tavalla. Tänne olisi näet tullut _Limmi_ niminen Lappalainen, joka
anteliaan kalastuksen tähden olisi tänne asettunut ja nimensä jättänyt
paikkakunnalle. Ja tämä asutus ei olisi tapahtunut yksinnä, vaan
joukossa. Niin olisi esm. eräs _Hirvi_ (Hirvas) myös tullut ja nimen
antanut Hirvasniemelle, samaten kuin Ranto Rantakylälle, _Wirkki_
eli _Wirkku_ Wirkkulalle j.n.e. Näistä kolmesta mainitusta miehestä
tiesi sama kertoja mainita, että he kerran kalansaalista jakaessansa
joutuivat toraan, jolloin Hirvi ja Ranto yhtyivät ja surmasivat
Wirkun.[44]
Vaikka Liminka lienee Salon, Kemin ja Iin rinnalla myöhemmin
asujansa saanut, niinkuin sen köyhyydestäkin muinaismuistoista
sopii arvata, niin täälläkin on muutamia muistoja, joita kansantaru
viepi Lappalaisten edelliseen aikakauteen s.t.s. Jättiläis-aikaan.
Tähän aikaan viittaa nimellänsä esm. _Jättiläisten kangas_ elikkä
Linnankangas Koskelan taustalla Temmeksessä. Täällä nähdään
vielä n.k. "jättiläisten raunioita" s.t.s. hajonneita kivikehiä,
Lappalaisrinkilöitä. Temmeksessä on pait tätä Linnankangasta myös
_Linnanmaa_, jossa myös on nähty kiviaitaus, mutta vähäpätöinen ja
pieni. Sekin sanottiin olevan "Jättiläis-rakennus". Löytyypä sittenkin
vielä yksi _Linnankangas_ eli _Linnanmaa_ Temmeksellä Matilan takana.
Huomattava on, että nyt ollaan semmoisilla maaseuduilla, jotka ovat
niin alhaiset ja tasaiset, että melkeen joka vaara, jolla vaan on
vähänkin linnoituksen luontoa, saapi linnan, linnoituksen nimen.[45]
Tällä Linnankankaalla on sen laatuisia raunioita, mitkä maanpinnasta
kulkevat ratinmuotoisina alaspäin. Kivet ovat päänkokoisia.
Mustosenkankaalla eli -mäellä, kolme neljännestä Wirkkulan talon
ylipuolella Limingassa, sanottiin myöskin olevan "Jättiläiskirkko,"
mutta kun muutamat siellä käyneet miehet taas sanoivat siellä ei
löytyvän mitään senkaltaista, niin en katsonut vaivaa maksavaksi sinne
lähteä. Viimeinen paikka, missä Jättiläiset olisivat asuneet, sanottiin
olevan Tornion puustelli.
Lapinraunioita löytyy muutoin esm. _Pukamaalla_, pikku ylänne
Törnävässä Linnanmaan vieressä, samaten kuin _Mutstikkakankaalla_
y.m.p. Muutoin on _Lapinniemi_ Lumijoella pienemmässä määrässä samaa
Limingalle, kuin Tervola Kemille: Lappalaismuistojen keskuspaikka.
