Suurvisiiri Hassan Ibn Alin avara odotussali oli hovisuojaksi
tavattoman yksinkertainen. Paksujen huonetta ympäröivien harmaiden
marmoripylväiden välissä ei edes riippunut mitään silkkisiä
laskosverhoja, kuten muuten tämän aikuisissa upeammissa huoneissa oli
tavallista. Ainoana koristuksena olivat seinä- ja kattomaalaukset
sekä permantomosaiikki, jotka kaikki kuvasivat tapauksia ja
sankareita Persian muinaistarustosta. Sillä vaikka islam jo aikoja
sitten oli voitokkaasti kohoittanut lippunsa Persian hallitustalojen
katolle, muistettiin ja harrastettiin rikasmuotoisia ja jännittäviä
muinaisiranilaisia kansantaruja.
Mataloita patjaistuimia oli asetettu pilareiden ääreen luoksepääsyä
odottavia varten. Nyt oli odotussali melkein tyhjä, sillä siihen
päivän aikaan ei suurvisiirillä ollut yleistä vastaanottoa. Melik
shaahilla näet oli silloin tapana oman yksityisen käytävänsä kautta
mennä suurvisiirinsä luo puhelemaan tämän omassa työhuoneessa. Tämä
tuttavallisuus johtui siitä, että Hassan Ibn Ali shaahi Alp Arslanin
eläessä, ja ennenkuin hän kohosi korkeaan asemaansa, oli ollut
Melikin opettaja. Tästä syystä Melik yhä vielä, lavean ja mahtavan
Persian hallitsijaksi tultuaan, suuresti kunnioitti Hassan Ibn Alia,
nykyistä taitavinta neuvonantajaansa, kutsuen häntä tuttavallisessa
keskustelussa "mestari Hassaniksi." Huolimatta siitä, että Hassan
Ibn Alin nuoruuden ystävä, sittemmin juonittelevaksi ja viekkaaksi
kehittynyt Ibn es-Ssabbach jo hovissa ollessaan oli monasti koettanut
järkyttää Hassanin rajatonta suosiota shaahin tykönä, ei se ollut
onnistunut. Alamutin linnan herraksi päästyään, oli Ibn es-Ssabbach
lakkaamatta salaisten fidaaviensa avulla jatkanut pyrintöjään.
Mutta kaikki hänen ja muiden asettamat ansat, vaikka olivatkin
ensin näyttäneet vaarallisilta, olivat kuitenkin kohta lauenneet.
Sillä aina Melik huomasi, että Hassan syystä kansalta oli saanut
kunnianimen "Nisam-el-mulk" -- valtakunnan tuki. Eikä Melik mistään
hinnasta tahtonut menettää tätä valtakunnan suunnatonta suojakatosta
kannattavaa vankkaa tukipylvästä.
Paitsi Haomaa, jota Demur mennessään sisälle isänsä työhuoneeseen
shaahin puheille oli pyytänyt odottamaan etusalissa, oli siellä kuusi
sysimustaa, purppurapaitoihin puettua nuubialaista orjaa, joilla oli
kookkaat riikinkukonsulista tehdyt viuhkat käsissä. Sitäpaitsi oli
vielä kolme henkivartijaa, joilla oli käyrät lyhyet miekat vyöllä
ja pitkät, pystyssä olevat keihäät kädessä. Erillä näistä seisoi
rikasaseinen tummaverinen mies, jonka turbaanissa välkkyi häikäisevän
komeita jalokiviä. Tämä mies oli Melik shaahin henkivartiaston
johtaja, haaremin kauneustuomari, visiiri Abu'l-ganaïm.
Haomasta, joka istui syrjemmässä, pitkän seinän keskipalkoilla, alkoi
odotus tuntua hieman vaivaavalta. Sillä suurvisiirin ovella seisovat
mustat nuubialaiset loivat tuon tuostakin suuret muljottavat silmänsä
uteliaasti häneen. Ja varsinkin Abu'l-ganaïm ahmi Haomaa katseillaan.
