Herbedit, puettuina pitkiin valkoisiin viittoihin, joita keltaiset
nahkavyöt pitivät koossa, olivat jo hetken aikaa olleet pyhässä
neuvoittelulehdossa. Iredsh ei ollut vielä aloittanut neuvoittelua,
vaan odotti Haoman paluuta. Kun Haoman solakan korkea vartalo tuli
näkyviin vuoripolulla, lähestyivät herbedit isoa suihkulähdettä
toimittaakseen tavanmukaisen käsien pesun. Kun Iredsh ensin oli
käsiään vedellä valellut, noudattivat herbedit ja viimein Haoma
hänen esimerkkiään. Sitten he asettuivat marmori-raheille, vakavina
odottaen neuvoittelun alkua. Haoma, jolla tosin jo oli herbedin arvo,
mutta joka ei vielä ollut toimittanut tuliuhria, asettui istumaan
plataanin juurella olevalla turpeelle. Iredsh istui ylimmällä
kunniasijalla herbedien edessä.
Hän aloitti juhlallisella äänellä: -- Olen kutsunut teidät tänne
tekemään päätöstä pyynnön johdosta, jonka poikani Haoma tänään on
lausunut. Tänä riemupäivänä, jolloin meille on myönnetty vapaus,
tahtoisi hän, että lahjoittaisimme vapauden myös niille vangeille,
jotka jo monta vuotta ovat kituneet vuoristoluolassa.
Tämän kuullessaan säpsähtivät herbedit ja näyttivät kovin
hämmästyneiltä. Destur mobedin ehdoitus oli heistä vallan odottamaton
ja tavaton. Siksipä kului hetki, ennenkuin kukaan heistä sai
sanaakaan sanotuksi. Viimein eräs vanhempia herbediä, nousi
seisaalleen ja virkkoi, nojaten paksuun käyräpäiseen sauvaansa:
-- Perin outo on tämä asia, jonka meille ilmoitit, destur mobed.
Vankien vapautus olisi laiton, olisi vastainen Avestan pyhille
säädöksille.
-- Se olisi laiton, laiton... mutisivat muut herbedit.
Iredsh näytti hieman levottomalta, sillä hän huomasi nyt liian
äkkipikaa suostuneensa Haoman pyyntöön, ja tätä vaikeaa asiaa ja
sen käsittelyä tarkemmin pohtimatta kutsuneensa herbedit koolle.
Ja mitä hän nyt oikeastaan saattoi sanoa esittämänsä asian
puolustukseksi? Olivathan herbedit oikeassa, että vankien vapautus
soti Avestan säädöksiä vastaan. Juuri hän mietti jotakin sentapaista,
että ehdoitus tosin oli ankarasti katsottuna laiton, mutta että
parsien osaksi tullut suuri onni saattoi oikeuttaa heitä toisin
menettelemään, kun Haoma nousi seisomaan. Hänen silmissään loisti
vakaumuksen ja innon tuli, ja varmalla sointuvalla äänellä hän puhui:
-- Noiden ihmisparkojen vankinapitäminen ja kiduttaminen ei voi
olla Ormuzdille mieluinen teko. Sillä Ormuzd on hyvyyden ja elämän
lähde, eikä suinkaan kernaasti näe elämän riutuvan ja auttamattomasti
surkastuvan. Avestakin opettaa, että missä kärsimys on ylenmääräinen,
siinä on Ahriman joukkoineen ollut työssä...
Hän ei ehtinyt pitemmälle, kun herbedien istuimilta rupesi kuulumaan
puoliäänekästä murinaa. Mustapartainen Naotara, joka salaa toivoi
Iredshin jälkeen destur mobedin arvoa joko itselleen tai pojalleen,
kuiskaili ahkeraan ympärillä istuville herbedeille, antaen heille
neuvoja, miten piti puhua ja menetellä. Itse hän ei tavallisesti
paljoa puhunut, voidakseen paremmin peittää aikomuksensa; sen sijaan
hän toimi salaa ja kuiskasi yllytyksen sanoja puoluelaistensa korviin.
