tuonoin eräässä Louis'n ja minun välisessä keskustelussa, jossa
selvästi tuli näkyviin hänen erinomainen luonteensa ja lempeä
sielunsa. Sydänkäpyseni, toivoisin voivani aina elää tässä rakkauden
aavistuksen kauniissa keväässä, joka ei vielä kanna nautinnon
hedelmiä, vaan jättää sielun neitseelliseksi. Ei alistua lakiin eikä
velvollisuuksiin, ei riippua kenestäkään muusta kuin itsestään ja
säilyttää oma vapaa tahtonsa! Miten ihanaa ja ylevää! Tuollainen
sopimus, joka sotii lakia ja sakramenttia vastaan, ei olisi voinut
olla mahdollinen kenenkään muun kuin Louis'n ja minun välillä. Tämä
pulmallinen kysymys juuri sai minut ensin vitkastelemaan päätökseni
tekemisessä. Vaikkakin alun pitäin olin päättänyt suostua kaikkeen
mieluummin kuin palata luostariin, niin on inhimillinen luonto
sellainen, että se pyytää mahdollisimman paljon saatuaan ensin
mahdollisimman vähän: ja me kaksi, enkelini, kuulumme niihin, jotka
tahtovat kaikki. Tarkastelin Louis'tani salaa kulmaini alta ja
ajattelin: onkohan onnettomuus tehnyt hänet hyväksi vai pahaksi?
Lähemmin tutkistellessani häntä, huomasin, että hänen rakkautensa
lähenteli intohimoa. Kun kerran olin päässyt hänen epäjumalakseen,
nähdessäni hänen kalpenevan ja värisevän pienimmästä silmäyksestäni,
päätin uskaltaa kaikki. Houkuttelin hänet pois vanhempain lähettyviltä
kävelyretkille, joilla varovaisesti tunnustelin hänen sydämensä ääntä.
Viekoittelin hänet puhumaan, tiedustelin hänen mielipiteitään ja
suunnitelmiaan tulevaisuutemme suhteen. Kysymyksissäni ilmeni niin
paljon ennakkoharkintaa ja ne iskivät niin sattuvasti juuri tämän
hirvittävän kaksin-elämän heikkoihin kohtiin, että Louis tunnusti
minulle myöhemmin aivan kauhistuneensa niin tietokypsää neitsyyttä.
Hän vastaili, mutta sotkeutui vastauksissaan niinkuin ainakin
henkilöt, joilta pelko riistää kaikki keinot; lopuksi oli minulla
selvillä, että sattuma oli antanut minulle vastustajan, joka kävi sitä
heikommaksi, mitä enemmän hän alkoi aavistaa sitä puolta minussa, jota
sinä niin ylväästi nimität suureksi sielukseni.
Ollen onnettomuuksien ja murheellisten kohtaloiden murtama tunsi hän
olevansa melkein mennyttä miestä ja etenkin vaivasi häntä kolme julmaa
pelonaihetta. Ensinnäkin on hän kolmenkymmenen seitsemän vuotias ja
minä seitsemäntoista; hän ei voinut olla kauhistumatta niitä
kahtakymmentä vuotta, jotka olivat välillämme. Toiseksi on tunnustettu
tosiasia, että olen hyvin kaunis; ja Louis, joka on samaa mieltä, ei
voinut olla tuntematta syvää tuskaa siitä, että kärsimykset olivat
riistäneet häneltä hänen nuoruutensa. Lopuksi tunsi hän minun naisena
olevan paljon ylempänä häntä itseään miehenä. Nämä kolme sangen
näkyvää vikaa olivat saaneet hänet epäilemään itseään; hän pelkäsi,
ettei hän voisi tehdä minua onnelliseksi ja että olin ottanut hänet
vain paremman puutteessa. Ilman luostariin palaamisen mahdollisuutta
en varmastikaan olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan, huomautti hän
minulle kainosti eräänä iltana. -- "Se on kyllä totta", vastasin
hänelle vakavasti. Rakas ystäväni, silloin tunsin ensimäisen kerran
sellaisen mielenliikutuksen, jonka mies yksin voi meissä aiheuttaa.