Limmi, Lappalainen, joka olisi nimensä antanut paikkakunnalle,
sanotaan rakentaneen asuntonsa merta likeisemmän selänteen päälle,
mikä selänne tästä oli saanut nimensä Lapinkangas. Tämä kangas eli
selänne, joka puoliympyränä juoksee Lumijoelle päin, on näiden
alankomaiden ensimäinen rintasuoja merta vasten. Kankaalle
noustuamme,[46] havaitsimme vanhojen Lappalaiskotain jälkejä, joiden
hävinnyt ja hajonnut tila viittasi hyvin ammoisiin aikoihin. Mitään
mahdotonta se ei ollut, että, kuten kansa arvelee, nämät jäljet ovat
jäännöksiä Limmin ikivanhasta majasta. Tavallista laatua nämät rauniot
eivät ole, vaan nelikulmaisia. Myöskin oli niissä havaittavana se
erilaisuus, että keskellä rauniota oli pienempi nelikulma, sekin
kivestä, luultavasti tulen sijaksi aiottuna. Nämät rauniot olivat siis
samaa lajia, kuin ne, mitkä löydettiin maanselältä Utajärven kappelin
Sangin kylässä, eivätkä siis oikeata Lappalais-laatua, ehkä kyllä
heidän asemansa hyvin sopii Lappalaisten asuntopaikalle. Sillä kun
harjulla seisoo ja katselee sitä tasankomaata, joka harjusta levenee
merelle saakka, niin juontuu helposti mieleen se aika, jolloin meren
aallot löivät leikkiänsä Lapinkankaan juuressa. Ja silloinpa kangas
olikin vallan sovelias kalastaville. Mitä raunioihin tulee, niin ne
olivat tavallista suuruutta 8 jalan pitkillä seinillä ja luvultansa
kolme. Yhdessä niistä, joka muutoin oli kaikista selvin, ei havaittu
mitään tulensijaa eli takkaa.
Meteli-nimiä kohtaa meitä Limingallakin ainakin yksi: _Metelinkangas_,
joka on kivikangas 2:den neljänneksen päässä Lumijoen kirkosta,
Sallisen vieressä. Tällä kankaalla ei kuitenkaan ole muuta
merkillisyyttä, kuin että siinä sanottiin ennen löytyneen muutamia
raunioita.
Myöhemmistä ajoista on Limingalla myös muutamia muistoja, mutta nämät
eivät sentään ole noita muinaisia paljoa selvemmät. Virstan päässä
nykyisestä kirkosta menee valtatie pohjaseen päin pienen kummun ylitse,
josta kummusta taru tietää kertoa, että se on entisiä, jalompia aikoja
ja tapauksia nähnyt, vaikka kyllä nykyinen polvi huolimatonna sen yli
kulkee, tietämättä siitä, että se polkee vanhoja muistoja. Tässä on
näet seisonut kaksi kirkkoa, kumpikin muistossa surullinen, kumpikin
muistuttava verisistä naapurisodista XVI vuosisadan loppupuolella,
kumpikin vihollisen polttama, tulen saaliiksi joutunut. Näiden
tapausten vuosiluvut ovat 1589 ja 1591. Kuitenkin mainitsee Mathesius,
että Limingan kirkko on kolmekin kertaa poltettu, ja J. Snellman, että
se poltettiin myös vuonna 1582, jolloin Venäläiset myöskin kävivät
Pohjanmaalla.[47] Olisiko se tämä kirkon kolmas palo? Silloinpa olisi
tämä kumpu ollut ihan kuin tulisoittona näissä rauhattomissa ajoissa.
Vaan eipä tähän kyllä. Kumpu kantaa lisäksi nimen _Linnukka_ s.t.s.
