Uusi valtiosääntö, jonka Sulla oli antanut Roomalle, oli
mestarillisesti kokoonpantu — olisipa se vain ollut perustettu
lujemmalle pohjalle kuin roomalaiseen ylimystöön nojaavaksi! Jugurthan
sota oli kauhistavan selvästi paljastanut, kuinka pitkälle mädäntyminen
oli ehtinyt tässä yhteiskuntaluokassa. Optimaatit olivat lahjottavissa,
ja heiltä puuttui tahdonvoimaa korkeammassa mielessä. Ei kukaan kyennyt
tekemään yläluokkaa jälleen voimakkaaksi ja terveeksi, jollainen se
oli ollut puunilaissotien aikana, kenties kykeni siihen kaikkein
vähimmän sellainen mies kuin Sulla. Kieltämättä hän oli nero, mutta
hänellä ei ollut siveellistä pontta. Senpävuoksi ei viipynytkään
kauan rakennusmestarin poistumisen jälkeen — vain vuosikymmenisen —,
ennenkuin hänen valtiorakennuksensa hajosi pirstaleiksi.
Valtiosäännön heikko kohta oli erikoisesti korkeimpain virkamiesten
vuotuinen vaihtuminen. Sellaisella järjestyksellä oli voitu
toimia hyvin vanhoina aikoina, jolloin kaikki valtioasiat olivat
yksinkertaiset ja helpot jokaisen tavallisen tervejärkisen
miehen hoidella. Mutta nyt oli valtionhallinto kehittynyt niin
laajahaaraiseksi, että se vaati vaivalloisesti hankittuja
ammattitietoja harjoittajaltaan. Vuosittain uusiintuvat vaalit
olivat sitäkin turmiollisemmat, kun kiihkeä vaalitaistelu vallan
lopetti melkein kaiken poliittisen tarmon ja mielenkiinnon. Taistelu
korkeimmista viroista sai yhä enemmän ja enemmän saalis taistelun
luonteen. Tuskin olivat vaalit ohi, kun jo joka taholla alettiin
valmistautua seuraavan vuoden vaaleihin.