Omituinen tunne kouristi sydäntäni nähdessäni kahden suuren kyyneleen
pusertuvan esiin hänen silmistään. -- "Louis," jatkoin lohduttavalla
äänellä, "riippuu aivan teistä, muuttuuko tämä sovinnaisuusavioliitto
sellaiseksi avioliitoksi, jonka voin koko sydämestäni hyväksyä. Se,
mitä teiltä pyydän, vaatii teidän puoleltanne vielä paljon kauniimpaa
kieltäymystä kuin mitä on mikään, vilpittöminkään, rakkauden orjuus.
Voitteko kohota sellaisen ystävyyden tasolle, jollaista minä
toivoisin? Ihmisellä voi olla vain yksi ystävä elämässä, ja minä
tahdon olla teidän ystävänne. Ystävyys on side, joka yhdistää kaksi
samanarvoista sielua. Ystävyyden voima sitoo ne yhteen ja kuitenkin
ovat ne toisistaan riippumattomia. Olkaamme ystäviä ja liittolaisia
kantaaksemme yhdessä elämän taakkaa. Jättäkää minulle täydellinen
vapaus. En kiellä teitä sytyttämästä sydämeeni sitä rakkautta, jota
sanotte tuntevanne minua kohtaan, mutta en voi olla vaimonne muutoin
kuin omasta vapaasta tahdostani. Herättäkää minussa halu uhrata teille
vapaa tahtoni ja heti olen sen tekevä. En siis kiellä teitä
lietsomasta tätä ystävyyttä rakkaudeksi enkä häiritsemästä sitä lemmen
kuiskeilla: omasta puolestani olen tekevä kaikkeni keskinäisen
tunteemme täydellistämiseksi. Etenkin säästäkää minut kaikilta niiltä
ikävyyksiltä, joita omituinen suhteemme voisi aiheuttaa minulle
ulkoapäin. En tahdo näyttää oikulliselta enkä teennäiseltä, sentähden
että en ole kumpaakaan, ja pidän teitä siksi kunnian miehenä, että
rohkenen teitä pyytää näennäisesti ylläpitämään kaikkia avioliiton
muodollisuuksia." Rakkaani, en ole koskaan nähnyt ketään niin
onnellisena kuin mitä Louis oli ehdotukseni johdosta, hänen silmänsä
loistivat, onnen tuli oli kuivannut niistä kyyneleet. -- "Muistakaa,"
sanoin hänelle kaiken lopuksi, "ettei ole mitään omituista tässä
kaikessa, mitä teiltä nyt pyydän. Nämä ehdot johtuvat vain siitä, että
niin äärettömästi haluan omistaa teidän kunnioituksenne. Jos teidän
olisi kiittäminen vain pelkkää avioliittoa siitä, että olette saanut
minut, niin tuskinpa olisitte minulle suurestikaan kiitollinen,
vaikkapa teidän rakkautenne jonakin kauniina päivänä kruunattaisiinkin
laillisilla ja kirkollisilla muodollisuuksilla, kun se tapahtuisi
ilman minun sisäistä myötävaikutustani. Jos ette ollenkaan
miellyttäisi minua, mutta minä kuitenkin alistuvaisesti tottelisin
teitä, niinkuin kunnianarvoisa äitini on neuvonut minun tekemään, ja
jos näissä olosuhteissa saisin lapsen, niin luuletteko, että
rakastaisin tätä lasta yhtä paljon kuin sitä, joka olisi yhteisen
tahtomme tulos? Vaikk'ei olekaan välttämätöntä pitää toisistaan niin
paljon kuin kaksi rakastavaista, niin tunnustakaa kuitenkin, hyvä
herra, ettei missään tapauksessa saa olla toisilleen vastenmielinen.