pikku linna. Tämmöinen nimi ei olisi suotta sille annettu, koska sen
luonto itsessään ei ole semmoinen, joka jotain suojellusta tarjoisi,
niinkuin laita on muiden paikkain, mitkä näillä seuduilla ovat "linnan"
nimiä saaneet kannettaviksi. Luultavaa on sentähden, että tässä joku
linna on ennen ollut. Eräs kertoja tahtoikin muistaa kuulleensa, että
tässä ennen mailmassa "ennen isoa vihaa" oli ollut linnoitus. Mutta
mitään tarkempaa tietoa ei ollut tästä asiasta saatavana.[48]
Paljon selvempää tietoa ei tiedetty antaa toisestakaan muistosta,
ehkä tämä on jo kirjoitettuun historiaan kuuluva. Sillä paikalla,
missä nyt kirkko ja -- likimmiten -- kirkontapuli seisoo, on näet ennen
ollut linnoitus, varustettuna maavalleilla ja puumuureilla. Tästäkin
linnoituksesta mainittiin vaan, että se kuului ison vihan edellisiin
aikoihin. Mutta nähtävästi on tämä linnoitus sama, missä asukkaat
urhollisesti tekivät Venäläisille vastarintaa vuonna 1591, ja mistä
ammuttiin nahalla päällystetyllä puutykilläkin vasten vihollisia,
jotka ammuntaa niin oudoksuivat, etteivät voineet mitään tehdä
linnoitukselle, ennenkuin epähuomion kautta, tykkiä ladattaissa, koko
tykki herkesi laukeilemasta, Jolloin Venäläiset pääsivätkin
voitolle.[49] Tämä linnoitus kuuluu olleen nähtävänä vielä meidänkin
päivinä, siksi että kirkko sinne rakennettiin linnoituksen päälle.[50]
Isosta vihasta kerrotaan tavallisia murhaamisen kohtauksia ja
hirmutöitä, ja tähän rauhattomaan aikaan viedään kaikki muistot, missä
vaan surma ja kuolema ovat aineina. Isoon vihaan viedään näin esm. eräs
n.k. "kalmisto", joka on Törnävän pappilan vieressä. Tämä Limingan
pitäjä se onkin, jolla on kerrottavana hirmuisin tapaus kaikista tämän
ajan hirmuisista tapauksista: kertomus äitistä ja hänen seitsemästä
lapsesta, hevosen ruumiista ja seitsemästä ihmisruumiista, mitkä kaikki
perätysten käytettiin ruvaksi, kunnes viimein tuli lasten vuoro,
joista vielä kaksi kerrotaan ruumiillansa ravinneen jälkeenjääneitä
omaisiansa. Tapaus tapahtui Haaran talolla emäseurakunnassa.
Suuria vaiheita Pohjanmaan asutuksessa matkaansaatti myös iso viha.
Muistoja tästä on Limingalla esm. nimissä _Kyrö, Wäisälä, Karjala_ --
kaikki Lumijoen Lapinniemellä. Kyrön ensimäiset asukkaat sanottiin
olevan Hämeenmaasta, Karjalan Karjalasta, ja Wäisälän asukkaista sanoi
kertojani itsensä olevan viidenneltä polvea siitä suvusta, joka ison
vihan jälkeen muutti Wäisälänmäeltä Savossa tänne tähän paikkaan, ja
nimitti uutta asuntopaikkaa vanhan jälkeen.[51]
Muita merkittävämpiä nimiä on: _Soini_, talo Lapinniemellä, josta
Ganander Mythologiassaan mainii, että se olisi erään Kalevan pojan
rakentama, joka oli muka yhdessä päivässä tänne soutanut Paltamolta
asti. Tarua ei enään tunneta. -- _Pappisaari_, entinen saari, nyt
niitty Törnävän joen rannalla, jossa kerran oli eräs pappi surmattu
-- milloin ja miten, on tietämätöntä. -- _Pispanmäki_ ja _Pispanperä_,
molemmat Temmeksellä, mitkä taas kuuluvat lukuisiin pispa-taruihin.
Edellinen kerrottiin saaneensa nimen siitä, että eräs pispa kerran
oli pahan ruton aikana täällä haudannut joukon ihmisiä -- luita onkin
täältä löydetty. Jälkimäinen taas siitä, että se oli perimmäinen
paikka, jossa pispa kulkiessaan täällä päin oli käynyt; pellosta
sanottiin ennen löytyneen suuri rautakuula.
Siikajoen pitäjä ynnä Revolahden, Paavolan ja Frantsilan kappelit.
Jo enemmän kun 80 vuotta sitten, nim. vuonna 1783, tutki Ganander
tämän pitäjän muinaismuistoja ja julkaisi havaintonsa saman vuoden Åbo
Tidningarin 24:ssä numerossa. Tästä syystä en katsonut tarpeelliseksi
uudestaan käydä näitä paikkoja tutkimassa. Liitän tähän siis
ainoastaan muutamia vanhempia nimiä ynnä tarkempia tietoja
_Linnan- ja Pesuankankaan_ linnoituksista, joista Ganander antaa liian
vaillinaisen kertomuksen.
