Paljon vaikeammassa tehtävässä kuin maailmanvaltakunnan järjestysmuodon
uusimisessa ja maailmankaupungin kaunistamisessa Augustus myöskin
koet teli voimiansa: hän tahtoi perin pohjin uudistaa myöskin
kansansa sekä ruumiillisesti että henkisesti. _Vanhan roomalaishengen
uudestiluominen_ on, voi sanoa, koko hänen nelikymmennelivuotisen
hallituskautensa kannattava aate. Tällaisen sisäisen uudistumisen
avulla Rooman kansan piti tulla kyllin arvokkaaksi säilyttämään
maailmaahallitseva asemansa ja tekemään se kirouksen sijasta
siunaukseksi toisille kansoille. Sen ajan suurimmat runoilijat ja
proosakirjailijat, kuten Vergilius, Horatius ja Livius, ovat ihastunein
sanoin ilmaisseet tämän ajatuksen.
Augustus koetti ratkaista suurisuuntaisen tehtävänsä palauttamalla
entiselleen kaiken terveen yhteiskuntaelämän perustan: perhe-elämän
ja kodin. Roomalainen perheenäiti ei ollut enää kodin vahva turva.
Aikana, joka oli rikas uusista vaikutelmista, hän tunsi kodin pikku
maailman liian ahtaaksi. Hän tahtoi ulos, hän tahtoi huvitella
ja häntä alkoi kiinnostaa kaunokirjallisuus ja taide. Eikähän
siinä pahaa olekaan; mutta harvoin vain hänen huvin- ja itsensä
viljelyn-tarpeensa kykeni pysähtymään terveen parahultaiseen. Yhtyvä
loisto ja nautinnonhimo olivat turmelleet naiset kuten miehetkin.
Tosin roomalainen vallasnainen liikkuessaan ulkona seuraelämässä
tuli iloisemmaksi ja hänen kanssaan oli hauskempi seurustella; hänen
vanhanaikainen töykeytensä alkoi hänestä hävitä. Mutta samalla kuin
hän alkoi tinkiä peritystä ylpeydestään, kunniallisuus liiankin usein
seurasi mukana. Vielä voimakkaammin kuin roomalaisten kirjailijain
valitukset kansalaistensa kevytmielisestä elämästä kuolevan tasavallan
aikoina, todistaa sitä se, että esimerkit muinaisesta aviollisesta
uskollisuudesta, kuten Brutuksen puoliso Porcia, Augustuksen sisar
Octavia, ja hänen vaimonsa Livia, mainitaan _harvinaisuuksina_.
Propertius kysyy eräässä runossaan,
Miksikö lemmestään tytöt vaativat niin hyvän hinnan?
Perheet itkevät: voi, rakkaushan varat vie!
Tuikipa selvä on syy, miks tuhlaillaan varat moiseen:
loistohon, turhuuteen tie kovin auki nyt on.
Intian kaivokset nepä kultaa tuottavat koolta,
Persianlahti se taas simpukanhelmiä suo,
Tyros, Kadmoksen[94] koti purppuratansa, araabi
ryytejä kauppaa tässä, öljyä tuoksuavaa.
Neidot kaunoimmatkin taivutat näill' asehilla,
Penelopeiankin saisi ne horjumahan.
Laillinen vaimokin vain korut tuhlarin ottavi vastaan,
voitonmerkkejä hän kantavi pöyhkänä pää.
Hinnan-pyytäjä ynnä sen maksaja yht' ovat julkeet;
kulta kun vain kilisee, taipuvi empijäkin.
Kun näkee tällaista, runoilija arvelee, myötätunto herää sitä itämaista
tapaa kohtaan, että lesket kilvan koettavat saada seurata kuollutta
miestänsä roviolle.
Ensiksi ehtivi ken, rovioon hän heittäytyypi,
huulin raukenevin miestään suutelemaan.
Täällä sä vaimoos et voi luottaa, ei ole täällä
Euadneit', ole ei Penelopeiojakaan.
Kuullos, syntymämaa — josp' oisin tietäjä väärä! —:
Rooma on rikkauteen kaatuva, korskeuteen.
Totta ma haastan, mut mua uskota ei. Kuka uskoi
Kassandraankaan: 'eess' on tuho Ilionin'?
Sille hän yksistään ties Pariksen luottavan turman,
Troiaa raastamahan hiipivän puuhevosen.
