Päivä päivältä tuli Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys yhä
sydämmellisemmäksi. Usein he kävivät toistensa luona, jakoivat leipänsä
ja vaihtoivat ajatuksiansa.
Vaikka Cinna olikin paljo elämästä kokenut ja sitäpaitsi sairasti
liikanautinnon aiheuttamaa väsymystä, oli hän kuitenkin siksi nuori,
että maailmalla vielä varastossaan löytyi jotain hänelle tähän asti
tuntematointa hurmausta.
Tämän hurmauksen löysi hän Timonin ainoassa lapsessa, Anteassa.
Se arvo, jota Antea Aleksandriassa nautti, ei ollut suinkaan vähempi
sitä suosiota, jota hänen isälleen osotettiin; jalot roomalaiset,
jotka seurustelivat Timonin talossa, häntä kunnioittivat, samoin
kreikkalaisetkin ja Serapeumin filosofit sekä koko kansa.
Timon ei pitänyt häntä gyneceumiin [naisten huone. Muinaiskreikkalaisen
talon sisin osa, jossa naiset asuivat. Suom.] suljettuna, kuten yleensä
oli tapa naisten suhteen; päinvastoin koetti hän häntä tutustuttaa
kaikkeen siihen, mitä itsekin tiesi.
Tuskin oli Antea lapsuuden ijän taaksensa jättänyt, kun isä oli antanut
hänen lukea kreikkalaisia kirjoja, jopa latinan ja hebreankin kielisiä
teoksia, sillä, ihmeteltävällä muistilla varustettuna, oli tuo nuori
tyttö, joka oli kasvatettu kosmopoliittisessa Aleksandriassa, saanut
tilaisuuden oppia kaikkia näitä erilaisia kieliä.
Hän vaihtoi ajatuksia isänsä kanssa, kuten toveri, otti osaa
keskusteluihin Timonin huoneessa pidetyissä symposioissa [pidoissa], ja
usein onnistui hänen yksinään, niinkuin Ariadnen muinoin, löytää oikea
suunta noissa vaikeain kysymysten labyrinteissä sekä johtaa toiset
perässään. Itse isänsä tapasi semmoisesta hämmästyä ja kunnioitti
tytärtään suuresti.
Oli kun jotain lumouksellista, salaperäistä, melkein pyhää Antean
ympärillä. Hänellä oli profeetallisia unia ja hän näki näkyjä, jotka
olivat salatut toisten kuolevaisten epäpyhiltä silmäyksiltä.
Tuo vanha filosofi rakasti tytärtänsä niinkuin omaa sieluansa, sitä
enempi vielä siitä syystä, että hän pelkäsi menettävänsä hänet. Antea
väitti nimittäin, että hänelle toisinaan näyttäytyi unessa vihollinen
olento kummallisessa valonliekissä, mutta hän ei voinut sanoa,
ennustiko se hänelle elämää vaiko kuolemaa.
Tähän asti oli ainoastaan rakkaus häntä ympäröinyt.
Ne egyptiläiset, jotka kävivät Timonin huoneessa, nimittivät häntä
lotuskukaksi, varmaankin sentähden, että sille kukalle Niilin rannoilla
osotettiin jumalallista kunnioitusta, sekä varmaan myöskin sentähden,
että se, joka kerran oli Anteaa katsellut, hänen tähtensä unhotti koko
muun maailman.
Hän oli yhtä kaunis kuin viisaskin. Egyptin aurinko ei ollut hänen
ihoansa ruskottanut. Aamuruskon kultaiset säteet näyttivät kokoontuneen
häneen, kuten läpinäkyvään helmisimpukkaan. Silmillänsä oli Niilin
azuuriväri [taivaansini. Suom.], ja silmäys niistä näytti tulevan
samasta salaperäisestä lähteestä, josta tuon salaperäisen joen vesikin
virtasi.
Kun Cinna tuli kotiin sen jälkeen kun hän ensi kerran oli nähnyt
Antean ja kuullut hänen puhuvan, tunsi hän halua pystyttää tälle
alttari asuntonsa atriumiin [katettu pylväskäytävä muinaisroomalaisessa
asunnossa; siitä mentiin muihin huoneisiin. Suom.] sekä uhrata sillä
valkeita kyyhkysiä.
Elämässään oli hän tavannut tuhansia naisia, alkaen äärimmäisen pohjan
nuorista tyttäristä, joiden tukka on kypsyneen tähkän värinen, aina
mustiin, jähmettyneen laavan värisiin numidiattariin saakka. Mutta hän
ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaisia kasvoja, sellaista sielua. Ja
jota enemmän hän katseli häntä, kuunteli hänen sanojansa ja tunkeutui
hänen henkensä syvyyteen, sitä suuremmaksi tuli hänen ihmetyksensä.
Toisinaan luuli hän, ettei Antea muka olisikaan Timonin tytär, vaan
taivaan lapsi, puoliksi ihminen, puoliksi jumalatar.
Pian rakastui Cinna Anteaan.
Hänen rakkautensa oli syvää ja voittamatointa, aivan erilaista kuin
hänen muinaiset tunteensa, samaten kun Anteakin oli erilainen toisia
naisia.
Hän tahtoi omata Antean yksinomaan vain sitävarten, että, saisi
jumaloida häntä, ja sen oikeuden saavuttaakseen oli hän valmis antamaan
sydänverensä. Mieluummin köyhänä Antean kanssa kuin Caesarina ilman
häntä!
Kuten pyörre meressä vastustamattomalla voimalla tempaa mukaansa
kaiken, mikä tulee sen kierroksen ulottuville, samoin otti rakkaus
valtoihinsa Cinnan sielun, sydämen ja ajatukset, hänen yönsä ja
päivänsä, koko hänen elämänsä.
Myöskin Antea tunsi rakkauden suloa.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoivat hänen ystävänsä.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoi hän itsellensä hääpäivänänsä, kun tuon
nuoren neidon jumalalliset huulet olivat lausuneet vihkimäsanat:
"Missä sinä Cajus olet, siellä tahdon minä Caja olla."
Silloin tuntui Cinnasta, että hänen onnensa oli kuten meri, ääretön,
rajaton.