No niin, joudumme vaaralliseen asemaan: meidän on pakko elää maalla,
muistakaamme tunteiden epävakaisuutta! Mutta eivätkö viisaat ihmiset
voi välttää vaihtelevaisuuden onnettomuuksia?" Minun järkevyyteni ja
myötämielisyyteni näytti hyvin hämmästyttävän häntä; mutta hän antoi
minulle juhlallisen lupauksensa ja minä tartuin hänen käteensä ja
puristin sitä ystävällisesti.
Viikon lopulla meidät vihittiin. Kun olin varma vapaudestani, saatoin
sangen ilomielisenä ottaa vastaan kaikki noiden juhlamenojen ikävät
yksityiskohdat: saatoin olla oma itseni, ja ehkäpä minua pidettiin
aika velikultana, kuten Blois'ssa on tapana sanoa. Kaikki luulivat
näkevänsä edessään todellisen aviovaimon, sensijaan että he näkivätkin
vain nuoren tytön, joka on ihastuksissaan siitä uudesta ja
mahdollisuuksista rikkaasta elämästä, jonka hän on osannut itselleen
kenenkään aavistamatta hankkia. Rakas ystävä, olin nähnyt kuin
ilmestyksessä kaikki vastaisen elämäni vaikeudet ja halusin kaikesta
sydämestäni tehdä tuon miehen onnelliseksi. Jos ei vaimolla olisi
määräämisvaltaa siinä yksinäisyydessä, jossa me elämme, kävisi
avioliitto piankin sietämättömäksi. Vaimolla täytyy silloin olla
aviovaimon hyveet ja rakastajattaren viehkeys. Tekemällä lemmen-onnen
epävarmaksi voi pitkittää suloisia harhakuvitelmia ja jatkaa aivan
loputtomiin asti noita itserakkauden pikku nautintoja, joihin kaikki
olennot syystä kylläkin panevat niin suuren arvon. Aviollinen rakkaus,
sellaisena kuin minä sen käsitän, tekee vaimon toivon hengettäreksi,
valtiattareksi ja antaa hänelle ehtymättömän voiman, elämän lämmön,
joka saa kukoistamaan koko ympäristön. Mitä enemmän hän on itsensä
herra, sitä varmempi voi hän olla rakkauden ja onnen kestävyydestä.
Olen ennen kaikkea vaatinut, että tämä meidän sisäisten asioittemme
järjestely pysyisi kaikilta aivan salassa. Miestä, joka on vaimonsa
tohvelin alla, pidetään täydellä syyllä naurettavana. Naisen
vaikutusvallan tulee olla vallan huomaamaton: etenkin meidän
suhteessamme on siro sulous koko salaisuuden ydin. Jos koetankin
nostaa tätä masentunutta luonnetta ja kehittää täyteen loistoonsa
niitä kauniita ominaisuuksia, joita välkähdyksittäin olen hänessä
nähnyt, niin tahdon, että kaikki näyttää Louis'n itsensä ansiolta.
Tällainen on se kaunis tehtävä, jonka olen ottanut suorittaakseni ja
joka riittää naisen kunniaksi. Olen melkein ylpeä siitä, että minulla
on salaisuus, joka antaa sisältöä elämälleni, suunnitelma, johon voin
kohdistaa kaikki voimani ja jota ei tunne kukaan muu kuin sinä ja
Jumala.
Nyt olen melkein onnellinen ja ehk'enpä voisi sitä ollakaan, ellen
voisi kertoa kaikkea rakastetulle ystävättärelle, sillä kuinka
voisinkaan tätä kertoa hänelle? Onneni loukkaisi häntä, se on täytynyt
salata häneltä. Hän on, rakkaani, herkkätunteinen kuin nainen,
niinkuin ovat kaikki ne miehet, jotka ovat paljon kärsineet. Kolme
kuukautta suhtauduimme toisiimme aivan samoin kuin ennen
avioliittoakin. Tällä aikaa olen keksinyt, kuten voit arvatakin,
joukon henkilökohtaisia asioita, joista rakkaus riippuu paljon enemmän
kuin mitä yleensä luullaan. Kylmyydestäni huolimatta on hänen sielunsa
rohkaistunut ja avautunut; hänen kasvonsa ovat saaneet toisen ilmeen
ja nuorentuneet. Se loisto, jonka olen mukanani tuonut taloon, on
heittänyt hänenkin ylitseen heijastuksensa. Huomaamattani olen
tottunut häneen ja hänestä on tullut minulle toinen minä. Näkemällä
hänet joka hetki silmäini edessä olen oppinut ymmärtämään sitä
yhteellisyyttä, joka vallitsee hänen ruumiinsa ja sielunsa välillä.
