Sir Henry Baskerville.
Aamiaispöytämme tyhjennettiin aikasin, ja Sherlock Holmes odotti
yönuttuun puettuna sovittua kohtausta. Vieraamme olivat täsmällisiä,
sillä kello oli juuri lyönyt kymmenen, kun tohtori Mortimeria
kehotettiin astumaan ylös portaita nuoren aatelismiehen seurassa.
Viimemainittu oli pieni, vilkas, tummasilmäinen mies ja noin
kolmenkymmenen vuoden ikäinen. Hän oli vahvarakenteinen, ja hänen
kulmakarvansa olivat paksut ja mustat, ja kasvonsa teräväpiirteiset,
rohkeat ja päivettyneet. Hänen pukunsa oli punertavan ruskeaa, karkeaa
kangasta, ja koko hänen ulkomuotonsa osotti hänen oleskelleen enimmän
aikansa ulkoilmassa; kumminkin, oli lujassa katseessa ja varmassa
ryhdissä jotain, joka osotti hänen olevan hienon miehen.
"Tämä on sir Henry Baskerville", sanoi tohtori Mortimer.
"Omituista on", sanoi tämä, "että minä olisin tullut luoksenne, herra
Sherlock Holmes, vaikkakaan ystäväni ei olisi ehdottanut tätä käyntiä
tänä aamuna. Minä tiedän, että te voitte ratkaista vaikeita
kysymyksiä, ja se arvoitus, joka tänään on minulle esitetty, vaatii
terävämpää ajattelemista, kuin minulle on mahdollista."
"Olkaa hyvä, istukaa, sir. Henry. Ette kai tahtone sanoa, että
Lontooseen tulonne jälkeen olette saanut kokea jotain erittäin
huomattavaa?"
"En mitään erittäin tärkeää, herra Holmes. Mahdollisesti se vain on
pilaa. Tarkoitan tätä kirjettä, jos sitä voi kirjeeksi kutsua, jonka
sain aamulla."
Hän laski kuoreen suljetun kirjeen pöydälle, ja me kumarruimme kaikki
sitä katsomaan. Kuori oli jokseenkin yksinkertainen ja väriltään
harmahtava. Osoite "Sir Henry Baskerville, Northumberlandin hotelli"
oli huolimattomasti piirretty suurilla painokirjaimilla; postileimassa
oli "Charing Cross", ja kirje oli leimattu edellisenä iltana.
"Kenellä oli tiedossa, että aijoitte asettua Northumberlandin
hotelliin?" kysyi Holmes katsoen sir Henryyn.
"Sitä ei kukaan voinut tietää, sillä sitä ei päätetty ennenkuin olin
tavannut tohtori Mortimerin."
"Mutta tohtori Mortimer asui ehkä siellä ennestään?"
"En, minä olin asunut erään tuttavan luona", sanoi tohtori. "Ei ollut
mitään, joka olisi osottanut, että aijoimme mennä siihen hotelliin."
"Hm. Näyttää siltä kuin löytyisi joku, joka vilkkaasti ottaa osaa
teidän toimiinne." Hän avasi kuoren ja otti siitä neljään osaan
käännetyn kirjotuspaperiarkin puoliskon, levitti sen auki ja laski
pöydälle. Keskellä sivua oli yksi ainoa lause, joka oli muodostettu
paperille liimatuista painetuista sanoista. Se kuului: "Jos elämällä
ja järjellä lie teille arvoa, niin pysykää poissa nummelta."
Ainoastaan sana "nummelta" oli piirretty musteella.
"Nyt lienette te, herra Holmes", sanoi sir Henry Baskerville, "niin
hyvä että selitätte, mitä hittoa tämä merkitsee, ja kuka näin suuresti
ottaa osaa minun asioihini."
"Mitä luulette te asiasta, tohtori Mortimer? Se täytynee teidän
ainakin myöntää, että tässä ei ole mitään ylenluonnollista?"
"Ei ole, herra Holmes, mutta voihan olla niin, että kirje tulee
joltakin, joka pitää tuota toista ylenluonnollisena."
