(Tohtori Watsonin ensimmäinen tiedonanto).
Barrymore ikkunan luona.
Tämän jälkeen aion seurata asiain kulkua jäljentämällä kirjeeni
Sherlock Holmesille. Ne ovat nimittäin edessäni pöydällä. Yksi sivu
puuttuu, mutta muuten ne ovat samassa kunnossa kuin niitä
kirjotettaessa ja esittävät minun ajatuksiani ja tunteitani siihen
aikaan paremmin kuin muistini, vaikkakin se muutamissa suhteissa on
sangen hyvä.
Baskerville Hall, lokakuun 13:na päivänä.
Hyvä Holmes! Ne kirjeet ja sähkösanomat, jotka sinulle olen
lähettänyt, ovat hyvinkin tarkkaan kertoneet sinulle, mitä tässä
jokseenkin kammottavassa maailman kolkassa on tapahtunut. Mitä
kauemmin täällä oleskelee, sitä enemmän joutuu nummen hengen, sen
laajuuden ja myöskin sen aaveellisen viehätyksen valtaan. Kun lähtee
sen mutkaisille poluille, jäävät heti kaikki jäljet nykyaikaisesta
Englannista, mutta samalla saa yhä lisääntyvän tietoisuuden
historiantakaisen kansan asunnoista ja toimista. Mihinkä kulkeekin,
kaikkialla on näiden unohdettujen heimojen asumuksia, näkee heidän
hautojaan ja noita valtavia monoliittejä, joita arvellaan heidän
temppeleikseen. Katsellessa noita harmaita kivimajoja, jotka nojaavat
rosoisiin kallioseiniin, häviää oma aikakausi silmistä, ja jos näkisi
nahkoihin kääriytyneen karvaisen miehen ryömivän esiin matalasta
oviaukosta ja asettavan kivikärjellä varustetun nuolen jouselle, niin
luulisi juuri hänen kuuluvankin tähän ympäristöön. Se vain on
omituista, että näitä ihmisiä on niin suuri joukko voinut asua
sellaisella seudulla, joka varmaankin aina on ollut hedelmätön. En ole
muinaistutkija, mutta luulisin melkein heidän kuuluneen rauhalliseen,
vainottuun rotuun, jonka on ollut pakko tyytyä siihen, mistä muut
eivät huolineet.
Tämä kaikki ei kumminkaan koske sitä tehtävää, jonka annoit minulle
lähettäissäsi minut tänne, ja luultavasti se ikävystyttää sinun
käytännöllistä mieltäsi. Muistan vielä sinun selittäneen, että sinulle
oli yhdentekevää kiersikö aurinko maata vai maa aurinkoa. Palaan sen
vuoksi niihin seikkoihin, jotka koskevat sir Henry Baskervillea.
Viime päivinä et ole saanut minulta mitään tietoja, mutta se aiheutuu
siitä, ettei tähän päivään asti ole ollut mitään tärkeää kerrottavaa.
Nyt on kumminkin sattunut hyvin kummastuttava tapaus, jonka sinulle
kerron, kun ensin olen ilmottanut sinulle muutamia muita seikkoja,
jotka kuuluvat asiaan.
En ole paljoa puhunut tuosta nummella oleskelevasta karanneesta
rangaistusvangista. Nyt on täysi syy otaksua, että hän on lähtenyt
seudulta, ja se tuntuu todella olevan helpotus piirin köyhemmälle,
hajallaan asuvalle väestölle. Neljätoista päivää on kulunut hänen
karkaamisestaan, ilman että häntä on näkynyt tai kuulunut. Olisi aivan
selittämätöntä, jos hän koko tämän ajan olisi voinut oleskella
nummella. Mitä piilopaikkoihin tulee, olisi hänen ollut helppo löytää
niitä. Jokaisessa kivi-majassa olisi hän voinut saada suojaa. Mutta
ravinto-aineita ei ole saatavissa, ellei hän ole saanut kiinni ja
teurastanut jotakin niistä lampaista, joita nummella liikkuu
laitumella. Luulemme senvuoksi hänen poistuneen näiltä seuduin, ja
asukkaat nukkuvat sen johdosta sitä paremmin.