Gershasp, pelkäämättömän näköinen, laiha herbedi, joka istui ensi
rivissä, nousi Haomaa vastustamaan:
-- Suuret ovat tietosi pyhistä opeistamme, destur mobedin poika,
ja elämäsi tiedetään myös nuhteettomaksi, mutta liian rohkeat
ovat sanasi, ajattelemattomasti rupeat pyhän Avestamme säädöksiä
arvostelemaan, ja kumoamaan. Varo Ormuzdin vihaa!
Hänen silmänsä säihkyivät intohimoisesti ja koko hänen ulkomuodostaan
huomasi, että hänen sisällään riehui katkeran paheksumisen tunteet,
joita hän vaan vaivoin hillitsi, asettamalla sanansa niin lievään
muotoon kuin suinkin.
-- Pyhää oppiamme en ajattelemattomasti arvostele -- huomautti
tämän johdosta Haoma; -- olen päinvastoin tarkoin punninnut kaikkia
oppimme kohtia. Mutta yhä enemmän on se vakaumukseni vahvistunut,
että aikojen kuluessa Zoroasterin ilmoitettuun oppiin ihmiset ovat
tehneet lisäyksensä. Ja se säädös, jonka nojalla vankeja kidutetaan,
on varmaankin ihmisten järjetön lisäys.
-- Missä ovat todistuksesi?... Millä todistat vakaumuksesi? --
kuului monelta taholta herbedien sijoilta.
Iredsh, joka levottomana oli seurannut keskustelun saamaa käännettä,
tahtoi saattaa asiat vähän toiselle tolalle virkkaen:
-- Emme ole tulleet tänne kiistelemään Avestan opinkappaleista, emme
siitä, mikä niihin aikojen kuluessa on lisätty. Tässä on kysymys
poikkeustapauksesta, syvän kiitollisuutemme osoituksesta Ormuzdille.
Onhan heimomme vuosisatoja kitunut maan valloittajan raskaan ikeen
alla. Ormuzd on taistellut puolestamme ja viimein voittanut.
Meille on harvinainen päivä, vapauden päivä, koittanut. Ainoastaan
harvinaisella armonteolla saatamme Ormuzdin hyvyyttä ylistää.
-- Destur mobed on oikeassa, sanoi vanha Gurase, joka oli Iredshin
ystävä ja taipuvampi vapaampaan ajatuskantaan. -- Tässä ei ole
kysymyksessä Avestan opin muuttaminen ainaiseksi, vaan ainoastaan
tilapäinen ja tavaton kunnianosoitus Ormuzdille. Luulenpa siis, että
Ormuzd on pitävä otollisena vankien vapautuksen.
Mustapartainen Naotara rupesi tämän johdosta taas ahkerasti
kuiskailemaan.
-- Gurase on kaukaa vangitun Salferin sukua -- kuului joku
herbedeistä puoliääneen mutisevan.
Mutta destur mobedin ja Gurasen puolustuksen johdosta nousi herbedien
ensi rivissä istuva Gershasp taas puhumaan:
-- Jos tahdomme Ormuzdille tavatonta ylistystä osoittaa, niin miksi
emme pikemmin lisää tuliuhrien lukua? Rikommehan Ormuzdin Avestassa
nimenomaan ilmoittaman pyhän tahdon, jos vapautamme häpeävangit.
Haoma, joka hetken aikaa kärsimättömänä oli odottanut sanan vuoroa,
nousi taas, posket hehkuen, seisomaan.
-- Meillä on vielä toinenkin syy vapauttaa vangit -- sanoi hän. --
Kävin äsken heidän luolassaan ja näin omin silmin, kuinka ylenmäärin
heitä kidutetaan, kuinka he ovat saaneet kärsiä monta vertaa enemmän,
kuin mitä säädökset määräävät.
-- Hän on käynyt häpeävankien luona -- mutisivat herbedit. -- Ja
Naotara pani taaskin kuiskeensa liikkeelle.
