Mrs Clandon_. Ei, Dolly, sitä minä en olisi tehnyt. Asian laita oli
se, että ensimäinen perämies kosi myös minua, ja minä vastasin hänelle,
että hän voisi säästää sanansa nuoremmille naisille, joita sellainen
huvittaisi. Hän näkyy seuranneen minun neuvoani. (Nousee ja menee uunin
luo). Gloria, olen pahoillani, jos luulet minua heikoksi; mutta minä en
voi sanoa sinulle sitä, mitä sinä haluat tietää. Te olette kaikki liian
nuoret.
_Philip_. Tämä on varsin hämmästyttävä poikkeus Kahdennenkymmenennen
vuosisadan periaatteista.
_Dolly_ (siteeraten). "Vastaa kaikkiin lastesi kysymyksiin, ja vastaa
totuudenmukaisesti, niin pian kuin he ovat siksi vanhat, että he
osaavat kysyä." Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan äitiys --
_Philip_. Sivu yksi.
_Dolly_. Luku yksi --
_Philip_. Ensimäkien lause.
_Mrs Clandon_. Rakkaat lapset: en minä sanonut, että te olette liian
nuoret saadaksenne sitä tietää. Minä sanoin, että te olette liian
nuoret uskoakseni teille sellaisen asian. Te olette kaikki lahjakkaita
lapsia; mutta minä olen iloinen, että te olette vielä hyvin
kokemattomia, ja sen johdosta te ette voisi ymmärtää minua. Minun
elämässäni on ollut sellaisia kokemuksia, joita en voi kertoa
kellekään, joka ei ole itse kokenut jotakin samantapaista. Minä toivon,
että te ette koskaan kypsy vastaanottamaan sellaista luottamusta. Mutta
minä pidän huolta siitä, että te saatte tietää kaiken sen, mitä te
tahdotte. Oletteko te sitten tyytyväisiä?
_Philip_. Vieläkin uusi vääryys, Dolly.
_Dolly_. Me emme muka voisi ymmärtää sinua!
_Gloria_ (nojautuu eteenpäin tuolissaan ja katselee vakavasti
äitiinsä). Äiti: en minä tarkoittanut, etten tahtoisi ymmärtää sinua!
_Mrs Clandon_ (hellästi). Tietysti et, rakkaani. Etkö luule, että minä
sen ymmärrän!
_Gloria_ (nousee). Mutta äiti --
_Mrs Clandon_ (vetäytyy hiukan taaksepäin). Niin?
_Gloria_ (itsepäisesti). Se on hullutusta kun väität, ettei meidän
isämme merkitsisi meille mitään.
_Mrs Clandon_ (ärsytettynä äkilliseen päätökseen). Muistatko sinä
isääsi?
_Gloria_ (miettivästi, ikäänkuin tuo muisto olisi mieluisa). En ole
siitä aivan varma. Mutta luulen.
_Mrs Clandon_ (katkerasti). Sinä et ole varma?
_Gloria_. En.
_Mrs Clandon_ (levollisesti ja varmasti). Gloria, jos minä joskus
olisin lyönyt sinua (Gloria säpsähtää: Phil ja Dolly tuntevat
epämieluisaa kiihtymystä: kaikki kolme tuijottavat häneen, kun hän
jatkaa häikäilemättä) -- lyönyt sinua tahallani, varta vasten
tehdäkseni sinulle pahaa, lyönyt sinua piiskalla, jonka aivan sitä
varten olisin ostanut! Luuletko sinä, että se pysyisi sinun mielessäsi?
(Gloria päästää inhon huudahduksen.) Se olisi ollut sinun viimeinen
muistosi isästäsi, jollen minä olisi riistänyt sinua häneltä. Minä olen
pitänyt hänet erillään sinun elämästäsi: pidä sinä nyt hänet erillään
minusta. (Gloriaa värisyttää, hän peittää hetkeksi kasvonsa käsiinsä.
Kun hän kuulee jonkun lähestyvän ovea, niin hän kääntyy pois ja on
katselevinaan kirjojen nimiä kirjahyllyllä. Mrs Clandon käy sohvaan
istumaan. Valentine palaa takaisin.)
