Ayrtonin ehdotus. Norfolkin pahantekijät. Ayrtonin sankarillinen
aikomus. Vain kuusi viittäkymmentä vastaan.
Nyt ei enää tarvinnut epäillä merirosvojen aikeita: he kävisivät
ankkuriin ja nousisivat veneillään maihin. Mahdollisesti he vain
ottaisivat vettä Laupeudenjoen suusta ja lähtisivät pois. Mutta miksi
sitten lippu, miksi tykinlaukaus? Pelkkää turhaa mahtailemistako vain?
Graniittilinnan siirtolaiset voivat kyllä pysyä kätkössä merirosvoilta,
mutta heidän lammas- ja kanatarhansa ja istutuksensa -- kaiken sen
saattoivat rosvot hävittää muutamassa tunnissa.
-- Niin kyllä, myönsi Cyrus Smith, -- emmekä me pysty heitä siitä
estämään.
-- Kun tietäisi, onko niitä paljonkin, virkkoi Gideon Spilett. --
Kymmenkunta tai puolitoistakin kymmentä me kyllä hoitelisimme, mutta
jos niitä on neljä-, viisikymmentä...
-- Mr Smith! virkkoi Ayrton, astuen äkkiä insinöörin luo. -- Sallikaa
minun yrittää!
-- Mitä sitten?
-- Mennä laivalle saakka tiedustelemaan, kuinka monta heitä on.
-- Mutta ... insinööri epäröiden vastasi, -- sitenhän te panette
henkenne vaaraan!
-- Miksen panisi?
-- Mutta sehän on enemmän kuin velvollisuutenne.
-- Enemmän minun on suoritettavakin kuin velvollisuuteni.
-- Pirogillako laivalle?
-- Uimalla.
-- Mutta sinnehän on yli puolentoista kilometrin?
-- Minä olen hyvä uimari. Älkää kieltäkö minua, mr Smith. Käsissäni on
keino, joka kenties saattaa kohottaa minut omissa silmissäni.
Heillä ei ollut sydäntä kieltää tuota uljasta miestä ryhtymästä
rohkeaan ja vaaralliseen yritykseen: saavuttuaan laivan luo hän aikoi
yön pimeydessä kiivetä ankkuriketjua myöten partaalle. Siellä hänen oli
mahdollista saada selko rosvojen luvusta ja heidän puheitaan
kuuntelemalla päästä heidän aikeittensa perille.
Sanoista tekoihin. Pencroff ja Nab toivat pirogin Laupeudenjoen suusta,
ja kello puoli kymmenen illalla Pencroff meni saattamaan Ayrtonia
Pelastuksenluodolle, josta tämä sitten lähtisi vaaralliselle
retkelleen.
Viipymättä nuo kaksi merimiestä alkoivat soutaa salmen yli. Pian he
olivat myös kävelleet luodon poikki, ja empimättä Ayrton heittäytyi
veteen. Pencroff päätti jäädä luodolle odottamaan hänen paluutaan.
Pakovesi joudutti uljaan uimarin matkaa, ja laivalla paloi joitakin
tulia: siinä hänen majakkansa. Puolen tunnin kuluttua hän oli laivan
kupeella ja kiipesi ketjua myöten keulaan. Siellä riippui muutamia
merimiesten housuja. Yhdet niistä hän veti jalkaansa. Sitten hän rupesi
kuuntelemaan.
Laivalla ei nukuttu. Päinvastoin siellä puhua paasattiin, juotiin ja
laulaa loilotettiin. Äkkiä Ayrton kuuli huutoja:
-- Kelpo purkki kerrassaan tämä meidän _Speedy_! [Speedy = nopea.]
-- Alusta myöten nimikin.
-- Tähän sopisi koko Norfolkin väki ja -- ota sitten hännästä kiinni.
-- Eläköön päällikkö!
-- Eläköön Bob Harvey!
Ayrtonin tunteita tällä hetkellä ei pysty käsittämään kukaan muu kuin
se, joka tietää, että samainen Bob Harvey oli Norfolkin saarella
anastanut _Speedy_-nimisen prikin, jonka oli määrä viedä ampuma-
aseita Sandwichin saarille. Laivaväki oli surmattu, ja nyt tämä
pahantekijäin liiga oli jo vuosia rosvoillut Tyynellä merellä.
Mutta mikä on Norfolk?
Australiasta itään sijaitsee valtameressä pikkuinen saari nimeltä
Norfolk, kaikkiaan kolmekymmentä kilometriä ympäri mitaten. Sinne
lähettää Englanti pahimmat rangaistusvankinsa, joita siellä pidetään
tavattoman ankarassa kurissa ja tarkan valvonnan alaisina. Joskus,
vaikka aniharvoin, onnistuu pahantekijäin paeta, anastaa rannalla oleva
laiva ja lähteä karkuun.
Niin oli tehnyt Bob Harvey mukanaan joukko rikostovereita. Niinhän oli
takavuosina Ayrtonkin aikonut tehdä.
Useimmat rosvot olivat kerääntyneet kansikajuuttaan laivan perään,
muutamia loikoi kannella puhellen kovalla äänellä. Siinä kuuli Ayrton
senkin, että _Speedy_ oli sattumalta saanut tämän tuntemattoman
saaren näkyviinsä ja päättänyt käydä sitä tarkastamassa.
Vaara siis uhkasi saarelaisia rosvojen taholta, joilta, sen Ayrton
tiesi, ei ollut armoa odotettavissa.
Vähitellen huudot ja laulut alkoivat hiljetä. Tulet sammutettiin.
Rosvot olivat juovuksissa joka mies ja vaipuivat toinen toisensa
jälkeen sikeään uneen, muutamat kannelle, suurempi osa kajuuttoihin.