-- Shiruje on ollut luonnottoman kova vartija -- jatkoi Haoma. Hän
ei ole yksistään kiduttanut vankeja niukalla ruualla, vaan on sen
lisäksi raadellut heitä kamalalla ruoskalla, jonka pelkkä näky jo
herättää kauhua. Vankien asunto on lisäksi likainen ja huono. He
eivät näe päivän valoa, eivätkä koskaan saa pestä jäseniään. Ja kun
uni viimein tuottaa heille lievennystä suurista tuskistaan, täytyy
heidän vaipua alas lepäämään mädänneille oljille.
-- Kovaa vankeutta ja suurta kärsimystä, jopa lopulta kuolemankin
säätää pyhä lakimme Avestan pilkkaajille -- tiuskaisi Gershasp.
-- Mutta se, minkä vankiparat ovat saaneet kärsiä, käy yli noiden
vanhojen määräystenkin, -- vastusteli Haoma. Shiruje, tuo konna, on
antanut heille vaan kolmannen osan säädetyistä ruoka-annoksista.
Sen saattaa isäni, sen saatan itse, sen saattaa palvelija Sevare ja
vangit todistaa.
-- Tämä on myös tärkeä seikka, josta tahdoin kanssanne puhua --
huomautti Iredsh, joka havaittuaan herbedien ankaran vastustuksen
jo piti vankien vapautusta turhana yrityksenä, ja joka puolestaan
aikoi tyytyä vankien tilan parantamiseen ja heidän kärsimyksiensä
lieventämiseen.
Hän jatkoi:
-- Shiruje on käyttänyt tointansa omaksi hyödykseen. Hän on itselleen
ottanut vangeille vietäviä ruokavaroja. Destur mobedinanne vaadin,
että häntä on tarkoin tutkittava, että hän on eroitettava toimestaan
ja ankarasti rangaistava. Vaadin vielä, että hänen jälkeisensä
vanginvartija on asetettava silmälläpidon alaiseksi.
-- Oikein puhuit, destur mobed -- huudahti Gurase.
Muut herbedit pysyivät ääneti, odottaen asian kehitystä.
-- Kutsukaa Shiruje tänne -- käski Iredsh lehdon laidalla seisovalle
palvelijalle.
Äänettömänä odotti herbedien kokous vankienvartijan, Shirujen tuloa.
Hetken kuluttua palasi palvelija kertoen, että Shiruje oli kadonnut.
Juhlavalmistuksissa häärivät palvelijat olivat nähneet hänen heti
Haoman lähdettyä vankien rotkolle, lähtevän pois takapihalta ja
kiireisesti poistuvan Rhagaan päin vievää tietä pitkin.
-- Hän on paennut -- huudahti Haoma.
-- Lähdettäköön häntä etsimään ja takaa-ajamaan, jos tarvitaan --
sääsi Iredsh.
-- Mahdotonta on hänen asiataan tässä käsitellä, tai hänen
menettelyään vankeja kohtaan ottaa huomioon, ennenkuin hän on saatu
saapuville -- huomautti Gershasp. Ja hän lisäsi:
-- Ehkäpä vangit ovat valehdelleet ja selittäneet kaikki omaksi
edukseen. Asia on lykättävä toistaiseksi.
Silloin kiivastui arvokas Iredsh ja virkkoi nuhtelevalla äänellä:
-- Oletko sinä, Gershasp, täällä ylin lain valvoja ja ylläpitäjä,
koska pidät noin rohkeata ja ylpeätä puhetta. Luuletko minun
aiheettomasti Shirujea syyttävän? Omin silmin olen nähnyt, miten hän
oli täyttänyt ruokasäkin heinillä, ottanut tyhjän keitospullon ja
kolme kuivanutta leipäpalasta vangeille vietäviksi. -- Minun täytyy
kokouksen edessä nuhdella sinua ajattelemattomasta ja kiivaasta
puheestasi.