_Valentine_. Toivottavasti en ole antanut teidän odottaa kovin kauan.
Minun isäntäni on todellakin merkillinen ihminen.
_Dolly_ (kiihkeästi). Oi, kertokaa. Kuinka kauan hän lupasi odottaa
hyyryä?
_Mrs Clandon_ (tuskissaan tyttärensä käytöksestä). Dolly, Dolly, rakas
Dolly! Et sinä saa tuolla tavalla kysyä.
_Dolly_ (teeskennellen ujoutta). Suokaa anteeksi. Mutta kerrottehan te
kuitenkin, Mr Valentine?
_Valentine_. Ei ollut puhettakaan hyyrystä. Häneltä on taittunut
hammas; ja hän pyysi minua katsomaan sitä ja tulemaan sitten
aamiaiselle hänen kanssansa.
_Dolly_. Käskekää hänet sitten heti tänne ja vetäkää pois hammas;
sitten me otamme hänet mukaan aamiaiselle. Antakaa tytön mennä häntä
hakemaan. (Hän juoksee kellon luo ja soittaa kiihkeästi. Sitten äkkiä
epäillen, hän kääntyy Valentinen puoleen ja lisää). Toivottavasti hän
on arvokas -- oikein arvokas henkilö?
_Valentine_. On kyllä. Ei lainkaan minun kaltaiseni.
_Dolly_. Rehellinenkö sielu? (Mrs Clandon vetää hiukan henkeään, mutta
hänen vastustusvoimansa on aivan lopussa.)
_Valentine_. Rehellinen sielu!
_Dolly_. Menkää sitten häntä hakemaan.
_Valentine_ (katselee epäillen Mrs Clandoniin). Olen varma siitä, että
hän olisi hyvin mielissään, jos -- jos --?
_Mrs Clandon_ (nousee ja katselee kelloaan). Olen hyvin iloinen, jos
ystävänne tahtoo tulla kanssamme aamiaiselle; mutta nyt minulla ei enää
ole aikaa odottaa: olen luvannut tavata erästä vanhaa ystävääni
hotellissa neljännestä vailla yksi; en ole nähnyt häntä siitä saakka
kuin läksin Englannista, kahdeksantoista vuotta sitten. Suotteko
minulle anteeksi?
_Valentine_. Tietysti, Mrs Clandon.
_Gloria_. Tulenko minä sinun kanssasi?
_Mrs Clandon_. Ei, rakkaani. Minä tahdon olla yksin. (Hän menee ulos,
silminnähtävästi vielä varsin huolissaan. Valentine avaa oven ja
saattaa häntä.)
_Philip_ (merkitsevästi Dollylle). Hm!
_Dolly_ (merkitsevästi Philille). Ahaa! (Sisäkkö tulee.)
_Dolly_. Pyytäkää, että vanha herra astuu sisään.
_Sisäkkö_ (hämmästyen). Kuinka?
_Dolly_. Tuo vanha herra, jolla on hammassärkyä.
_Philip_. Talon isäntä.
_Sisäkkö_. Mr Cramptonko, herra?
_Philip_. Onko hänen nimensä Crampton?
_Dolly_ (olkansa takaa, sisäkölle). Pyytäkää Mr Crampstones tänne.
_Sisäkkö_ (oikaisten). Mr Crampton, neiti. (Menee.)
_Dolly_ (toistaa ikäänkuin ulkoläksyä). Crampton, Crampton, Crampton,
Crampton. (Hän käy istumaan kirjoituspöydän ääreen.) Minun täytyy oppia
tuo nimi, muuten jumala tiesi, miksi minä häntä vielä kutsun.
_Gloria_. Phil: voitko sinä uskoa tuollaista hirveää juttua meidän
isästämme -- sitä mitä äiti juuri kertoi?
_Philip_. Oi, sellaisia ihmisiä on paljon. Vanha Chamico aikoinaan löi
vaimoaan ja tytärtään piiskalla.
_Dolly_ (halveksien). Niin, portugalilainen!
_Philip_. Kun on kysymys raaoista ihmisistä, niin ei ole suurta
eroitusta portugalilaisen ja englantilaisen välillä, Dolly. Luota sinä
minun ihmistuntemukseeni. (Hän asettuu entiselle paikalleen uunin luo
ja koettaa näyttää vanhalta ja viisaalta.)
