Kuka hän on? Gibraltar pienoiskoossa. Pencroff on leppymätön. Kumpiko
on oikeassa?
_Speedy_ oli niin ollen törmännyt torpedoon, se oli selvää, mutta
millä tavoin oli torpedo osunut sen tielle?
-- Hyvät ystävät, puhui Cyrus Smith. -- Ei käy enää epäileminen: tällä
saarella on joku salaperäinen olento, joku haaksirikkoinen niinkuin
mekin tai muuten yksinäinen. Minä palautan mieleenne nyt Ayrtoninkin
kuullen, mitä kaikkea eriskummallista täällä on tapahtunut. Kuka on
tämä hyväntekijä, jolta olemme niin monta kertaa apua saaneet, ja miksi
hän piiloutuu meiltä tehtyään meille niin monta verratonta palvelusta,
sitä en osaa sanoa. Suuret voimat ja mahtavat välineet vain ovat hänen
käytettävinään. Ayrton on hänelle kiitollisuuden velassa hänkin, sillä
hän se epäilemättä kirjoitti tuon lapun, joka saattoi meidät Ayrtonin
jäljille. Häneltä on se arkkukin, jonka löysimme Löytöniemen kohdalta
ja jossa oli kaikki, mitä meiltä puuttui. Hänen sytyttämänsä oli se
tuli, joka johti teidät satamaan Taborista palatessanne. Hauli, joka
löytyi pekarinpaistista, oli hänen ampumansa. Hän se lähetti pirogin
meidän kohdallemme silloin, kun kipeimmin tarvittiin. Hän se laski
veteen torpedon, joka tuhosi _Speedyn_. Sanalla sanoen, kaikki
tämä on tuon salaperäisen olennon työtä meidän hyväksemme. Mutta olipa
hän kuka tahansa, me emme milloinkaan saa unohtaa, että olemme hänelle
suuressa kiitollisuuden velassa, jonka toivoaksemme joskus voimme
hänelle suorittaa.
Tämän johdosta syntyi siirtolaisten kesken neuvottelu siitä,
pitäisikö heidän koettaa puolestaan kunnioittaa tuon tuntemattoman
salaperäisyyttä vai tulisiko heidän koettaa saada selville hänen
olinpaikkansa ja henkilöllisyytensä. Lopputulos oli, että heidän täytyi
saada ilmi tämä eriskummallinen olento lausuakseen hänelle syvän
kiitollisuutensa oikeastaan kaikesta, mitä he nyt olivat ja mitä heillä
oli. Tähän päätökseen vaikutti varsinkin Ayrton, joka yksinkertaisella
tavallaan lausui:
-- Hän se siis on käynyt Taborissa ja tuonut ihmisten ilmoille minut,
kurjan miehen; hänen avullaan minusta on jälleen tullut ihminen.
Ennenkuin mihinkään toimenpiteisiin asiassa ryhdyttiin, oli ensin työt
niityillä ja pelloilla saatava loppuun. Jälleen korjattiin runsaat
sadot ja ne talletettiin Graniittilinnan varastohuoneisiin, joitten
lukua lisättiin tarpeen mukaan osittain louhimalla, osittain
räjäyttämällä.
Pencroff pyysi ja kärtti, kunnes muut suostuivat nostamaan tykit vipu-
ja taljalaitteitten avulla Graniittilinnaan. Hän puhdisti ja kiillotti
niitä yhtä innokkaasti kuin taitavasti, eikä aikaakaan, niin jo ne
uhkaavina ja uljaina kurkistivat ulos ikkunain välisistä ampumarei'istä
valmiina tuhoamaan jokaisen, joka luvatta aikoi pyrkiä Liittolahden
alueelle. Graniittilinna oli nyt kuin Gibraltar pienoiskoossa.
Eikä Pencroff antanut rauhaa insinöörille, ennenkuin tykkien
kantavuutta oli kokeiltu. Se tapahtui marraskuun 8:ntena. Tulos oli
loistava: ne kantoivat odottamattoman kauas.
-- Eläköön! huusi Pencroff joka laukauksen jälkeen sellaisella äänellä,
että tykinjymy olisi sitä kadehtinut. -- Sen minä sanon, että vaikka
kaikki Tyynen meren merirosvot lähestyisivät meidän saarta, niin ei
yksi ainoakaan nousisi maihin meidän luvattamme. Mutta, hän jatkoi
yhteen menoon, -- mitäs teemme niille kuudelle roistolle, jotka
pääsivät maihin? Onko aikomus antaa niiden mellastella vapaasti meidän
metsissä ja niityillä ja pelloilla? Nehän ovat villipetoja, ja
villipetoina meidän pitäisi niitä kohdellakin, vai mitä, Ayrton?
Ayrton oli hetken aikaa vaiti.
-- Pencroff, hän viimein virkkoi masentuneella äänellä. -- Samanlainen
villipeto minäkin olin aikoinani. Minulla ei ole oikeutta sanoa tähän
mitään.
Sen sanottuaan hän poistui hitain askelin.
Liian myöhään Pencroff huomasi, kuinka syvästi hänen kysymyksensä oli
koskenut Ayrtoniin.
-- Pahus! hän huudahti. -- Ihminen on toisinaan kauhea aasi. Mieluummin
näkisin kieleni kiskaistuna suustani irti kuin loukkaisin Ayrtonia.
Mutta mitä noihin tulee, niin eivät he ole ansainneet meiltä armoa, ei
pennin vertaa!
Mielipiteet hajaantuivat eri tahoille. Pencroff vaati kiihkeästi, että
rosvoja vastaan olisi nostettava oikea hävityssota, muut viitaten
Ayrtoniin toivoivat heistäkin vielä sopivalla kohtelulla saatavan
kunnon ihmisiä. Lopputulos oli, että toistaiseksi jäätiin odottavalle
kannalle ja päätettiin olla turvautumatta väkivaltaan muuten kuin
pakosta.
Tulevaisuus oli näyttävä, kumpi puoli oli oikeassa.