sekä tämä lattia että itse muurikin kantaa merkkejä kaivamuksista.
Minun tietääkseni ovat viimeiseksi sotavuosina 1854-1855 tohtori
Ehrström ja postimestari Wallenius täällä tehneet kaivamisia,
vaan eivät mitään löytäneet. Mutta ulkopuolella muuria oli tässä
tilaisuudessa saatu löytö, josta täällä annettakoon kuvaelma sen
mukaan kuin postimestari Wallenius siitä on suullisesti kertonut. Se
oli luupala, 4 tuumaa leveä, 2 à 3 tuumaa korkea, l/2 tuumaa paksu ja
muodoltansa semmoinen kuin kuva VIII osoittaa.
Luupala oli kaareva eli kupea, onsipuoleltansa (konkav) valkea,
kuperapuolelta (konvex) ruskea. Laitoja myöten oli laitettu ympyriäisiä
koristuksia, niinkuin kuva osoittaa. Ylilaidan puolessa oli paitsi
tätä reikä, jonka reiän ylikanta näytti kuluneelta. Luupala oli kesken
poikki. Tämä luulevy, joka kenties oli joku palanen luupantsarista, on,
paha kyllä, kadonnut, eikä vielä löydetty.[60]
Pait tätä linnoitusta säilyttää Linnankangas muitakin muinaisjätteitä.
Ylänteen selällä on näet joukko kiviroukkioita, joita kansa kutsuu
"Jättiläisten haudoiksi". Vaihtelevalla korkeudella kohoavat ne maasta,
kulkevat yhdessä rivissä linnoituksen pohjoisella ja eteläisellä
puolella, ja näyttävät sangen vanhoilta, laskeuneilta ja hävinneiltä.
Nämätkin näyttävät jälkiä edellisistä tutkimuksista, sillä useammat
kummut näyttivät hajoitetuilta ja muuan avoinkin hauta ammoitti meitä
vastaan.[61] Koska meidän tietääksemme ei ole julkisesti annettu
mitään tietoa näistä vanhoista tutkimuksista, katsoimme tarpeelliseksi
kaivattaa pari hautaa, saattaaksemme täten antaa jotakuta tietoa
hautojen rakennustavasta ja sisällisestä tilasta.
Tässä tarkoituksessa kaivatimme kaksi hautaa. Ensimäisellä, joka
oli pohjoisin elikkä koillisin linnoituksesta, oli 3 à 4 syllän
poikkimittainen ja puolen syllän korkeuinen kumpu. Ylinnä kummulla
makasi nelikulmainen litteä kivi, 2 kyynärää pitkä, yhden kyynärän
leveä, yhden myös paksu. Tämän ympäri oli laadittu suurempia kiviä. Kun
oli kummun päällys, jonka ympärys oli suuremmista kivistä, kuorittu,
alkoi kerros santamaata, pienempiä kiviä seassa, silloin tällöin joku
suurempi kivi joukossa. Tänlainen kerros piisasi lakkaamatta aina
muutamain kyynäräin syvyydelle saakka, jossa ylen suuri kivi kohtasi,
estäen kaikkia yrityksiä päästä syvemmälle. Kun kaivamisella koetimme
kiertää tätä kiveä, satuimme savikerrokseen, jota katsoimme haudan
pohjaksi, syystä että kerros ihan äkkiä alkoi, eikä näkynyt mitään
jälkeä sekaantumisesta tahi koskemisesta. -- Aika lienee muutoin
painanut kovasti kummun päälle ja litistänyt hautaa, sillä lomia ja
ontevuuksia nähtiin vallan vähän kivien välissä. Home, joka siellä
täällä näkyi, osoitti kuitenkin, että maata oli muinoin koskettu.