_Gloria_ (katkeralla kaipauksella). Emme me koskaan enää saa leikkiä
vanhaa leikkiämme ja kuvitella mielessämme, millainen meidän isämme on.
Dolly: kaipaatko sinä isääsi -- isää, joka oli niin äärettömän rikas?
_Dolly_. Loruja! Entäs sinun isäsi, tuo vanha yksinäinen mies, jolla
oli niin herkkä, hellä sydän? Hänestä ei taida olla enää paljonkaan
jäljellä, vai mitä?
_Philip_. Tietysti ukko on nyt muuttunut vain turhaksi mielikuvaksi.
(Valentinen ääni kuuluu oven ulkopuolelta.) Hiljaa: hän tulee.
_Gloria_ (hermostuneesti). Kuka?
_Dolly_. Chalkstones.
_Philip_. Hiljaa. (He muuttuvat taas käytökseltään hienoiksi. Phil
lisää hiljaisella äänellä Glorialle). Jos hän kelpaa aamiaiselle, niin
minä nyökkään päätä Dollylle; ja jos Dolly nyökkää sinulle, niin pyydä
häntä heti paikalla.
_Valentine_ palaa takaisin isäntänsä kanssa. Mr Fergus Crampton on noin
kuudenkymmenen-vuotias, pitkä, kova ja jäntevä, suun ympärillä on
itsepäinen, äkäinen, voitonhimoinen piirre, ääni on äreä, mahdikas.
Sitä paitsi hän on hyvin hermostunut ja arkatuntoinen, päättäen hänen
läpinäkyvästä ihostaan ja kapeista käsistään. Siksi hän on vaivattu
siitä vastenmielisyydestä, jota muut tuntevat häntä kohtaan kun hän on
pahalla tuulella ja itsepäinen. Tämä käy ilmi hänen tuskallisesta,
loukkaantuneesta katseestaan, hänen äänensä valittavasta sävystä, siitä
kiusallisesta pelon tunteesta, etteivät muut ehkä halua häntä
seuraansa, ja alituisesta, jos kohta epäonnistuneesta yrityksestään
peitellä synnynnäistä epäkohteliaisuuttaan ja närkästystään. Hänen
terävistä kulmakarvoistaan ja otsastaan näkyy selvästi, että hän on
ovela mies; hänessä ei ole mitään mikä osoittaisi varattomuutta tai
kauppamiehen itseluottamuksen puutetta: hän on hyvin puettu, ja häntä
voisi luulla varakkaaksi tehtailijaksi, joka on perinyt liikkeensä
kauppias-aristokratiaan kuuluvalta vanhalta perheeltä. Hänen
merensininen takkinsa ei ole tavallista muodinmukaista kuosia. Se ei
ole mikään varsinainen merimiestakki, mutta hiukan sen tapainen, ja
koristeena siinä on kaksi nappiriviä ja leveät käänteet: takki, joka
pikemmin sopisi käytettäväksi veistämössä kuin konttorissa. Hän pitää
Valentinesta, joka ei pane pahakseen hänen järeää käytöstänsä, vaan
kohtelee häntä kunnioituksella, josta tämä on sydämestään kiitollinen.
_Valentine_. Saanko luvan esittää -- Mr Crampton -- Miss Dorothy
Clandon, Mr Philip Clandon, Miss Clandon. (Crampton kumartaa
hermostuneesti. Kaikki kumartavat). Istukaa, Mr Crampton.
_Dolly_ (viittaa operatsionituoliin). Tuo on mukavin kaikista
tuoleista, Mr Ch -- crampton.
_Crampton_. Kiitos; mutta eikö tämä nuori neiti --? (Osoittaa Gloriaa,
joka seisoo lähellä tuolia).
_Gloria_. Kiitos, Mr Crampton: me olemme juuri menossa.
_Valentine_ (työntää hänet tuolin luo leikillisesti mutta varmasti).
Istukaa, istukaa. Te olette väsyksissä.