Veri kiehui Gershaspin suonissa, hän pyyhkäisi harmahtavaa partaansa
ja keikahti pystyyn niin rajusti, että saattoi luulla hänen aikovan
karata destur mobedin kimppuun. Muutaman askeleen hän astuikin
Iredshin istuinta kohti, siinä hän pysähtyi. Hän tiesi, että suurin
osa herbedejä oli hänen puolellaan, ja tämä teki hänet rohkeaksi.
Senpä vuoksi hän kiivaana huusi:
-- Vaikka oletkin sinä, Iredsh, lain ylin valvoja, vaikka sinulle
on suuri valta annettu parissamme, muista, että herbedit ovat yhtä
mahtava vastavalta, että meidänkin mieltämme on kysyttävä, ennenkuin
päätös tehdään.
-- On tarpeetonta, että muistutat minulle velvollisuuksiani. Ne
tunnen ja muistan -- virkkoi Iredsh, jo tyytyneenä ja arvokkaasti.
-- Mutta koska olet ylin lain valvoja -- jatkoi vielä ärtynyt
Gershasp -- miksi siis ryhdyt ehdoittamaan laittomia tekoja? Sillä
vankien vapautus sotii pyhää lakiamme vastaan.
Iredsh ei ehtinyt vastata, ennenkuin Gurase nousi puhumaan:
-- Ei suinkaan ole Ormuzdille otollista se, että tänä suurena armon
ja ilon päivänä annamme sijaa katkeralle kiistalle ja tuimille
riidoille. Herbedien vanhimpana vastustan myös niitä loukkaavia
sanoja, joita Gershasp on sinkoillut rakasta ja kunnioitettua destur
mobediamme kohtaan, jonka viisautta ja Ormuzdin mieleisyyttä ei
kukaan epäile. Muistakaa -- huusi hän kohoittaen heikkoa ääntään
-- että suuri Zoroaster pyhään opinrakennukseensa otti monta
vankkaa peruskiveä Maagien opeista. Muistakaa, että Zoroasterin
jälkeen viisaat miehet ovat hänen oppiinsa tehneet lisäyksiä. Eri
aikojen vaatimukset ovat erilaiset. Meidän ajallamme on myös omat
vaatimuksensa.
-- Hän on vääräuskoinen -- mutisi Gershasp vetäytyessään takaisin
istuimelleen.
Haoma huomasi nyt, että hänen asiallaan oli varsin vähän menestyksen
toiveita, koska herbedit sitkeästi pitivät kiinni oppinsa
puustavista. Hän tiesi kyllä, että Gurasen lisäksi vielä muutama
muukin herbedeistä oli hänen puolellaan, mutta he olivat häviävänä
vähemmistönä. Kuitenkaan ei hän masentunut, vaan päätti viimeiseen
asti taistella ajettavaksi ottamansa asian puolesta. Hän kohosi
paikaltaan ja astui herbedien istuinten eteen; innostuksen puna
peitti hänen kasvonsa ja hänen tummat syvät silmänsä kuvastivat
paheksumista ja katkeruutta.
-- Suuri onni velvoittaa ihmistä tekemään muitakin onnellisiksi,
etupäässä poistamaan ylenmääräistä kärsimystä. Toivoin Ormuzdin
suuren hyvyydentyön saattavan heltymään sydämenne, mutta petyin.
Tietäkää siis -- huusi hän kohoittaen molemmat kätensä ikäänkuin
uhaten herbedejä kohti -- tietäkää te kovasydämiset kaava-ihmiset,
etten ole lepäävä, ennenkuin olen vapauttanut vankiparat. Viimeiseen
hengenvetooni olen taisteleva heidän puolestaan.
Ja nähdessään herbedien uhkaavat synkät katseet, hän jatkoi:
-- Katselkaa vaan minua uhkamielisinä, en teitä pelkää, en teidän
edestänne väisty. Sillä tiedän että se asia, jota puolustan, on
Ormuzdin syvimmän opin mukainen.
Herbedeissä syntyi tämän Haoman puheen johdosta suuri levottomuus
ja kiukku. Toiset tahtoivat nousta häntä vastustamaan. Toiset taas
pysyivät ääneti. Sillä Naotara oli kuiskannut:
-- Älkää häntä enempää kiihoittako. Hänellä on voimakkaita
suojelijoita takanaan. Parasta on tehdä hänelle tämä myönnytys.