"Mitä toista?" kysyi sir Henry kärsimättömästi. "Näyttää siltä kuin
teillä kaikilla, hyvät herrat, olisi minun asiani paremmin selvillä
kuin minulla itselläni."
"Ennenkuin lähdette tästä huoneesta, tiedätte tekin yhtä paljon, sir
Henry, sen lupaan", sanoi Sherlock Holmes. "Toistaiseksi otamme teidän
luvallanne huomioon vain tämän sangen merkillisen paperin, joka on
pantu kokoon sekä jätetty kirjelaatikkoon eilen illalla. Onko sinulla
eilinen Times, Watson?"
"On, se on tuolla nurkassa."
"Tahdotko olla hyvä ja antaa se minulle -- tarkotan sisäsivua, jossa
johtavat kirjotukset ovat?" Hän katseli lehteä, ja hänen silmänsä
kulkivat palstoja ylhäältä alas. "Erittäin hyvä kirjoitus
vapaakaupasta! Sallitteko minun lukea muutamia otteita? 'Voitte ehkä
sallia teille seliteltävän, että teidän ammattinne ja elinkeinonne,
mitä laatua lienevätkään, saisivat hyötyä suojelustulleista, mutta
järjellä jo luulisi olevan voimaa vakuuttaa teille, että, jos
sellainen lainsäädäntö saataisiin aikaan, niin sen kautta rikkaudet
pysytettäisiin poissa maasta, tuonnin arvoa vähennettäisiin, ja
elämällä meidän saarellamme olisi paljoa enemmän vaikeuksia.' Mitä
sinä siitä sanot, Watson?" sanoi Holmes aivan ihastuksissaan ja hieroi
käsiään. "Eikö se mielestäsi ole erittäin hyvä kirjoitus?"
Tohtori Mortimer katsoi Holmesiin vähän niinkuin lääkäri huomiota
herättävään potilaaseen, ja sir Henry käänsi kummastelevan näköisenä
tummat silmänsä häneen.
"Minä en ole paljoa tutkinut tullitaksaa enkä vapaakauppaa", sanoi
hän, "mutta minusta tuntuu, että olemme joutuneet pois tolalta.
Meidänhän piti puhua tästä kirjeestä."
"Päinvastoin luulen, että nyt olemme päässeet oikeille jäljille.
Ystäväni Watson tuntee paremmin kuin te minun menettelytapani, mutta
kumminkin pelkään, ettei hänkään ole ymmärtänyt, mikä merkitys äsken
lukemallani kappaleella on."
"En, minä myönnän, etten huomaa yhteyttä sen ja kirjeen välillä."
"Ja yhteys on kumminkin niin läheinen, että jälkimmäinen on ote
edellisestä. 'Teille', 'ja', 'lie', 'järjellä', 'jos', 'niin',
'pysykää', 'poissa', 'arvoa', 'elämällä.' Ettekö nyt ymmärrä, mistä
sanat ovat otetut?"
"Tuli ja leimaus, olette oikeassa! Sitä sanon minä terävyydeksi",
huudahti sir Henry.
"En todellakaan usko olevan mitään syytä epäillä, etteivät nuo sanat
olisi otetut tästä kirjotuksesta", sanoi Holmes.
"Kuulkaahan, herra Holmes", sanoi tohtori Mortimer katsellen
hämmästyneenä ystävääni, "tämä voittaa kaikki, mitä saatoin
kuvitellakaan. Olisin kyllä voinut ajatella teidän keksineen, että
sanat olivat otetut jostakin sanomalehdestä, mutta että voitte
määrätä, mistä lehdestä ne on otettu ja vielä lisäksi, että ne ovat
johtavasta kirjotuksesta, se on ihmeellisintä, mitä koskaan olen
kuullut. Mitenkä te menettelitte?"
"Minä arvelen, herra tohtori, että te voisitte erottaa neekerin ja
eskimon pääkallot toisistaan."
"Sen kyllä voisin."
"Mutta kuinka se on mahdollista?"
"Minähän olen tehnyt juuri sellaisia tutkimuksia. Eroavaisuudet ovat
hyvin huomattavia. Kaarevuus silmäkuopan yläpuolella, naamakulma,
leuan muoto --."