_Crampton_. No niin, koska minä luultavasti olen vanhin läsnäolevista,
niin -- (Hän lopettaa lauseen istumalla hiukan vaivalloisesti
operatsionituoliin. Sillä välin Phil, joka on tarkastellut häntä hänen
astuessaan lattian yli, nyökkää päätään Dollylle; ja Dolly nyökkää
vuorossaan Glorialle.)
_Gloria_. Mr Crampton: me estämme Mr Valentinea syömästä aamiaista
teidän kanssanne, sillä me olemme pyytäneet häntä tekemään meille
seuraa. Äitini olisi todellakin hyvin iloinen, jos tekin tulisitte
mukaan.
_Crampton_ (kiitollisuudella, katseltuaan häntä hetken aikaa
vakavasti). Kiitoksia. Mielelläni.
_Gloria Dolly Philip_ (kohteliaasti mutisten). Paljon kiitoksia --
Kuinka hauskaa -- Erinomaista --
Keskustelu pysähtyy. Gloria ja Dolly katsovat toisiinsa; sitten
Valentineen ja Philiin. Valentine ja Phil, jotka ovat hämillänsä,
kääntävät katseensa heistä toisiinsa, ja kohdatessaan toistensa katseet
tulevat heti niin hämilleen, että he taaskin katsovat Gloriaan ja
Dollyyn. Lopulta he katsovat kaikki eteensä hyvin hämillänsä. Crampton
katsoo heihin odottaen, että he puhuisivat. Äänettömyys käy
sietämättömäksi.
_Dolly_ (nopeasti, saadakseen vain keskustelun taas käyntiin). Kuinka
vanha te olette, Mr Crampton?
_Gloria_ (kiireesti). Pelkäänpä, että meidän nyt täytyy lähteä, Mr
Valentine. On siis päätetty, että me tapaamme toisemme puoli kaksi.
(Lähenee ovea. Phil seuraa häntä. Valentine menee kellon luo.)
_Valentine_. Puoli kaksi. (Soittaa kelloa.) Paljon kiitoksia. (Hän
saattaa Glorian ja Philin ovelle ja menee ulos heidän kanssaan.)
_Dolly_ (joka sillä välin on livahtanut Mr Cramptonin puolelle).
Antakaa hänen huumata teitä. Se maksaa viisi shillingiä enemmän; mutta
kyllä sitä kannattaakin.
_Crampton_ (huvitettuna). Hyvä on. (Katselee vakavammin häneen).
Vai te tahtoisitte tietää kuinka vanha minä olen. Minä olen
viidenkymmenenseitsemän.
_Dolly_ (painolla). Silta te näytättekin.
_Crampton_ (harmistuneena). Niin, kyllä kai.
_Dolly_. Miksi te katselette minua tuolla tavalla? Onko jotakin
epäkunnossa? (Hän tunnustelee, onko hänen hattunsa suorassa.)
_Crampton_. Te olette jonkun näköinen.
_Dolly_. Kenenkä?
_Crampton_. Te muistutatte ihmeesti minun äitiäni.
_Dolly_ (epäilevästi). Teidän äitiännekö!!! Oletteko aivan varma,
ettette tarkoita tytärtänne?
_Crampton_ (kalpenee äkkiä vihasta). Olen: olen aivan varma, etten
tarkoita tytärtäni.
_Dolly_ (säälivästi). Pakoittaako hammastanne hyvin pahasti?
_Crampton_. Ei, ei laisinkaan. Ei hammas kirvele, Miss Clandon, vaan
vanha muisto.
_Dolly_. Vedättäkää se pois. "Raastakaa juuria myöten pois tuo vanha
muisto": huumaus maksaa viisi shillingiä lisään.
_Crampton_ (kostonhimoisesti). Ei, ei suru. Vaan vääryys, jota minulle
kerran tehtiin. Vääryyttä en voi koskaan unohtaa; enkä sitä tahdokkaan
unohtaa. (Hänen kasvoihinsa tulee leppymätön, katkera ilme.)
_Dolly_ (katselee kriitillisesti häntä). En usko, että te olette meille
oikein mieleen, jos te alatte hautoa niitä vääryyksiä, joita te olette
saanut kärsiä.