Toisessa haudassa, jonka kumpu poikkimitattuna oli 4 syltää leveä
ja 2 kyynärää korkea, olivat kivet suurempia kuin edellisessä. Maa
oli jokseenkin samaa laatua kuin siinäkin, mutta tämä oli nähtävästi
reikäisempi ja ontervampi. Tätä hautaa kaivatimme me 3 syllän leveään
aukkoon, poikkimitaten, ja tunkeilimme syllän syvyydelle maahan.
Kyynärän syvyydeltä löydettiin kiven alta litistetyitä haavan lehtiä,
ja toisen verran syvyydeltä palanen koivun kuorta, torven mukaiseksi
kierrettynä, jota kaivajat hämmästyneinä viskasivat menemään, arvellen
sen olevan "Jättiläisten kurkkutorven". Alempana näkyi hiiltä.
Maakerros oli muutoin muuttumatta samanlainen, siellä täällä vaan
muutama suurempi kivi. Vihdoin väheni ontevuus selvästi ja tiheä
santakerros alkoi, josta päätimme olevamme haudan pohjalla, kosk'ei maa
enään näyttänyt kosketulta. Muuta merkittävää emme löytäneet, ei luuta
eikä metallipalasia. -- Luultavasti ovat nämät "Jättiläisten haudat"
vietävät "Jättiläisten linnan" kanssa yhteen.[62]
Linnoja kysellessäni tulin ma myös viedyksi _Linnastenkankaalle_
Wihannissa. Tämä Linnastenkangas osoittaa selvästi, minlaiset ne vuoret
ja harjut pitää oleman, joille kansa antaa kunnioitusnimen "linna".
Ja missään paikassa ei ole tämä nimi harjulle annettu suuremmalla
syyllä, kuin tässä, jossa nimi on melkeen luonnollinen. Kankaan
rinteillä kohoo santa-aaltoja muurien näköisiksi, jotka kulkevat
kankaan ympäri. Koska näitä santamuureja on monta, niin on luultavasti
tästä annettu nimelle monikon päätekin, Linnastenkangas s.t.s.
useain linnain kangas, sillä ne näyttävät tosiaan linnoilta elikkä
valleilta. Näyttää ihan juuri kuin jos kerran muinaiseen aikaan meren
aallot, ylänteen ympäri lainehtien, yht'äkkiä olisivat jähmettyneet
ja muuttuneet mullaksi ja sannaksi, niin selvään seisovat he vielä
aaltojen-muotoisina. Ja ylänteen kukkulalla on sitten vielä jokseen
säännöllinen soikea santamuuri eli aalto, joka kokonaisena kulkee
koko kukkulan ympäri, sulkien sisällänsä koveran lakean 156 jalan
pituudelta. Tämä aaltovalli, joka sekin on sannasta ja pikkukivistä,
on erittäin se, joka tekee ylänteen niin linnoituksen kaltaiseksi.
Ettei se kuitenkaan ole ihmisten tekoa, se varmaa. Mutta se kyllä
mahdollista, että lappalainen väestö ennen muinoin on käyttänyt tätä
"linnaa" poronpelloksi s.t.s. semmoiseksi paikaksi, johon porot
kaikki ajetaan yhteen, kun niitä eroitetaan ja vasikat merkitään.
Ajatteleminen on tässä tapauksessa, että santavallin päällä vielä oli
joku korkeampi puu-aitaus. Mikä minun tähän luuloon sai, oli etenkin
muurin ulkopuolella oleva yksinäinen lappalaiskodan raunio, joka oli
muurin toisessa päässä juuri sillä paikkaa, missä muuririvit lähenevät
toisiansa ja muodostavat kujankaltaisen suun. Tavallisesti ei näe yhden
raunion seisovan yksinäisenä, vaan aina on niitä koolta. Täällä ei
kuitenkaan näe mitään jälkeä muista. Kun otin raunion sisään vierineitä
kiviä pois, näkyi yhdessä paikassa hiiliä, ja kivet osoittivat tulen
vaikuttamia merkkejä. Luultavasti on tämä raunio joku vahtikodan sija.
