Öjar oli paisunut niin ylpeäksi, ettei hän enää viitsinyt
tervehtiäkkään entistä mestariaan, vaan seisoi selin alasimen
ääressä ja koki korjata Sveagris-rengasta. Mutta hän ei ollut mikään
taitoniekka sepäksi ja hänen täytyi piankin jättää rengas Tolen
käsiin. "Tao myös kaksitoista hyvää miekkaa!" käski hän lyhyeen ja
alkoi sukia Adilsin vaatteita ylleen. Ne olivat kylläkin komeat,
vaikka ne arkusta oli huonoimpina otettukin. Hän vain ei oikein
tiennyt, miten niitä tuli käyttää. Kaatioiden alapäähän oli neulottu
pari lyhyitä sukkia. Kärsimättömänä riipaisi hän sukat pois,
voidakseen kävellä paljain jaloin, kuten oli tottunut. Paremmin ei
käynyt viitan. Sen sisäpuoli oli mitä hienointa kangasta, ja siksi
heittikin hän sen päälleen nurinpäin, sisäpuoli ulos. Niin lämpimästi
ei hän ollut koskaan puettuna, ja hikihelmet otsalla tarttui hän
suureen vesikulhoon juodakseen. Mutta kun hän ahneesti nosti astian
kuiville huulilleen, vetäytyi hänen kurkkunsa kokoon, niin ettei hän
voinut nielaista tippaakaan. Hän yritti kerran toisensa jälkeen,
mutta tuntui, kuin olisivat näkymättömät kätöset kuristaneet häntä
kurkusta. "Suuttuneet vedenhaltijat rankaisevat minua, koska heidän
lähteensä samensin", arveli hän kalveten ja työnsi luotaan kulhon
yhtä janoisena kuin ennenkin.
Toiset sepät kuroivat suutaan ja katsahtelivat happamesti häneen,
vaikkeivät uskaltaneetkaan tehdä ilmipilaa Adilsin suosikista. Ei
Tolekaan puhunut mitään. Hän mietti: "Jos minä paljastan totuuden ja
minua uskotaan, ottaa Adils häneltä hengen. Ja ellei minua uskota,
ottaa hän minun henkeni. Mikäli tunnen Adilsia oikein kuulopuheista,
saattaa hän surmauttaa meidät molemmatkin, jos vihansa siksi yltyy.
Parasta on siis vaijeta."
Ja hän ei puhunut sanaakaan, ei takoessaan, ei levähtäessään
vasaranvartta vasten. Siksi eivät muutkaan virkkaneet hänelle mitään
-- paitsi kerran, ensimäisenä yönä.
Sveagris-rengas loi näet niin voimakasta valoa hänen
sitä korjaellessaan, että hänen kätensä paistoivat aivan
kirkkaanpunaisina. Kun hän nopsasti ja taitavasti oli korjannut
renkaan, ripusti hän sen monien valmiiden tai puolivalmiiden
kultasepäntöiden joukkoon seinänaulalle. Rengas loisti yhä kuin paras
lamppu ikään, ja Tole hypitteli yhä vasaraansa.
Silloin virkkoi muuan kultasepistä: "Kuuleppas nyt, vanha romuseppä!
Adils kulki muinen kaukaisilla, voitokkailla viikinkiretkillä, mutta
hän ei saavuttanut mielestään koskaan tarpeeksi mainetta, vaikka
hän olikin urhokkain soturi, ja peljätty, mahtava kuningas. Kun hän
huomasi nuoruutensa kuluvan ilman, että hän oli vielä hankkinut yhtä
suurta sotamainetta kuin useat hänen esi-isänsä samassa ijässä,
muuttui hänen mielensä murheelliseksi."
"Luulenpa tuosta kuulleeni", vastasi Tole ja nosti hehkuvan raudan
alasimelle.
"Silloin tapahtui sellaista, joka vieläkin saattaa minut vapisemaan,
kun siitä kerron", huudahti seppä. "Vendelissä, päivän matkan
päässä täältä, ovat monet Adilsin esi-isistä ja heimolaisista
saaneet viimeisen leposijansa. Niin loistavia päällikönkypäröitä,
niin upeita aarteita kuin Vendelin maan poveen kätketyt, ei liene
milloinkaan haudattu muuanne pohjoisiin maihin. Eräänä iltana, kun
Adils ratsasti siitä ohi, huomasi hän jotakin kiiltävän muhkeimmasta
sankarihaudasta, ja kun hänen miehensä alkoivat liikuttaa maata,
syntyi siitä sellainen loiste ja kimallus, että he olivat hetkisen
aivan kuin sokaistuina."
Tole unhotti työnsä ja pudotti pihdit kädestään paremmin kuullakseen.
"Kuollut sotija makasi suorana purressaan, aseet vierellään ja
kypärä päässä", jatkoi seppä kertomustaan. "Hänen käsivarttaan
kiersi eläimenpäillä koristettu rengas, ja siitä virtasi loistetta
muihinkin kalleuksiin. Se oli Sveagris. Se oli silloin ollut jo
monta vuotta haudassa ja siellä vähitellen saanut tuon voimakkaan
hohteensa. -- Tämä on pyhä paikka, sanoi Adils, ja svealais-kuningas
ei ole mikään hautojen häpäisijä! Mutta minä selitän tämän hiljaisten
haamujen merkiksi siitä, että he tahtovat antaa Sveagrisin minulle
perintölahjaksi, jotta minä kantaisin sitä todistuksena Skilvingarein
mahtavuudesta. -- Ja niin kiersi hän renkaan käsivarrelleen ja lupasi
voittaa kaikki kuninkaat ainakin rikkaudessa ja kulta-aarteissa. --
Tao nyt ja melua niin paljon kuin tahdot, äijäseni, se ei haittaa
mitään. Mutta ripustahan hyvä mies joku rääsy Sveagrisin peitoksi,
muuten emme voi tuolta paisteelta nukkua."
Tole teki työtä käskettyä ja yötä ja päivää takoi hän sitten
taidokkaasti miekan toisensa jälkeen.