_Philip_ (joka huomaamatta on tullut huoneeseen ja hiipinyt Dollyn
taakse). Minun sisareni ei tarkoita mitään pahaa, Mr Crampton, mutta
hän ei ole hienotunteinen. Tule nyt, Dolly! (Hän vetää hänet ovelle.)
_Dolly_ (kuiskaa äänekkäästi). Hän sanoo, että hän on vain
viidenkymmenenseitsemän; hän väittää, että olen aivan hänen äitinsä
näköinen; mutta hän vihaa tytärtään; ja -- (Hänen puheensa keskeytyy,
kun Valentine tulee sisään.)
_Valentine_. Miss Clandon läksi jo edeltä.
_Philip_. Älkää unohtako, puoli kaksi.
_Dolly_. Älkää vetäkö pois kaikkia Mr Cramptonin hampaita, muuten hän
ei voi syödä meidän kanssamme. (He menevät. Valentine astuu
työkalukaappinsa luo ja avaa sen.)
_Crampton_. Mikä hemmoiteltu lapsi, Mr Valentine. Oikea uuden ajan
tuote. Kun minä olin hänen ikäisensä, niin sain koko monta selkäsaunaa,
jotta oppisin käyttäytymään siivosti.
_Valentine_ (ottaa hammaspeilin ja sondin hyllyltä, joka on kaapin
edessä). Mitä te piditte hänen sisarestansa?
_Crampton_. Teitä hän varmaan miellytti enemmän, vai kuinka?
_Valentine_ (ihastuneena). Hän tuntuu minusta -- (Hillitsee itseänsä ja
lisää proosallisesti). Mutta eihän se kuulu tähän. (Hän asettuu
Cramptonin oikean olkapään taakse ja puhuu ammattiäänellä.) Avatkaa
suunne, olkaa hyvä. (Crampton avaa suunsa. Valentine pistää peilin
hänen suuhunsa ja tarkastaa hänen hampaitaan.) Hm! Te olette purrut
poikki tuon hampaan. Mikä vahinko pilata noin kaunista hammasriviä!
Miksi te purette hampain pähkinöitä? (Hän ottaa peilin ulos suusta ja
tulee hänen eteensä puhellakseen hänen kanssansa.)
_Crampton_. Minä olen aina purrut hampain pähkinöitä: mitä varten
ihmisellä muuten olisi hampaat? (Opettavasti). Oikea tapa säilyttää
hampaansa on se, että puree luita ja pähkinöitä niin paljon kuin
mahdollista ja pesee hampaansa joka päivä saippualla -- tavallisella
keltaisella saippualla.
_Valentine_. Saippualla! Miksikä saippualla?
_Crampton_. Minä käytin sitä jo poikana ollessani, siksi että minua
pakoitettiin sitä käyttämään; ja siitä saakka olen seurannut tuota
tapaa. Minulla ei ole koskaan ollut hammassärkyä.
_Valentine_. Eikö saippua teidän mielestänne ole hyvin ilkeätä?
_Crampton_. Minä olen huomannut, että kaikki mikä oli minulle hyväksi,
oli varsin ilkeätä. Mutta minua opetettiin tyytymään siihen, niin,
minua pakoitettiin tyytymään. Ja nyt minä olen tottunut siihen; ja
oikeastaan minä pidänkin siitä mausta, kun saippua on vain hyvää.
_Valentine_ (irvistelee). Te olette varmaan saanut erinomaisen
huolellisen kasvatuksen, Mr Crampton.
_Crampton_ (vihaisesti). Ei minua ainakaan ole hemmoiteltu.
_Valentine_ (hymyilee hiukan itsekseen). Oletteko aivan varma siitä?
_Crampton_. Mitä te tarkoitatte?
_Valentine_. Minä myönnän, että teillä on erinomaisen hyvät hampaat,
mutta olenpa nähnyt yhtä hyviä hemmoitelluillakin ihmisillä. (Hän astuu
työkalukaapin luo ja vaihtaa sondin toiseen.)
_Crampton_. Ei se vaikuta hampaihin vaan luonteeseen.
