Huolimatta suihkukaivosta, varjoisasta portiikista ja aikaisesta
aamuhetkestä, oli atriumissa sangen lämmin. Kevätauringon säteet olivat
paahtaneet tulikuumaksi valkean marmorin.
Onneksi kasvoi lähellä asuinhuonetta vanha pistaciapuu, jonka laajalle
haarautuneet oksat varjostivat melkoisen alan. Silloin tällöin lehahti
tuulenpuuskakin tämän avonaisen paikan yli.
Siihen käski Cinna asettaa Antean kantotuolin, joka oli koristettu
hyasinteilla ja omenapuun kukilla.
Itse hän istui nuoren puolisonsa viereen, otti käteensä tämän
alabasterinvaalean käden ja kysyi:
"Onko sinun nyt hyvä olla, rakkaani?"
"Erinomaisen hyvä", vastasi hän tuskin kuuluvalla äänellä ja sulki
silmälautansa, kuten uinailuun.
Tuli hiljaisuus. Ainoastaan tuuli suhisi puiden oksissa, auringonsäteet
tunkeutuivat lehtien lävitse ja tanssivat kantotuolin ympärillä,
heinäsirkat sirisivät harmaiden kallioiden välissä.
Hetken perästä aukaisi Antea silmänsä ja "anoi:
"Cajus, onko totta, että tässä seudussa löytyy filosofi, joka parantaa
sairaita?"
"Täällä sanotaan sellaisia miehiä profetöiksi", vastasi Cinna. "Olen
kuullut puhuttavan hänestä ja tahdon mielelläni lähettää häntä
noutamaan. Mutta hän kuuluu olevan viekas loihtija. Sitäpaitsi herjaa
hän tämän maan pyhiä asioita ja uskonoppia. Sentähden on maaherra
tuominnut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet ristiinnaulitaan."
Antea antoi päänsä vaipua alas.
"Tulee vielä aika, joka sinut parantaa", sanoi Cinna, kun hän luki
surua puolisonsa kasvoista.
"Aika on kuoleman, mutta ei elämän palveluksessa", väitti Antea
hitaasti.
Tuli jälleen hiljaisuus.
Kultaiset auringonsäteet loistivat ja kimaltelivat edelleenkin
kantotuolin ympärillä, heinäsirkat lauloivat kovemmin ja kallion
halkeimista ryömi pieniä sisiliskoja, jotka paneutuivat maata kuumalle
kivipaadelle.
Silloin tällöin heitti Cinna silmäyksen Anteaan, ja ainakin tuhannennen
kerran heräsi hänessä se lohdutoin ajatus, että kaikki toivo on turhaa,
että pian ei tuosta rakastetusta olennosta ole enää muuta jälellä, kun
pakeneva varjo ja kourallinen tuhkaa kolumbariossa [hautakomero. Suom.].
Antea näyttikin jo kuolleelta, kun hän tuossa makasi kukkaisvuoteella
pitkin pituuttaan ja suljetuin silmin.
"Minä seuraan sinua!" mumisi Cinna.
Samassa silmänräpäyksessä kuului askelten ääntä. Antea tuli vieläkin
vaaleammaksi. Hänen puoliavoin suunsa imi halukkaasti ilmaa ja rinta
aaltoili läähättävistä hengenvedoista. Tuo marttyyriraukka luuli,
että näkymättömäin olentojen joukko oli taasen tulossa ja ennusti
tuijottavasilmäisten aavekasvojen ilmaantumista.
Mutta Cinna tarttui hänen käteensä ja koetti tyynnyttää häntä.
"Antea", sanoi hän, "älä pelkää! minä kuulen askeleet!"
Hetken perästä hän lisäsi:
"Se on Pontius, joka tulee meitä tervehtimään'"
Tien käänteessä näkyikin maaherra tulevan kahden orjan seuraamana.
Hän oli jo ikäpuoli mies, varustettu pyöreällä puhtaaksi ajetulla
leualla. Huomasi kyllä, että hänen majesteetillinen ryhtinsä oli
teeskenneltyä, vaan väsymyksensä ja huolekkaisuutensa sitä vastoin
todellista.