Meitä on täällä talossa neljä vankkaa miestä, mutta tunnustan usein
pelkääväni, kun ajattelen Stapletonia ja hänen sisartaan. Monen
peninkulman laajuudella ei heillä ole yhtään naapuria, ja talossa on
vain palvelustyttö, vanha miespalvelija, sekä sisar ja veli, jota
viimemainittua ei voi pitää erittäin vahvana. He olisivat aivan
avuttomia, jos joutuisivat tekemisiin sellaisen roiston kanssa kuin
tuo Notting Hillin rosvo. Sekä sir Henry että minä olimme levottomia
heidän vuokseen, ja ehdotimme, että tallirenki Perkins viettäisi yönsä
heidän luonaan, mutta siitä ei Stapleton tahtonut kuulla
puhuttavankaan.
Asia on niin, että ystävämme sir Henry on ruvennut suuresti suosimaan
rakastettavaa naapuriamme. Sitä ei ole ihmetteleminenkään, sillä hänen
kaltaiselleen toimeliaalle miehelle tulee aika pitkäksi niin
yksinäisessä paikassa, ja tuo nuori tyttö on sekä viehättävä että
kaunis. Hänen olennossaan on jotain troopillista, jolle hänen kylmä ja
tunteeton veljensä on täysi vastakohta. Voihan kumminkin sattua, että
hänessäkin kytee salainen tuli. Varmaa on, että veljellä on hyvin
huomattava vaikutus tyttöön, sillä olen huomannut, että tämä
puhuessaan aina katsoo häneen ikäänkuin tahtoisi saavuttaa hänen
hyväksymisensä. Mahtaneeko hän kohdella tyttöä hyvin? Hänen silmiensä
kylmä kiilto ja tiukkaan suljetut, ohuet huulet osottavat päättäväistä
ehkä kovaakin luonnetta. Sinua varmaan huvittaisi tutkia häntä.
Ensi päivää täällä ollessamme kävi hän Baskervillessa, kuten olen
kertonut, ja jo seuraavana aamuna tuli hän meitä noutamaan,
näyttääkseen meille paikan, jossa julman Hugon sanotaan joutuneen
surullisen kohtalonsa uhriksi. Saimme kulkea muutamia penikulmia
nummella, ennenkuin saavuimme paikalle, joka oli niin kammottavan
synkkä, että se hyvin on voinut antaa aiheen koko tarun syntymiselle.
Rosoisten kalliolohkareitten välistä tulimme vähäiseen alankopaikkaan,
jossa jouduimme avonaiselle valkean niittyvillan täplittämälle
ruohokentälle. Sen keskeltä kohosi kaksi suurta kiveä, joiden huiput
olivat niin kuluneet ja terävät, että ne näyttivät jonkun äärettömän
suuren eläimen kulmahampailta. Kaikki vastasi täsmälleen kertomusta
tuon vanhan murhenäytelmän tapahtumapaikasta. Sir Henry oli hyvin
kiintynyt asiaan ja kysyi useita kertoja Stapletonilta, uskoiko tämä
ylenluonnollisten voimien voivan vaikuttaa ihmisten kohtaloihin. Hän
oli laskevinaan leikkiä, mutta selvään saattoi huomata, että hän oli
tosissaan. Stapletonin vastaukset olivat hyvin varovaisia, mutta
ilmeisesti näkyi hän tarkottavan enemmän kuin sanoi, ja että hän ei
hienotunteisuudesta tahtonut puhua selvemmin. Hän kertoi useita
esimerkkejä sellaisista tapauksista, jolloin kokonaiset suvut saivat
kärsiä pahojen henkien vaikutuksesta, ja kun hän lähti luotamme,
olimme saaneet sen käsityksen, että hänkin uskoi tuota vanhaa tarua.