* * * * *
Salolla on myös vanhoja pappis-muistoja, ja sen kirkkokin on
muistokas. Kirkolla on seuraavat vanhat kalut: 1. Kuva Maariasta
lapsen kanssa. Kuva seisoo kauniissa kaapissa, jolla on kahdenkertaiset
ovet, joita saatetaan sulkea. Maarialla on kultainen mantteli, ja
muutoinkin on kuva vallan kaunis, ja kunniataivas on laitettu sen yli.
Ovien sisäpuolella on kauniita öljymaalauksia, ja varmaan mahtoi se
tehdä oikeen lumoavaisen vaikutuksen, kun ovet lyötiin selällensä ja
kullat ja kauniimmat värit loisti silmiin; 2. Brigittan kuva, sekin
kunniataivaalla ja kaksinovilla varustettu, joidenka sisäpuolet nekin
ovat kauniilla maalauksilla koristetut, niinkuin kuvakin on kaunis; 3.
Pyhän Yrjön kuva; 4. Pietarin ja Paavalin kuvat; 5. Kolme pienempää
kuvaa; 6. Ristiinnaulittu Kristus ja 7. Muutamia vanhoja kirjoja.[63]
Neljänneksen päässä Braahen kaupungin eteläpuolella on _Sataman_ vanha
kauppapaikka _Satamalahden_ rannalla. Tämän se oli paikan vilkas
kaupanliike, joka saattoi kreivi Brahe'a tänne rakentamaan kaupungin.
Tähän satamaan tuli muinoin kauppiaita Inkerinmaalta, Liivinmaalta,
Lybekistä, Norrköpingista, Tukholmasta ja Turusta, kenties joskus
Hollannistakin.[64] Satama ja lahti ovat nyt mataloituneet ja
maatuneet, mutta entisestä vilkkaasta liikkeestä tietää tarukin
kertoa. Tästä muistuttaa myös _Markkinaniemi_, vuoriniemi Satamalahden
etelä-puolella. Tämän niemen rannalla nähdään vielä valkamia, joista
pohjoisimmat kutsutaan "Kemin valkamoiksi", mikä todistaa, että
tänne tuli kauppiaita muistakin paikoista. Ylempänä niemellä on
hävitettyjä kivirivejä, jotka luultavasti ovat olleet perustuksia
niille kauppapuodille ja vajoille, mitkä tässä ennen ovat seisoneet.
Niiden käsikirjoitusten mukaan, joita ylempänä (kts. muist. 64)
mainin, olisi täällä myöskin ollut "suuri kirkonhuone, jota
kaupungin ensimäinen porimestari Corte muutatti Satamasta, jossa
jumalanpalvelus ennen oli markkinaväen tähden pidetty, uuteen
käsityö- ja markkinapaikkaan (nim. kaupunkiin), jossa jumalanpalvelus
sitten pidettiin siihen asti kuin uusi kirkko joutui valmiiksi. Tämä
huone on vielä tämän vuosisadan alussa seisonut torin vieressä
rannalla, ollut 8 à 9 syltää pitkä, 5 syltää leveä, ja siihen aikaankin
jo käyttämättömänä". Markkinaniemen kaupungin-puolisella rinteellä
on paitsi tätä kiviharju, joka näyttää rajoitetulta suoralla
kiviperuksella, joka kenties on ollut joku kaji eli rantasilta.
Pait kirkonhuonetta, joka on rannalla seisonut, on kaupungilla ollut
toinenkin huone, joka kuuluu paikkakunnan sotahistoriaan ja nyt on
kokonaan kadonnut. Se on seisonut "missä tie kulkee sekä etelään että
pohjaseen" s.t.s. melkein keskellä nykyistä kaupungintoria. Se on ollut
kahdeksankulmainen puuhuone, rakennettu varustukseksi. Se sanotaan
rakennetuksi suojelemaan kaupunkia kulkevia vihollis-joukkoja vastaan
ja täksi tarpeeksi olleen varustettuna 8 tykillä. Vielä "edellisen
venäläis-sodan aikana" -- luultavasti ison vihan aikana -- mainitaan
sen olleen hyvässä kunnossa, mutta kun ne 8 tykkiä vietiin pois
(Kajaaniin?), niin oli linnoituksen voimakin poissa. Linnoituksen sekä
varhaimmat että myöhemmät kohtalot ovat tuntemattomat.
