Useita huoneita. Kaniinitarha. Ovi ja ikkunoita.
Seuraavana päivänä siirtolaiset alkoivat varustella uutta kotiaan
asuttavaan kuntoon.
Ensinnäkin oli Cyrus Smithin ehdotuksesta hakattava merenpuoleiseen
päätyyn viisi ikkunaa ja ovi. Viimeksimainitun tarpeellisuutta ei
Pencroff voinut käsittää, koska järven puolelta oli aivan hyvä käytävä
Graniittilinnaan.
-- Hyvä ystävä, insinööri sanoi, -- jos meidän on helppoa tulla sisään
järven puolelta, niin yhtä helppoa on mereltäkin päin. Entisen aukon
aion päinvastoin kokonaan sulkea.
-- Millä tavalla sitä sitten sisään päästään? Pencroff kyseli.
-- Ulkopuolisia tikkaita, köysitikkaita myöten, jotka saa vetää sisään,
milloin tahtoo. Silloin ei pääse sisään ketään muita.
-- Mutta miksi niin paljon varokeinoja? merimies intti. -- Eiväthän
meitä tähän asti ole pedot ahdistaneet, eikä saarellamme ole
villejäkään.
-- Oletteko siitä ihan varma?
-- Se on pian selville saatu, kunhan joka kolkka saarta saadaan
tutkituksi.
-- Aivan niin, sillä me tunnemme siitä vain vähäisen osan. Mutta ellei
meidän tarvitsekaan pelätä vihollisia omalla saarellamme, niin saattaa
niitä tulla ulkoapäin, sillä Tyynen meren rannikot ovat vaarallisia
seutuja.
Ja niinpä he ryhtyivät työhön, innokkaammin muita juuri Pencroff.
Rannalta kannettiin muutama tuhat valmista tiiltä Graniittilinnan
seinukselle. Kuokilla ja nitroglyseriinillä puhkaistiin mainitut viisi
ikkunaa ja ovi meren puolelle. Tiilistä muurattiin väliseinät, niin
että saatiin viisi erillistä asuinhuonetta, nimittäin ovesta oikealle
eteinen, sen viereen keittiö, edelleen ruokasali, kaksitoista metriä
leveä, sitten yhtä tilava makuuhuone, sen jälkeen seurusteluhuone ja
vihdoin suuri sali. Vastapäätä näitä perätysten olevia huoneita oli
toisella puolen käytävää suuri varastohuone.
Koska pääsy Graniittilinnaan entisen tunnelin kautta oli kovin hankala,
sinne kun oli kuljettava pitkiä ja vaivalloisia kiertoteitä ja itse
tunnelikin oli kovin vaikeakulkuinen, punottiin erään kasvin lujista
kuiduista tukevat köysitikkaat, joiden puolat veistettiin punaisen
seetripuun oksista. Koska ovi oli niin korkealla maasta, täytyi
tikkaisiin panna vähintään sata puolaa. Nousua helpotti se, että vuoren
seinämässä oli ulkoneva pengermä, niin että tikkaat saattoi jakaa
kahteen osaan. Tarpeen tullen saattoi kuitenkin tikkaat
kokonaisuudessaan vetää oven sisäpuolelle.
Toukokuun 28. päivänä olivat tikkaat lopullisesti valmiit. Lyhyessä
ajassa oppivat siirtolaiset varsin nopeasti kiipeämään niitä myöten
ylös. Hitain oli Top, luonnollisestikin, mutta oppimestarinsa
Pencroffin johdolla sekin tottui auttavasti kiipeämään, vaikka tosin
opettaja toisenkin kerran sai kantaa retuuttaa oppilaansa selässään
ylös.
Talvi läheni nopein askelin, ja siksipä Harbertilla ja Gideon
Spilettillä oli täysi työ heidän hankkiessaan metsänriistaa varastoon.
Toistaiseksi he yhä metsästelivät Laupeudenjoen vasemmalla rannalla,
mutta siellä olikin vielä saalista riittämiin. Vasta seuraavana keväänä
oli aikomus siirtyä Kaukaisen Lännen suunnattomiin aarniometsiin, jotka
alkoivat joen toiselta rannalta. Näillä retkillä sattui Harbert
löytämään läheltä Grantin järven lounaista rantaa villin puutarhan,
jossa kasvoi monenlaisia hyvänhajuisia pensaita ja kukkia, kuten
minttuja, kuningasyrttejä, kynteliä, ja muita sellaisia, joita kaniinit
mielellään syövät.
Koska pöytä oli valmiiksi katettu, arveli reportteri, ei isäntäväkikään
voinut olla kovin kaukana.
Maassa näkyi lukemattomia kaniinien pesiä. Ja tuskin olivat metsämiehet
kulkeneet kymmentäkään askelta tarhassa, kun jo satakunta jyrsijää, ns.
amerikankaniineja, puikahti ulos pesistään lähtien kiitämään pakoon.
Pari kolme ehtivät metsästäjät kuitenkin saada saaliikseen.
Toukokuun viimeisenä päivänä oli muuraustyö Graniittilinnassa saatu
loppuun suoritetuksi ja keittiöön oli kyhätty yksinkertainen liesi,
josta savutorvi johti suureen päätyseinässä olevaan aukkoon.
Ei unohtanut Cyrus Smith vedensaantiakaan. Entiseen järven laskukohtaan
hakattiin aukko hiukan vedenpinnan alapuolelle. Siitä vesi virtasi
entiseen väylään kaivettua kapeaa uomaa myöten kuiluun asti tuoden
Graniittilinnan uusille asukkaille runsaasti sata litraa vettä
päivässä.
Tunnelin entinen suu tukittiin suurilla kallionlohkareilla, jotka
muurattiin kiinni toisiinsa. Ne peitettiin mullalla ja turpeilla.
Ikkunat suljettiin tiiviillä luukuilla siihen saakka, kunnes Cyrus
Smith ryhtyi lasin tekoon.
Ihana näköala avautui Graniittilinnan ikkunoista valtamerelle, joka
kaukaisuudessa sulautui taivaanrantaan, rajoittui vasemmalla
Eteläleukaan ja oikealla Kynsiniemeen. Koko Liittolahti oli heidän
ihailtavanaan.
Pencroffin mielestä oli "niin kovin hauskaa elellä täällä viidennessä
kerroksessa".