Vuorenkankaan kohdalla kulkee Siikajoen poikki vedenalainen kivisilta,
joka veden matalalla ollessa näkyy noin kahden kyynärän syvyydeltä,
ja nimitetään _Jättiläisten sillaksi_. Puhuessani Iin pitäjän
muinaismuistoista mainitsin sielläkin löytyvän samanlaisen kivisillan,
nimeltä Hiidenpato, jonka ohessa tein sen muistutuksen, että se on
mahdollista, että silta olisi ihmisten rakentama esteeksi muka niitä
vihollisia vastaan, mitkä entisinä sodanaikoina tulivat jokea alas.
Luultavasti on tämä Jättiläisten silta aiottu samaan tarpeesen, sillä
muutoin ei ymmärrä sen tarkoitusta.
Lappalais-muisto elää täällä ainakin kahdessa nimessä: _Lapinniemi_
Siikajoella, eteläisellä rannalla, ja _Lappi_, kylä Paavolassa.
Tapahtuneista asutuksista puhuvat muiden joukossa talon nimi _Hämet_,
Siikajoen rannalla, siirtokunta Hämeenmaasta, ja _Matilanperä_
Paavolassa, joka paikalla elävän muiston jälkeen, on siirtokunta
Maaningalta Savossa.
Paavolassa, niinkuin Salonkin pitäjäässä, kerrottiin niin ahkerasti
eräästä täällä olevasta ristinmuotoisesta kirkonrauniosta, että
vanhanaikuinen ristihauta jo alkoi muodostua toivovassa mielessäni,
kunnes ma vihdoin onnistuin tulemaan raunion perille, Hemmin talon
vieressä, ja havaitsin sen, raunion, olevan ainoastaan kirkonperuksen,
ristinmuotoisen, mutta tämänaikuisen, kristillisen. Tähän oli näet
päätetty rakentaa kirkko, mutta syystä tai toisesta sitä ei sitten
sinne rakennettukaan. -- Kokon kestikiivarin vieressä näytettiin mulle
_Hautapakka_ niminen paikka, johon mainittiin ruumiita haudatuiksi ison
vihan aikana. Paikan omistaja oli siihen aikonut kuokkia itselleen
pottumaan, vaan lakannut kuokkimasta, kun oli luita ja pääkalloja
alkanut näkyä. Se oli vähän tervahaudan näköinen.
Revolahdella löytyy sielläkin taas _Metelinkangas_ niminen kangas,
mutta ilman muuta merkillisyydettä; se oli kivinen santakangas
vaan. Toinen _Metelikangas_ sanottiin olevan Pehkolan kylässä
Paavolassa etelä-puolella jokea, ja sen päällä samanlainen linna kuin
Linnankankaallakin (alemmalla). Kertoja oli kertomuksessaan kuitenkin
yksin, enkä ollutkaan minä tilaisuudessa tutkimaan hänen kertomuksensa
todenperäisyyttä.
Mitä nyt tulee jo mainittuihin linnoituksiin, niin on ensinkin
huomattavana se seikka, että ne ovat toisiansa niin likellä. Kun ei
mistään pitäjästä pohjaspuolella Siikajokea tänkaltaisia linnoituksia
ole löydetty -- Metelinkirkko Iissä ei tule kysymykseen, koska sen
tarkoitus nähtävästi on ollut erilainen -- niin kohtaa meitä täällä
äkkiä kaksikin kappaletta ainoastaan neljänneksen välillä toisistansa.
Molemmat ovat näet Paavolassa, toinen Linnankankaalla, toinen
Pesuankankaalla.