"Ja minä olen tehnyt toisenlaisia tutkimuksia, ja minun alallani ovat
eroavaisuudet yhtä huomattavat. Minun silmissäni on Timesin
välikkeillä painetun kirjotuksen ja ala-arvoisen nurkkalehden
huolimattoman painon välillä yhtä suuri ero, kuin neekerin ja eskimon
välillä teidän silmissänne. Painotyylien tuntemisen kyvyn täytyy tulla
suuresti kehitetyksi sillä, joka on ottanut tehtäväkseen tutkia
rikoksia, vaikkakin minun täytyy myöntää, että kerran nuoruudessani
satuin erehtymään sanomalehtien Leeds Mercuryn ja Western Morning
Newsin välillä. Johtava kirjoitus Timesissä eroaa kaikista muista, ja
kirjeen sanojen täytyi olla sellaisesta kirjotuksesta leikattuja. Kun
se tapahtui eilen, oli minulla täysi syy etsiä niitä eilisestä
numerosta."
"Jos ymmärsin teitä oikein", sanoi sir Henry Baskerville, "niin on
joku leikannut nämä sanat saksilla --."
"Kynsisaksilla", sanoi Holmes. "Näyttää siltä, kuin niiden terät
olisivat olleet hyvin lyhyet, sillä sanoihin 'järjellä' ja 'elämällä'
on tarvittu kaksi leikkausta."
"Olette oikeassa. Siis on joku kynsisaksilla leikannut sanat irti ja
sitten kiinnittänyt ne liimalla --."
"Kumilla", sanoi Holmes.
"Kumilla paperille. Tahtoisin kumminkin tietää, miksi sana 'nummelta'
on piirretty musteella."
"Siksi, ettei sitä löytynyt painettuna. Muut sanat olivat niin
tavallisia, että ne helposti löytyivät mistä lehdestä tahansa, mutta
'nummelta'-sanaa ei niin usein tapaa."
"Niin, se selittää asian. Oletteko huomannut jotain muuta tärkeää
tässä paperissa, herra Holmes?"
"Siinä on vielä yhtä ja toista huomattavaa, vaikka on suurella
huolella koetettu hävittää kaikki, mikä voisi olla ohjeeksi. Osoite
on, kuten näette, piirretty paino-kirjaimilla ja hyvin epätasainen.
Times-lehteä lukevat harvoin muut kuin hyvin sivistyneet. Me voimme
siis otaksua, että kirjeen on laatinut joku sivistynyt mies, joka on
tahtonut näyttää sivistymättömältä, ja hänen yrityksensä salata
käsialaansa antaa aihetta otaksumaan, että te sen tunnette tai
vastaisuudessa tulisitte tuntemaan. Vielä yksi asia on huomattava, se
nimittäin, että sanoja ei ole kiinnitetty suoraan riviin, vaan
muutamat ovat korkeammalla kuin toiset. 'Elämällä' esimerkiksi on
aivan vinossa. Tämä voi johtua huolimattomuudesta, tai myöskin on
sanojen leikkaaja ollut kiihtyneessä mielentilassa, tai on hänellä
ollut kiire. Minä melkein uskoisin tätä viimemainittua, sillä asiaa on
varmaan pidetty tärkeänä, eikä ole todennäköistä, että henkilö, joka
sellaisen kirjeen on kirjottanut, olisi ollut huolimaton. Jos hänellä
on ollut kiire, niin joudumme tärkeään kysymykseen siitä, mikä lienee
aiheuttanut tämän kiireellisyyden, sillä vaikkakaan kirjettä ei olisi
pantu kirjelaatikkoon ennenkuin tänä aamuna varhain, olisi sir Henry
saanut sen ennen lähtöään hotellista. Pelkäsikö lähettäjä ehkä
tulevansa keskeytetyksi ja kuka olisi voinut keskeyttää?"
"Nyt luulen melkein joutuvamme arvailujen alueelle", sanoi tohtori
Mortimer.