Elukka, joksi me aviomiestä nimitimme, sinun sanojesi mukaan, on
kadonnut. Eräänä kauniina iltana olikin edessäni rakastaja, jonka
sanat tunkivat sydämeeni ja jonka käsivarteen nojauduin sanomattomalla
nautinnolla.
Ollakseni sinua kohtaan tosi niinkuin Jumalalle, jota ei voi pettää,
niin täytyy minun tunnustaa, että ehkä juuri se ihailtava
tunnollisuus, jolla hän piti valansa, herätti uteliaisuuden
sydämessäni. Häpesin itseäni ja koetin taistella sitä vastaan. Mutta
jos tekee vastarintaa vain oman arvonsa säilyttämiseksi, alkaa piankin
hieroa sovintoa. Juhla oli siis salainen niinkuin kahden rakastavan
kesken, ja on se myös jäävä meidän väliseksi salaisuudeksemme. Kun
menet itse naimisiin, olet hyväksyvä vaiteliaisuuteni. Tiedä
kuitenkin, ettei mitään puuttunut siitä, mitä hienotunteisin
rakkauskaan voi vaatia, ei edes tuota yllättävää puolta, joka niin
sanoakseni on tuollaisen silmänräpäyksen kunnia: salaperäisyyden
viehätys, jota mielikuvituksemme kaipaa, hurmaus, jolle voi kaiken
anteeksiantaa, väkisin valloitettu suostumus, kauan edeltä aavisteltu
hekkuman autuus, joka on voittanut sielun jo ennen todellisuudeksi
muuttumistaan, kaikki nuo viettelyksen muodot olivat mitä korkeimmassa
määrin edustettuina.
Tunnustan sinulle kuitenkin, että minä kaikesta näistä hyvistä
puolista huolimatta uudestaan vaadin vapauttani, mutta en tahdo tässä
ilmaista kaikkia syitäni. Sinä olet varmasti ainoa sielu koko
maailmassa, jolle voin edes puolittain uskoa salaisuuteni. Vaikkakin
tavallaan kuuluu puolisolleen, rakasti hän sitten tahi ei, luulen,
että kadottaisimme paljon, ellemme salaisi tunteitamme ja ajatuksiamme
avioliiton suhteen. Ainoa oikea iloni, joka todellakin on ollut
taivaallinen, johtuu siitä, että tiedän antaneeni elämän tuolle
mies-raukalle, ennenkuin olen antanut sen lapselle. Louis on saanut
takaisin nuoruutensa, voimansa, hilpeytensä. Hän ei ole enää sama
mies. Kuin hyvä hengetär olen pyyhkinyt pois hänen mielestään yksin
onnettomuuksien muistonkin. Olen muuttanut Louis'n kokonaan toiseksi
ihmiseksi, hänestä on tullut ihastuttava. Tietäen varmasti
miellyttävänsä minua, paljastaa hän koko henkevyytensä ja tuo
itsestään esiin yhä uusia puolia. Olla miehen alituisena onnen
lähteenä, silloin kun tämä mies lisäksi tietää sen ja liittää
kiitollisuutensa rakkauteen, ah, rakas ystävä, tämä varmuus kehittää
sielussa voiman, joka on suurempi suurinta rakkautta. Tämä valtava ja
kestävä voima, joka kaikessa yksiviivaisuudessaan silti on vaihtelua
täynnä, synnyttää sanalla sanoen perhe-elämän, tuon naisten ihanan
luoman, jonka nyt käsitän koko hedelmällisessä kauneudessaan. Hänen
vanha isänsä ei enää ole saita, hän antaa sokeasti kaikki, mitä
pyydän. Palvelijat ovat iloisia; Louis'n onni näyttää heittävän
säteitään kaikkialle tähän taloon, jossa minä rakkaudella vallitsen.
