»Voi, voi», vaikeroi prinsessa, »minä en tahdo kuolla, en kuolla! Eikö
kukaan kykene minua pelastamaan?»
»Sinä kurja!» raivosi kuningas. »Sinä petturi ja valehtelija! Sinä olet
ansainnut kuoleman!»
Ja kuningas veti miekkansa, mutta hän oli niin kiihtynyt, että miekka
ei pysynyt hänen vapisevassa kädessään, vaan putosi lattialle.
»Vartija tänne!» huusi silloin kuningas. Mutta ketään vartijaa ei
tullut, sillä kaikkien oli käsketty pysytellä poissa prinsessan huoneen
läheisyydestä.
»Herra kuningas», sanoi poika. »Antakaa minulle anteeksi. Lääke, jota
prinssessa joi, oli puhdasta vettä. Mitään vaaraa siis ei ole. Minun
täytyi vain käyttää tällaista keinoa saadakseni prinsessan elämänhalun
heräämään.»
»Todellako?» huudahti kuningas. »Mutta ellei se ole totta, annan
pyövelini hirttää sinut.»
»Nouskaa ylös, armollinen prinsessa!» sanoi poika, ja prinsessa nousi.
»Katsokaa maailmaa ympärillänne, kuinka se on kaunis ja suuri. Siinä on
todella ihana elää!»
Prinsessa katsoi hänen loistaviin silmiinsä.
»Niin, on ihana elää», myönsi hän.
Silloin poika sulki prinsessan syliinsä, suuteli häntä ja pyysi häntä
vaimokseen. Ja prinsessa antoi hänelle kätensä, ja kuningas puolen
valtakuntaa, niin että oli sitä iloa yhdeksi kertaa. Mutta häiden
jälkeen kutsui poika isän kuninkaanlinnaan, ja siellä he sitten elivät,
kaikki yhdessä, ylen onnellisina päiviensä loppuun asti.