-- Voimakkaita suojelijoita takanaan -- mutisi Gershasp puoliääneen,
vaistomaisesti puristaen kouransa nyrkille.
Samassa syöksyi Iredshin luo eräs parsi hengästyneenä ja kertoi:
-- Upea shaahin lähettiläs on saattoineen tulossa tänne. Tuossa
tuokiossa hän on täällä.
Kuin salama iski tämä viesti kokoontuneisiin herbedeihin.
-- Meidän on nopeasti päättäminen neuvoittelu, jotta voisimme
arvokkaasti vastaanottaa shaahin lähettilästä, huomautti Iredsh.
Sitten hän kiireisesti kysyi: Kuka on valittava Shirujen sijaan
vankien hoitajaksi?
-- Silloin nousi Gustehem, eräs mustapartaisen Naotaran vieressä
istuva herbedi istuimeltaan ja virkkoi:
-- Joskohta herbedit ovat lausuneet arvelunsa vankien
vapauttamisesta, lienee kuitenkin, lähemmin tarkastettaessa, painavia
syitä, jotka kehoittavat meitä tällä kertaa päästämään heidät
vapaiksi. Tänne saapuu nyt shaahin lähettiläs. Saattaisipa hänen
kauttaan tulla shaahin tietoon, että meillä on vankeja, ja ehkä se ei
häntä miellyttäisi. Heimomme yhteishyvän vuoksi ehdoitan siis, että
vangit nyt heti vapautetaan.
Muutkin herbedit, ja niiden joukossa kiivas Gershasp, näyttivät
pelkäävän Haoman vaikutusvaltaa hoviin, ja pitivät viisaimpana
myöntyä. Naotaran viittauksesta he kaikki nousivat seisaalleen ja
ojensivat käsivartensa ylös, huutaen:
-- Vapautettakoot, vapautettakoot!
Ja tähän päättyi herbedien kokous.
Haoman mieli oli tuskin ehtinyt tyyntyä äskeisestä kiihoituksesta,
ja vaikka hänen sydämensä pohjalla vielä piili katkeruus siitä, että
herbedit vaan pelosta olivat suostuneet vankien vapauttamiseen, oli
hän kuitenkin ylen iloinen, että vapautuksen hetki nyt jo koitti
vangeille. Hän ei malttanut jäädä odottamaan shaahin lähettilään
tuloa, vaan otti seuraansa pari palvelijaa -- taikauskoinen Sevare
sai nyt jäädä pois -- ja lähti nopeasti kulkemaan vankien rotkolle
päin.
Kiireisesti levitettiin kalleita intialaisia silkkimattoja destur
mobedin teltalta pensasaidalle sekä jonkun matkaa tiellekin, sillä
ylhäinen vieras lähestyi. Ja tuskin olivat valkeavaippaiset herbedit
ehtineet ryhmittyä tien viereen destur mobedin aitauksen eteen ja
destur mobed itse asettua aitauksen käytäväaukolle, kun jo tien
käänteessä tuli näkyviin shaahin sanomantuoja, joka istui punaisella,
jalokivistä säteilevällä satulavaipalla peitetyn valkean orhin
selässä. Kolme saattajaa ratsasti hänen jälessään.
Iredsh astui ulos piha-aitauksesta ja meni paljastetuin päin shaahin
lähettilästä vastaan. Tultuaan muutaman askeleen päähän hänen
hevosestaan, pysähtyi Iredsh ja virkkoi:
-- Terve tuloasi, shaahin viestintuoja! Samassa hän tunsi valkosen
orhin selässä istujan Demuriksi, Hassan Ibn Alin pojaksi. Ja iloinen
hymy levisi vanhuksen huulille.
-- Terve tuloasi, jalo vieras! huusivat herbedit.