"Sanokaa mieluummin joutuvamme alueelle, jossa erilaisia
todennäköisyyksiä verrataan keskenään ja määrätään, mitkä ovat
suurimmat. Minä kutsun tätä mielikuvituksen käyttämiseksi tieteen
palveluksessa, mutta meillä on kumminkin aina käsillä vakava pohja,
jolle perustamme arvelumme. Te varmaankin kutsutte arvaukseksi
sitäkin, mielestäni melkein varmaa seikkaa, että tämä kirje on
laadittu jossakin hotellissa."
"Kuinka maailmassa voitte sen tietää?"
"Jos tärkeän sitä tutkitte, niin huomaatte, ettei muste eikä kynäkään
ole olleet kirjottajan mieleisiä. Kynä on kahdesti pärskähtänyt
samassa sanassa, ja sitä on täytynyt kastaa kolme kertaa lyhyttä
osoitetta varten, joka todistaa että mustetta on pullossa ollut vähän.
Harvoin on se kynä tai se mustepullo, jota kotona käyttää, niin
kurjassa tilassa, ja että molemmat olisivat epäkunnossa yhtä aikaa,
sitä täytyisi pitää erittäin harvinaisena tapauksena. Hyvinhän taasen
tiedetään kuinka hotelleissa tavallisesti on kirjotuskapineiden laita,
ja niissä on usein vaikea saada parempia. Vieläpä minä melkein
uskallan väittää, että me saattaisimme saada käsiimme tämän kirjeen
kirjottajan, jos voisimme penkoa läpi paperikorit kaikissa hotelleissa
Charing Crossin tienoilla, kunnes löytäisimme kysymyksessä olevan
Times-lehden. Mutta katsokaa tuota! Mitä se mahtaa olla?"
Hän piti paperia, jolle sanat olivat kiinnitetyt, parin tuuman päässä
silmistään ja tutki sitä suurella huolellisuudella."
"Huomasitteko jotain?"
"En, se ei ollut mitään", sanoi hän ja heitti paperin, luotaan. "Se on
tavallista kirjotuspaperia ilman vesileimaa. En luule saavamme tietää
enempää tästä merkillisestä kirjeestä. Ja nyt, sir Henry, sanokaa,
onko mitään muuta outoa sattunut teille Lontooseen tultuanne?"
"Ei, herra Holmes, ei minun tietääkseni."
"Ettekö ole huomannut kenenkään seuraavan tai erityisesti tarkastavan
teitä?"
"Minusta melkein tuntuu, kuin olisin joutunut suoraan kaikkein
hurjimpaan seikkailuromaaniin. Miksi taivaan nimessä minua joku
seuraisi tai tarkastelisi?"
"Siihen me juuri nyt tulemme. Teillä ei siis ole mitään kerrottavaa,
ennenkuin siirrymme siihen asiaan?"
"Se riippuu siitä, mitä te pidätte kertomisen arvoisena."
"Minun mielestäni on kaikki, mikä eroaa elämän tavallisesta kulusta,
kertomisen arvoista."
Sir Henry hymyili.
"Minä en juuri paljoa tunne Englannin elämää", sanoi hän, "sillä minä
olen enimmäkseen oleskellut Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Minä toivon
kumminkin, ettei tässä maassa kuulu toisen saappaansa menettäminen
elämän tavalliseen kulkuun."
"Oletteko menettänyt toisen saappaanne?"
"Hyvä sir Henry", huomautti tohtori Mortimer, "se oli vain
tilapäisesti hävinnyt ja on varmaankin huoneessanne, kun palaatte
hotelliin. Mitä hyödyttää vaivata herra Holmesia sellaisilla
pikkujutuilla?"
"Mutta kysyihän hän minulta, oliko jotain tavallisuudesta poikkeavaa
tapahtunut."
"Aivan oikein", sanoi Holmes, "kuinka vähäpätöiseltä asia
näyttäneekin. Sanoitteko menettäneenne toisen saappaanne?"
"Olen, tai se on tilapäisesti hävinnyt. Minä asetin molemmat saappaat
oveni eteen eilen illalla, ja aamulla oli siinä vain toinen. En voinut
saada mitään selkoa harjaajalta. Pahinta on, että ostin nämä saappaat
eilen, enkä vielä ollut käyttänytkään niitä jalassani."