Täällä, niinkuin muuallakin, on iso viha kovasti raivonnut, ja tähän
sotaan ovat muistot entisistäkin metelisistä ajoista kadonneet, niin
että kaikki nyt johdetaan vaan "isoon vihaan". Tässä sodassa menivät
kaikki kaupungin vanhemmat asiakirjat hukkaan, "kaupunki poltettiin
suurimmalta osaltansa, kirkko ja jälkeenjääneet huoneet joutuivat
rappiolle ja muuttuivat lintujen ja kärmeiden asunnoiksi", maakuntaa
rosvottiin ja hävitettiin, kansa hajotettiin ja surmattiin, ja niin,
että esm. Wihannin kappeli oli 7 vuotta ihan autiona.
Salostenlahden suussa on niemi, nimeltä _Venäjänniemi_. Sillä on
nimensä isosta vihasta. Tälle niemelle oli joukko vihollisia asettunut.
Mutta asukkaat väijyivät heitä, ja kun yön kuluessa nuotiot sammuivat
ja vihollinen oli uneen vaipunut, karkasivat meikäläiset vihollisten
päälle ja löivät heidät kaikki kuoliaksi.
Toinen joukko oli kerran veneillä lähtenyt erääsen meren-puoliseen
saareen, ja kanssansa vienyt kaksi pikku poikaa. Saarelle asettuivat
nyt Venäläiset ja jäivät sinne yötä. Mutta pojat valvoivat tilaa
päästäksensä pois. Kun huomasivat kaikkien vihollisten nukkuvan,
läksivät he hiljaan rantaan, lykkäsivät kaikki veneet vedelle ja
hyppäsivät itse viimeiseen veneesen. Mutta samassa sattui yksi
vihollisista heräämään, joka heti juoksi rantaan ja alkoi uida poikia
kiini. Vanhempi poika souti voimiansa myöten ja käski nuorempata lyödä
vihollista päähän, jota tämä tekikin, ja tämän kautta pelastivat pojat
henkensä.[65]
Kun oli ison vihan hirmut menettäneet väestöä, sai paikkakunta uusia
asukkaita maamme sisäpuolista, enimmiten, kuten täällä näkyy, Savosta.
Tältä ajalta on kylännimi Savolahti Salossa. Wihantiinkin tuli
siirtolaisia kuten kerrotaan "Sauvonmaasta", jota todistaakin tämän
kappelin väestön ulkomuoto ja luonne, jotka ovat kokonaan Savonmaisia.
Asutukset ennen isoa vihaa taas näyttävät enemmiten tapahtuneen
Hämeenmaasta, niinkuin tarutkin tietävät kertoa, esm. taru Wihannin
nimen saamisesta. Käsikirjoitukset vakuuttavat tätä, sanoen eräässä
paikassa: "vanhat ihmiset sanovat kuulleensa esi-isiltänsä, että
_Hämeen Suomalaisia_ ennen muinoin oli tänne muuttanut ja nämät
alkaneet maata viljellä, josta kuuluukin se tulleen, että vielä
tänäänkin eräs pelto Jusolan maalla kutsutaan _Hämäläiseksi_".
Löytöjä, muita kuin jo mainittu luupala ja Wihannissa, Korpi nimisessä
kylässä, muutamia "ukon kynsiä", ei ole täältä tietysti löydetty.
Yleisesti odottanevat maassa kätketyt kalut ja aseet täällä niinkuin
muuallakin vielä laveampata ja ahkerampaa rämeiden ja soiden viljelyä,
joka kenties saattaa niitä ilmi antamaan todistuksensa edesmenneistä
ajoista.