Tämän viekkaan näköisen hovimiehen huulilla lepäsi ivallinen ilme ja
hän katseli Haomaa säädyttömän tarkasti, ikäänkuin piirre piirteeltä
olisi tahtonut painaa hänen ulkomuotonsa muistiinsa. Tyyneenä Haoma
ensin kesti tuota katseiden tähtäilyä. Ja kun sitä jatkui, päätti hän
olla tästä tungettelevaisuudesta välittämättä ja rupesi tarkastamaan
katto- ja seinämaalauksia. Kokonainen sankarimaailma levisi siinä
hänen eteensä, ja Haoma, joka tunsi muinaistaruston, arvaili
itsekseen, mitä sankana kukin kuva esitti, oliko se Rustemia vai
Salia, vai muita. Ja syrjäkuvista hän koetti päättää, mitä seikkailua
kukin kuvaryhmä esitti. Mutta pian tämä katselu kävi hajamieliseksi,
ja Haoma ikäänkuin vieraantuen heräsi pois siitä haaveilevasta uuden
ympäristön tarkastamisesta, johon hän äkkiä oli siirtynyt. Hänestä
tuntui vastenmieliseltä viipyä näin kauan näiden seinien välillä,
ja hänessä heräsi taas elävinä ja valtavina kaikki ne ajatukset ja
tunteet, jotka kahden kuluneen päivän tapahtumat olivat aiheuttaneet.
Voimakkaasti hän myös tunsi pyrkimystä, niin kiireisesti kuin suinkin
päästä uutta suurta yritystään toteuttamaan. Ja lopuksi hänen
mielikuvituksensa kätköistä kohosi esiin kertojattaren pitkän kalteva
mäki, tuuheine puineen ja tummine muurineen ja linnaseinineen.
Ruusunhohteinen kevättaivas näytti kaareutuvan mäen ja linnan ylitse
ja kaukainen hiljaisen tuulen humina ja laulurastaan iltasävelet
tuntuivat tunkevan korvaan.
Haoman haaveilu keskeytyi siitä, että suurvisiirin työhuoneen
paksu, hopeakangilla koristettu seeteriovi aukeni ja asestettu
kuuluttaja, joka tavallisesti kulki shaahin edellä tiedustellen
paikan turvallisuutta, joutuisasti astui odotussalin läpi oviaukolle
päin, joka johti shaahin asuntoihin vievään yksityiseen käytävään.
Tämän edelläkulkijan tulo oli merkki siitä, että Persian hallitsija
seuraavassa tuokiossa oli tuleva samaa tietä.
Nuubialaiset orjat, henkivartijat ja Abu'l-ganaïm heittäytyivät
valmiiksi maahan käsien nojaan, ja Haoma, joka arvasi, että jotakin
erinomaista oli tulossa, nousi seisomaan. Seeteriovi aukeni nyt,
ja suurvisiirin huoneesta astui etusaliin Melik shaahi, ei vielä
neljääkymmentä täyttänyt mies, keltasilkkinen, säteilevillä
jalokivillä koristettu viitta yllä. Hänen vyöllään riippui lyhyt
käyrä miekka, jonka kultatuppeen oli kiinnitetty pieniä hehkuvia
rubiineja ja smaragdeja. Päässä oli hänellä korkea valkea
silkkiturbaani, jonka höyhentöyhdön juurta kaunistivat tavattoman
suuret hohtokivet. Saattoi lisääntyvästä lihavuudesta huolimatta
vielä huomata hänessä entisen sotasankarin ja maidenvalloittajan
ryhtiä. Mutta levollinen elämä, jota jo pitkät ajat hänelle oli
tarjonnut Nisam-el-mulkin koko valtakunnan asioista huoltapitävä
ohjaus, oli painanut selvän leimansa Melik shaahin koko personaan.
Hänen sileäksi ajetulla leuallaan ja paksunpuolisilla punaisilla
huulillaan lepäsi hekumallisuutta ilmaiseva piirre. Mutta päättävästi
suljetuissa suupielissä kuvastui syvemmällä piilevää tarmokkaisuutta
ja tahdonlujuutta, joka tarvittaessa saattoi toimintana puhjeta
ilmoille. Kädessä kantoi Melik ohutta, kultanuppista sauvaa, jonka
hän harvoin hylkäsi liikkuessaan kotoisissa asunnoissaan. Hänen
silmänsä olivat vilkkaat ja hänen tuliset ja läpitunkevat katseensa
tuntuivat tarkastellessaan ympäristöä tahtovan koota niin paljon
vaikutelmia kuin suinkin.
Kun Melik ohikulkiessaan loi silmänsä Haomaan ja näytti olevan hieman
ihmeissään, ettei hän muiden tavoin langennut maahan, kumarsi Haoma
syvään ja ojensi häntä kohti molemmat kätensä, kuten parsien oli
tapana tervehtiä.