"Terve sinulle, jalo Cinna ja sinulle, jumalallinen Antea!" sanoi hän,
astuessaan pistaciapuun varjoon. "Merkillisen kuuma päivä niin kylmän
yön perästä! Tuottakoon se teille molemmille onnea, ja alkakoon Antean
terveys myöskin kukoistaa uudelleen, kuten nuo hyasintit ja omenapuun
kukat, jotka koristavat kantotuolia!"
"Terve myöskin sinulle, Pontius!" vastasi Cinna. "Tervetuloa!"
Maaherra istui kallion kappaleelle, katseli tuota nuorta vaimoa,
rypisti sitte kulmakarvojaan sekä lausui:
"Yksinäisyys synnyttää sairautta ja ikävystymistä, kun sitävastoin
ihmisvilinässä ei ole sijaa aiheettomalle pelolle. Myöskin tahdon minä
antaa teille neuvon. Täällä ei löydy mitään leikkejä eikä arenaa; jos
tänne esim. cirkus rakennettaisiin, repisivät fanatikot sen alas jo
seuraavana päivänä. Täällä ei kuule koskaan mitään muuta sanaa kuin
'laki' ja 'laki'; se asettuu kaikkea vastaan. Monta vertaa mieluummin
asuisin Skytiassa kuin tästä maassa."
"Mitä sinä aioit sanoa, Pilatus?"
"Se on totta, minä poikkesin aineestani. Huoleni ovat siihen syynä.
Minähän sanoin, että kansanvilinässä ei ole tilaa aiheettomalle
pelolle. Juuri tänään voitte te saada nähdä oikean näytelmän.
Jerusalemissa saadaan olla vähään tyytyväisiä. Erittäinkin pitäisi
meidän asettaa niin, että Antea puolenpäivän aikana saapuisi
kansanjoukkoon. Tänään on kolme miestä kuoleva ristillä. Jotakin on
aina parempi kuin ei mitään. Ja sitäpaitsi kokoontuvat pääsiäisen
johdosta kaupunkiin kummallisimmat ryysymekot maan kaikilta kulmilta.
Te voitte siten kaikessa mukavuudessa katsella kansaa. Minä annan
käskyn, että teille annetaan hyvä paikka aivan ristin äärellä. Minä
toivon, että ne kuolemaantuomitut käyvät miehukkaasti kuolemaan. Yksi
niistä — merkillinen ihminen — nimittää itseänsä Jumalan pojaksi. Hän
on lempeä kuin kyyhkynen. Vilpittömästi sanoen, ei hän ole tehnyt
mitään, joka kuolemanrangaistuksen ansaitsisi."
"Ja kumminkin olet sinä tuominnut hänet ristinkuolemaan?"
"Minulle oli tärkeätä välttää mieliharmia sekä olla liikuttamatta
tuota surisevaa ampiaispesää temppelissä. He jo muutenkin lähettävät
tarpeeksi paljo valituksia Roomaan minun päälleni. Eihän tässä
sitäpaitsi ole kysymystä kestään Rooman kansalaisesta, vai kuinka?"
"Se ei lievitä tuomitun kärsimyksiä."
Maaherra vaikeni. Hetken perästä alkoi hän puhua ikäänkuin omissa
ajatuksissaan:
"Löytyy muuan asia, jota minä en voi kärsiä. Se on liioittelu. Jos
vaan joku lausuukin sen sanan minun läsnäollessani, menetän minä
koko päiväksi hyvän tuuleni. Viisaus käskee nimittäin minun käymään
kultaista keskitietä. Ja varsinkin täytyy tässä maassa olojen pakosta
niin tehdä, enemmän kuin missään muussa paikassa maan päällä. Voi,
kuinka kaikki täällä on minulle kiusallista! En löydä missään
tasapainoa tai rauhaa, en kansassa enkä luonnossa. Niin esimerkiksi
on meillä nyt kevät. Entä sitte? Yöt ovat kylmät ja päivät niin
kuumat, että kivet polttavat jalkojen alla. Nytkin on vielä pitkältä
puolipäivään ja on jo kuitenkin niin kuuma. Mitä taasen ihmisiin
tulee, on parasta olla mitään puhumatta. Minä oleskelen täällä, koska
olen siihen pakotettu... Jaa, mutta eihän ollutkaan kysymys siitä.
Taasen olen poikennut asiasta... Siis menkää katsomaan mestausta! Olen
varma siitä, että tuo natsarealainen menee miehukkaasti kuolemaan.