Viitteet:
[1] Nämät tiedustukset ovat tehdyt moniaita vuosia sitten, parhaasta
päästä vuonna 1862. Tekijä.
[2], Rehtori maisteri J.F. Thauvon, jota minun tulee kiittää useista
tätä pitäjätä koskevista tiedoista. -- Mitä nimeen _Sventsarö_
tulee, niin on se nähtävästi suomesta johdatettava -- joko sitten
sanoista _suun_ ja _saari_, niinkuin Yrjö Koskinen sen arvelee, tahi
sanoista _suvanto_ ja _saari_, niinkuin Murman sen tahtoo (Kertomus
Tiedustusmatkasta Pohjanperällä s. 6). Brunnius johtaa nimen ruotsin
sanasta "Sven" (lisää "Kjöp", se on: köpsven, mercator) ja suomen
sanasta "sar", "sari", insula. Se olisi siis yhtä kuin "mercatorum
insula", "quod nomen" -- lisää hän -- "ei optime convenit ob negotiones
ibidem jamdudum a Bircarlis habitas" (Ks. Brunnius Disp. De urbe
Torna, Ups. 1731, praes. Alstrin, s. 4 muist. f). Itse Tornion nimen
johtaa Brunnius "a vocabulo Sveogothis antiquitus usitato _torna_ vel
_törna_ h.e. reverti, finire; quia heic sinus Botnicus finitur"!! --
Suvanto-saari, nykyään Selkäsaari, on kaupungin saaren ylipuolella,
Ruotsinpuolisen Mattilan kylän edustalla.
[3] Ks. Y.K. "Pohjanmaan asuttamisesta", Suomi 1857 s. 122: "Tämä
Perä-Pohja tuli tästä lähin" -- nim. 1300 vuoden paikoilta --
"Pirkkalais-seuran oikeaksi pääpesäksi". -- Helsingeistä taas
todistaapi Ol. Magnus, Hist. Septentr. I. 20 cap. 1: "Ad hanc
enim -- nim. Tornioon -- confluunt Russi Albi, Lappones, Biarmi,
Botnienses, Finni, Sveci, Tavasti, Helsingi et complures alii ex
partibus Norvegiæ". -- Näin näkyy paikka saavan jokseen korkean iän.
Eriskummallisuuden tähden mainittakoon myöskin mainion Rudbeck'in
tuumat Atlantica nimisessä kirjassaan: -- "primum illud mortalium agmen
cum duce suo septentrionalia loca pelens, post Babylonicam dispersionem
haec loca primum occupasse, ibidemque consedisse", ja että "Orpheus
apellaverit Tornenses _Taurous_" j.n.e. -- ks. Brunnius.
[4] Ks. Geijer "Sv. F. Hist." I. 98 "en svensk ärkebiskop." -- Vrt.
Y.K. Pohjanmaan asuttamisesta s. 124.
[5] Ks. Brunnius Cap. II. s. 48. -- Puheena olevista sotakeinoista
mainitsee Brunnius tärkeimpänä sen, jota Kaakamalla käytettiin. Täällä
olivat asukkaat, talvella 1715, kaadetuista puista tehneet murroksen
kummallekin puolelle tietä, ja näiden suojasta risti-ammunnalla pahasti
menetelleet vihollisten kanssa, mitkä syvässä lumessa hyvin vaikeasti
pääsivät hevosillansa liikkumaan, kun sen sijaan Suomalaiset murrosten
suojassa olivat melkeen vaaratta.
[6] Tämänkin kirkon rakentamisesta kerrottiin tavallinen taru, että,
kun oltiin riidassa mihin kirkko olisi rakennettava, niin päätettiin
sitä rakentaa "mihin härkä seisahtaa."