"Kun ette ollut niitä käyttänyt, niin miksi asetitte ne
puhdistettaviksi?"
"Ne olivat ruskeasta, värjäämättömästä nahkasta ja tarvitsivat
kiillottamista. Siksi asetin ne ulos."
"Te menitte siis heti Lontooseen tultuanne eilen ostamaan saappaita?"
"Tein useita ostoksia puodeissa, ja tohtori Mortimer oli kyllin
ystävällinen tehdäkseen minulle seuraa. Te ymmärrätte, että minun,
voidakseni esiintyä omistajana Baskerville Hallissa, täytyi pukeutua
sen mukaan, ja minä olen ehkä ollut hieman huolimaton pukuni suhteen
tuolla Lännessä. Paljon muun ohessa ostin nuo ruskeat saappaat,
maksoin niistä kuusi dollaria, ja menetin toisen, ennenkuin olin
ehtinyt vetää sitä jalkaanikaan."
"Kenelläkään ei voisi olla hyötyä saappaan varastamisesta, ja minä
olen samaa mieltä kuin tohtori Mortimer siinä, että se kyllä pian
löytyy."
"Ja nyt, hyvät herrat", sanoi sir Henry hyvin päättävästi, "olen
mielestäni puhunut liiaksikin siitä vähästä, minkä tiedän. On jo aika
teidän pitää lupauksenne ja tehdä täydellisesti selkoa asiasta, joka
huvittaa meitä vähän kutakin."
"Pyyntönne on kylläkin oikeutettu", vastasi Holmes. "Parasta olisi,
jos te, tohtori Mortimer, kertoisitte koko tarinan, niinkuin jo ennen
olette sen meille kertonut."
Tämän kehoituksen saatuaan otti tieteellinen ystävämme paperinsa
taskustaan ja esitti koko asian samoin kuin edellisenä päivänä. Sir
Henry Baskerville kuunteli jännitetyllä tarkkaavaisuudella antaen vaan
silloin tällöin kuulua pienen huudahduksen.
"Sepä vasta hauskalta kuuluu", sanoi hän, kun tohtorin kertomus oli
päättynyt. "Minä saan tilan haltuuni todellakin miellyttävissä
olosuhteissa. Olen kyllä kuullut puhuttavan tuosta koirasta niin kauan
kuin voin muistaa. Sitä tarua on meidän perheessämme usein kerrottu,
mutta en ole koskaan tullut ottaneeksi sitä vakavalta kannalta. Mitä
nyt setäni kuolemaan tulee -- mutta kaikki käy pyörälle päässäni, eikä
minulla ole mitään selvänä. Te näytte vielä olevan epätietoisia, onko
pyydettävä avuksi poliisia vai pappia."
"Aivan niin."
"Ja sitten tämä kirje, jonka sain hotelliin. Sehän on yhtä maata
kaiken muun kanssa."
"Se näyttää todistavan, että löytyy joku, joka tietää enemmän kuin me
siitä, mitä nummella tapahtuu", sanoi tohtori Mortimer.
"Ja myöskin, että löytyy joku, joka ei tahdo teille pahaa, koska
varottaa teitä vaarasta."
"Ehkä myöskin voi olla niin, että he omien tarkotustensa edistämiseksi
koettavat pelottaa minut pois", väitti sir Henry.
"Se voi myöskin olla mahdollista. Minä olen teille hyvin kiitollinen,
tohtori Mortimer, siitä, että esititte minulle kysymyksen, jonka
selvittäminen tarjoo niin erilaisia mahdollisuuksia. Kysymyksen
käytännöllinen puoli, joka nyt vaatii huomiotamme, sir Henry, on
siinä, missä määrin on pidettävä viisaana teidän muuttamistanne
Baskerville Halliin vai eikö."
"Miksi minä en sitä tekisi?"
"Koska siitä voi olla vaaraa."
"Tarkotatteko, että vaara uhkaisi suvun niinsanotun 'vainoojan' vai
inhimillisten olentojen puolelta?"
"Siinäpä juuri asia, joka on tutkittava."
