Ayrton karjamajalla. Käynti _Bonadventurella_. Vieraan käden
jälkiä. Sähköjohto epäkunnossa. Lanka poikki. Karjamajalla. Laukaus.
Siirtolaisten lähimpänä tehtävänä oli nyt käydä jälleen tutkimassa koko
saari, jotta he saisivat mikäli mahdollista tietoja salaisesta
hyväntekijästään ja myös pääsisivät selville siitä, missä merirosvot
elelivät ja mitä he tekivät.
Olisi lähdetty heti, ellei pahaksi onneksi toinen onageri juuri niinä
päivinä olisi satuttanut jalkaansa. Aikomuksena näet oli tällä useita
päiviä kestävällä matkalla kuljettaa kuormassa mukana ruokavaroja ja
keittoastioita ynnä muita leiritarpeita. Nyt täytyi matka jättää
viikkoa myöhempään.
Sillä aikaa päätettiin tehdä ulkotöitä, ilmat kun olivat nyt marraskuun
alussa erittäin kauniit.
Ayrton lähti karjakartanoon katsomaan eläimiä. Cyrus Smith ehdotti,
että joku toinenkin lähtisi mukaan, mutta Ayrton ei huolinut
seuralaista. Ei hän sanonut pelkäävänsä mitään ja lupasi kahden päivän
kuluttua tulla takaisin. Joka tapauksessa hän lähettäisi sähkösanoman,
jos jotain erikoista sattuisi.
Varhain aamulla marraskuun 9:ntenä hän lähti toisen onagerin vetämillä
rattailla. Kahden tunnin kuluttua hän sähköteitse ilmoitti, että
karjamajalla oli kaikki hyvässä kunnossa.
Marraskuun 10:ntenä päivällisen jälkeen lähtivät Spilett, Pencroff ja
Harbert Ilmapallon valkamaan katsomaan oliko _Bonadventure_ saanut
olla merirosvoilta rauhassa. Valkamaan ei ollut kuin puoli seitsemättä
kilometriä, mutta kulku kesti kuitenkin kaksi tuntia, sillä matkalla
tutkittiin ympäristö tarkoin.
_Bonadventure_ oli kauniisti ankkurissa, eheänä ja sirona kuten
ennenkin, "nöyränä lähtemään, milloin vain käsky käy", kuten Pencroff
sanoi.
Hyvillä mielin he kävelivät aluksen kannella todeten, kuinka kaikki
siinä oli entisessä kunnossa, kun äkkiä Pencroff huudahti:
-- Peijakas! Sepä vasta jutku!
-- Mitä nyt?
-- Tuo solmu ei ole minun tekemäni, ei ikipäivinä! Ja Pencroff näytti
solmua, jolla ankkuriköysi oli kiinnitetty relaan.
-- Mutta ehkä olette erehtynyt?
-- En! huudahti Pencroff. -- Minä teen tällaiseen paikkaan aina
kaksoissolmun, merimiehensolmun. Ja se on mennyt minulle niin veriin,
että minun on mahdotonta erehtyä.
-- Olisivatkohan merirosvot käyneet täällä? kysyi Harbert.
-- Kuka lienee käynytkään, Pencroff vastasi. -- Se vain on varmaa, että
_Bonadventuressa_ on ankkuri nostettu ja jälleen laskettu mereen.
Ja kas tuossa vielä todiste! Aukossa ei ole purjekangasta köyden
ympärillä. Joku on kuin onkin käyttänyt _Bonadventurea_, niin
totta kuin minä olen Bonadventure Pencroff Vineyardista.
Merimies oli asiastaan niin täysin vakuuttunut, etteivät muut
voineet vastustaa häntä. Mutta kuka olisi tällä välin käyttänyt
_Bonadventurea_? Jos merirosvot, niin miksi he olisivat menneet
takaisin maihin? Ei auttanut muu kuin lukea tämäkin tapaus niitten
monien joukkoon, jotka yhä vielä olivat selitystään vailla. Päätettiin
jättää _Bonadventure_ vielä toistaiseksi entiseen paikkaansa ja
palata Graniittilinnaan.
Kuultuaan toisilta, mitä oli tapahtunut, lupasi insinööri ennen pitkää
käydä katsomassa Pelastuksenluodon ja Lincolnin saaren välisessä
salmessa jotain sopivaa paikkaa, johon saisi rakennetuksi keinotekoisen
valkaman _Bonadventurelle_. Silloin he voisivat aina pitää alusta
silmällä.