_Linnankankaan_ linnoitus, Mäkelän vieressä Pehkolan kylässä, on
soikea, pikkukivistä tehty muuri, nyt jo hävinnyt ja vallan huonossa
tilassa, maata ja puuta päällä. Muurin korkeus on parahimmassa
paikassaan ainoastaan 2 jalkaa, sen leveys taas -- joka on vaikea
tarkoin määrätä syystä että muuri, hajonneena kuin se on, ei selvään
nouse maasta -- on pantava noin 4 à 6 jalaksi. Vielä vaikeampi on
havaita portteja. Muutamista maahan painuneista paikoista voi
kuitenkin nähdä, että muurilla on ollut neljä semmoista, jokseenkin
säännöllisesti toisiansa vastapäätä. Muurin ulkomuotoa osoittaa [tästä
puuttuvalla] kuvalehdellä kuva V.
Pääsuunnaltansa käypi se pohjasesta etelään, on pituudeltansa muurien
kanssa 93 jalkaa, ja leveydeltänsä 62. Nykyisessä tilassaan ei tarjoa
muuri mitään suojelusta. Vaan näyttääpä kuin se ei ennenkään olisi
minäkänä turvana itsessään ollut, koska ei näy merkkejä sen vieremästä.
Kuitenkin on luultava, että muuri on varustukseksi eli linnoitukseksi
aiottu; sen asema todeksi näyttää, sillä sen puolesta on sen turva
hyvä. Eteläpuolella Siikajokea kulkee näet tässä paikassa selänne
vasten jokea ja loppuu tässä vuorenniemekkeesen. Tähän niemekkeesen
on linnoitus asetettu. Niemekkeen ja joen välillä on alhainen tasamaa
-- joka kenties oli linnoituksen aikoina vedenalainen -- mutta itse
niemeke loppuu niin jyrkillä seinillä, että muutamissa paikoissa olisi
melkeen mahdotonta päästä ylös, elleivät nyt jo siihen juurtuneet
puut ja pensaat ylöskiipeemistä auttaisi. Näiden avulla sinne nyt
hyvinkin pääsee, mutta kun näitä ei ollut, niin on luonnollista, että
jyrkät seinärinteet olivat parhaat puolustajat rynnäkköä vastaan. Joki
on muutoin kiviheiton matkaa niemekkeestä, jonka ympäri se kiertää.
Paikasta ei tiedetty antaa selitystä eikä taruakaan. Sama oli laita
myös Pesuankankaan sekä Salostenkin linnan, joista ei myöskään mitään
muistoa enään ollut jälillä.
Mitä _Pesuankankaan_ linnoitukseen tulee, niin kutsuu sitä väestö
_Jättiläisten linnaksi_ (jopa _haudaksikin_). Se on sama kivimuuri,
josta Ganander Mythologiassaan näin puhuu: "Pesuankangas, kiviylänne,
jossa ma syyskuun 16 p. 1783 hajotin neljä kivikumpua; se on suuri
kiviympyrä, vanhan vallituksen elikkä linnoituksen näköinen (Linnat)
kahdella portilla, ja seisoo vallan jyrkällä mäellä; sisältänsä on se
matala ja sileä ilman kivittä, mutta ulkoa harmaasta kivestä muurattu.
Kenties on se samanlainen 'kalmisto' kuin esm. Kalmasaari Mangilan
järvessä".
Näin Ganander. Mitä ensin hänen kuvaelmaansa tulee, niin on merkittävä,
että mäki, jonka päällä linnoitus seisoo, ei ole niin vallan jyrkkä,
ei ainakaan nyt enään, eikä läheskään niin jyrkkä kuin Linnankangas.
Muurattu ei tämä linna ole enemmän kuin muutkaan samankaltaiset
linnamme, vaan irtanaisista kivistä kokoon laadittu. Myöskin havaitaan
siinä yhtä selvästi neljä kuin kaksi porttia, joten se tuleekin muiden
linnain laatuiseksi (kts. kuvalehden kuvaa VI).