Perhe-elämän perusta oli järkytetty. Roomatar jätti taloustoimet
orjattarilleen ja lasten kasvatuksen orjien huoleksi. Kun kodista oli
näin tullut todellisen kodin irvikuva, ei ole ihmettelemistä, että yhä
harvemmilla oli rohkeutta antautua avioliiton tällaisissa olosuhteissa
sangen tarkoituksettomaan vankeuteen. Kuinka paljon ihanampaa olikaan
olla huoletonna kaikista taloushuolista, täydellisesti määrätä
itsestään ja olla kaikin tavoin perillisiksi haluavien sukulaisten ja
ystävien kunnioittamana ja hemmoittelemana! Aviollisia siteitä alettiin
yhä enemmän pitää tilapäisinä suhteina, jotka yhtä kevytmielisesti
purettiin kuin solmituinkin. Tulipa avioero oikeaksi urheiluksi
roomalaisille. Sulla ja Pompeius olivat esim. viisi kertaa naimisissa,
Iulius Cæsar ja Antonius neljä kertaa. Augustuksen aikana puhuttiin
muutamasta naisesta, joka viiden vuoden aikana oli ollut kahdeksan
kertaa naimisissa ja eräästä toisesta, joka ennätti olla 23 kertaa
avioliitossa ja oli viimeisen miehensä 21:nen vaimo. Ja tuskin
miespolvea myöhemmin Seneca sanoo, että muutamat naiset eivät laskeneet
vuosilukuja kuten ennen Rooman konsulien, vaan miestensä mukaan.
* * * * *
Puhuimme äsken sukulaisten ja tuttujen häärimisestä, jotka toivoivat
saavansa periä varakkaita poikamiehiä. Perinnönmetsästys oli
silloiselle Roomalle luonteenomainen ilmiö. Siitä kehittyi oikea
taide, jota harjoitettiin sääntöjen mukaan täysin järjestelmällisesti.
Horatius on kohdistanut muutaman murhaavimmista satiireistaan
erikoisesti tätä pahetta kohtaan. Runo on ivamukailu Odysseuksen
käynnistä manalassa kysymässä neuvoa tietäjä Teiresiaalta
kotimatkallaan rakkaaseen Ithakaan. Runoilija keksii hänen suuhunsa
hullunkurisen hauskan tiedustelun: »Mutta kun nyt tulen kotiin köyhänä
ja typötyhjänä, kuinka minun tulisi silloin käyttäytyä päästäkseni
jälleen elämisen alkuun? Itsehän parhaiten tiedät, kuinka asiat siellä
kotona nyt ovat:
Oi todenhaastaja, maalleni saapuin
köyhä ja tyhjä mä oon, kuten ennustit; kosijathan
aitat on ryöstänehet sekä karjan. Köyhä ken ompi,
synty ja kuntokin sen mitätöntä on kuin meriheinä.
Teiresias lohduttaa häntä neuvoen: »Rupea perinnönmetsästäjäksi!» Hän
selvittelee kehoitustaan tarkemmin näin:
Puutteen-kammosi kun teit tiettäväkö peittelemättä,
niin nyt kuullos, kuin tulet rikkaaks'. Paistetut rastaat
tai hyvät herkkusi muut ukon luokse lennätä, joll' on
kultaa kiiltelevää, pane oivia myöt' omenoita
tai niitä tuottanut vain maakartanos lie parahinta;
haltijat syrjäyttäin esiuhriks hälle ne anna!
Vaikka hän ois valapatto ja alhaissynty ja konna,
veljensä surmannut tahi karkuriorja, sä mielin
käyskele vain ukon kanssa, jos seuraks hän sua pyytää.
Niin, tämä neuvoni on: ovelasti vain ukot saata
sulle säätämähän tavaransa! Muutamat näistä
koukkusi jos älyäiskin, vain tä'yn puhtahaks söisi,
niin älä harmistuin jätä toivoas, onkeas hylkää!
Juttu jos käymäss' on käräjiss', iso taikkapa pieni,
jos rikas, lapseton äijä on röyhkeyttään tekosyystä
haastanut oikeuteen etevämpäns', auta sa häntä,
vaikka hän vääräss' ois, vaikk' arvokkaamp' olis toinen.
Jos pohatalla on vain yks laillinen poika, ja tää on
sairaalloinen, niin epäluulojen välttämiseksi
ällös häärikö kuin perehettömän kärkkyjät, vaan sa
hiipiös suosiohon varovasti! Näin varamieheks
pääset säädökseen: pojan tuoni jos kaatavi kesken,
niin perit puolestaan; ylen harvoin toivo se pettää.
