Suurestikunnioitettava herra Karm!
Tänään on tasan viikko siitä kun sain Teidän kirjeenne. Tiedän
hyvin että Te minun vastaustani odottaessanne ensin olette
tuskaillut, sitten suuttunut, viime päivinä heittäytynyt
välinpitämättömäksi ja nyt haluatte ainoastaan tietää syyn
minun pitkään vaikenemiseeni. Kuinka sen Teille selitän?
Tiedättekö että Katariina Suuri oli oikeuttarakastavainen
Hallitsijatar, joka ei koskaan allekirjoittanut papereita
ollessaan hermostunut -- samallaisessa sieluntilassa olen minäkin
ollut ja sentähden pelkäsin kirjoittavani paljon liikaa. Niin,
suurestikunnioitettava herra Karm, Teidän kirjeenne kummastutti
minua monessa suhteessa, vaikka olinkin varustautunut johonkin
tuollaiseen -- sanokaa eikö se ollut totta että aavistin oikein
Teidän kestämättömän viehätyksenne, jo ensi kirjeessä minä
kyselin kaiken kotimaisen vaikutusta sieluunne ja Te vielä
vertasitte itseänne johonkin Turgenjevin sankariin? mitä kummaa
Te hänestä luulette saavanne? Ei myöskään vertaus Jevgenij
Oneginista kuulu peliin. Tuulenpa että Pushkin paran luuranko
kääntyisi haudassa, jos tietäisi että on ihmisiä, jotka ottavat
malleja Jevgenij Oneginista. Pushkin kirjoitti opettaaksensa
nuorta polvea, jotta eivät erehtyisi kuten sen kirjan sankari.
Mitä varten Te minulle syötätte noita runonsanoja: "En luotu
oo ma onnen teille"... j.n.e.? Vai olenko minä muka menetellyt
kuin Pushkinin Tatjana? Olen täysin vakuutettu Teidän terveestä
sydämmestänne ja päästänne -- sentähden Te myös voitte terveesti
arvostella -- on suuri eroitus ottaa vaimo ylellisyyskapineeksi
tai naida sellainen, joka voipi olla ystävä ja toveri, jakaa
ilot ja surut ja hankkia keinoja aineelliseen elämään -- kas
siinä aarre, jota täytyy hakea päivällä lyhty kädessä, mutta Te
näytte ihailevan vain vieraita aarteita -- oletteko tullut siitä
rikkaammaksi? -- mutta kun vanhuus tulee, niin eihän kukaan
päästä lämmittelemään kotilietensä ääreen... Ja mitä varten Te,
hyvä ihminen, kirjoittelette kaikkia noita sanoja: taloudellinen
asema, toivoton tulevaisuus, lapset, suomenkieli -- itsehän Te
kirjoitatte että minä olen kieltäytynyt olemasta Teidän vaimonne,
miksi siis kirjoittaa kaikkea tuollaista, koska kaiken loppuna
on Teidän sammunut rakkautenne? -- ne ovat kaikki karvaita
pillereitä, jotka kirjeen lopussa olette hiukan sokeroineet.
Suokaa anteeksi, mutta minä en ymmärrä tuollaista tunnetta:
"tänään rakastan, mutta huomenna en", sellainen tunne on kuin
maa, jossa ilmanala alati vaihtuu ja jossa siis ei voi kasvaa
yksikään kasvi. Ja kärsimystä rakastetun olennon vuoksi pidätte
Te vain sairaana mielikuvituksena? Surullista, sangen surullista!
kuten näen, olette Te kokonaan muuttunut ja jos tämä merkitsee
Teidän terveeksitulemistanne, niin parantukaa herrannimessä, ensi
kertaa minä vain kuulen että terveeksi-tuleva ihminen muuttuu
kiveksi?...
Vielä lisään että moisen kirjeen kirjoittamiseen on Teidät
kiihoittanut kauhistus siitä ettette tietänyt minun aikomustani
sekä se lähetystoimi, jonka olette ottanut velvollisuudeksenne
maatanne ja kieltänne palvellaksenne -- Te muka olette se kipuna,
jonka täytyy sytyttää tuli isänmaatovereinne sydämmiin, vieläpä
näyttää hyvää esimerkkiä -- ja se on muka huono esimerkki, jos
naipi ulkomaalaisen, täytyy kehua omaa maata ja omia naisia,
mutta tahtoisinpa tietää, mitä Teidän naisenne ovat tähän asti
tehneet _Teidän_ hyväksenne?
Suokaa anteeksi että tämä kirje käy samaan nuottiin, mutta
minun oli mahdotonta jättää rauhaan Teidän virheellisiä
vertauksianne... Meidän haaveilumme lienevät siis loppuneet,
mutta haluaisin tehdä Teille vielä yhden kysymyksen: missä aiotte
viettää kesänne?
(Sitten seurasi seikkaperäinen kuvaus suuresta tulipalosta, joka
oli sattunut tuossa "rosvokaupungissa".)
Kuutamokävelyt -- ne ovat totisesti olleet ja menneet.
Jääkää hyvästi, olkaa terve ja onnellinen, sitä toivoo
sielustansa Teitä _kunnioittava_
Nirvana Eidmann.
* * * * *