Linnankankaan linnoitukseen verrattuna on tämän linnan omituisuus
sen muurin vahva leveys. Linnankankaan muurin suurin leveys oli
vaan 6 jalkaa, mutta Pesuankankaan on kahteentoista saakka. Korkeus
ei täälläkään ole suuri, suurempi kuitenkin kuin edellisen. Se oli
korkeudeltaan 2 jalkaa, tämä on 2:sta aina 6:teen saakka. Mitat ovat
muuten muurien mukaan: pituus 106 jalkaa, leveys 74. Ylänne, jonka
kukkulalla linnoitus seisoo, on luultavasti ennen muinoin ollut
saarena.
Että se olisi ollut "kalmisto", niinkuin Ganander miettii, on tuskin
luultavaa. Tämmöisiä olisi silloin pitänyt oleman tiheämmässä ja
semmoisissa seuduissa, missä ihmisiä ennen on tietysti ollut. Mutta
niin ei ole laita, kosk'ei Salolla, eikä Kemillä, eikä Iilläkään,
mitkä nähtävästi ovat tämän maanpuolen vanhimmat asutuspaikat, ole
tämmöisiä. Ja jos Pesuankangas olisi kalmisto, niin pitäisipä samalla
syyllä Linnankangaskin niin oleman. Mutta mahdoton ymmärtää olisi
tässä tapauksessa, mintähden juuri tämä paikkakunta tarvitsisi kaksi
kalmistoa näin likellä toisiansa, koska ei ole syytä luulla, että
tässä paikkakunnassa väestö, eikä kuolevaisuuskaan, olisi ollut
suurempi, kuin muualla. Pikemmin voisi tehdä sen arvelun, että nämä
muurit olisivat kahden, keskenänsä riitelevän, suvun taikka heimon
varustuksina ja linnoituksina, joista he toisiansa valvoivat ja joissa
hakivat suojaa rynnäkköä vastaan.
Missä ne hautakummut ovat olleet, joita Ganander mainii hajottaneensa,
ei enään havaita, elleivät ne kenties olleet siinä paikassa muuria,
missä näkyy muutamia syvyyksiä -- kuvassa merkityt ympyrät -- mikä
kuitenkin olisi jokseenkin kummallisia. Luultavasti ne seisoivat mäen
rinteellä.
Limingan linnan-nimien johdosta tein sen muistutuksen, että ylänteet
ja mäet, jotka äkkiä ja jyrkästi nousevat maapinnasta, niin että ne
tarjoavat luonnollista varustusta, ja joilla on jokseenkin säännöllinen
ulkomuoto, saavat näillä tasankomailla linnain nimen, varsinki jos ne
seisovat yksinänsä. Uuden todistuksen siihen antaa taas tämäkin pitäjä,
jonka Mangilan kylässä tänkaltainen ylänne seisoo, josta nimitetäänkin
se talo, joka sen päälle on rakennettu, _Linnalaksi_, vaikkei siinä
koskaan ole mitään linnaa ollut.[52]
Salosten pitäjä ynnä Wihannin kappeli.
Salosten eli Salon pitäjä on pohjoisen Pohjanmaan vanhin asutuspaikka,
niinkuin sen lukuisat rauniotkin osoittavat. Se on myöskin ainoa täällä
kysymyksessä olevista pitäjistä, jonka nimen perästä ei tarvitse
epäilläkään. Salo on salo, metsä, metsästynyt paikka, varsinkin saari.
Nimen alku on sillä selitettynä. Wihannin nimestä kerrotaan näin:
Muinaisina aikoina tuli tänne kolme miestä Hämeenmaasta, ja asettuivat
sen järven ympärille, mikä on nykyisen kirkon vieressä. Joka asettui
nykyisen kirkonrannan vastapuolelle, kuitenkin pian huomasi tulleensa
metsän puolesta petetyksi, jonka tähden hän, katsoen vastaisella
rannalla olevata metsää, huudahti: "ei -- tuollapa vihanta metsä, sinne
minä lähden!" Tästä sitten paikan nimi "vihanta", josta ruotsin kieli
on tehnyt Wihandi.