[7] Että niin on laita, ei ole niinkään varmaa. Mahdollista on näet
myöskin, että säilyminen on siten tapahtunut, että ruumis, talven
pakkasessa haudattuna, olisi jäätynyt ja iho kuivennut umpinaisessa
säiliössä ja täten tullut varjelluksi ilman vaikutuksesta. Näin
arvelevat useat sekä Rungius'esta että toisistakin ruumiista.
[8] Samako kalkki, jonka Mathesius sanoo Sten Sturen lahjoittamaksi?
[9] Katolisiin ja munkki-muistoihin kuuluu myös nimi Tulkkila, tulkin
talo, joka on talo itä-puolella jokea, rannalla. Täällä asui näet
tulkki, joka Joulunpäivän saarnassa suomensi papin sanat "että Jesus
oli Jessen suvusta syntyisin" lauseella hanhen jalasta (Jesse, gäss,
gås), jota hän, siitä huomautettuna, paransi näin: "no, jos hän ei ole
jalasta, niin olkohon varpahasta." Ganander, Mythologia Fennica.
[10] Tämä taru kenties viittaa siihen tapaukseen, joka löytyy
kuvailtuna Åbo Tidn:ssä v. 1789 N:o 49. Päällikkönä olisi siis ollut
kapteeni Björkesten, ja vuosiluku 1716.
[11] Forstmestari U. Forsman.
[12] Saman jutun olen kuullut Hailuodossakin, jossa sen kirjoitin
muistoon kesällä 1861. Se sovellutettiin täällä Pudasjärven pitäjään,
joten se siis jokseenkin sopii yhteen tämän kanssa, sillä Simo ja
Pudasjärvi ovat naapuri-paikkakuntia.
[13] Jätetty minun kautta Yli-opiston kokoilemiin.
[14] Yhden näistä olen minä lunastanut ja jättänyt Yli-opiston
kokoilemiin.
[15] Tämän keihäs-kärjen on maan-omistaja Pölhö minun kauttani
jättänyt Yli-opiston kansa-tieteelliseen museoon Helsingissä.
[16] Ks. Geogr. beskrifning öfver Österb. -- Suomi 1843.
[17] Nimen alkuperää haettaessa on muistaminen, että Ii-nimi muuallakin
ilmestyy maassamme, esm. nimissä Ii-salmi, Iitti, puhumatta Iijoen
seutuihin kuuluvista Ii-nimistä (Iinatti y.m.). Mutta merkillisempää
sittenkin lienee, että pohjois-Asiassakin tämä nimi löytyy nimityksenä
eräälle Obi-joen syrjäjoelle (Ija), jonka vieressä myöskin löytyy nimi
Kem. Kielentutkija Europaeus miettii, että nimi on johdettava Syrjänin
kielestä, missä löytyy sana ij (Votjakin kielessä ijä), joka on sama
kuin suomen jää. Iijoki olisi siis yhtä kuin Jääjoki.
[18] Kerran kun minä tästä asiasta huomautin kertojaa, antoi tämä sen
selvityksen, että Jättiläiset kyllä olivat itsenäistä kansaa, vaan että
he olivat Hiiden sukua.
[19] Ks. sitä vertailevata taulua, joka löytyy Sälöisten linnan
kuvaelluksen alla.
[20] Edellisen, nim. kalkin, on nykyään yliopiston konsistorio
lunastanut kansa-tieteelliselle museollensa. Alttari-peitteestä
on palanen jätetty samaan museoon, toinen puoli säilytetään kirkon
sakaristossa. Kuivaniemen kirkossa käytetään vielä eräs Venäläisen
lahjoittama alttari-peite, mikä todella ei enään ole juuri uuden muodin
mukainen sekään.
[21] Ks. Murman'in julkaisemaa Iin kirkko-arkiston kirjaa, Kertomus
Tiedustusmatkasta Pohjanperällä Suomi 1865, s. 54.
[22] Sama mies, mikä Kintaskoskessa makasi. Suomentajan muist.
