Harbert omassa huoneessaan. Nabin kertomus. Harbertin tila huononee.
Pajunkuori. Ankara kuume. Top haukahtaa taas.
Silloin unohtuivat heiltä merirosvot, Graniittilinnaa uhkaavat vaarat
ja ylängöllä tapahtunut hävitys. He ajattelivat yksinomaan Harbertia.
Oliko hän matkalla saanut jonkin sisäisen vamman?
Häthätää tehtiin puitten oksista paarit, sairas nostettiin patjoineen
niille, ja kymmenen minuutin kuluttua olivat kaikki muurin juurella.
Nab jätettiin pitämään huolta onagerista. Muut nousivat hissillä
ylös, ja tuokion kuluttua Harbert makasi omalla vuoteellaan
Graniittilinnassa.
Siellä hän huolellisessa hoidossa tuli jälleen tuntoihinsa, Hän hymyili
nähdessään olevansa omassa huoneessaan, mutta niin heikko hän oli,
ettei jaksanut puhua kuin muutaman epäselvän sanan.
Gideon Spilett tutki, olivatko hänen haavansa äkkiä auenneet, mutta ne
olivat entisellään. Mistä tämä äkillinen herpautuminen?
Nuorukainen vaipui pian kuumeiseen uneen. Pencroff ja reportteri jäivät
valvomaan hänen vuoteensa ääreen.
Sillä välin Cyrus Smith kertoi Nabille, mitä karjakartanossa oli
tapahtunut, ja Nab vuorostaan teki selkoa Näkötornin ylängön
tapauksista.
Edellisenä iltana vasta Nab oli huomannut merirosvoja Glyseriinijoen
toisella rannalla. Yksi heistä oli yrittänyt uida joen yli, ja silloin
Nab, joka oli ollut työskentelemässä kanatarhassa, oli laukaissut
pyssynsä häntä kohti. Pimeältä hän ei ollut nähnyt, oliko luoti
sattunut mieheen. Koska kuitenkin oli luultavaa, etteivät rosvot tuota
yhtä laukausta säikähtäisi, vaan tunkeutuisivat ylängölle, Nab oli
paennut Graniittilinnaan. Itse hän kyllä oli siellä turvassa, mutta
kuinka kävisi istutusten, peltojen ja ulkosuojain? Miten hän saisi
sanan karjakartanoon?
Silloin hänen mieleensä oli johtunut Jup, joka niin monta kertaa oli
saattanut Pencroffia karjamajalle ja yleensä oli tavattoman älykäs
eläin. Empimättä hän oli kirjoittanut lapun, pannut sen pussiin ja
ripustanut Jupin kaulaan.
-- Karjamajalle, Jup, karjamajalle, tuonne! oli Nab puhellut apinalle,
ja tämä oli heti käsittänyt asian.
Nab oli laskenut sen köydellä alas, ja tuossa tuokiossa Jup oli
kadonnut metsään.
Rosvot eivät olleet uskaltaneet tulla meren rannalle: siellähän heitä
ennenkin oli tuho uhannut, eivätkä he tienneet Graniittilinnan
puolustajain lukua. Mutta ylängöllä he olivat turvassa saarelaisten
tulelta, sillä sinne päin ei ollut Graniittilinnan ikkunoista
ainoakaan. Ja siellä he nyt päästivät raivonsa valloilleen hävittäen,
tuhoten, polttaen kaikki, mikä vain eteen sattui.
Vasta puoli tuntia ennen siirtolaisten paluuta he olivat vetäytyneet
metsiin.
Nab oli silloin laskeutunut ulos oman henkensä uhalla ja koettanut
sammuttaa tulipaloja, mutta turhaan. Heti sen jälkeen hän oli nähnyt
rattaat metsän rinteessä.
Cyrus Smith lähti Nabin kanssa tarkastamaan rosvojen hävitystä. Haikea
näky kohtasi heitä ylängöllä: vehnävainio oli tallattu maan tasalle.
Kasvitarha oli hävitetty perin pohjin. Kanatarha, talli, mylly --
kaikki olivat tulen tuhoamat. Kotilinnut, jotka tulipalon ajaksi olivat
paenneet järven rantaan, olivat nyt palanneet entisille asuinsijoilleen
ja kävelivät siinä levottomina rääkyen ja kaakattaen.
