He vierivät verkalleen, laahustavat iankaikkisuuteen askelin ajassa
mittaelluin, kuvaelmakulkueissa, haudasta kirkkoon, kirkosta hautaan,
lakkaamatta, maan äärillä kaikilla, kuin maapallon ympäri pyörivä
ainainen rukouspyörä.
Kuolinhurstiin tai katumuskaapuun tai hääpurppuraan ylenpalttiseen
piiloittavat he ruumiinsa ruoskitun, selkänsä synnintaakasta
kumartuneen ja vatsakupunsa kapinallisen, liiankin usein kielletyn
hedelmän hyvinvointia kavaltavaisen, ja hiippaan ja huntuun päänsä,
tonsuurin syömän sisältä ja ulkoa.
He messuavat kuoleman kunniaa ja kärsimyksen, kantavat rinnoillaan
ristejä ja käsissään vapisevissa vihkivesikulhoja, vahakynttiläin
kelmeiden tuikkuja lepattavia, ja heidän edessään vankkojen
juhtien vetäminä vyöryvät juhlavankkurit kukkurallaan pyhää kamaa,
ihmeitätekevää luuta ja ristinpuuta, vuossatain liepeisiin tarttuneen
taikauskon tomua, rikkonaisia neniä, katkonaisia sormia ja varpaita
ihmislasten ikivanhasta nukkekaapista.
Kulkuein, kelloin ja polvien notkistuksin he vierivät, ja ruhtinaat ja
ruhtinattaret, valta ja voima, kauneus ja ilo, elämän vastapuhjenneet
aurinkoterät vaipuvat maantien tomuun heidän edessään, painavat päänsä
kuin kypsä tähkä, suutelevat rakkain huulin romukaappien myrkyllistä
likaa ja tuijottavat huikaistunein silmin katakombien kelmeihin
vahatuikkuihin.
— Te väärät profeetat mielettömät, miksi tämä elinvoimain nuorten uhri,
tämä valesuitsutus kuolemalle kaikkisyöjälle?
— _Sanctus, Sanctus!_ Uskon mysteriaa se on. Me paimennamme
sieluja ahtaan portin kautta autuuteen, suitsutamme haudan halki
haudantakaiselle, kuoleman kautta kuolemattomalle. Katoomattoman
vertauskuvaa on kaikki katoovainen.
_Gloria in excelsis Deo!_