Sydäntalvi. Steariinikynttilöitä. Leivän puute. Vehnänjyvä. Maan
viljavuus.
Talvi alkoi kesäkuun ensimmäisinä päivinä; kesäkuuta vastaa pohjoisella
pallonpuoliskolla joulukuu. Sen enteinä olivat kovat myrskyt ja
rankkasateet. Siirtolaiset olivat muuttaneet Graniittilinnaan
päätettyään säilyttää entiset hormit työpajana myöhemmin tehtäviä
karkeita töitä varten.
Koko kesäkuu kului metsästellessä ja kalastellessa. Kylmän tultua --
niin päätettiin -- lähdettäisiin pyytämään niitä mufloneja, joita
kerran oli nähty Franklinin vuorelle noustaessa ja joitten villasta
siirtolaiset insinöörinsä taitoon luottaen toivoivat pystyvänsä
valmistamaan lämpimiä vaatteita.
Tuli kesäkuun 4. päivä. Se oli helluntai. Sen päivän he päättivät pitää
pyhänä, niinkuin olivat pitäneet pitkänperjantain ja pääsiäisenkin.
Insinöörin ja reportterin kerran keskustellessa pian alkavista
pakkasista puuttui Pencroffkin puheeseen.
-- Minun mielestäni, hän virkkoi, -- on aika puhua pakkasista silloin,
kun pakkaset tulevat. Eiköhän sopisi keskustella siitä, mistä tässä
valoa saadaan, sillä päivät ovat käyneet merkillisen lyhyiksi?
-- Se saadaan helposti aikaan, Cyrus Smith vastasi..
-- Keskusteluko?
-- Ei, vaan valo.
-- Öljylamppujako?
-- Steariinikynttilöitä.
Tämä ei ollutkaan mahdotonta, sillä insinöörillähän oli käytettävänään
sekä kalkkia että rikkihappoa, ja hylkeistä sai kyllä rasvaa.
Rasvasta saa kalkin avulla eräänlaista kalkkisaippuaa, joka helposti
liukenee rikkihappoon. Tästä liuoksesta kalkki saostuu rikkihapon
suolana ja samalla erottuu rasvahappoja, joista palmitiini- ja
steariinihappo ovat juuri kynttiläin aineksia. Sydämiksi oli käytettävä
yhteenpunottuja kasvikuituja: tällainen sydän kastetaan sulaan rasvaan,
joka pian hyytyy sen ympärille ohuena kerroksena; sen jälkeen se
kastetaan uudestaan, jolloin uusi rasvakerros tarttuu entiseen; näin
jatketaan, kunnes kynttilä on tullut sopivan paksuiseksi.
Kynttilänvalmistus onnistuikin hyvin, kun Pelastuksenluodolta oli saatu
muutamia hylkeitä, sillä erää puoli tusinaa.
Rattoisaa oli siirtolaisten työskennellä Graniittilinnassaan, milloin
rauta-, milloin puuseppinä, valmistellen tarpeellisia huone- ja
talouskaluja. Kirvesmiehiksikin heidän oli pystyttävä, sillä
vesiputouksen yli oli rakennettava kahdet porraspuut, toiset ylängölle,
toiset vuorenseinämän ja merenrannan välille.
Laupeudenjoen varrelta kerättiin suunnattomat määrät ostereita, joitten
makuun siirtolaiset olivat jo tottuneet.
Lihaa heillä oli runsaasti; ei liioin kasvisruoista ollut puutetta.
Niin sanottujen lohikäärmepuitten keitetyistä ja käyneistä juurista he
osasivat panna hapahkoa, oluentapaista juomaa. Sokeriakaan ei heiltä
puuttunut: sitä he saivat sokerivaahteran (Acer saccharinum) mahlasta.
Maukasta, niin sanottua oswego-teetä, he osasivat keittää niistä
monista kasveista, joita runsaasti kasvoi kaniinitarhan seuduilla.
Suolaakin heillä oli yllinkyllin.
Vain leipää puuttui.
Sallimus oli kuitenkin pitänyt heistä huolta tässäkin suhteessa
tavalla, jota he eivät olleet osanneet aavistaakaan.
Eräänä päivänä satoi kuin saavista. Siirtolaiset olivat tapansa mukaan
koolla Graniittilinnan suuressa salissa. Harbert näkyi hypistelevän
jotakin takkinsa liepeessä, vuoren ja päällisen välissä. Äkkiä hän
löysi etsimänsä ja huudahti riemuissaan:
-- Mr Smith! Katsokaas, mitä minä löysin! Vehnänjyvän!
Asian selitys oli, että Harbertilla Richmondissa oli ollut tapana pitää
taskussaan vehnänjyviä ja ruokkia niillä kyyhkysiä.
Kaikki kokoontuivat ihmettelemään pikkuista jyvää.
-- Voi lapsi raukka! Pencroff puheli. -- Jopa nyt jotakin löysit! Yhden
ainoan jyväpahasen!
-- Siitä me vielä paistamme leipää, lausui Cyrus Smith.
-- Ja piiraita ja kaakkuja ja kalakukkoja, ivaili merimies.
Mutta insinööri loi häneen vakavan katseen ja kysäisi:
-- Pencroff, tiedättekö, kuinka monta kortta nousee yhdestä jyvästä?
-- Jyvästä korsi, kahdesta kaksi, toinen hämillään vastasi.
-- Kymmenen. Kuinka monta jyvää korressa?
-- En minä niitä ole laskenut.
-- Keskimäärin kahdeksankymmentä, julisti insinööri juhlallisesti. --
Jos siis istutamme tämän, niin saamme ensi sadoksi 800 jyvää; toisella
kertaa niistä tulee jo 640 tuhatta, kolmannella 512 miljoonaa ja
neljännellä yli neljäsataa miljardia.
Kummastellen kuuntelivat siirtolaiset näitä suunnattomia lukuja, mutta
insinööri jatkoi:
-- Eikä tämä ole vielä mitään sen rinnalla, mitä unikko ja tupakka
tuottavat. Yhdestä unikon siemenestä tulee 32 tuhatta siementä, tupakan
siemenestä 360 tuhatta. Muutamassa vuodessa nämä kasvit täyttäisivät
koko maan pinnan, ellei niiden leviämistä olisi ehkäisemässä tuhansia
syitä.
-- Ja tiedättekö, Pencroff, Cyrus Smith yhä jatkoi, -- kuinka monta
bushelia [busheli = 36 litraa] tulee 400 miljardista jyvästä?
-- Kaikkea sitä minulta kysytäänkin! merimies jupisi. -- En minä ole
opissa ollut enkä kouluissa kolunnut.
-- Neljänneksen toista miljoonaa bushelia.
-- Soo! Neljässä vuodessa?
-- Kenties kahdessakin, sillä täällä korjataan luullakseni kaksi satoa
vuodessa.
Pencroffin tuli äkkiä niin hyvä mieli, että häneltä pääsi railakas
eläköönhuuto.
-- Ja sen minä sanon, hän lisäsi, -- että jos minä joskus vielä tupakan
siemenen löydän, niin en minä sitä järveen heitä.
Juhlallisesti kylvettiin sitten tämä kallis jyvä Graniittilinnan
ylängölle, huolellisesti muokattuun, muheaan multaan, tuulensuojaiseen
päivänpuoleiseen paikkaan, ja tiheä aitaus pystytettiin sen ympärille.