Melik kuroitti ohutta sauvaansa häntä vastaan ja kysyi:
-- Kuka olet?
-- Olen parsi, Haoma nimeltäni, vastasi destur mobedin poika.
-- Vai olet parsi. Heimosi asuinsijoilla tahdon ensi matkallani
käydä, sillä sitä valtakuntani kolkkaa en vielä tunne, vaikka se on
vallan läheinen.
Tämän sanottuaan hymyili shaahi armollisesti, kulki edelleen ja
katosi asuntoonsa johtavan käytävän aukkoon. Nuubialaiset orjat, sekä
henkivartijat, jotka jo olivat ehtineet nousta pystyyn, seurasivat
shaahia. Ainoastaan Abu'l-ganaïm viivähti hetken ja tiuskasi
kiukkuisesti Haomalle:
-- Etkö käsitä, tolvana, että sinun pitää tervehtiä shaahia niin kuin
muut?
-- Sinä tervehdit shaahia omalla tavallasi, minä taas parsien
tavalla. Enkä luule hallitsijaa siltä vähemmän kunnioittavani kuin
sinäkään -- sanoi Haoma, koettaen pysyä tyyneenä, vaikka visiirin
julkean kiukkuinen ääni häntä suuresti suututti.
-- Hyvä! virkkoi Abu'l-ganaïm, jonka kiukku kiihtymistään kiihtyi.
-- Luulet kai nyt, kun shaahi on armahtanut teitä, olevasi niin
suuri herra, että sinulla on oikeus tuoda hoviin uusia tapoja!
Voin ilmoittaa sinulle, parsilaiskoira, että jos vielä joskus saat
kunnian päästä hovin seinien sisälle, lähetän orjani jäykkää selkääsi
notkistamaan.
Tämän sanottuaan aikoi hän rajusti lyödä Haomaa selkään, antaakseen
hänelle esimakua tulevasta kohtelusta. Mutta samassa Demur, joka
tällä välin oli tullut ulos isänsä huoneesta ja seurannut visiirin
kiukunpurkausta, astui ehkäisemään visiirin lyöntiä, huudahtaen
täynnä suuttumusta:
-- Parsi on ystäväni ja kiellän sinua, Abu'l-ganaïm, häntä
loukkaamasta.
Säpsähtäen veti visiiri jo ojennetun kätensä takaisin ja virkkoi
hieman kohteliaammin, kuitenkaan voimatta salata sappensa kuohumista:
-- Luulin, että hovitapojen valvominen oli minulle uskottu tehtävä,
ja metsästysretkien menot sinulle, suurvisiirin poika!
Se äänenpaino, jolla hän lausui sanat "suurvisiirin poika," osoitti
selvästi, kuinka syvästi hän vihasi ja kadehti sekä suurvisiiriä että
hänen poikaansa.
Mutta hyvin tietäen, että valta nyt oli heidän käsissään, katsoi hän
viisaammaksi jättää jatkamatta selkkauksia ja poistui pikaisesti
samasta oviaukosta, josta shaahikin.
-- Kyllä hänelle vielä kostan tämän solvauksen, -- sanoi Demur
visiirin mentyä.
-- Hänelle on saamansa valta noussut päähän -- virkkoi Haoma. --
Harva kuolevainen näyttää voivan oikein ja hillitysti käyttää sitä
valtaa, joka hänelle on uskottu.
-- Minua pahoittaa, että tällainen kohtelu on tullut osaksesi
hovissa. Ja vielä lisäksi minua pahoittaa, etten tänään jouda
haihduttamaan sitä ikävää vaikutusta, jonka juuri olet saanut, sillä
shaahi lähtee varhain huomisaamuna metsästysretkelle, ja tänään
täytyy minun koko loppuosa päivää valvoa sen valmistuksia. Mutta
lupaathan, että pian taas tulet minua tervehtimään tänne. Silloin
panen toimeen upean perhejuhlan yksinomaan sinun kunniaksesi.
-- Kiitän kutsumastasi. Mutta enpä varmasti saata sanoa, milloin
voin tänne taas tulla käymään, sillä viipymättä aion lähteä
tiedustelumatkalleni Kurdistaniin. Ja se luultavasti vie suuren osan
talvea.
-- Mutta sieltä palattuasi käyt luonani. Voit muuten olla huoleti
siitä, että toimitan sinulle kaikki mitä matkallesi tarvitset.