Palatessamme söimme väliaterian Merripit Housessa, ja silloin tutustui
sir Henry neiti Stapletoniin. Ensi hetkestä näytti tämä tekevän häneen
syvän vaikutuksen, ja minä melkein luulen, että taipumus oli
molemminpuolinen. Kotimatkalla tahtoi hän ehtimiseen puhua tytöstä, ja
sen jälkeen olemme melkein joka päivä tavanneet nuo sisarukset. He
syövät tänä iltana päivällistä täällä, ja kysymys on siitä, että me
tulisimme heidän luokseen ensi viikolla. Olisi voinut otaksua
Stapletonin suosivan tällaisen avioliiton mahdollisuutta, ja kumminkin
olen usein nähnyt mitä suurimman tyytymättömyyden merkkejä hänessä, kun
sir Henry on osottanut huomaavaisuuttaan hänen sisarelleen. Hän on
epäilemättä tähän hyvin kiintynyt, ja hänen elämänsä tulisi jokseenkin
yksinäiseksi, jos tyttö menisi naimisiin, mutta olisi kumminkin kovin
itsekästä panna esteitä, niin edulliselle avioliitolle. Olen kumminkin
aivan varma siitä, että hän koettaa estää heidän tuttavallisuuttansa
muuttumasta rakkaudeksi, ja usein olen huomannut hänen koettavan torjua
jokaisen tilaisuuden, jossa he jäisivät kahden kesken. Sivumennen
sanoen, tulee minulle paljoa vaikeammaksi noudattaa sinun määräyksiäsi
ja estää sir Henryä menemästä ulos yksin, jos nyt entisiin vaikeuksiimme
vielä yhtyy rakkausjuttu. Minun suosioni vähenisi melkoisesti, jos
puustavillisesti noudattaisin määräyksiäsi.
Eräänä päivänä -- viime torstaina, ollakseni oikein tarkka -- aterioi
tohtori Mortimer luonamme. Hän oli pannut toimeen kaivauksia eräällä
kummulla Long Downissa ja löytänyt historiantakaisen pääkallon, joka
oli häntä suuresti ihastuttanut. Koskaan en ole nähnyt kenenkään niin
täydelleen antautuneen intohimolleen. Stapletonit tulivat tänne
myöhemmin päivällä, ja kunnon tohtori vei meidät sir Henryn pyynnöstä
kuusikujaan näyttääkseen kuinka oli käynyt tuona surullisena iltana.
Kuusikuja on pitkä, synkkä käytävä, jonka seininä on kaksi leikattua
kuusiaitaa, ja jota molemmin puolin reunustaa kapea ruohokaistale.
Käytävän ulkopäässä on vanha rappeutunut huvimaja. Puolitiessä on
veräjä, jonka luona vanhus oli seisonut tupakoimassa, ja jossa
sikarintuhka oli pudonnut. Veräjä on puinen, valkeaksi maalattu ja
salvalla varustettu sekä johtaa nummelle. Minä muistelin sitä arvelua,
jonka sinä olit muodostanut tapahtumasta ja koettelin kuvitella kuinka
sen mukaan oli käynyt. Seisoessaan Veräjän luona sai vanhus nähdä
nummelta päin lähestyvän jotain, joka pelästytti häntä niin, että hän
alkoi juosta kaikin voimin, kunnes kaatui maahan kuolleena pelosta ja
väsymyksestä. Tällä pitkällä, synkällä käytävällä hän oli paennut --
mitä? Jotakin paimenkoiraako? Vaiko jotain mustaa, äänetöntä ja
ylenluonnollisen suurta aavekoiraa? Tiesikö kalpea, valpas Barrymore
enemmän kuin tahtoi kertoa? Kaikki oli synkkää ja häilyvää, mutta
niinpä kuvastuukin aina taustassa rikoksen tumma varjo.
Viime kirjeeni jälkeen olen tavannut vielä yhden naapureista,
nimittäin herra Franklandin Lafter Hallista, joka sijaitsee noin
neljän engl. penikulman päässä etelään Baskervillesta. Hän on
vanhanpuoleinen mies, ja hänellä on punakat kasvot, valkonen tukka, ja
luonteeltaan hän on sangen koleerinen. Hänen intohimonsa on Englannin
laki, ja hän on oikeudenkäynneillä hävittänyt suuren omaisuuden. Hän
puuhaa vaan puuhaamisen tuottamasta ilosta ja on yhtä valmis
puoltamaan mitä kantaa tahansa, joten ei suinkaan ole kummastuttavaa,
joskin tämä huvi tulee hänelle jokseenkin kalliiksi. Väliin hän sulkee
jonkun kulkutien ja vain uhmatakseen estää asukkaita sitä käyttämästä.