"Kuinka tutkimus päättyneekin, niin minun päätökseni on tehty. Ei
löydy sitä perkelettä helvetissä eikä sitä ihmistä maan päällä, joka
estäisi minua asettumasta omalle sukutilalleni, ja te voitte luottaa
minun sanaani."
Hän rypisti mustia kulmakarvojaan, ja tumma puna levisi kasvoille
hänen puhuessaan. Helposti saattoi nähdä, ettei Baskervillein tulinen
luonne ollut kadonnut suvun viimeisestä jäsenestä. "Kumminkin", sanoi
hän, "olen vielä tuskin ehtinyt ajatella kaikkea, mitä olette sanoneet
minulle. Minun asemassani ei ole helppo heti käsittää ja ratkaista
näin paljoa. Minä tahtoisin kernaasti olla yksin vähän aikaa,
voidakseni syventyä asiaan. Kuulkaa, herra Holmes, kello on puoli
kaksitoista, ja minä lähden heti hotelliini. Tahtoisitteko te sekä
ystävänne tohtori Watson syödä meidän seurassamme noin kahden ajoissa?
Silloin saatan paremmin kuin nyt ilmoittaa teille käsitykseni asiain
tilasta ja olosuhteista."
"Onko sinulla esteitä, Watson?"
"Ei."
"Siinä tapauksessa voitte odottaa meitä mainitulla ajalla. Annanko
noutaa ajurin?"
"Minä käyn mieluummin jalan, sillä en voi kieltää pääni olevan hieman
kuuman."
"Eikä minullakaan ole mitään kävelemistä vastaan", sanoi tohtori
Mortimer.
"Tapaamme siis toisemme kello kaksi. Näkemiin, hyvät herrat."
Kuulimme miesten menevän alas portaita, ja sitten sulkeutui ovi heidän
jälkeensä. Silmänräpäyksessä oli Holmes välinpitämättömästä
uneksijasta muuttunut tarmokkaaksi mieheksi.
"Ota pian saappaat jalkaasi ja hattu päähäsi. Watson", huusi hän. "Emme
saa menettää minuuttiakaan." Hän hyökkäsi pukuhuoneeseensa, riisui
yönuttunsa ja palasi parin sekunnin päästä pitkään mustaan takkiinsa
puettuna. Yhdessä kiiruhdimme alas portaita kadulle. Tohtori Mortimer ja
hänen toverinsa olivat vielä näkyvissä parin sadan kyynärän päässä
edessämme menossa Oxford Streetille päin.
"Juoksenko heidät kiinni ja pyydän odottamaan?"
"Et missään tapauksessa, rakas Watson. Minä olen täysin tyytyväinen
sinun seuraasi, jos sinä vain voit sietää minua. Nuo herrat tekivät
kyllä viisaasti lähtiessään jalan eikä ajurilla näin kauniina
päivänä."
Hän kiiruhti askeleitansa kunnes olimme lyhentäneet puoleen välillämme
olevan matkan. Sitten pysyttäysimme noin sadan kyynärän päässä heistä,
ensin Oxford Streetillä sitten Regent Streetillä. Kerran pysähtyivät
ystävämme katsomaan erään puodin akkunaa. Holmes seurasi
esimerkkiä. Heti sen jälkeen hän vähäisellä huudahduksella ilmaisi
tyytyväisyyttänsä. Seurasin hänen innokkaasti tarkastelevan katseensa
suuntaa ja näin kaksi-rattaiset vaunut, joissa istui joku mies. Ne
olivat pysähtyneet kadun toiselle puolen, mutta lähtivät hitaasti
liikkeelle.
"Siinä on miehemme, Watson! Joudu! Meidän täytyy ainakin saada häntä
tarkoin katsella, ellemme muuta voikaan."
Samassa silmänräpäyksessä huomasin tuuhean mustan parran ja kaksi
terävää silmää, jotka kääntyivät katsomaan meihin päin vaunujen
sivuakkunasta. Samassa aukeni kattoluukku; jotain huudettiin ajurille,
ja hurjaa vauhtia kiisivät vaunut pitkin Regent Streetiä. Holmes etsi
silmillään toista ajuria meille, mutta sellaista ei läheisyydessä
ollut. Silloin koetti hän juosten tunkeutua katu-liikkeen läpitse,
mutta etäisyys oli tullut liian suureksi ja vaunut katosivat
näkyvistä.