Demur kiiruhti pois metsästysvalmistuksia valvomaan.
Omituiselta tuntui Haomasta nyt vallan yksin astua kuuluisan ja
voimakkaan suurvisiirin eteen. Mutta olihan Demur sanonut häntä
ystävälliseksi ja tavoiltaan yksinkertaiseksi. Ei siis erakonkaan
tarvinnut häntä peljätä. Lisäksi hän juuri parseille oli osoittanut
suurta suosiota. Levollisena ja varmana Haoma siis meni suurvisiirin
ovelle, jolle hän varovasti kolkutti. Syvä ääni kuului huoneesta
kehoittavan astumaan sisälle, ja seuraavassa tuokiossa seisoi Haoma
suurvisiirin edessä.
Tämä oli pitkä mies, vanhuuttaan jo vähän kumaraselkäinen,
harmaahiuksinen ja hyväkatseinen. Hänen työhuoneensa oli odotussalia
vielä yksinkertaisempi. Siinä ei edes ollut maalauksia seinillä.
Huone oli pienenläntä ja kaksi suurta, matalaa pöytää täytti
siitä melkoisen osan. Näille pöydille oli kasattu koko joukko
pergamentti- ja papyruskääryjä, sillä lukuisat olivat Hassan Ibn Alin
valtakunnan eri hallinnonosia koskevat muistiinpanot, suunnitelmat
ja ohjesäännöt. Kaikki valtiolliset asiat kulkivat tämän pienen
työhuoneen kiirastuli-tarkastuksen läpi. Ja kuitenkin Hassan valitti,
ettei hän ehtinyt eikä voinut kaikkiin yksityiskohtiin perehtyä,
vaikka hänellä olikin avustaja-tarkastajansa. Sillä joskin ijäkäs
suurvisiiri uhrasi suurimman osan päiväänsä ja melkoisen osan
yötään valtion toimille, eivät yhden ihmisen voimat ja ajatuskyky
sentään riittäneet niin avaran, eriaineksisen valtakunnan asioiden
täydelliseen pohtimiseen.
Leveä ja korkea ikkuna aukeni puutarhaan päin, jonka puissa lenti,
liverrellen, piipittäen, kaakattaen, jos jonkinnäköisiä lintuja.
Nämät olivat suurvisiirin hoidokkaita. Tuon tuostakin hän nousi
nahkapalaltaan pergamenttikääryjensä luota ja viskasi siivekkäille
suosikeilleen jyviä ja ryynejä. Tämä suuri ihmisystävä oli myös
suuri eläinystävä. Nytkin istui leveällä ikkunalaudalla parvi
kyyhkysiä, jotka kuherrellen ilmaisivat läsnäoloaan ja ruuanhaluaan.
Hieno avattava rautalankaristikko esti pieniä ruokavieraita sisään
lehahtamasta. Sillä ne olivat niin kesyjä, että ne alituisesti
olisivat häärineet ijäkkään ystävänsä ympärillä, häiriten valtion
asiain korkeinta johtoa ja pannen pergamentti- ja papyryskääryt
epäjärjestykseen.
Haoman astuttua sisään, kohoitti Hassan Ibn Ali silmänsä edessään
olevalta pergamentilta ja loi vieraaseen hyvän katseensa. Hän lykkäsi
esiin samanlaisen nahkapatjan kuin se, jolla hän itse istui, ja
virkkoi kädenviittauksella kehoittaen Haomaa istumaan:
-- Terve, parsilainen Haoma!
Mutta ennenkuin Haoma noudatti ylhäisen isäntänsä kehoitusta, hän
huudahti:
-- Siunatkoon Ormuzd moninkerroin sinua, parsien jalo vapauttaja!
-- Vapauttajanne on Melik shaahi. Minä olen vaan hänen palvelijansa
ja käskyjensä toimeenpanija. -- Mutta käyhän patjalle lepäämään, sillä
olet kaiketi väsynyt pitkän jalkamatkasi jälkeen.
Haoma noudatti nyt Hassanin kehoitusta.
-- Miten jaksaa ystäväni, isäsi Iredsh? kysyi suurvisiiri. -- Siitä
on aikoja, kun hänet viimeksi näin.
-- Hän on jo ijäkäs, mutta oli terve, kun muutama päivä sitten kävin
kotiheimoni mailla. Hänen sydämensä on täynnä kiitollisuutta jalon
tekosi vuoksi. Nyt saavat parsit taas vapaasti noudattaa tapojaan ja
hoitaa uskoaan. Se on arvaamattoman suuri lahja.