Seuraavat päivät olivat murheellisimpia siirtolaisten tähänastisessa
elämässä saarella. Harbertin tila huononi huononemistaan. Jokin
arveluttava tauti näkyi saaneen hänessä vallan. Lääkkeitä heillä ei
ollut muita kuin kaikenlaisista yrteistä keitettyjä jäähdyttäviä
juomia. Kuume ei ollut vielä kovin tuntuva, mutta ruumiinlämpö kohosi
hitaasti yhtä mittaa.
Joulukuun 6:ntena Harbert sai vilunpuistatuksia ja kohta sen jälkeen
nousi kova kuume. Kohtausta kesti viisi tuntia.
Kiniini olisi nyt ollut sairaalle välttämätöntä, mutta Lincolnin
saarella, jossa rehoitti niin upea kasvillisuus, ei ollut ainoatakaan
kiinapuuta, jonka kuoresta tuota tehokasta lääkettä saadaan. Hädässään
he koettivat antaa hänelle pajunkuorista survottua jauhetta, jolla on
silläkin kuumetta lievittävä vaikutus, vaikka varsin vähässä määrin.
Yö kului verraten rauhallisesti. Harbert houraili kyllä unissaan, mutta
kuume ei enää kohonnut sinä yönä eikä koko seuraavana päivänäkään.
Pencroff rupesi jo hiukan toivomaan. Gideon Spilett ei puhunut
sanaakaan. Hän pelkäsi huomiseksi uutta kuumeenpuuskaa.
Sellainen tulikin. Joulukuun 8:ntena puolenpäivän aikaan alkoivat taas
ankarat puistatukset ja sen jälkeen nousi kauhea kuume, joka näytti
kuluttavan aivan loppuun sairaan jo muutenkin heikot voimat. Harbert
tunsi olevansa hukassa. Hän ojensi käsiään ystäviänsä kohti: hän ei
tahtonut kuolla vielä!... Se oli sydäntä särkevää. Pencroff piti
pakottamalla pakottaa toiseen huoneeseen. Tätäkin kohtausta kesti viisi
tuntia. Kolmatta samanlaista hänen olisi mahdotonta kestää.
Gideon Spilettin vakuutuksen mukaan Harbert sairasti niin sanottua
keltakuumetta, joka varmaankin oli tarttunut häneen Käärmeniemen
rämeistä.
Murheellista päivää seurasi murheellinen yö. Harbert houraili koko
ajan, ja sydän pakahtuen ystävät kuuntelivat hänen puheitaan: milloin
hän oli samoilevinaan metsissä, milloin taistelevinaan merirosvojen
kanssa, milloin huuteli Ayrtonia, milloin kutsui siirtolaisten avuksi
tuota salaperäistä olentoa, heidän suojelijaansa, joka nyt oli heiltä
kadonnut. Väliin hän vaipui täydelliseen tiedottomuuteen... Monta
kertaa Gideon Spilett luuli kaiken jo olevan lopussa.
Seuraavana päivänä sairaan voimat lakkaamatta vähenivät.
-- Ellei ennen aamua saada mitään tehokkaampia lääkkeitä kuumetta
vastaan, niin Harbert kuolee auttamattomasti, lausui Gideon Spilett.
Tuli yö -- varmaankin viimeinen yö maan päällä tälle älykkäälle,
hyväsydämiselle, ikäisekseen niin etevälle nuorukaiselle, jota kaikki
rakastivat kuin omaa poikaansa.
Noin kello kolme aamulla pääsi sairaalta kimeä parkaisu. Hän näytti
vääntelehtivän viimeisissä kouristuksissa. Nab, joka sillä hetkellä
istui yksin hänen luonaan, säikähti ja syöksyi toiseen huoneeseen
kutsumaan muita. Kaikki riensivät sairaan luokse.
Samassa alkoi Top murista omituisella äänellä.
Ystävykset pitelivät sairasta, joka kieriskeli vuoteella tuskissaan.
Kello löi viisi. Nouseva aurinko loi ensimmäiset säteensä
Graniittilinnan ikkunoihin. Ihana kesäpäivä oli alkamassa... Sekö
olisi viimeinen Harbertin elämässä?
Auringonsäde osui sairasvuoteen viereiselle pöydälle.
Äkkiä Pencroff huudahti ja osoitti jotain pöydällä olevaa esinettä.
Se oli pieni, pitkulainen pahvirasia, jonka kannessa luki:
_Chinicum sulphuricum_.