Ukko on tyytyväisesti sopeutunut kaikkiin parannuksiin, hän ei ole
tahtonut turmella somistustyötäni; hän on minua miellyttääkseen
pukeutunut uudenaikaiseen pukuunkin ja puvun mukana on hän ottanut
uudet tavatkin. Meillä on englantilaiset hevoset, vaunut, kaleissit,
ja sievät kaksipyöräiset kääsit. Palvelijoilla on yksinkertainen,
mutta aistikas virkapuku. Niinpä meitä pidetäänkin tuhlaavaisina.
Pinnistän koko älyvoimani (en naura ollenkaan) hoitaakseni talouttani
säästäväisesti, hankkiakseni mahdollisimman suuret mukavuudet
mahdollisimman halvalla.
Olen jo saanut Louis'n vakuutetuksi siitä, kuinka välttämätöntä
hänelle on tehdä jotakin, joka hankkii hänelle maansa parasta
harrastavan miehen maineen. Velvoitan hänet täydentämään opintonsa.
Toivon pian näkeväni hänet departementin neuvoston jäsenenä, tähän
asemaan voi hän päästä äitinsä ja minun sukuni välityksellä. Sanoin
hänelle aivan suoraan, että olen kunnianhimoinen ja että en ollenkaan
pitänyt sopimattomana sitä, että hänen isänsä edelleenkin hoitaisi
maatilaamme ja tekisi säästöjä, sillä toivoin, että Louis kokonaan
saisi omistaa aikansa politiikalle. Jos saisimme lapsia, toivoin
näkeväni heidät kaikki onnellisina ja edullisesti valtioon
kiinnitettyinä; minun kunnioitukseni ja kiintymykseni menettämisen
uhalla oli hänen oltava departementin edustaja ensi vaaleissa; minun
sukuni oli kannattava hänen ehdokkuuttaan ja silloin olisi meillä ilo
viettää kaikki talvet Parisissa. Oi, enkelini, siitä innosta, millä
hän seuraa neuvoani, näen, kuinka suuresti hän minua rakastaa! Lisäksi
kirjoitti hän eilen minulle seuraavanlaisen kirjeen Marseillesta,
jonne hän oli matkustanut muutamaksi tunniksi.
"Kun otit vastaan minun rakkauteni, armas Renée'ni, silloin aloin
uskoa onneen; mutta nyt en näe sille enää mitään loppua. Menneisyys on
vain kuin himmeä muisto, kuin varjo, jolta pohjalta nykyisen onneni
hohde vain paremmin astuu esiin. Ollessani lähelläsi ottaa rakkaus
minut valtoihinsa niin, etten kykene sinulle ilmaisemaan tunteeni koko
laajuutta: voin ainoastaan ihailla, jumaloida sinua. Keksin sanat vasta
sitten, kun olen kaukana sinusta. Sinä olet niin täydellisen kaunis ja
sinun kauneutesi on niin vakavaa, majesteetillista, että aika tuskin
tulee muuttamaan sitä; ja vaikkakin rakkaus puolisoiden kesken ei niin
paljon riipu kauneudesta kuin tunteista, jotka sinulla ovat mitä
valituinta lajia, niin salli minun kuitenkin sanoa, että tietoisuus
siitä, että aina näen sinut kauniina, tuottaa minulle suurta iloa, ja
tämä ilo kasvaa joka katseella, jonka heitän sinuun. Sinun kasvojesi
arvokkaissa ja sopusointuisissa viivoissa, jotka kuvastavat ylevää
sieluasi, ja niiden terveessä värissä on jotakin sanomattoman
puhdasta. Mustien silmiesi loiste ja otsasi rohkea kaarevuus
todistavat kauniita hyveitäsi, lujaa rakennettasi ja väkevää