-- Eri kansan osien tyytyväisyys ja onni on valtakunnan paras tuki.
-- Olenpa muuten kuullut, että aiot muuttaa parsien uskoa. Mihin
suuntaan nämät muutospyrintösi käyvät?
-- En tahdo suorastaan muuttaa parsien uskoa, tahtoisin vaan
puhdistaa sitä ja saattaa sen runsaampia hedelmiä tuottavaksi. Sillä
ylen suuri on Ahrimanin voima, koska ihmiset veltosti edistävät
Ormuzdin valtaa. Virkeäksi Ormuzdin taistelujoukoksi tahtoisin nostaa
heimoni.
-- Mutta oletko myöskin punninnut, kuinka vaaralliset kaikki
taisteluliikkeet ovat näin avarassa ja eriaineksisessa valtakunnassa?
Minun hiukseni ovat vaalenneet ponnistellessani levollisuuden ja
rauhan aikaansaamiseksi. Ja sittenkin huomaan kuohuvan tyytymättömiä,
joita tuntuu olevan mahdoton saattaa tyytyväisiksi.
-- Tarkoitukseni ei ole levottomuuksien nostaminen ja rauhan
siunausten hävittäminen. Tahdonpa kehoittaa heimoani taistelemaan
vakaumuksen, virkeän innostuksen ja väsymättömän rakkauden aseilla.
Tahdon vaan opettaa ihmisiä itsessään ja ympärillään vihaamaan
ja vastustamaan pahaa, joka voimakkaana ja elinjuuria kalvavana
näivetyttää luomakuntaa.
-- Näitä aseitasi en moiti. Ne voivat, viisaasti käytettyinä,
tuottaa hyviä voittoja. -- Poikani kertoi minulle äsken, että
olit ruvennut kertojattaren, Anahitan, tiedustelijaksi, ajaaksesi
kurdilaispäällikön, Mervimin asiaa.
-- Se luottamustoimi on osakseni tullut.
-- Tiedätkö myös, että tuo Mervimin asia on hyvin arkaluontoinen,
jopa sangen vaarallinenkin?
-- Luulen sen tarjoavan paljon vaikeuksia.
-- Se tarjoaa ylen paljon vaikeuksia. Sillä shaahi on itse
langettanut Mervimin tuomion ja karkoittanut hänet maanpakoon. En ole
unhoittanut tuon onnettoman kurdilaispäällikön asiaa, mutta minun on
tähän asti ollut mahdotonta uudelleen kajota siihen tai ottaa sitä
esille, sillä ylen vahva ja suuri on Jusufin puolue ja tavattoman
suuria mullistuksia asian vireillesaattaminen matkaansaisi.
-- Luuletko Mervimia viattomaksi ja syyttömästi tuomituksi?
-- Hyvin paljon on syitä tähän luuloon, vaikka viimeinen varmuus
puuttuu.
-- Silloin on velvollisuuteni viipymättä lähteä hänen asiaansa
tiedustelemaan.
-- Asia on tutkittava; siitä ei ole epäilystä. Toinen kysymys on,
tokko juuri nykyhetki on siihen sovelias.
-- Mutta Mervim on jo ilmaissut asiansa kertojattarelle. Sitä ei nyt
enää voi jättää ajamatta, mikäli olen kuullut. Eikä vaaraa liene
kertojattarella, koska asiata ensin tiedustellaan.
-- Jo pelkkä tiedustelu on nostava mielet kuohuksiin ja fidaavien
lukuisat salaiset laumat toimimaan. Pelkään, että nykyinen nuori
kertojatar on joutuva ainakin yhtä ankaroiden hyökkäysten alaiseksi,
kuin hänen onneton edeltäjättärensä.
-- Olen huomauttava hänelle yritykseen yhdistyneitä vaikeuksia ja
vaaroja. Mutta luulen, ettei hän niitä säikähdä, sillä hän pitää
tehtäväänsä pyhänä.
-- Siitä hänen ei suinkaan tarvitsisi luopua. Viisaus ja varovaisuus
vaatisi vaan yritystä hieman lykkäämään.
-- Mutta vitkasteleva viisaus ja varovaisuus saattavat kuolettaa
oikeuden. Mervim on jo niin kauan kärsinyt.