Minä annoin ruoskia häntä, sillä luulin siten pelastavan! hänet
kuolemanrangaistuksesta. En ole julma... Kun häntä lyötiin, oli
hän kärsivällinen kuin lammas sekä siunasi vain kansaa. Kun hänen
verensä vuoti, kohotti hän silmänsä taivasta kohden ja rukoili. Hän
on merkillisin ihminen, mitä minä olen milloinkaan nähnyt... Siitä
hetkestä saakka ei puolisoni ole suonut minulle yhtään rauhaa, vaan
kertaa alinomaa: 'Anna sen onnettoman elää!'... Sitähän minä itsekin
kaikkein mieluummin tahtoisin. Kaksi kertaa astuin ulos tuomiosalista
ja puhuin noille raivoaville papeille ja tuolle katalalle joukolle.
Mutta turhaan! Päät taaksepäin taivutettuina ja suu ammollaan aina
korviin saakka kirkuivat he niinkuin yhdestä suusta: 'Ristiinnaulitse
hänet!'"
"Ja sinä annoit myöden?" kysyi Cinna.
"Muussa tapauksessa olisi tullut kapina kaupungissa, ja minähän olen
täällä juuri ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyi tehdä velvollisuuteni.
En pidä liioittelusta. Sitäpaitsi olen hirveästi väsynyt... Jos minä
olen päättänyt jonkun asian, niin uhraan ilman harkitsematta yhden
ihmisen elämän kaikkein hyväksi; mieluummin vielä teen sen tässä
tapauksessa, sentähden että tuo natsarealainen on sangen vähäpätöinen
henkilö, josta ei kukaan mitään välitä. Se on paha hänelle itselle,
ettei hän ole roomalainen."
"Aurinko ei valaise ainoassaan Rooman yli", lausui Antea.
"Jumalallinen Antea", vastasi maaherra, "minä voisin vastata sinulle,
että aurinko paistaa maan päälle ainoastaan Rooman valtakunnan tähden,
ja sentähden pitää kaikki uhrata sen hyväksi. Nyt on asianlaita siten,
että kapinannostajat saattavat valtakunnan vaaraan... Mutta ennen
kaikkia pyydän, ett et koettaisi yrittää minua tuomiota peruuttamaan.
Cinna voi vakuuttaa, ett'ei se käy päinsä. Kun tuomio on langetettu,
saattaa ainoastaan Caesari sen peruuttaa. Niin muodoin en minä
voisikaan sitä tehdä, jos tahtoisinkin. Eikö totta, Cinna?"
"Täydellisesti totta."
Tämä puhe oli nähtävästi tehnyt kiusallisen vaikutuksen Anteaan,
sillä hän sanoi ikäänkuin itseksensä: "Siis voi joutua kärsimään ja
kuolemaan, vaikka olisi kuinkakin syytön?"
"Ei löydy ketään syytöntä", väitti Pontius Pilatus. "Totta kyllä
on, ett'ei tämä natsarealainen ole tehnyt mitään rikosta; sentähden
olenkin minä maaherrana pessyt käteni. Mutta ihmisenä hyljään minä
hänen oppinsa. Tahallani puhelin oikein kauan hänen kanssansa. Tahdoin
tulla selville hänestä ja sain sen vakuutuksen, että hän opettaa
semmoista oppia, josta ei ennen ole kuultu puhuttavankaan... Jaa, se
on sangen vaikeata ymmärtää. Elämän täällä maailmassa pitää perustaa
järjelle. Hyve on välttämätöin. Kuka sitä voisi vastaan väittää? En
minä suinkaan. Itse stoalaiset määräävät, että pitää tyynesti kohdella
toisin ajattelevia. Mutta eivät he vaadi, että pitäisi luopua kaikista,
koko omaisuudestansa, vieläpä jokapäiväisestä leivästäänkin. Kuule
nyt, Cinna, sinä, joka olet ymmärtäväinen mies: mitä sinä ajattelisit
minusta, jos minä ilman pienintäkään syytä antaisin tämän huvilan,
jossa te asutte, noille ryysymekoille, jotka päivää paistattaen lojuvat
Jaffa-portilla? Semmoista juuri natsarealainen vaatii... Hän sanoo
myöskin, että pitää yhtälailla rakastaa kaikkia ihmisiä: hebrealaisia,
roomalaisia, egyptiläisiä, afrikalaisia j.n.e.... Se oli minusta
liikaa... Toiselta puolen taas, kun oli kysymys hänen omasta elämästään
tai kuolemastaan, käyttäytyi hän niinkuin ei asia olisi lainkaan häntä
koskenut. Hän opetti ja rukoili. Ei suinkaan ole minun velvollisuuteni
pelastaa semmoista, joka ei itsestänsä välitä. Se, joka ei voi pitää
itseänsä aisoissa, osottaa, että häneltä puuttuu ymmärrystä. Siinä on
jo tarpeeksi, että hän kutsuu itseään Jumalan pojaksi. Mutta myöskin
hän järkyttelee yhteiskunnan perusteita ja siten vahingoittaa ihmisiä.
