Se, mitä Cornelius näki; osoitti ystävän huudahdukseen olleen kylläkin
syytä. Lattia oli ihan täynnänsä kaikenlaatuisia papereita; ne olivat
lähtöisin kahdesta rikkirevitystä, viheliäisestä päällyksestä, jotka
oli siepattu hyllyltä ja nyt olivat räsyisinä matolla. Niiden vieressä,
samaten aukaistuna, teräslukostaan huolimatta, oli suuri nahkasalkku,
jossa Balthazar säilytti kirjeenvaihtoaan. Se oli tyhjä, ja kirjeet,
joita oli pari sataa kappaletta, olivat hajallaan kaikkialla
huoneessa!...
Mutta se ei ollut kuitenkaan pahinta. Silmiensä edessä kaikki tämä
hävitys, jonka laajuutta hän ei vielä ollut tajunnut. Balthazar
ajatteli ensimäiseksi piironkia. Sen rautalukon vastustusvoima oli
kuitenkin ollut suurempi kuin salkun lukon, ja salpa oli yhä vielä
kiinni sinkilässä. Sen sijaan oli laskulevy pahoin runneltu. Lukon
ympärillä oleva osa oli kokonaan, aivan kirjaimellisesti rikki hakattu,
pois kaavittu, muruiksi jauhettu. Ja itse lukko riippui irrallaan ja
oli aivan surkean näköinen katkottuine ja käyristyneine ruuveineen.
Kaarteinen, liikkuva laskulevy oli avattu niin paljon, että käden
saattoi pistää sisään ja tutkia kaikki laatikot ynnä lokerot.
Mutta merkillisintä on se, mikä nyt seuraa. Useimmat laatikoista, jotka
laskulevyn auettua olisi esteettömästi voinut ryöstää ja joissa oli
arvokkaita papereita, oli jätetty silleen; näytti melkein siltä kuin
varas ei olisi välittänyt avatakaan niitä. Hänen koko huomionsa oli
suuntautunut siihen laatikkoon, joka sisälsi kulta- ja hopearahoja —
noin puolitoistatuhatta tukaattia ja kaksisataa floriinia — sekä sen
pienen koruja sisältävän teräslippaan, josta Balthazar oli puhunut.
Tämä laatikko oli vedetty auki ja oli niin tyhjä kuin olisi se
käännetty ylösalaisin; kaikki olivat poissa, — kulta, hopea, korut,
— jäljettömiin kadonneina. Mutta tuskaisimmalta tuntui Balthazarista
onnettomuus, kun hän otti pienen teräslippaan lattialta ja tuli
vakuutetuksi siitä, että se todellakin oli tyhjä ja että medaljongi oli
varastettu muiden tavarain mukana!...
Tämä hirveä menetys, joka koski häneen kovemmin kuin kaikki muu,
saattoi hänet ensi lamaannuksen ohi mentyä täydellisen hulluudenpuuskan
valtaan. Hän avasi kiivaasti kadunpuolisen ikkunan ja alkoi huutaa
kaikin voimin: "Ottakaa varas kiinni!" Ja koko kaupunki olisi vanhan
tapansa mukaan vastannut: "Tuli on irti!" jollei muutamia rajuilman
aikaansaamaa vahinkoa tutkimaan lähteneitä poliisikonstaapeleita olisi
samassa sattunut kulkemaan ohitse. He kiiruhtivat lähemmäs ikkunaa,
jossa Balthazar seisoi turhaan koettaen noitumalla ja viittilöimällä
selittää mitä oli tapahtunut. Herra Tricamp, konstaapelijoukon
johtaja, ymmärsi kuitenkin hänen puhuvan varastetuista tavaroista, ja
lausuttuaan kehotuksen, että Balthazar oman etunsa vuoksi hiljentäisi
hiukan ääntään, hän sijoitti kaksi konstaapelia vartioimaan lähintä
ympäristöä ja pyysi itse päästä sisään.