[23] Nimi on käsikirjoituksessa siten kirjoitettuna, että edellinen
osa sanaa on toisella rivillä, jälkimäinen toisella. Kun sittemmin
on paperia suoraksi leikattu, niin on edellisen osan lopusta yksi
tahi kaksi kirjainta mennyt hukkaan, niin ettei nimestä enään
saada täysinäistä sanaa. Turhaan olen minä ahkerasti kuulustanut
Pudasjärveltä tänkaltaista nimeä. Senmoista ei siellä nykyään ole, eikä
muisteta olleen. Kenties onnistuu kuitenkin vielä yritys saada nimestä
selvää.
[24] Tämän kansantarun on v. pastori K.A. Calamnius kerännyt ja
kirjoittanut muistoon. Häntä on minun kiittäminen useista muistakin
hänen keräämistänsä tiedoista ja suuresta avusta tämän pitäjän
muinais-jäännösten tutkimisessa.
[25] Tämän hillebardin on v. pastori K.A. Calamnius lunastanut ja
lahjoittanut Yliopiston kansatieteelliselle museolle.
[26] Tämän oppineen herran mielestä on nimen juurena sana alah = "hän
nousi", josta sitten saataisiin Oulu yhtä merkitseväksi kuin sana olah
s.t.s. "nouseva eli itäinen paikka, syystä luultavasti että se on
etevimpiä paikkoja Pohjanlahden itäpuolella".
[27] Ylänne on itsessään vähäinen, mutta seudun tasaisuuden pitäisi
muka mahdolliseksi tekemän että, ilman kirkkaana ollessa, ylänteen
kukkulasta näkisi mainittua määrää kirkkoja. Nämä olisivat: Oulun,
Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Tyrnävän, Muhoksen ja joko Temmeksen
tai Lumijoen tai jonkun Iin kappelin -- si fama vera.
[28] Meteli-sanan eri merkityksistä tehtäköön tässä näytäntö,
semminkin koska tämä sana kohtaa meitä jo Iin merkillisimmän
muinais-jäännöksen nimessä; Metelin-kirkko, ja vastakin tulee meitä
kohtaamaan seuraavissa pitäjissä. Metelin tavallinen merkitys on
sota, kapina, melu, melske. Limingalla, Siikajoella, Sälöisissä y.m.
kutsutaan Metelinkankaaksi semmoinen kangas eli kivirakka, jossa on
tavallista vierre-kiveä, varsinkin jos se on paljaana niin ettei sen
päällä kasva puita. Tähän merkitykseen tulee vielä sekin ymmärre,
että kivirakka pitää oleman yksinäisenä seisova taikka ainakin
itsenäinen, sillä kokonainen selänne ei mielellään näy ottavan tätä
nimeä kantaaksensa. Tyrnävän kappelissa Limingan pitäjätä kuulin uuden,
omituisen merkityksen (herastuomari Eskolalta). Tämän mukaan olisi
meteli-kivi sen laatuista kiveä, joka olisi niinkuin tulenkestävämpää,
kovaa ja sinistä. Tätä sanan merkitystä kuulin toisessakin paikassa
sillä erityislisäyksellä, että kiven piti oleman litteänä saadaksensa
tämän nimen. Tämmöisiä mulle näytettiinkin. Ne olivat litteät,
sinertävät, kovat. Jos niitä oli ympyriäisiä seassa, niin näitä ei
muka metelikiviksi sanottu. Muhoksessa taas, Utajärven kappelissa,
annettiin sanalle eri käsite, nim. kaukaisuuden, etäisyyden käsite.
Täällä sanottiin hevosista, jotka olivat sydänmaissa laitumella, että
"he olivat metelissä".