_Valentine_ (myöntyväisesti). Niin, tietysti, luonteeseen! (Hän jatkaa
työtään.) Avatkaa suutanne vähän enemmän. Hm! Tuo yksi on vedettävä
pois: sitä ei voi pelastaa. (Hän ottaa sondin ulos suusta ja astuu taas
tuolin toiselle puolelle puhellakseen.) Älkää pelätkö: ei se tee
kipeätä. Minä huumaan teidät.
_Crampton_. Loruja! En minä sitä tarvitse. Vetäkää pois vaan! Minun
nuoruudessani opetettiin kestämään tuskia.
_Valentine_. No, jos tahdotte, että se tekee kipeätä, niin samapa se.
Minä voin tuottaa teille niin paljon kipua kuin te haluatte, eikä
teidän tarvitse maksaa mitään lisään siitä hyvästä, minkä se vaikuttaa
teidän luonteeseenne.
_Crampton_ (nousee ylös ja katsoo tuikeasti häneen). Nuori mies: te
ette ole maksanut minulle kuuden viikon hyyryä.
_Valentine_. En olekkaan.
_Crampton_. Voitteko te sen maksaa?
_Valentine_. En.
_Crampton_ (mielissään voitostaan). Tiesinhän sen. Kuinka pian te
luulette voivanne maksaa minulle veikanne, jos te teette pilkkaa
sairaistanne? (Käy jälleen istumaan.)
_Valentine_. Hyvä herra: eivät kaikki minun sairaani ole kehittäneet
luonnettansa saippualla.
_Crampton_ (tarttuu häntä äkkiä käsivarteen kiinni, kun hän aikoo astua
kaappinsa luo). Sitä pahempi heille! Minäpä sanon teille, te ette
ymmärrä minun luonnettani. Jos tulisin toimeen ilman hampaita, niin
antaisin teidän vetää joka ainoan suustani näyttääkseni teille, mitä
karaistu mies voi kestää. (Hän nyökkää päätään Valentinelle paremmaksi
vakuudeksi ja päästää irti hänen käsivartensa.)
_Valentine_ (väliäpitämättömästi). Ja nyt te haluatte tulla vieläkin
enemmän karaistuksi, vai mitä?
_Crampton_. Niin.
_Valentine_ (astuu kellon luo). Isäntänä te olette minusta jo kylliksi
kova. (Crampton vastaa tähän jonkunlaisella leikillisellä murinalla.
Valentine soittaa kelloa ja sanoo iloisesti, ikäänkuin ohimennen,
odottaessaan palvelustyttöä.) Miksikä te ette koskaan ole mennyt
naimisiin, Mr Crampton? Vaimo ja lapset olisivat tehneet teidän
mielenne pehmeämmäksi.
_Crampton_ (odottamattoman kiivaasti). Mitä hittoa se teitä liikuttaa?
(Palvelija ilmestyy ovelle.)
_Valentine_ (kohteliaasti). Olkaa hyvä ja tuokaa hiukan lämmintä vettä.
(Palvelija poistuu; ja Valentine palaa kaapin luo vähääkään
välittämättä Cramptonin kiivaudesta, ja jatkaa keskustelua valitessaan
sopivat pihdit ja asettaessaan ne valmiiksi suukapulan ja juomalasin
viereen.) Te kysytte, mitä hittoa se minua liikuttaa. Katsokaas, minä
olen itse aikonut mennä naimisiin.
_Crampton_ (pilkallisesti). Tietysti, hyvä herra, tietysti. Kun nuori
mies on hävittänyt varansa viimeistä penniä myöten ja hänen isäntänsä
ottaa kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua hänen kalustonsa
takavarikkoon, niin hän menee naimisiin. Olen tehnyt saman huomion jo
ennenkin. No niin, menkää naimisiin; ja vajotkaa kurjuuteen.
_Valentine_. Ei mutta kuulkaa! Mitä te siitä tiedätte?
_Crampton_. Minä en ole poikamies.
_Valentine_. Onko siis olemassa Mrs Cramptonkin?
_Crampton_ (ähkyy vimmasta). On -- kirottu olkoon hän!
_Valentine_ (väliäpitämätlömästi). Hm! Ehkäpä olette myös isä, samoin
kuin puolisokin, Mr Crampton?
