Käärmeniemi tutkitaan. Karjatarhan edustalla. Vakoilu. Portti auki.
Valoa ikkunassa. Kuutamossa.
Koko seuraava päivä, helmikuun 18., kului Käärmeniemen laajain metsäin
tutkimiseen, mutta siellä ei nähty pienintäkään merkkiä merirosvojen
käynnistä. Rosvot olivat nähtävästikin siirtyneet pohjoisempaan.
Franklinin vuoren harjanteiden välissä heillä kai oli tyyssijansa, ja
karjatarhaa he pitivät muonavarastonaan. Sen vuoksi päätettiin kääntyä
pohjoista kohti, ja niinpä päästiinkin noin kymmenen kilometrin päähän
Franklinin vuoresta.
Heidän määränsä oli nyt tarkoin tutkia Punapuron laakso ja sitten
varovasti lähestyä karjakartanoa. Jos se olisi rosvojen hallussa, niin
se vallattaisiin, ellei, niin se otettaisiin päämajaksi ja sieltä käsin
tehtäisiin retkiä vuoren soliin.
Kello viiden maissa illalla pysähdyttiin noin kuudensadan askelen
päähän karjatarhasta metsän suojaan ja päätettiin odottaa illan
pimenemistä. Kello kahdeksan lähtivät Gideon Spilett ja Pencroff
vakoilumatkalle. Muutamassa minuutissa he saapuivat metsänlaitaan ja
tähystelivät karjatarhaa, joka tummana juovana seisoi vähän matkan
päässä aukion toisessa laidassa. Varovasti he hiljalleen hiipivät
aukion poikki ja saapuivat portille.
Pencroff koetti työntää porttia auki, mutta turhaan. Koska ulkopuoliset
säpit kuitenkin olivat auki, niin portti oli nähtävästi salvassa
sisäpuolelta. Merirosvot olivat varmaan karjatarhassa aavistamattakaan
vakoilijoita. Kumpi olisi nyt viisaampaa, kiivetäkö aidan yli ja
yllättää konnat vai saattaa sana muille ja sitten yhdessä hyökätä
heidän kimppuunsa? Pencroff olisi ollut valmis heti käymään
pahantekijäin kimppuun, mutta järkevämpi Spilett sai hänet luopumaan
aikeesta, jolla olisi saattanut olla varsin tuhoisat seuraukset.
He palasivat sen vuoksi ystäväinsä luokse ja ilmoittivat, mitä olivat
saaneet selville.
-- Minä luulen, sanoi Cyrus Smith hetken mietittyään, -- etteivät
rosvot tällä hetkellä ole karjamökissä.
-- Sittenpähän nähdään, kun on kiivetty paaluaidan yli, vastasi
Pencroff.
Lähdettiin miehissä liikkeelle. Kuormakin otettiin mukaan, jottei se
joutuisi rosvojen ryöstettäväksi. Pencroff oli komentanut Jupin
pysymään rattaiden takana, Nab talutti Topia nuorasta. Äänettömästi
vierivät rattaat paksua ruohikkoa myöten, ja hetken kuluttua oli
onnellisesti päästy aukion yli aitauksen juurelle. Nab jäi onagereja
pitelemään, muut menivät portille.
Fortin toinen puoli oli auki.
-- Mitä tämä merkitsee? kysyi insinööri kääntyen Pencroffiin ja
reportteriin.
-- Kiinni se vastikään oli, niin totta kuin minä olen rehellinen mies!
vakuutti Pencroff.
Siirtolaiset olivat ymmällä. Reportterin ja Pencroffin käydessä olivat
rosvot kai olleet karjamajassa. Oliko nyt yksi heistä lähtenyt pois ja
muut vielä mökissä, vai olivatko he mökissä joka mies?
Harbert oli sillä välin astunut muutaman askelen pihaan. Äkkiä hän
riensi takaisin ja tarttui insinööriä käsivarresta.
-- Mitä nyt? Cyrus Smith kysyi.
-- Valoa!
-- Missä?
-- Mökissä!
Ja aivan oikein: karjamajan ikkunasta kuulsi heikko valo.
-- Nyt ne ovat meidän! sanoi insinööri. -- Eteenpäin!
Rattaat jätettiin portin ulkopuolelle. Top ja Jup sidottiin kiinni
niihin. Siirtolaiset astuivat pihaan ja riensivät mökin ovelle. Se oli
lukossa.
Cyrus Smith viittasi tovereitaan pysymään paikoillaan ja astui ikkunan
luo. Pöydällä paloi lyhty. Vuoteella makasi mies.
-- Ayrton! insinööri lausui tukahtuneella äänellä.
Murrettuaan oven auki siirtolaiset hyökkäsivät mökkiin.
Ayrton näytti nukkuvan. Hänen kasvonsa puhuivat kovista, pitkällisistä
kärsimyksistä. Kädet ja jalat olivat verissä.
Cyrus Smith tarttui hänen käteensä.
-- Ayrton! hän sanoi.
Ayrton avasi silmänsä, katsahti ensin puhujaan, sitten muihin.
-- Tekö? hän huusi. -- Tekö?
-- Ayrton! Ayrton! insinööri toisteli.
-- Missä minä olen?
-- Karjamajassa.
-- Yksinkö?
-- Yksin.
-- Mutta ne tulevat pian! parkaisi Ayrton. -- Olkaa varuillanne, olkaa
varuillanne!
Hervottomana hän vaipui takaisin vuoteelleen.
-- Spilett! lausui Cyrus Smith. -- Rosvot saattavat hyökätä meidän
kimppuumme milloin tahansa. Toimittakaa kuorma pihaan, salvatkaa portti
sisäpuolelta ja palatkaa kaikki tänne.
Pencroff, Nab ja reportteri riensivät portista ulos. Top murisi
omituista murinaansa. Samassa nousi kuu ja valaisi tienoon. Hetken
kuluttua olivat rattaat pihassa ja portti lujasti salvassa.
Yhtäkkiä riistäytyi Top irti nuorasta ja juoksi rajusti haukkuen pihan
perälle, mökistä oikeaan.
-- Huomio, ystävät! huusi Cyrus Smith. -- Hanat vireeseen!
Siirtolaiset olivat valmiit laukaisemaan. Top haukkui haukkumistaan.
Jup juoksi sen jälkeen kimeästi vinkuen.
Niitä seuraten siirtolaiset tulivat pienen puron rantaan ja pysähtyivät
tuuheitten puitten varjoon.
Mikä näky heitä kohtasikaan:
Puron äyräällä lojui viisi ruumista.
Siinä olivat nuo merirosvot, jotka neljä kuukautta sitten olivat
astuneet maihin Lincolnin saareen!