Joskus taasen johtuu hänen mieleensä repiä omin käsin hajalleen muiden
rakentamia aitoja vakuuttaen, että siitä on kulkenut tie
ikimuistoisista ajoista saakka. Kunnallisasetuksen hän hyvin tuntee ja
käyttää tietoansa milloin Fernworthyn kyläläisten hyödyksi milloin
vahingoksi, niin että häntä vuoroin kannetaan riemukulussa pitkin
kylän raittia tai poltetaan in effigie, kulloinkin sen mukaan, miten
hän viimeksi on menetellyt. Tätä nykyä luullaan hänellä olevan
seitsemän oikeusjuttua vireillä, ja nämä luultavasti vievät loput
hänen omaisuudestaan ja siten taittamalla hänen myrkkyhampaansa
tekevät hänet vaarattomaksi tulevaisuudessa. Lukuunottamatta tätä
oikeudenkäyntihalua, näyttää hän olevan hyväntahtoinen ja siivo mies,
ja minä mainitsen hänet vaan senvuoksi, että nimenomaan pyysit minua
lähettämään kuvauksen läheisyydessä asuvista ihmisistä. Tätä nykyä on
hänellä hyvin omituinen toimi. Hän on tähtitieteen harrastaja ja on
hankkinut itselleen hyvän kaukoputken, jolla hän nyt päivät päästään
talonsa katolta tarkastelee nummea, sillä hän toivoo saavansa vihiä
mainitusta karkurista. Jos hän rajottaisi toimintahalunsa tähän, niin
kävisi se kyllä laatuun, mutta väitetään hänen aikovan haastaa tohtori
Mortimerin oikeuteen haudan avaamisesta ilman vainajan lähimpien
sukulaisten lupaa. Tällä hän tarkottaa sitä seikkaa, että tohtori
Mortimer on kaivattanut esiin kivikauden aikuisen pääkallon eräästä
hautakummusta Long Downissa. Hänen ansionsa on, että elämä täällä ei
tunnu niin yksitoikkoiselta. Hän ahtaa sille jonkunverran koomillista
väritystä, joka on jokseenkin tarpeellista.
Kun näin olen sinulle kertonut, mitä tiedän tuosta karanneesta
vangista, Stapletonin sisaruksista, tohtori Mortimerista ja
Franklandista, niin siirryn lopuksi kaikkein tärkeimpään seikkaan ja
kerron sinulle lisää Barrymoresta ja hänen vaimostaan, varsinkin
siitä, mikä tapahtui viime yönä.
Ensiksi muuan sana tuosta sähkösanomasta, jonka lähetit Lontoosta
saadaksesi tietää, oliko Barrymore tosiaankin täällä. Minä olen jo
ilmottanut sinulle, että postin-hoitajan oman selityksen mukaan hänen
vakuutuksensa on arvoton eikä todista mitään. Minä kerroin sir
Henrylle kuinka asia oli, ja suoralla tavallaan kutsui hän Barrymoren
luokseen ja kysyi, oliko hän saanut tuon sähkösanoman. Barrymore
myönsi sen.
"Antoiko poika sen teille itsellenne?" kysyi sir Henry.
Barrymore näytti vähän kummastuneelta ja mietti hetken.
"Ei", sanoi hän vihdoin, "minä olin silloin vinnillä, mutta vaimoni
toi sen minulle."
"Vastasitteko itse siihen?"
"En; minä ilmoitin vaimolleni, kuinka hänen tuli kirjoittaa, ja hän
meni vastausta lähettämään."
Illalla palasi hän itse aivan vapaaehtoisesti asiaan.
"Minä en oikeastaan ymmärtänyt, mitä te tarkoititte noilla
kysymyksillänne aamupäivällä, sir Henry", sanoi hän. "Toivon etteivät
ne tarkoittaneet minun tehneen jotain, joka olisi horjuttanut teidän
luottamustanne minuun?"
Sir Henryn täytyi vakuuttaa hänelle, ettei niin ollut laita, ja
lepytti häntä vielä lahjottamalla hänelle suuren osan pukuvarastoaan.