-- Kas niin, minäkin olen samaa mieltä, että Kurdilaista on
autettava. Tunnen vaan tarpeeksi Alamutin juonet, jonka vuoksi
tahdoin miettimisaikaa, asiaa punnitakseni. Aionpa puolestani vielä
kerran tarkoin tutkia Mervimin asiaa ja toimia omalla tahollani. --
Sinulla näyttää olevan isäsi hehkuva toiminnaninto. Tunnen sen jo
palavasta silmästäsi. -- No niin, en tahdo nuorta intoasi jäähdyttää
enkä ehkäistä. Voithan matkustaa läntisten parsien luo asiaa
tiedustelemaan. Mutta älä anna esiintymisellesi siellä julkisuuden
leimaa, vaan toimi enemmän hiljaisuudessa ja yksityisesti. Minä
ryhdyn puolestani varokeinoihini. Ja voit hädän tullen luottaa apuuni.
-- Suosiostasi ja avunlupauksestasi sinua sydämestäni kiitän, heimoni
hyväntekijä!
Haoma älysi nyt, että hän jo sangen paljon oli vienyt aikaa ahkeralta
suurvisiiriltä, ja teki lähtöä.
-- Aiotko jalan palata rotkoasunnollesi? -- kysyi vanhus Haoman
noustua.
-- Se on aikomukseni.
-- Onpa siis tärkeätä, että annan sinulle pari tai kolme asestettua
miestä sinua ulos kaupungista ja puoliväliin kotimatkaasi saattamaan.
Sillä muuten väijyvät fidaaviparvet sinut korjaavat huostaansa. He
näet pitävät tarkasti huolta kaikista, jotka minun luotani menevät
pois. Heillä on vakoilijansa kaikkialla.
-- Ormuzd on minua suojeleva, koska liikun hänen asioillaan. Luulenpa
siis tarjoamaasi turvajoukkoa tarpeettomaksi.
-- Päinvastoin se on välttämätön. Tänne tullessasi olit tuntematon
ja pelkkä parsi. Täältä lähdettyäsi olet epäilemättä tunnettu niille
väijyville joukoille, jotka vaanivat jokaista hyvien tekojen polulla
vaeltavaa. Suostu siis tarjoumukseeni.
Näin sanottuaan Hassan Ibn Ali näpäytti hopealevyään. Hetken kuluttua
tuli palvelija sisään, ja suurvisiiri virkkoi hänelle:
-- Käske tänne viipymättä kolme vahvasti asestettua miestä. Aseensa
he peittäkööt avaroihin vaippoihin, sillä heidän tulee lähteä
turvasaattona kaupungista.
Palvelija katosi määräyksen saatuaan, eikä Haoman tarvinnut pitkään
odottaa, ennenkuin nuo kolme saattajaa ilmestyivät. Kiitoksensa
ja jäähyväisensä lausuttuaan suurvisiirille, poistui Haoma hänen
työhuoneestaan, kulki turvajoukkonsa kanssa avaran odotussalin
läpi ja alkoi astua saattajiensa osoittamaa kaitaa ja pitkää
salakäytävää. Hyvän aikaa kuljettuaan kaikennäköisten käytävien,
sokkeloiden, pienten pihojen ja puutarhojen kautta, saapui Haoma
seuralaisineen pienelle lukitulle, muurissa sijaitsevalle portille.
Tämän lukon aukaisi yksi vartijoista, ja seuraavassa tuokiossa olivat
kaikki neljä Raghan läpi virtaavan leveän joen rannalla. Saattajat
viittasivat Haomaa astumaan rannalla olevaan veneeseen, johon hänen
jälkeensä nuo kolme turvasoturia myös astuivat. Vene lykättiin
vesille, ja kaksi sotureista alkoi meloa sitä kaupungin pohjoiselle
portille päin.
Venematkansa suoritettuaan, kuljettuaan basaarien ohi ja lopuksi
jätettyään taakseen Raghan pohjoisen portin, suuntasivat nämät neljä
miestä kulkunsa vuorikoskea kohti. Hämärä rupesi jo laskeumaan
maille, kun Haoman asuinpaikan kalliot ja sirolatvaiset sypressit jo
läheltä näkyivät. Silloin pysähtyi Haoma ja sanoi kääntyen pienen
turvajoukkonsa puoleen:
-- Nyt, ystäväni, en enää tarvitse saattoanne. Sillä muutaman
kivenheiton päässä on asuntoni.
Hän erosi heistä rientäen rotkoasuntoonsa.