Portti avattiin äänettömästi. Herra Tricamp astui sisään varpaillaan,
ja häntä seurasi kolmas konstaapeli, jonka hän jätti alas eteiseen
antaen hänelle määräyksen, ettei hän saisi sallia kenenkään tulla
sisään eikä kenenkään mennä ulos. Kello lienee ollut noin kahdentoista
paikkeilla yöllä; koko kaupunki nukkui, ja talossa vallitsevasta
hiljaisuudesta päätettiin, ettei hälinä ollut häirinnyt hiukan kuuroa
Gudulea ja päivän mielenliikutusten uuvuttamaa Christianea, vaan että
he edelleen nukkuivat levollisesti.
"Mistä on oikeastaan kysymys?" sanoi herra Tricamp ääntänsä hiljentäen.
Balthazar veti hänet mukanaan työhuoneeseensa ja näytti hänelle
sanaakaan sanomatta siellä tapahtuneen hävityksen.
Herra Tricamp oli lyhytkasvuinen, lihavahko, mutta vilkas ja
vikkelä mies. Hän näytti iloiselta, hänen ilmeissään oli jotakin
itseensätyytyväistä — selityksenä sille oli hänen suuri arvonsa —,
tahtoi käydä hienosta, kaunopuheisesta, taidokkaasta!... Muutoin
liukas ja kykenevä mies, jossa ei ollut muuta vikaa kuin tavaton
lyhytnäköisyys, mikä puutteellisuus on hänen ammatissaan erittäin
kiusallinen, kun se näet pakotti hänet katsomaan kaikkea läheltä, eikä
se ole aina paras keino nähdä hyvin.
Hän aivan ilmeisesti hämmästyi, mutta kaikissa ammateissa on sääntönä,
että yleisön edessä ei saa näyttää hämmästyneeltä, ja siksi hän tyytyi
vain mutisemaan:
"Hyvin hyvä!... Hyvin hyvä!" ja silmäilemään ympärilleen kuin mies,
joka täydellisesti vallitsee tilannetta.
"Näette itse", sammalsi Balthazar kuohuksissaan, "näette itse!"
"Hyvin hyvä!" sanoi herra Tricamp. "Salkku on murrettu auki, piironki
murrettu auki! Hyvin hyvä, oivallista!..."
"Oivallista! Mitä tarkoitatte?" huudahti Balthazar.
"Rahat ovat poissa, vai kuinka?" jatkoi herra Tricamp.
"Kaikki rahat."
"Hyvä."
"Ja korut!... Ja minun medaljonkini!"
"Hyvä! Murtovarkaus asutussa talossa!... Erinomaista!... Ja ettekö
epäile ketään?"
"En ketään."
"Sen parempi! Siten saamme koko kunnian asian selvittämisestä."
Balthazar ja Cornelius katsoivat kummastuneina toisiaan, mutta herra
Tricamp jatkoi levollisesti ja mistään välittämättä:
"Tutkikaamme ovi."
Balthazar näytti hänelle huoneen ainoan oven. Siinä oli kaunis
vanhanaikuinen lukko, mestariteos, jollaisen vain harvoin nykyään
näkee hyvässä Hollannissamme. Tricamp väänsi avainta pari kertaa;
lukko kääntyi helposti edes ja takaisin helakasti näpsähtäen. Hän
veti avaimen pois reiästä ja näki ensi silmäyksellä, että tätä lukkoa
ei voinut avata tavallisilla työkaluilla. Avain oli kaksinkertaisen
apilanlehden muotoinen ja siihen kätkeytyi salaisuus, jonka hyvin
harvat tunsivat.
"No, entä ikkuna?" sanoi herra Tricamp ja antoi avaimen Balthazarille.
"Ikkuna oli suljettu," sanoi Cornelius, "me avasimme sen, kun huusimme
teitä. Voitte muutoin itse nähdä, että siinä on tukeva, hyvin tiheä
rautaristikko."
Herra Tricamp otti selvän siitä, että ristikon lävitse tosiaankaan ei
olisi päässyt edes kaksivuotinen lapsi, ja sulki sitten itse ikkunan.
Senjälkeen hän tietystikin kääntyi tarkastamaan tulisijaa. Balthazar
seuraisi hänen pienintäkin liikettään yhtä luottavaisin katsein kuin
sairas lääkäriään hänen kirjoittaessaan lääkemääräystänsä.
Herra Tricamp kumartui ja silmäili tarkkaavaisesti tulisijan sisustaa.
Mutta taaskin hänen laskelmansa kumoutuivat. Hiljakkoin toimitettu
uusintamuuraus oli miltei tykkänään sulkenut savuaukon ja jättänyt
tilaa vain kapealle kamiininputkelle. Itse kamiini, joka otettiin
joka kevät pois puhdistettavaksi ja jota ei pantu takaisin paikalleen
ennenkuin kylmän taas tultua, oli vinnillä, ja tulisija oli typötyhjä.
Herra Tricamp ei voinut hetkeäkään epäillä, että joku olisi tullut
sisään tuollaisen savutorven kautta, ja hän suoristautui jälleen,
enemmän hämillään kuin tahtoi näyttääkään.
"Hyvin hyvä!" sanoi hän. "Sepä peijakasta!" Ja hän rupesi katselemaan
kattoa, vaihdettuaan ensin lornettinsa tavallisiin silmälaseihin. "Ei
mitään epäiltävää sielläkään, ei edes mitään arveluttavaa!" Hän otti
lampun Balthazarilta, asetti sen piirongille ja nosti pois kaihtimen.
Ja silloin he äkkiä huomasivat jotakin, mikä siihen saakka oli jäänyt
heiltä huomaamatta...