Ayrton päätti silloin mennä kannelle ja ottaa tarkemman selon laivan
varustuksesta. Kolistelematta hän kiipesi kannelle ja hiljaa
hiiviskellen ja kopeloiden huomasi laivan olevan aseistettu neljällä
kahdeksan -- kymmenen-naulaisella tykillä. Kannella makasi kymmenkunta
miestä, mutta kajuutoissa oli arvatenkin paljon enemmän. Äskeisistä
keskusteluista päättäen Ayrton arvioi laivaväen luvun noin
viideksikymmeneksi.
Ayrtonin tehtävä oli nyt suoritettu. Hän oli laskeutumaisillaan mereen.
Mutta silloin juolahti hänen mieleensä sankarillinen ajatus. Hänhän oli
aikonut tehdä enemmän kuin velvollisuutensa... Saarelaisten -- hän
ajatteli -- käy lopulta mahdottomaksi pitää puoliaan merirosvoja
vastaan. Nuo hänen hyvät ystävänsä, jotka olivat jälleen tehneet
hänestä ihmisen, murhataan joka mies... Ei! Ayrton uhraa henkensä ja
pelastaa ystävänsä. Sitä varten ei tarvita muuta kuin yksi ainoa kipinä
ruutisäiliöön. Ayrton tiesi, missä ruutia tavallisesti säilytettiin.
Hän meni perää kohti. Isonmaston juurella paloi himmeä lyhty, ja maston
ympärillä riippui hyvässä järjestyksessä kaikenlaisia aseita. Niistä
hän sieppasi yhden revolverin, jossa oli kuusi panosta.
Koska välikannella oli pilkkosen pimeää, tuli Ayrton pakosta
tyrkänneeksi puolittain uneen vaipunutta miestä. Siitä seurasi
sadatteluja ja iskuja, niin että hänen täytyi tuon tuostakin pysähtyä.
Vihdoin hän pääsi alas viimeisen ruuman ovelle. Siinä riippui
munalukko, ja se oli ensin saatava irti. Kovalle otti, mutta Ayrtonin
väkevissä käsissä täytyi lukon vihdoin vääntyä auki. Tie ruutisäiliöön
oli selvä.
Mutta silloin laskeutui käsi Ayrtonin olalle, ja karhea ääni sanoi:
-- Mitä sinä siinä?
Samassa kysyjä, kookas mies, käänsi lyhdyn valon suoraan Ayrtonin
kasvoihin.
Ayrton ponnahti syrjään. Hän oli valon välähtäessä tuntenut entisen
rikostoverinsa Bob Harveyn.
-- Mitäs sinä siinä? tiuskasi Bob tarttuen Ayrtonia housunkaulukseen.
Ayrton työnsi hänet syrjään ja aikoi pujahtaa ruutisäiliöön.
-- Tänne, pojat! huusi samassa Bob Harvey.
Pari kolme merirosvoa heräsi unesta ja hyökkäsi Ayrtonin kimppuun,
mutta tämä tyrkkäsi heidät tuimasti syrjään. Samassa kajahti kaksi
laukausta hänen revolveristaan, ja kaksi rosvoa kaatui maahan, mutta
silloin sai hän itsekin puukonpiston hartiainsa väliin.
Ayrton huomasi, että hänen aikeensa oli jäänyt kesken. Bob Harvey sulki
jälleen ruutisäiliön oven. Välikannella syntyi yleinen hälinä. Ayrtonin
ei auttanut muu kuin paeta. Hän laukaisi jälleen, nyt Bobia kohti,
mutta osumatta häneen ainakaan vaarallisesti, ja riensi välikannelle.
Ensi työkseen hän siellä löi lyhdyn sammuksiin isonmaston juurelta
voidakseen käyttää hyväkseen pimeyttä. Muutamat rosvot hyökkäsivät
kyllä hänen kimppuunsa, mutta laukaus kaatoi heistä jälleen yhden,
jolloin muut peräytyivät neuvottomina. Parilla harppauksella hän oli
keulassa. Vielä laukaus erääseen mieheen, joka oli tarttumaisillaan
häntä kurkkuun, ja -- Ayrton oli meressä.
Tuskin hän oli päässyt laivasta monenkaan metrin päähäni, kun jo alkoi
luoteja vinkua hänen ympärillään.
Millä mielin Pencroff luodolla ja muut ystävät hormien juurella
kuuntelivatkaan näitä laukauksia! Ei epäilystäkään: merirosvot olivat
ampuneet Ayrtonin kuoliaaksi...
Vihdoin puoli tuntia keskiyön jälkeen, laski pirogi rantaan, ja
Pencroff ja Ayrton nousivat maihin.
Kaikki kiirehtivät hormeihin. Siellä Ayrton kertoi, mitä oli
tapahtunut, salaamatta sitäkään, että hänellä oli ollut aikomus
räjäyttää koko laiva ilmaan.
Kaikki kädet ojentuivat Ayrtonia kohti.
Tilanne oli vakava. Nythän merirosvot tiesivät saaren asutuksi. He
nousisivat maihin monilukuisina ja hyvin aseistettuina. Jos saarelaiset
joutuisivat heidän käsiinsä, ei armoa olisi odotettavissa.
-- No niin! virkkoi reportteri, -- osataan sitä kuoliakin!
-- Menkäämme sisään, sanoi insinööri.
-- Mr Smith! kysäisi Pencroff. -- Onko meillä mitään toivoa päästä
tästä pälkähästä?
-- On, Pencroff.
-- Hm ... vain kuusi viittäkymmentä vastaan.
-- Niin kyllä, kuusi, lukuunottamatta...
-- Ketä?
Cyrus Smith ei vastannut. Hän vain kohotti kätensä ja viittasi
taivaaseen.