Samana iltana lähetettiin Ayrtonille sähkösanoma, että hän
toisi mukanaan pari lammasta, joita Nab aikoi ruveta hoitamaan
Graniittilinnan ylängöllä. Omituista kyllä Ayrton vastoin tapaansa ei
vastannut mitään. Graniittilinnassa luultiin hänen ehkä olleen sillä
hetkellä ulkotöissä. Ja tänäänhän hän muutenkin aikoi palata
karjakartanosta. Kun miestä ei kuulunut vielä kymmenenkään aikoina,
lähetettiin hänelle uudestaan sähkösanoma. Mutta Graniittilinnan
sähkökello ei nytkään helähtänyt.
Ystävykset tulivat levottomiksi. Oliko hänelle jotain tapahtunut?
Pitäisikö lähteä yön selkään häntä etsimään?
-- Ehkä, arveli Harbert, -- itse johto on joutunut epäkuntoon.
-- Se on mahdollista, virkkoi reportteri.
-- Jääköön huomiseksi, lausui Cyrus Smith. -- Saattaa hyvinkin olla,
etteivät sähkösanomat ole päässeet perille siellä eivätkä täällä.
Jäätiin odottamaan huomista, vaikkei aivan rauhallisin mielin.
Marraskuun 11:ntenä Cyrus Smith sähkötti karjamajalle jo aamun
koittaessa, mutta nytkään ei tullut vastausta.
Hän koetti uudestaan, mutta taas samoin tuloksin.
-- Matkaan karjamajalle! hän lausui.
-- Ja aseissa joka mies! lisäsi Pencroff.
Nab jätettiin kotiin. Muitten mentyä Glyseriinijoen yli hän nosti
sillan ja kätkeytyi puitten taakse odottamaan joko heitä tai Ayrtonia.
Jos merirosvot koettaisivat päästä joen yli, oli Nabin määrä torjua
heitä ja hätätilassa paeta Graniittilinnaan ja vetää tikkaat perässään
ylös. Siellä hän olisi täysin turvassa. Muut lupasivat mennä suoraa
päätä karjamajalle. Elleivät he tapaisi Ayrtonia sieltä, he lähtisivät
haeskelemaan häntä läheisistä metsistä.
Kello kuusi aamulla he lähtivät, ladattu pyssy kädessä joka miehellä.
Top juoksi edellä, väliin poiketen metsään, mutta haukahtelematta: ei
ollut siis mitään epäiltävää lähettyvillä. He kulkivat pitkin tietä
tarkaten pylväitten sähkölankaa. Noin kolmen kilometrin matkalla olivat
pylväät pystyssä, eristäjät ehjät ja lanka kireällä. Mutta siitä
lähtien näytti lanka olevan yhä löyhemmällä, kunnes Harbert, joka kulki
ensimmäisenä, huudahti 74:nnen pylvään kohdalla:
-- Lanka on poikki.
Muut kiiruhtivat hänen luokseen, ja -- siinä oli pylväs kumossa ja
lanka poikki. Pylväs ei ollut tuulen kaatama. Se oli kaivamalla
kiskaistu irti, ja lanka oli katkaisemalla katkaistu aivan äskettäin,
siltä näytti.
Kukapa muu olisi saattanut tätä tehdä kuin merirosvot? Miten oli käynyt
Ayrtonin!
Siirtolaiset kiirehtivät minkä jaksoivat karjakartanoon päin. Jonkin
ajan kuluttua näkyi puitten välistä karjatarhan aitaus. Nyt
lähestyttiin varovasti, hanat vireessä. Top alkoi murista. Mutta
tarhasta ei kuulunut mitään, ei lammasten määkinää, ei Ayrtonin ääntä.
Portti oli lukittu kuten aina.
-- Mennään sisään! Cyrus Smith sanoi.
Hän kulki porttia kohti. Muut jäivät parinkymmenen askelen päähän
valmiina laukaisemaan ensimmäisen merkin saatuaan.
Cyrus Smith nosti säpin ja oli juuri työntämäisillään toisen
portinpuoliskon auki, kun Topilta äkkiä pääsi äreä haukunta. Samassa
laukesi paaluaidan ylitse pyssy ja kuului tuskanhuuto.
Harbert kaatui maahan. Luoti oli sattunut häneen.