Tämänkin pitäjän maatumishistoriasta tuotakoon muutamia muistoja:
_Piehenginvaaralta_ on muinoin löydetty laivan emäpuu (kööli) sekä
osa rungostakin. _Poikainvaavalla_ näkyy vielä veneen valkamia, ja
täältä on myöskin löydetty veneen palasia, joissa on nauloja istunut.
_Kastelin_ vieressä on harjulta löydetty aluksen kappaleita, ja samasta
syystä on _Laivanvaara_ saanut nimensäkin. Kaikki nämät ovat nyt
kaukana merestä.
Myöhempiä nimiä ovat: _Kirkonluoto_, tähän aikaan jo mannermaata,
missä kirkko, ennen vuotta 1622, on seisonut, siksi että se siitä
muutettiin, kun suuri kirkkovene täynnä ihmisiä joutui haaksirikkoon ja
ihmiset hukkuivat; ja Annansaari, sekin jo mannermaata. Kirkonluodolla
näkyy vielä epäselviä merkkejä vanhasta kirkonsijasta: nelikulmainen
kiviperus, vastapäätä nykyistä kirkkoa, entisen lahdelman
sisäpuolella.[53] Maatumishistoriaan kuuluvia nimiä ovat myöskin
"puolen neljänneksen matkan päässä merenrannasta Salonkylän takana
niityn vieressä olevaiset _Siian apaja_ ja _Silahkan apaja_, mitkä
nimillänsä osoittavat, että siinä ennen on nuottaa vedetty".
Kirjoitukset mainivat myös, että "15 sataluvun loppupuolella on
nuottaa vedetty nykyisen pappilan kohdalla".
Jättiläistarut elävät täällä ja ovat samaa laatua kuin muuallakin.[54]
Jättiläis-kansasta muistuttavia nimiä ovat vielä "Jättiläishaudat" ja
"Jättiläisten linna" Pattijoen kylässä -- joista alempana laveammin.
Lappalaisista kantaa melkeen jok'ikinen korkeampi kumpu merkkejä, ja
niiden raunioita löytyy tässä pitäjässä niin tiheään, että oikeen
kummastuttaa. Näiden joukosta mainittakoon seuraavat: Kopsan kylässä
_Mäntyselkä_ nimisellä harjulla on Lapinröykkiöitä, hajouneitten
ympyrämuurien näköisiä, jotka poikkipäin koko rauniota ovat 16
jalkaa, ja sisäpuoleltansa -- sen mukaan kuin voipi alkukehää nyt
enään määrätä -- noin 8 à 10 jalkaa, siis suurenlaisia kyllä. Viisi
kappaletta tämmöisiä havaitsin selvään, mutta pait näitä oli harjulla
useita muitakin epäselvempiä merkkejä tämmöisistä. _Kolakankaalla_
Kangasniemen vieressä näin myös muutamia hämäriä raunioita, joista
kuitenkin yksi oli selvempi. _Hummastenvaara_, Jättiläisten muinainen
asuntopaikka, kantaa sekin rinteillänsä lapinraunioita. Sama on laita
_Mustikkavaaran, Piehenginvaaran, Poikainvaaran_ ja _Rullanmäen_.[55]
Vihannissa on niitä _Lehmikankaalla_ epäselviä, _Wiiankankaalla_,
ratinmuotoisia kivikehiä, jotka kulkevat alaspäin, maahan, ja joita
kansa, kumma kyllä, kutsui "linnoiksi", ja Mustakankaalla sekä Wähän
metsän-osassa.[56] Nämät ovat kaikki ulkomuodoltansa ympyriäisiä,
mutta nelikulmaisiakin kiviraunioita havaitaan täällä, esm.
Jylhävaaralla, jossa niitä on koko joukko melkeen neliönmuotoisia.
