He raatelevat kuin käärme ruohikossa, loikkaavat saaliinsa niskaan kuin
viidakon tiikeri ja hyppäävät hula-hula-hyppyä päänahkavoittojensa
ympärillä.
Heidän hiuksensa on sinistä villaa, heidän hipiänsä piinkarvaista
pihkaa, joka ei paljasta mustelmiensa salaisuutta mustelmamarjoin,
punaista kuparia, jonka peittoon verinaarmujen puna-uomat uppoavat kuin
erämaan hiekkaan.
He ovat huroneja, villejä, hottentotteja, battoja, betelinpurijoita
pakanallisia, upasnuolien ja puhallusputkien urhoja, maan rintojen
kookosmaitoa lypsävillä takamailla, ulkopuolla kulttuuria vanteiden,
seppelvyöhyillä kukkivan, kuihtuvan alkuyön.
Töyhdöin ja sulin, puikoin ja renkain, kilikalipurkein ja surongein
somistettuina laulavat he ukulele-lauluja hau-puun alla, lyövät
tam-tam-rumpua ja tum-tumming-kitaraa, uhoten ilmaan helteiseen hikeä
ja kiimaa, ulvoen taivaalle ihmisyyden ihmissyöjävaistoja iankaikkisia.
— Te luonnonlapset tajuttomat, miksi tämä verensuitsutus julma?
— Se on tabu, se on elämän sauhu, maan kookosrintojen tahto! Veri on
mahlaa maailman ja vainajahenkien mannaa!