Uusi joki. Meri näkyy. Lieronnokassa. Jaguaari. Pauketta.
Kello kuusi seuraavana aamuna lähdettiin jalkaisin halki aarniometsän
lounasta kohden, matkan määränä meren ranta. Cyrus Smithin mielestä
sinne piti päästä parissa kolmessa tunnissa; mutta tiheikkö, jossa
useinkin kirveellä piti raivata tietä, hidastutti matkaa. Maa näytti
alenemistaan alenevan meren rantaa kohti.
Puoli kymmenen tienoissa he tulivat yhdeksän, kymmenen metrin
levyiselle joelle, joka kohisten vyöryi merelle päin. He päättivät
lähteä seuraamaan sen vasenta rantaa niin hyvää vauhtia kuin
mahdollista.
-- Metsälle tässä ei ehdi, puheli Pencroff, -- mutta kalastus lienee
sentään sallittua.
-- Ei ole aikaa, Cyrus Smith vastasi.
-- Viisi minuuttia vain, meidän oman aamiaisemme nimessä, Pencroff
pyysi. Samassa hän kävi vatsalleen maahan, pisti kätensä veteen ja
alkoi viskellä maalle isoja krapuja kaikkien suureksi mielihyväksi.
-- Johan minä sanoin, merimies puheli, -- ettei tältä saarelta puutu
mitään muuta kuin tupakkaa.
Ravut pantiin reppuihin ja matkaa jatkettiin.
Puoli yksitoista kuului äkkiä etummaisena kulkevan Harbertin huuto:
-- Meri näkyy!
Ja hetken perästä levittäytyi heidän eteensä valtameren laaja ulappa.
Kuinka suuri erotus tämän ja itäisen rannan välillä! Viimeksimainittu
hietikkoa, laakeaa, täynnä kiviä ja särkkiä, täällä jyrkkä ranta,
metsäinen aina vedenrajaan asti. Siirtolaiset saapuivat pienen
lahdelman reunaan, johon äskenmainittu joki laski ainakin kahdentoista
metrin korkeudesta. Näin korkealle ei vuoksi Tyynessä meressä kohoa
korkeimmillaankaan. Vastalöytämälleen joelle siirtolaiset antoivat
nimeksi Koskijoki.
Joen suusta Lieronnokkaan saakka kasvoi rannikko tiheää metsää. Jos
heidän hakemiansa haaksirikkoisia missään oli, niin tältä läntiseltä
rannalta heitä oli haettava. Ainoastaan täällä oli heidän ollut
mahdollista saada itselleen turvallinen olosija. Kalliolta putouksen
niskasta näkyi meri laajalti joka taholle, mutta ei missään laivaa eikä
venettä, ei aluksen pirstaleitakaan. Cyrus Smithin ehdotuksesta
päätettiin kuitenkin tarkoin tutkia tämä rantaseutu aina Lieronnokkaan
asti, siis kolmekymmentä kilometriä pitkä rantataival.
Tiheiköt hidastuttivat taas matkaa niin, että siirtolaiset vasta kello
seitsemän tienoissa illalla peräti uupuneina pääsivät Käärmeniemen
eteläisimpään kärkeen Lieronnokkaan, jossa rannikko oli hiekkaista ja
louhista. Koska ei ollut ajattelemistakaan päästä yöksi Laupeudenjoen
latvoille, päätettiin olla yötä tällä niemellä.
Harbert ja Pencroff lähtivät hakemaan rantakallioista sopivaa yösijaa.
Kauan heidän ei tarvinnut sellaista etsiäkään, ja he olivat juuri
astumaisillaan erääseen rotkoon, joka heistä näytti tarpeeksi
tilavalta, kun samassa outoa murinaa alkoi kuulua sen sisältä.
-- Takaisin! huudahti Pencroff, tempaisten Harbertin taemmaksi kallion
suojaan. -- Meillä ei ole pyssyissä kuin haulipanokset, ja sellainen
eläin, joka tuollaista mölyä pitää, välittää hauleista yhtä vähän kuin
suolarakeista.
Samassa ilmestyi rotkon suulle komea jaguaari, tuo kuningastiikerin
julma kilpailija, vähintään puolitoista metriä pitkä kuonon päästä
hännän juureen.
Gideon Spilett lähestyi silloin rotkoa toiselta puolen. Harbert luuli,
ettei hän ollut huomannut petoa, ja oli juoksemaisillaan häntä
varoittamaan, mutta reportteri viittasi häntä pysymään alallaan ja
lähestyi hitaasti petoa. Ei Gideon Spilett ensi kertaa seisonut
vastatusten tiikerin kanssa. Hän nosti pyssyn poskelleen ja tyynesti,
ilmettäkään väräyttämättä, katseli pedon jännittynyttä vartaloa ja
hehkuvia silmiä.
Äkkiä jaguaari ponnahti reportteria kohti, mutta samassa laukesi
karbiini, ja peto kaatui hengetönnä maahan, luodinreikä silmien
välissä.
Jaguaari oli nyt jättänyt asuntonsa siirtolaisille, ja nämä asettuivat
yöksi siihen. He kokosivat varovaisuuden vuoksi luolan suulle suuren
nuotion kaatopuista ja risuista, joitten lisäksi Cyrus Smith vielä pani
siihen joukon nuoria bambupuun vesoja.
Tuskin olivat matkamiehet olleet aikaakaan luolassa, kun äkkiä alkoi
kuulua kovaa pauketta. Se johtui nuotiossa räjähtelevistä
bambunvesoista, oli kuin olisi raketteja ammuttu.
Tämä ei ollut insinöörin omaa keksintöä. Keski-Aasiassa kuuluvat
tataarit käyttävän samaa keinoa pelottaakseen petoja yöleiriltään.