* * * * *
Augustuksen parannuskeinoja voitollepääsevää nautinnonhalua ja siitä
johtuvaa yhteiskunnallista hajoamistilaa vastaan olivat etusijassa
loiston ja ylellisyyden kiellot sekä erikoiset avioliittolait. Hän
tahtoi tehdä yläluokasta rotubiologisesti valioyhteiskuntaluokan,
joka voisi hoitaa valtion korkeimpia virkoja. Estääkseen tämän
yhteiskuntaluokan kuolemasta poikamiesten suhteettomasti suurenevan
luvun takia, hän määräsi annettavaksi avioliittopalkintoja erikoisesti
lapsirikkaille perheille. Mutta vanhoja poikamiehiä ja ikäneitoja
hän kohteli tylysti. Heitä ei kutsuttu valtion järjestämiin juhliin
ja näytäntöihin. Tämä oli varmasti hyvin kova rangaistus silloiselle
roomalaiselle. Mutta ken oli siinä määrin itsekäs, ettei tahtonut
kokea mitään harmia valtion edun vuoksi, häntä ei tarvinnut
valtionkaan huvittaa, lainsäätäjä arveli. — Sen lisäksi Augustus
rajoitti naimattomien perintöoikeutta ja antoi naineille jonkinlaisen
etuoikeuden valtion virkojen saamiseen.
Pelastaaksensa yläluokan sopimattoman rotusekoituksen taholta
uhkaavalta rappeutumiselta hän kielsi yhä yleisemmiksi tulleet
avioliitot kevytmielisten orjattarien kanssa, jotka oli vapautettu
siksi, että voitiin mennä heidän kanssansa naimisiin. Kielto koski
kuitenkin ainoastaan senaattoreja ja heidän jälkeläisiään. »Ei kukaan
niistä miehistä», Ferrero sanoo, »joiden tuli senaatissa edustaa
Rooman valtaa tahi joiden tuli hallita maakuntia tai olla legioonain
päällikkönä, kukaan heistä ei saanut olla kevytkenkäisen syyrialaisen
tanssijattaren tai kauniin juutalaisen orjattaren jälkeläinen. Heidän
äitiensä piti olla aitoja roomalaisia perheenäitejä, vapaasukuisia ja
latinalaista heimoa, jotta latinalaiset perinnäistavat näissä suvuissa
säilyisivät puhtaina.»
Mutta kokeet lainsäädännöllä parantaa moraalia eivät saaneet
suuriakaan aikaan; ne olivat kansalle erittäin vastenmielisiä. Niin
hyvin kansankokous kuin teatterien ja sirkuksen väkijoukot ahdistivat
Augustusta niin voimakkaasti, että hänen täytyi lieventää määräyksiä
kerta kerran perästä. Hänen ei onnistunut estää vanhoja, ylhäisiä
sukuja kuolemasta sukupuuttoon. Ne tulivat sen sijaan korvatuiksi
provinsseista alituisesti virtaavalla uudella verellä. Rooman elämä
pysyi pääpiirteissään entisellään huolimatta Augustuksen yhteiskuntaa
uudistavista laeista. Viktor Rydberg sanoo: »Luissaan ja ytimissään hän
ja hänen ympäristönsä vakavat miehet lienevät tunteneet Horatiuksen
ennustuksen todenperäisyyden:
»Tuo aikain virta turmion saastaa vain;
ja vanhemmat, jo polvea huonompaa,
loi meidät vielä kurjemmiksi,
synnyttäjiks suvun paheisemman.»
Keisarin tapainpuhdistusinnosta puuttui suunnattoman paljon tärkeämpi
tekijä kuin kaikki lait: valtaistuimella olevan osoittama hyvä
esimerkki. »Me emme tarvitse niinkään paljon», Plinius nuorempi sanoo,
»hallitsijan _käskyjä_ kuin hänen _esimerkkiään_». Mutta Augustus ei
ollut suinkaan mallikelpoinen aviomies. Pääkaupungin häväistysjutuilla
oli paljon kertomista hänen eroottisista hairahduksistaan.
* * * * *
Mitä taas tulee Augustuksen taisteluun yltyvää ylellisyyttä vastaan,
voidaan ainakin _yhteen_ ylellisyystavaraan nähden todeta, että
taistelu ei johtanut toivottuun tulokseen: Rooman naisten silkinkulutus
ei osoita vähäisintäkään laskun oiretta, pikemmin päinvastoin. Kaikki
muinaisajan yksinkertaisten tapojen kannattajat panivat jyrisevän
vastalauseensa uutta, puolittain läpinäkyvää kangasta vastaan,
joka salli ruumiinmuotojen esiintyä liian selvästi, vieläpä, kuten
sanontatapa kuului, »soi naisille mahdollisuuden esiintyä julkisesti
alastomina». Siveyssaarnaajat nimittivät sentähden silkkimuotia
säädyttömäksi ja häpeälliseksi. Mutta herkullisen aistikas kangas
syrjäytti kaikissa tapauksissa yhä enemmän ja enemmän säädyllisemmän,
siveyttä edistävän villakankaan.