sydäntäsi, joka on kuin luotu voittamaan elämän myrskyt, jos sellaisia
sattuisi tulemaan. Luonteesi pääominaisuus on jalous; en usko tällä
kertovani sinulle mitään uutuutta; mutta kirjoitan tämän sanan
paperille, jotta tietäisit minun osaavan täysin arvostaa sitä
aarretta, minkä omistan. Se vähäinenkin, minkä lahjoitat minulle
lemmestäsi, on aina oleva onneni, nyt ja vast'edes; sillä ymmärrän,
kuinka suurta on molemminpuolisen vapautemme säilyttäminen, kuten
olemme toisillemme luvanneet. Jokaisesta hellyyden osoituksesta saamme
kiittää ainoastaan omaa mielihaluamme. Pysymme vapaina ahtaista
kahleistamme huolimatta. Ja tulen olemaan sitäkin ylpeämpi täten
alituisesti valloittaessani sinut uudestaan, nyt kun tiedän, minkä
arvon sinä panet tähän valloitukseen. Jokainen sanasi, hengenvetosi,
toimenpiteesi ja ajatuksesi saa minut yhä enemmän ihailemaan ruumiisi
ja sielusi suloisuutta. Sinussa on jotakin jumalallista, viisasta,
lumoavaa, joka tyydyttää yht'aikaa kaikkia harkinnan ja kunnian,
nautinnon ja toivon vaatimuksia ja joka lyhyesti sanoen antaa
rakkaudelle suuremman liikkumisalan kuin itse elämä. Oi, enkelini,
olkoon rakkauden hyvä henki minulle uskollinen ja olkoon
tulevaisuutenikin täynnä tätä hekkumaa, jolla olet koristanut koko
elämäni! Milloin olet tuleva äidiksi, jotta näkisin sinun suitsuttavan
kiitosuhria elinvoimallesi ja kuulisin sinun tuolla lempeällä
äänelläsi ja noiden hienojen, uusien ja erinomaiseen muotoon puettujen
ajatuksiesi lämmöllä siunaavan tätä samaa rakkautta, joka on
virkistänyt sieluni, kutsunut esiin kykyni, joka on iloni ja ylpeyteni
ja josta ammennan uutta elämää kuin taikalähteestä! Niin, olen oleva
kaikkea, mitä vain tahdot; minusta on tuleva maalleni hyödyllinen mies
ja kaikki kunnia työstäni kuuluu sinulle, sillä sinun tyytyväisyytesi
on oleva kaiken toimintani päämäärä."
Noin minä häntä muovailen, rakas ystävä. Tämä tyyli on hänelle jotakin
aivan uutta ja vuoden kuluttua on se oleva vielä parempaa. Louis on
vielä ensimäisen hurmauksensa vallassa; minä olen siinä suhteessa
hänestä edellä; nautin jo siitä jatkuvasta onnen tunteesta, jonka
onnellinen avioliitto voi antaa, silloin kun vaimo ja mies, ollen
varmoja toisistaan ja tuntien toinen toisensa täydellisesti, ovat
oppineet luomaan vaihtelua äärettömyyteen ja tekemään olemassaolon
riemun elämän kannattavaksi voimaksi. Tämän todellisten
aviopuolisoiden kauniin salaisuuden perille tahdon päästä ja omistaa
sen. Näet, että hän, tuo houkko, kuvittelee, että rakastan häntä
ikäänkuin hän ei olisikaan mieheni. Olen kuitenkin vasta päässyt
jonkunlaiseen aineelliseen kiintymykseen, joka antaa voimaa kestää
monenlaista. Muuten on Louis kyllä rakastettava, erittäin tasainen
luonteeltaan ja suorittaa yksinkertaisesti ja vaatimattomasti töitä,
joista suurin osa miehiä kerskailisi. Lyhyesti, jos en vielä
rakastakaan häntä, tunnen voivani pitää hänestä hyvin paljon.