Ne ovat huoneen perustuksen muotoon kokoonladotuita kiviä, joka
seinä noin 12 à 14 jalkaa. Tämän perustuksen sisällä on vielä toinen
pienempi samanlainen, joka luultavasti on tulensijaksi rakennettu, ja
jonka seinät ovat noin 4 jalkaa pitkät. Nämät nelikulmaiset rauniot
ovat täällä, niinkuin muuallakin, jossa niitä näin, epäselvempiä kuin
ympyriäiset.[57]
Mutta hupaisemmat kaikkia näitä ovat ne muinaisjätteet, jotka löytyvät
Kastellin talon vieressä Pattijoen kylässä, vähän enemmän kuin kaksi
peninkulmaa meren rannasta.[58] Virstan päässä Kastellista kohoaa
kangasylänne, nimeltä _Linnankangas_, ja tällä ylänteellä on muinainen
kivimuuri, joka nimitetään _Jättiläisten linnaksi_ elikkä, pitäjän
jälkeen, "Salosten linnaksi". Muodoltansa on tämä muuri samanlainen,
kuin Siikajoen vasta kuvatut muurit ja kuin Metelinkirkko Iissä s.t.s.
se on soikea. Mutta näistä eroaa se silmin nähtävällä tavalla kaikin
puolin suuremmalla tukevuudellansa. Jo ensimäinen silmäys vakuuttaa
varmaan, että muuri on varustukseksi rakennettu. Sen todistavat muurin
korkeus ja leveys, niinkuin sen luonto ja asema. Sen todistaapi myös
_linna'n_ nimitys, joka sille aina annetaan.
Linnoitus, joka pääsuunnaltansa kulkee pohjasta etelään, on asetettu
ylänteen päälle sillä tapaa, että yksi sen pitkäseinistänsä on
käännetty merta vasten. Tällä puolen on ylänne aivan jyrkkä, joten
linnoitus siltä puolen on vakava päällekarkausta vastaan. Niinkuin
muillakin linnoituksilla on tälläkin neljä porttia, säännöllisesti
toinen toistansa vastapäätä. Mutta maanpuolisella pitkäseinällä
näkyy paitsi säännöllistä porttia vielä kaksi muutakin, kummallakin
puolella tätä. Jos nämät aukot ovat varsinaisia portteja vai sittemmin
-- kaivamisen taikka eläinten tallaamisen taikka muun kautta --
sinne tulleita satunnaisia aukkoja vaan, ei voi tarkoin määrätä,
koska ne ovat jokseenkin epäselviä. Mutta edellinen tapaus -- s.o.
jos ne olisivat varsinaisia portteja -- osoittaisi, että linnoitus
merenpuolelta odotti vihollisiansa, ei maanpuolelta, koska maanpuoleen
päin oli kolme porttia, mutta mereen päin ainoastaan yksi (ks.
kuvalehden kuvaa VII). Jos muuritkin otetaan lukuun on linnoitus
pituudeltansa = 175 jalkaa ja leveydeltänsä = 112. Muurin leveys on
noin 20 jalkaa, sen korkeus 6 à 8 jalkaa. Kuitenkin on korkeus ennen
ollut suurempi, sillä muurin sivut osoittavat selvästi, että muuri on
ajan kuluessa vierinyt alas ja tämän kautta tarpeettomasti itseänsä
levittänyt.[59]
Näin leveillä ja korkeilla muureilla tarjoaa linnoitus, joka lisäksi on
ylänteen kukkulalla, varmaa suojaa, milt'ei vielä nytkin. Maanpuolella
eivät kuitenkaan mäen rinteet ole niin jyrkät kuin mereen päin.
Ylänteeltä näkee merenrantaa ja Braahen kaupunkia. Tännepäin on maa
lakeana, niin että helpoin havaitsee, että Pohjanlahti ennen mailmassa
ulottui ylänteen juuriin asti. Ja tästä ajasta linnoitus lieneekin. Se
olisi siis ollut joku merilinna. Sen sivukuvaa osoittaa kuvalehdellä
kuva VII æ.