Uudet vaatekerrat olivat nimittäin saapuneet Lontoosta.
Rouva Barrymore herättää suuresti huomiotani. Hän on jokseenkin
jäykkä, vakava luonne, melkoisen yksinkertainen, erittäin
kunnianarvoisa ja mielipiteiltään hieman puritaaninen. Voi tuskin
ajatella mielenliikutuksille vähemmän altista henkilöä, ja kumminkin
olen kertonut sinulle, että ensi yötä täällä ollessani kuulin hänen
katkerasti itkevän, ja sittemmin olen usein huomannut kyynelten jälkiä
hänen kasvoillaan. Joku syvä suru häntä kalvaa. Väliin luulen että
häntä mahtavat rikolliset muistot ahdistaa, väliin taasen, että
Barrymore lienee oikea kotityranni. Olen aina epäillyt tämän miehen
puhdasvärisyyttä, mutta viime yön seikkailut ovat vieneet epäluuloni
huippuunsa.
Ja kumminkin voi asia tuntua jokseenkin vähäpätöiseltä. Sinä tiedät,
etten koskaan nuku erittäin raskaasti, ja jouduttuani vartiaksi tähän
taloon on uneni ollut entisiä kevyempi. Viime yönä kahden tienoissa
heräsin siitä, että joku hiipi huoneeni ohitse. Nousin ylös, avasin
oven ja katsoin ulos. Pitkä musta varjo liikkui käytävän seinillä. Sen
synnytti joku mies, joka kynttilä kädessään hyvin varovasti kulki
eteenpäin käytävällä. Hänellä oli päällään paita ja housut, mutta oli
avojaloin. Saatoin nähdä vain hänen ruumiinsa hahmon, mutta pituudesta
päätin, että se oli Barrymore. Hän kulki hyvin hitaasti ja
varovaisesti, ja jotain rikollista ja salaperäistä oli koko hänen
olennossaan.
Olen sanonut sinulle että käytävän katkaisee parveke, mutta että se
jatkuu toisella puolen. Odotin kunnes mies oli ehtinyt pois näkyvistä
ja seurasin häntä sitten. Kun olin päässyt parvekkeen ohi, oli hän
ehtinyt toisen käytävän päähän, ja muutamasta avonaisesta ovesta
tuleva heikko valo ilmotti minulle, että hän oli mennyt sisään
erääseen huoneeseen. Koska nuo huoneet kaikki ovat kalustamattomia ja
autioita, niin tämä yöllinen vaellus tuntui sitä salaperäisemmältä.
Valo pysyi paikallaan ikäänkuin olisi hän seisonut liikkumattomana.
Hiivin niin hiljaa kuin taisin käytävän päähän ja katsoin sisään
ovesta.
Barrymore seisoi ikkunaa vasten nojautuneena ja piti kynttilää lähellä
lasia. Minä näin hänen kasvonsa puolittain sivultapäin, ja piirteet
niissä osoittivat jännitettyä odotusta hänen tuijottaessaan pimeälle
nummelle päin. Muutamien minuuttien ajan hän odotti, mutta sitten hän
huokasi raskaasti ja sammutti ilmeisellä kärsimättömyydellä kynttilän.
Heti paikalla riensin huoneeseeni ja vähän ajan kuluttua kuulin noiden
hiipivien askelten palaavan. Paljoa myöhemmin, kun jo olin päässyt
unenhorroksiin, kuulin avainta väännettävän lukossa, mutta en tiennyt,
mistä päin tämä ääni kuului. Tämän kaiken merkitys on minulle
tuntematon, mutta tässä synkkyyden pesäpaikassa tapahtuu jotain
salaperäistä, jonka ennemmin tai myöhemmin otamme selville. En tahdo
sinua vaivata arveluillani, sillä olet pyytänyt minua ilmoittamaan
sinulle vain tosiseikkoja. Tänä aamuna olen kauan keskustellut sir
Henryn kanssa, ja me olemme laatineet sotasuunnitelman perustuen viime
öisiin havaintoihini. En puhu siitä nyt, mutta se luultavasti tulee
tekemään seuraavan kirjeeni jokseenkin huvittavaksi.