"Niin saattaa käydä!" sanoi Holmes katkerasti, kun hän kalpeana
harmista ja läähättäen tuli esiin lukuisten ajoneuvojen välistä.
"Voiko ajatella niin huonoa onnea, ja kuinka vähän ajureita
saatavissa! Watson, Watson, kunnia vaatii sinua merkitsemään muistiin
tämänkin esteen minun menestykselleni."
"Kuka tuo mies oli?"
"Sitä en voi aavistaakaan."
"Tokkohan urkkija?"
"Aivan selvään näkyi Baskervillen kertomuksesta, että häntä tänne
tulostaan saakka on hyvin tarkkaan vartioitu. Kuinka muuten olisi
Voinut tulla niin pian tunnetuksi, että hän oli asettunut asumaan
Northumberlandin hotelliin? Jos häntä on vakoiltu ensi päivänä, niin
pidin luultavana, että sitä tehtäisiin toisenakin. Huomasit ehkä, että
minä, tohtori Mortimerin lukiessa tuota sukutarua, kaksi kertaa menin
ikkunan luo."
"Sen muistan sinun tehneen."
"Minä katsoin, näkyisikö joku kuljeksimassa kadulla, mutta en voinut
mitään huomata. Olemme tekemisissä taitavan miehen kanssa, Watson.
Juoni on tässä hyvin syvällä, ja vaikka en voikaan sanoa onko
vastassamme ystävällinen vai vihamielinen voima, niin tiedän
kumminkin, että sitä johtaa joku määrätty tarkotus. Noiden herrain
lähtiessä meiltä kiiruhdin heidän jälkeensä toivoen saavani nähdä
heidän salaperäisen seuralaisensa. Tämä oli kumminkin niin viisas,
ettei ollut saattanut itseään vaaranalaiseksi lähtemällä jalkaisin
liikkeelle, vaan oli ottanut ajurin, joten hän mielensä mukaan saattoi
pysytellä heidän jäljessään tai ajaa ohitse ja siten välttää heidän
huomionsa. Sitäpaitsi johtui siitä se etu, että hän oli valmis heitä
seuraamaan, jos he olisivat ottaneet ajurin. Mutta yksi ikävyys siinä
kumminkin oli."
"Sekö, että hän siten joutui ajurin valtaan?"
"Tietysti."
"Vahinko ettemme panneet merkille vaunujen numeroa?"
"Hyvä Watson, kyllähän minä kömpelösti käyttäydyin, mutta et suinkaan
mahtane todella luulla, että olisin laiminlyönyt katsoa numeroa? Se
oli 2,704. Tällä hetkellä ei siitä kumminkaan voi olla meille mitään
hyötyä."
"Minä en ymmärrä, että olisit voinut menetellä paremmin."
"Heti, kun näin nuo vaunut, olisi minun pitänyt kääntyä ja kulkea
toiseen suuntaan. Sitten olisin kaikessa rauhassa hankkinut
itsellenikin vaunut ja seurannut tuota epäluulon-alaista miestä
kunnioittavan välimatkan päässä, tai vielä paremmin, olisin ajanut
Northumberlandin hotelliin ja odottanut siellä. Sittenkun tuo
tuntematon olisi saattanut Baskervillen kotiin, niin me olisimme
käyttäneet hänen omaa menettelytapaansa saadaksemme tietää, mihin hän
menee. Nyt olemme liiallisella, epäviisaalla innolla, jota
vastustajamme harvinaisella nopeudella ja tarmolla osasi käyttää
hyväkseen, ilmaisseet itsemme ja eksyneet miehestä."
Tätä puhellen olimme aivan vitkallisesti kävelleet pitkin Regent
Streetiä, ja tohtori Mortimer seuralaisineen oli aikoja sitten
hävinnyt näkyvistämme.