_Crampton_. Kolme lasta.
_Valentine_ (kohteliaasti). Kiroatteko te heidätkin, vai mitä?
_Crampton_ (kateellisesti). Ei, hyvä herra. Lapset ovat yhtä paljon
minun kuin hänenkin. (Palvelija tuo sisään lämmintä vettä kannussa.)
_Valentine_. Kiitos. (Hän ottaa kannun hänen kädestään, ja laskee sen
työkalukaapille, jatkaen puheitaan). Minä tahtoisin mielelläni tutustua
teidän perheeseenne, Mr Crampton. (Palvelija menee ulos; ja Valentine
kaataa hiukan vettä juomalasiin.)
_Crampton_. Ikävä kyllä en voi tutustuttaa teitä perheeseeni. Olen
onnellinen voidessani sanoa, etten tiedä missä he ovat, enkä pidä sillä
väliäkään niin kauan kuin he pysyttelevät erillä minusta. (Valentine
kohauttaa olkapäitään ja nostaa kulmakarvojaan ja pistää pihdit
juomalasiin.) Ei teidän tarvitse lämmittää tuota minun tähteni. En minä
pelkää kylmää terästä. (Valentine kumartuu asettaakseen kuntoon
kaasupumpun ja sylinterin, jotka ovat tuolin vieressä.) Mikä raskas
kapine tuo on?
_Valentine_. Oi, ei mikään. Minä ponnistan vaan siihen jalallani, jotta
minulla vetäessä olisi hiukan tukea. (Crampton näyttää vastoin tahtoaan
hätäiseltä. Valentine nousee pystyyn ja asettaa lasin, jossa pihdit
ovat, niin lähelle, että hän helposti ylettyy siihen, ja puhuu yhä
kiusallisen väliäpitämättömästi.) Te siis neuvotte minua, etten menisi
naimisiin, Mr Crampton? (Hän kumartuu tarttuakseen vääntimeen, jonka
avulla tuolia voi kohottaa ja laskea alemmaksi.)
_Crampton_ (ärtyisästi). Minä neuvoisin teitä, että vetäisitte
hampaani pois, ettekä puhuisi minulle vaimostani. Kiiruhtakaa nyt
hiukan. (Hän tarttuu tuolin käsinojiin ja asettuu valmiiksi.)
_Valentine_ (antaa kätensä levätä vääntimellä ja katsoessaan häneen
sanoo). Minäpä vedän tuon hampaan pois niin ettette tunne vähintäkään
kipua. Lyödäänkö vetoa? Kuinka paljosta?
_Crampton_. Kuuden viikon hyyrystänne, nuori ystäväni. Älkää pitäkö
minua pilkkananne.
_Valentine_ (vääntää voimakkaasti tuolin ylös). Olkoon menneeksi!
Oletteko valmis? (Crampton, jonka sormet tuolin nopeasti kohotessa,
ovat irtaantuneet käsinojista, laskee käsivartensa ristiin rinnalle,
istuu jäykkänä ja valmistuu kaikkein pahimpaan. Valentine laskee äkkiä
alas tuolinselän, jotta se muodostaa tylpän kulman.)
_Crampton_ (tarttuu kiinni käsinojiin, kun tuoli kallistuu taaksepäin).
Varokaa, varokaa, minä olen aivan avuton tällaisessa asen --
_Valentine_ (keskeyttää hänet nopeasti pistäen suukapulan hänen
suuhunsa ja tarttuu kiinni kaasukoneen letkun päähän). Pian te olette
vieläkin avuttomampi. (Hän painaa letkun pään Cramptonin nenän ja suun
yli ja kumartuu hänen rintansa yli pitääkseen kiinni hänen päästään ja
hartioistaan. Crampton päästää epäselvän äänen ja koettaa tavoitella
Valentinea, jonka hän luulee seisovan hänen edessään. Hetken aikaa hän
huitoo käsillään ilmaa, sitten ne laskeutuvat raskaasti alas. Hän on
aivan tunnoton. Valentine heittää liian varhaisella ilon huudolla
letkun syrjään, ottaa nopeasti pihdit vesilasista ja -- esirippu
laskeutuu.)