Itsestänsä ajatelkoon hän mitä tahtoo, mutta yhteiskunnan perustuksia
ei hän saa järkytellä... Yksityisenä miehenä vastustan minä siis hänen
oppiansa. Minä en kyllä usko jumaliin, mutta se ei mitään tee. Minä
olen sitä mieltä ja vakuutusta, että uskonto on jotain välttämättömän
tarpeellista, varsinkin ohjaksiksi kansanjoukoille. Hevoset täytyy
valjastaa vaunujen eteen, vieläpä hyvin valjastaa... Muutoin ei
natsarealaisen pitäisi kai paljokaan kuolemaa peljätä, sillä hän sanoo
nousevansa ylös kuolleista."
Cinna ja Antea vaihtoivat silmäyksen, joka oli täynnä ihmetystä, ja
huudahtivat:
"Nouseeko hän kuolleista?"
"Kolmen päivän kuluessa, ei enemmän eikä vähemmän. Niin ainakin
väittävät hänen opetuslapsensa. Minä unhotin häneltä itseltä kysyä
siitä... Kuitenkaan ei semmoinen puhe suuria merkitse, koskapa kuolema
päästää kaikista lupauksista. Myöskään ei hän mitään kadota siinäkään
tapauksessa, ett'ei hän nousisikaan ylös, sillä hänen oppinsa mukaan
alkaa todellinen onni ja ijankaikkinen elämä vasta kuoleman jälkeen.
Siitä puhuu hän täydellä vakuutuksella. Hänen Hadeksessaan mahtaa
olla valoisampi kuin maan päällä, ja se, joka täällä eniten kärsii,
pääsee varmimmin sinne. Siihen ei tarvitse muuta tehdä kuin rakastaa,
rakastaa, alituisesti vain rakastaa."
"Ihmeellinen oppi!" virkkoi Antea.
"Ja joukko kirkui: 'Ristiinnaulitse hänet!'" kysyi Cinna.
"Se ei minua suinkaan ihmetytä. Tämän kansan sielu on vihalla täytetty.
Ja mikä muu kuin viha saattaisikaan pyytää ristiä silloin kun rakkaus
on tarjolla."
Antea pyyhkäsi otsaansa kuihtuneella kädellänsä ja lausui:
"Ja hän on varma siitä, että voidaan elää ja olla onnellinen kuoleman
jälkeen?"
"Juuri sentähden ei hän pelkää ristiä eikä kuolemaa."
"Miten ihanaa se olisi, Cajus!"
Hetken kuluttua kysäsi Antea taasen:
"Mutta kuinka hän sen tietää?"
Maaherra kohautti olkapäitänsä ja vastasi:
"Hän sanoo saaneensa sen tietää kaikkein ihmisten Isältä, joka
on juutalaisille sama, mitä Jupiter on meille, kuitenkin sillä
eroituksella, että hän, natsarealaisen mukaan, on ainoa Jumala ja
laupias."
"Kuinka ihanaa se olisi, Cajus!" kertasi sairas.
Cinna aukasi huulensa, ikäänkuin aikomuksessa jotain sanoa, mutta
vaikeni ja niin pysähtyi keskustelu.
Pontius Pilatus mietiskeli varmaankin natsarealaisen oppia, sillä hän
puisteli päätään ja kohautteli olkapäitänsä.
Vihdoin hän nousi ylös sanoakseen jäähyväiset.
Äkkiä virkkoi Antea:
"Cajus, menkäämme katsomaan natsarealaista!"
"Sitte täytyy teidän kiiruhtaa", sanoi Pilatus, "sillä teloituskulkue
lähtee heti liikkeelle."