Pirogilla. Runsas kasvillisuus ja eläinmaailma. Eukalyptuspuita,
apinoita. Yöleiri.
Seuraavana päivänä, lokakuun 30:ntenä, kello kuusi aamulla
hankkiuduttiin matkalle. Pirogiin pantiin pari suurta kirvestä ja
eväitä kolmeksi päiväksi. Ampuma-aseita otettiin kaksi piilukkoa ja
luodikko, edelliset siitä syystä, että sytyttimet niissä saattaisi
helposti uusia ja että nalleja säästyisi, mikäli mahdollista.
Metsäpuukon pisti kukin vyölleen. Näin varustettuina he lähtivät, Top
tietysti mukana, soutamaan Laupeuden joen suuta kohti käyttäen
hyväkseen nousuvettä.
Neitseellisenä humisi metsä joen kummallakin rannalla; ihmiskäden
jälkeä ei missään. Tuon tuostakin laskettiin rantaan, ja useimmiten
Gideon Spilett ja Harbert pistäytyivät viidakkoon, jonka uhkea
kasvillisuus hämmästytti ja ihastutti nuorta luonnontutkijaa. Siellä
kasvoi reheviä salavalajeja, laivanrakentajille niin mieluisia, ne kun
kestävät vedessä kauan aikaa lahoamatta; siellä oli taajoina ryhminä
Celtis-sukuisia puita, joitten pähkinöistä tehdään erinomaista öljyä;
siellä oli köynnöskasveja, joitten oksista saadaan erittäin kestäviä
köysiä.
Insinööri istui koko ajan pirogissa seuraten kompassin mukaan joen
suuntaa.
Kerran maissa käydessä Gideon Spilettin onnistui saada elävänä kiinni
kaksi kanan sukuista lintua, joilla oli pitkä, litteä nokka, pitkä
kaula, lyhyet siivet eikä lainkaan pyrstöä. Nämä tinamu-nimiset linnut
päätettiin kesyttää tulevan kanatarhan vanhemmiksi.
Kajahtipa viimein ensimmäinen pyssynlaukauskin Kaukaisen Lännen
metsissä, ja erämiesten saaliiksi jäi komea lintu, jäälintujen
sukulainen, jonka kankeat sulat vivahtelivat metallinvärisinä. Se oli
nimeltään jakamari, ja sen kunniaksi annettiin senpuoleiselle metsälle
nimeksi Jakamarin metsä.
Kello kymmenen tienoissa päästiin joen toiseen mutkaan. Siihen
pysähdyttiin aterioimaan. Kun matkaa puolen tunnin kuluttua jatkettiin,
huomattiin, ettei nousuvesi enää tuntunutkaan. Täytyi niin ollen
turvautua taas airoihin. Tiheiköt alkoivat harveta, mutta sitä
paksummiksi ja upeammiksi kävivät puut. Komeina kohosi joen rannoilla
varsinkin eukalyptus-puita, paikoin kuusikymmentäkin metriä korkeina,
tyvestä noin kuusi metriä ympäri mitaten. Niiden toistakymmentä senttiä
paksu kuori oli hyvänhajuisen hartsiverkon peittämä.
-- Nuopa ovat puitten puita! huudahti Nab, -- mutta lieneekö niistä
mitään hyötyä?
-- Katin kontit! Pencroff arveli. -- Mutta pitäähän maailmassa olla
jättiläispuita, niinkuin on ihmisissäkin jättiläisiä, joilla ei ole
muuta virkaa kuin näytellä itseään markkinoilla.
-- Suuri erehdys, Pencroff! selitti Harbert. -- Nämä puut puhdistavat
ilmaa. Australiassa ja Uudessa Seelannissa niitä sanotaankin
kuumepuiksi.
-- Siksikö, että niistä leviää kuumetta ja muuta horkkaa?
-- Ei, vaan siksi, että ne estävät kuumetauteja, Cyrus Smith selitti.
-- Sekä Euroopassa että Afrikassa on näitä puita istutettu
epäterveellisiin, suoperäisiin paikkoihin, ja siitä lähtien on
asukkaiden terveydentila huomattavasti parantunut.
-- Näkyypä sitten tässä maassa olevan jos jotakin hyvää, ja jos vain
olisi vielä...
-- Älkää hätäilkö, Pencroff, kukaties löydämme sitäkin.
Lähdettiin taas jatkamaan matkaa. Joen uoma alkoi nyt ilmeisesti kaveta
ja käydä matalammaksi, niin että vain sauvomalla päästiin eteenpäin.
Aurinko kallistui länteen, ja senvuoksi päätettiin yöpyä rantaäyräälle.
Meren länsirantaan, johon heidän oli määrä päästä, oli Cyrus Smithin
laskujen mukaan vielä noin yhdeksän, kymmenen kilometriä. Viidakko
tiheni taas molemmin puolin jokea, ja eläinmaailma kävi yhä
runsaammaksi. Pencroffin tarkka silmä oli kauempana näkevinään
apinoitakin hyppimässä puitten oksilla, ja oikeassa hän olikin.
Muutamia juoksi rannalla, ja siinä nuo nelikätiset oudostellen mutta
pelkäämättä katselivat pirogia ja sen omituisia olentoja. Apinoita
olisi ollut helppoa ampuakin, mutta turhaan siinä vain olisi kulutettu
ampumavaroja. Ja Pencroff olisi ollut harmissaan riistasta, josta ei
ollut pataan pantavaksi.
Heidän vielä hetken aikaa kuljettuaan alkoi edestä päin kuulua kohinaa,
ja pian näkyi puitten lomitse vesiputous. Kohta pirogin pohja raapaisi
kiviin. Täytyi siis pysähtyä. Siirtolaiset nousivat maihin, sitoivat
veneensä lujasti puuhun ja rupesivat hankkiutumaan yöpuulle.
Illallinen valmistettiin tuota pikaa, sillä retkeilijät olivat kovin
nälkäisiä ja väsyneitä. Yöleirin ympärille sytytettiin nuotioita
suojaksi pedoilta, joitten karjuntaa alkoi kuulua pimeän tultua.