Kaksi Iredshin palvelijaa, jotka olivat pukeutuneet puhtaisiin
valkoisiin liinavaippoihin ja nivoneet ympärilleen punapurppuraiset
vyöt, pysäyttivät Demurin hevosen. Demur hypähti alas hevosen selästä
ja astui kolmen saattajansa seuraamana Iredshin jälkeen destur
mobedin pihalle, jossa hän ojensi Iredshille pergamentti-käärön.
-- Tässä on teille shaahin ja isäni vahvistama vapauskirja, virkkoi
hän, laskiessaan sen Iredshin käteen. Ja hän lisäsi:
-- Shaahi on käskenyt, että se luettaisiin julki parseille.
-- Siunattu olkoon shaahi, ja siunattu jalo isäsi, Hassan Ibn Ali,
huudahti Iredsh.
Ja herbedit toistivat hänen huutonsa.
Teltan ovella ojensi Sevare ylhäiselle vieraalle vedellä täytetyn
kultamaljan käsien huuhtomista varten. Kultamalja otettiin esille
ainoastaan arvokkaimpien vierasten tullessa. Huuhdottuaan ja
pyyhittyään kätensä, astui Demur seuralaistensa kanssa isoon
teltta-asuntoon, jossa häntä pyydettiin istumaan korkealle
musnud-patjalle. Iredsh istui hänen viereensä ja virkkoi:
-- Tulit itse, suurvisiirin poika, shaahin kirjettä perille tuomaan.
Kasvojesi näky tuottaa meille suurta iloa.
-- Mieleinen on minulle tämä tehtävä -- arveli Demur. Jo olen
usein muutoinkin aikonut käydä täällä lapsuuteni rakkaita seutuja
tervehtimässä.
-- Elät alati heimomme muistossa hilpeän luontosi ja meille
ystävällisen mielialasi vuoksi. Kovin suureksi ja komeaksi olet
tullut siitä, kun täällä viimeksi kävit. Silloin oli leukasi vielä
parraton.
Demurin siinä jutellessa destur mobedin kanssa, kulki Armaitis vanhan
Rudaben seuraamana teltan halki. Demur nousi patjaistuimeltaan ja
tervehti häntä kohteliaalla syvällä persialaisella kumarruksella.
Armaitis vastasi tervehdykseen, ja Rudabe kumarsi kyyryisen selkänsä
vielä syvemmälle, niin että hän vähällä oli langeta pitkälleen
maahan. Kuin hallitsijaa ainakin kunnioitti hän shaahin lähettilästä.
Armaitis loi arkana ja kainona silmänsä alas, kohdatessaan
suurvisiirin pojan hehkuvat katseet. Hänellä ei ollut turvanaan
kasvoharsoa, sillä parsilaiset naiset eivät sitä käyttäneet. Ja
täytettyään lyhyen kohteliaisuuden ylhäistä vierasta kohtaan, poistui
destur mobedin tytär vanhan palvelijattaren seuraamana.
-- Vaivoin tunsin hänet tyttäreksesi, Armaitikseksi -- virkkoi Demur
immen poistuttua. -- Siitä on jo vuosia, kun hänet viimeksi näin.
Kuinka hän on tullut solakaksi ja kauniiksi. Ja kuinka hänen silmänsä
vivahtavat Haoman silmiin!
Iredsh hymähteli tyytyväisenä Demurin kiitoksesta ja sanoi:
-- Niinhän nuoret kohoavat ja varttuvat. Me vanhat kutistumme kokoon
ja kumarrumme vähitellen maata kohti.
-- Missä on Haoma? -- kysyi äkkiä Demur, joka nyt vasta huomasi
ystävänsä poissaolon.
-- Hän lähti äsken vuoristorotkolle vankeja vapauttamaan. Suuren
ilosanoman johdosta herbedien kokous teki armahduspäätöksen.
Vilkasluontoista Demuria halutti heti lähteä vuoristoon Haomaa
vastaan, osaksi uteliaisuudesta osaksi toivosta pikemmin tavata
ystävänsä. Hän rupesikin, jätettyään telttapihalle seuralaisensa,
joutuisasti astumaan Iredshin osoittamaa vuoripolkua, joka johti
rotkolle päin.