Tällainen olen siis nyt mustine hiuksineni ja mustine silmineni,
joiden ripset, sinun sanojesi mukaan, raoittuvat kuin uutimet;
majesteetillinen ulkomuotoni ja koko olemukseni on nyt kohotettu
hallitsevaan asemaan. Kymmenen vuoden kuluttua, rakkaani, tapaamme
toisemme varmaan hyvin onnellisina ja iloisina Parisissa, josta
silloin tällöin ryöstän sinut pois viedäkseni sinut kauniiseen
keitaaseeni Provencessa. Oi, Louise, älä tee vaaranalaiseksi meidän
molempain yhteistä kaunista tulevaisuutta. Älä tee hullutuksia, joilla
peloittelet minua! Minä olen mennyt naimisiin vanhan nuorenmiehen
kanssa, nai sinä joku nuori vanhus päärien kamarista. Silloin teet
oikein.
XIV.
SORIAN HERTTUA PAROONI DE MACUMER'LLE.
Madridissa.
Rakas veljeni, ette ole tehnyt minua Sorian herttuaksi, jotta en myös
toimisi niinkun Sorian herttuan sopii. Jos tietäisin, että te
harhailette maailmaa ilman niitä etuja, joita varallisuus aina tuo
mukanaan, olisi onneni aivan sietämätön. Maria ja minä emme mene
naimisiin, ennenkuin olemme saaneet tietää, että olette vastaanottanut
sen rahasumman, jonka Urraca on saanut teidän laskuunne. Nämä kaksi
miljoonaa ovat teidän omista ja myös Marian säästövaroista... Molemmat
olemme rukoilleet saman alttarin ääreen polvistuen, Jumala tietää
miten palavasti, sinun onnesi puolesta. Oi veljeni, meidän hartaat
toivotuksemme täyttyvät varmasti. Rakkaus, jota etsit ja joka on oleva
lohdutuksesi maanpaossa, on astuva luoksesi taivaasta. Maria on
kyynelsilmin lukenut kirjeesi ja hän ihailee sinua vilpittömästi. Mitä
minuun tulee, olen suostunut ehdotukseesi en itseni, vaan sukumme
puolesta. Kuningas on toiminut aivan edellytystesi mukaisesti. Ah,
millä halveksinnalla sinä heititkään hänelle hänen halvan ilonsa,
aivan kuin viskataan tiikerien eteen niiden saalis! Tahtoisinpa antaa
hänen tietää, miten sinä musersit hänet suuruudellasi. Ainoa, jonka
olen omistanut itselleni, rakkahin veli, on onneni, Mariani. Niinpä
onkin suhteeni sinuun aina oleva niinkuin luodun Luojaansa. Minun ja
Marian elämässä on oleva toinenkin päivä yhtä ihana kuin onnellinen
hääpäivämme, nimittäin se päivä, jolloin saamme tietää, että sinunkin
sydämesi on löytänyt ymmärtäjänsä, että joku nainen sinua rakastaa
sillä rakkaudella, jonka sinä ansaitset ja jollaista sinä kaipaat. Älä
unohda, että jos elätkin meidän avustuksellamme, niin elämme me myös
sinun. Voit huoletta kirjoittaa meille nuntsion osoitteella ja
lähettää kirjeet Roomaan. Ranskan lähettiläs Roomassa toimittaa kyllä
hyväntahtoisesti ne valtiosihteerille, monsignore Bembonille, jolle
meidän legaattimme on asian jo edeltäpäin selittänyt. Kaikki muut tiet
ovat huonoja. Hyvästi siis, sinä rakas, ryöstetty veli, rakas
maanpakolainen! Ole ainakin ylpeä siitä onnesta, minkä olet voinut
meille lahjoittaa, joskaan se ei voi tehdä sinua onnelliseksi:
Varmasti on Jumala kuuleva rukouksemme sinun puolestasi.
Fernand.
XV.
LOUISE DE CHAULIEU ROUVA DE L'ESTORADELLE.