"Ei maksa vaivaa seurata heitä", sanoi Holmes. "Vakooja on kadonnut,
eikä tule takaisin. Nyt katsokaamme, mitä kortteja meillä on
käsissämme ja lyökäämme ne esiin viisaasti ja nopeasti. Voisitko
valallasi vahvistaa tuntevasi tuon miehen?"
"Hänen partansa on ainoa, jonka varmaan tuntisin."
"Sen minäkin tuntisin, mutta luultavasti se oli tekoparta. Kun viisas
mies lähtee niin arkaluontoiselle asialle, niin on parta vaan
peittämässä hänen kasvojaan. Mennään sisään, Watson."
Yksi alueen kaupunginlähettikonttoreista oli juuri edessämme, ja
meidän astuessamme sisään otti johtaja meidät sydämellisesti vastaan.
"Minä huomaan, Wilson, että te ette ole unohtanut sitä apua, jonka
minä ilokseni saatoin antaa teille tuossa vähäisessä jutussa."
"En, herra Holmes, en suinkaan. Tehän pelastitte minun nimeni ja
maineeni, ehkä vielä henkenikin."
"Oh, ystäväni, nyt te liiottelette. Olen muistavinani, että teillä
juoksupoikienne joukossa oli muuan nuorukainen nimeltä Cartwright,
joka tutkintotilaisuudessa osotti kunnollisuuttansa."
"Kyllä, herra Holmes, hän on täällä vielä."
"Tahtoisitteko kutsua hänet tänne? Minä haluaisin myöskin saada tämän
viiden punnan setelin vaihdetuksi."
Neljäntoista vuotias, teräväjärkisen ja vilkkaan näkönen poika oli
johtajan kutsumuksesta tullut sisään. Hän katseli syvimmällä
kunnioituksella suurta salapoliisia.
"Lainatkaa minulle hotelliluetteloa", sanoi Holmes. "Kiitos, Kuulehan
nyt, Cartwright. Tässä on luettelo kolmestakolmalta hotellista, jotka
ovat Charing Crossin läheisyydessä. Näetkö?"
"Kyllä, herra Holmes."
"Sinun tulee nyt järjestyksessä käydä kaikissa näissä hotelleissa."
"Kyllä, herra Holmes."
"Ennenkuin menet sisään, annat ovella seisovalle miehelle yhden
shillingin. Tässä saat niitä kolmekolmatta."
"Kyllä, herra Holmes."
"Ja sitten pyydät saada nähdä niitä papereita, jotka eilen
tyhjennettiin paperikoreista. Sinun tulee sanoa, että eräs tärkeä
sähkösanoma on joutunut hukkaan, ja että olet saanut toimeksesi hakea
sitä. Ymmärräthän minua, vai kuinka?"
"Kyllä, herra Holmes."
"Oikeastaan sinun on haettava erästä Timesin lisä-lehteä, johon
muutamia reikiä on leikelty saksilla. Tuossa on yksi Timesin numero!
Tätä sivua minä tarkotan. Sen kai helposti tunnet?"
"Kyllä, herra Holmes."
"Ovella seisova mies kutsuu luonnollisesti portieerin, ja hänellekin
sinä annat shillingin. Tässä saat niitä toiset kolmekolmatta.
Parissakymmenessä tapauksessa vastataan sinulle luultavasti, että
kaikki paperikoreissa olleet paperit on poltettu tai kuljetettu pois.
Jälellä olevissa kolmessa tapauksessa näytetään sinulle paperikasa, ja
siitä tulee sinun hakea kysymyksessä olevaa sanomalehteä. Hyvin vähän
mahdollista on, että sen löydät. Tästä saat vielä, kymmenen shillingiä
satunnaisten vaikeuksien varalle. Ennen iltaa tulee sinun
sähkösanomalla ilmottaa minulle tulos. -- Ja nyt, Watson, ei meillä ole
muuta tehtävää kuin sähkösanomalla tiedustella, kuka ajaa vaunuja n:o
2,704. Sitten menemme Bond Streetin varrella oleviin taulukokoelmiin
kuluttamaan aikaamme kunnes lähdemme hotelliin."