[29] Tekeillä oleva silta yli Oulunjokea tulee kulkemaan Linnansaaren
poikki. Kenties tuovat siihen tarpeelliset kaivamiset, jos kyllä
ne vähän hävittävätkin, jotain ilmi. Oulussa koulua käydessäni
kuulin kerrottavan, että Linnansaaren ja Pokkitörmän välillä olisi
maansisäinen käytävä, Merikosken alitse, mikä käytävä, ehkä hävinnyt,
vielä olisi nähtävä.
[30] Linnasta, josta saapi lukea Joh. Snellmanin väitöskirjassa "De
urbe Uloa" § VI, on Murman julkaisnut kartan, ks. Suomi, Toinen Jakso,
3 osa.
[31] Uljas hautakirjoitus kuuluu: Här Hvila Doctor Johannes Messenii
Been. Själen i Gudz Rike, Rychtet Kring Hela Verlden. 1636.
[32] Vrt. Gananderin Mythologia Fennica alla nimen: Uhripaikat.
[33] Viime kertaa pidettiin tämmöinen rukous viidenkymmenen luvun
keskipalkoilla (1854). Pastori Bäckvall.
[34] Melkeen kummallisen tiheässä löytyy Oulujoen korkeilla rannoilla
vanhoja maatuneita tervahaudan-syvyyksiä, joita aika on sattunut
välistä niin muodostelemaan, että ne pettävät asujainkin silmää,
niin että nämä niitä "Jättiläishautoina" jopa linnoinakin näyttävät
vieraille.
[35] Sama oli myös laita niiden raunioiden, joita näin Lapinkankaalla
Limingassa.
[36] Ehkei kyllä muinaismuistoihin kuuluvia, mainittakoon tässä ne
santakuopat, jotka löytyvät Utosjoen rannalla noin 6 neljänneksen
päässä Laitilan kestikiivarista, koska nämä kuopat puhuvat vastoin sitä
luuloa, joka arvelee, että ne tavalliset ympyriäiset kivirauniot, joita
kiviharjuilla tapaa -- esm. Hiidenkankaalla Iissä -- olisi kuoppia,
joissa poroja pyydettiin. Näistä Utosjoen kuopista, jotka luvullansa
ovat 6 à 10, tiedetään näet varmaan, että ne ovat aiotut juuri
tämmöiseen poronpyyntiin. Mutta ne ovatkin erilaatuisia. Ensinkin
ovat ne tasasella santakankaalla hiekkaan kaivetut, eikä kivistä
tehdyt, ja sitten paljon suuremmat niitä, mitkä tavataan kivirakoissa.
Näitä santakuoppia käytettiin näin: pohjaan pantiin teräviä seipäitä
seisomaan kärjet ylöspäin, kuoppa peitettiin ohueilla päreillä ja
näiden päälle pantiin santaa. Kun nyt poroja ajettiin näiden päälle,
putosivat he kuoppaan ja haavoitettiin terävillä seipäillä.
[37] Esimerkkiä tästä näemme vastakin. -- Tämä Hiienlinna on yksi niitä
törmiä, jolla Pyhäkangas laskeepi Pyhäkoskeen. -- Warelius puhuu hänkin
Muhoksessa löytyvästä "Jättiläis-kirkosta". Se ei voi olla muu kuin
joko se Pirttijärven "jättiläis-kirkko" tahi tämä sama "Hiienlinna".
[38] Tämä taru ei suinkaan ole tydyttävä, ja onkin luultavasti
myöhemmän sukupolven tekemää, sukupolven, joka ei ole ymmärtänyt
syitä, miksi esi-isät pyhittivät semmoiset paikat. Syy, mintähden
koskenlaskija tehtiin Venäläiseksi, lienee se, ettei oman maan miehestä
ole uskottu niin kovaa ja julmaa uhrauksen-lupausta.
[39] Kansa pitää tämän kolon kyyniläisenä merkkinä erään Venäläisen
mahalla-makaamisesta.
[40] Tämmöistä olemme jo ennenkin kuulleet. Tätä kerrottaessa
lisättiin "niin silloin olivat miehet, Jumala tiesi mimmoiset nykyiset
lienevät".