Mutta välähtihän sieltä hehkuva kipinä hänen silmistään, kun hän
kadunkolkasta loi katseensa oikealle. Tuli singahti siitä katseesta,
syvän, hillitsemättömän, tyydyttämättömän intohimon vaarallinen välke.
Erehdyskö? Ei. Se loisti niin läpitunkevasti, niin kiihkeästi, niin
leimahtavasti, siitä ei voinut erehtyä, siihen näytti kaikki elämän
taistelujen, kateuden, toivon, äärimmilleen ärsytetyn sielun tuliset
liekit lietsoneen hehkuaan, ja se hehku valtasi hetkeksi hänen koko
ruumiinsa, koko olennon. Varsi vavahti eteenpäin, hartiat kohosivat,
kaula kyyristyi, polvet notkahtivat juoksuasentoon, käsi tapasi
ehdottomasti miekan kahvaa. -- Mutta hetkeksi ainoastaan, siunaamaksi
silmänräpäykseksi: kohta oli mies taas entisellään, suorana, varmana,
tyynenä ja vakavana; pää pystyssä, kädet rauhallisina hän seisoi
minuutin, pari ja lähti taas mitatuin askelin jatamaan eteenpäin
tasaista tahtiaan. Silmän lieska oli kadonnut, se tuli näytti vain
yhdessä hetkessä leimahtaneen, samassa iäksi taas sammuneen.
Mistä oli kotoisin tuo tuli, missä oli sen ahjo? Oliko se siinä
tuokiossa jo iäksi sammunut?
Ei. Se kyti yhä, eikä se ainoastaan kytenyt, se palaa roimusi täytenä
liekkinä kylmän ja rauhallisen kuoren alla. Sieltä se aina väliin
salavihkaa vilahti, kun hän kulki katua ylös, toista alas ja yön
hiljaisuudessa vaali kaupungin turvallisuutta.
-- Niin hiljaista kaikki, niin kirotun hiljaista ja rauhallista, niin
viheliäisen tyyntä ja siivoa. Ei tapahdu mitään, ei vaikka uinisi. Ei
yhtään rikosta, ei yhtään loukkausta järjestystä vastaan, ei niin
mitätöntä mitään koko yön pitkään. Ei sen vertaa, että olisi aihetta
äkkiä syöksähtää esiin syynalaisen eteen ja juhlallisella äänellä
huudahtaa: »soh», ja sillä yhdellä tavulla musertaa multaa mureammaksi
jos kuinka ylpiäs mieli. Ei minkäänlaista! Poliisi kulkee katua päästä
toiseen ja taas toiseen kuin metsämies saaliin jäljillä, mutta turhaan.
Kaikki siellä on siivosti, kaikki paikoillaan, järjestyksessä.
Sietämätöntä!
-- Jos esimerkiksi, tuosta noin kun nurkan takaa kääntyy, näkisi
miehiä murtautumassa kauppiaan viinikellariin. Jos niillä olisi jo
lukot auki ja näkisi vain vilaukselta jalat, kun sisään puikahtavat,
silloinkos ... voi sun hitto! Niinkuin kissa lentäisi lintusen niskaan,
jalat ei kuin sivaltamalla maata pyyhkäisisivät, ja eikö nuo olisi
siinä hetkessä konnat koivistaan kiinni! Olisivat! Ja sitten heille
vain tyynesti ja vakavasti sanoisi, että kävelläänpäs tästä »kamariin»
päin, siellä on yötä hyvä olla. Ja-a. Kas, se olisi jotakin.
Nurkkaan hän saapuu, katsahtaa kiihkoisasti puolelle ja toiselle silmän
tulta iskiessä: ei mitään. Mitäs siellä vietävässä olisi!
-- Tai jos alkaisi kuulua tuolta edempää jonkinlaista vikinää,
valituksen sekaista, jos tuolla porttikäytävässä pari herran-luuhkaa
koettaisi väkisin kuljettaa tyttölasta ... siihen hiipisi hiljaa kuin
kärppä, kunnes... Eivät ne olisi enää omalla asiallaan, eivät sen
vietävät olisikaan. Ja huomenna jo luettaisiin kaikissa sanomalehdissä:
»Inhoittavaa» jne., kunnes lopussa olisi, että »mutta kaikeksi onneksi
meidän aina valpas poliisimme joutui väliin --».
Porttikäytävä oli hiljainen ja tyhjä niinkuin ainakin, kissain
nau'untaa vain kuului takapihalta, sen epäilyttävämpää ääntä ei lähellä
eikä kaukana.
-- Vilkkuu tuli ylhäältä, muutamasta kolmannen kerran ikkunasta.
Mitähän jos sieltä äkkiä pörähtäisi tuskallinen, epätoivon huuto: »Tuli
irti!» -- Taikka vielä paremmin, jos sieltä tai muualta äkkiä
lyötäisiin lasi säpäleiksi ja »murhaaja, murhaaja!», kaikuisi yön
hiljaisuuteen. Älä muuta kuin vihellä pilliin, kimakasti, heleästi,
miekka kouraan, ylös ja mies kiinni, rautoihin! Toisia tulisi, juoksisi
hengästyneinä avuksi: kaikki toimitettuna, ei muuta kuin viedä mies
talteen ja jättää raportti. Peijakas!
Ja komisarius kysyisi: K--ko nämä otti kiinni?
-- Joo, herra komisarjus, itse työssä...
Mutta mitäs tyhjää, mitäs täällä semmoisia tapahtuisi. Tuskin viikon
pitkään löytää miehen makaamassa päissään katuvieressä tai yhyttää
jonkun poikanulikan lankun yli hyppäämässä. Siinä kaikki. Ei tapahdu
mitään, ei sen kuvallista.
-- Entäpä jos...
Kun milloin jostakin rapsahdus kuuluu tai näkyy jokin epäilyttävä varjo
häämöttävän loitommalla, silloin aina silmä salamoi ja jäntereet
nykähtävät. Mutta se ei ollut otus, ei viljaksi kelpaava, lammas se
oli, joka pensaikossa hyppi, tai varis, joka lentoon lähtiessään
latvoja rapisteli. Mitätön haaska!
Katua kävelee poliisimies yksin, vakavin, tyynin askelin, pää
levollisesti pystyssä, kookas vartalo suorana, katua kävelee ylös,
toista alas, päästä toiseen ja taas toiseen, kävelee tasaista tahtiaan
vielä aamun valjetessa, kaupungin herätessä, liikkeen alkaessa. Hänen
vaihtotuntinsa on kohta käsissä, hän lähtee lepäämään aloittaakseen ja
jatkaakseen tointansa toisena iltana ja yönä. Hän on valvonut uinuvien
turvallisuutta...
Nuku rauhassa sinä kaupunki, nuku pois, ne, jotka turvallisuuttasi
vaalivat, ne ovat valveilla.