Kello löi puoliyötä, ja hän suuntasi askelensa siihen hotelliin,
josta oli tilannut vuoteen. Hän ei yrittänytkään nukkua, vaan käveli
edestakaisin läpi yön.
Aamulla kello kymmenen hän oli taaskin sisäasiaintoimituskunnassa.
Hän tapasi ministerin ja muutamia tuomareita hänen kanssaan. Kun hän
tuli ulos, hänellä oli taskussaan määräys, että hän saa tavata erästä
kuritushuonevankia Portlannissa, ja eräs poliisikersantti seurasi
häntä sinne siviilipuvussa. He astuivat junaan Waterloossa kello kaksi
iltapäivällä ja joutuivat Weymouthiin kuuden aikaan. Kun he kulkivat
meren salmen yli, oli päivä lopussa ja raitis tuuli puhalsi ulapalta.
Anglosaksien aikuisen vanhan linnan seinät kuvastuivat uhkaavan
synkkinä siniseen veteen Vernon Hillin juurella, mutta etempänä, jossa
kallioinen ranta muodosti niemekkeen, keltaiset kivet ja halkeillut
sinertävä savi välkkyivät ilta-auringon valossa.
Hugh Ritson ja hänen toverinsa asettuivat yöksi Portlandin yleiseen
majataloon. Punakka, pyöreäposkinen, keski-ikäinen mies, parta sileäksi
ajettuna ja nuorten tavalla puettuna, istui seurusteluhuoneessa
tupakoimassa. Hän vastasi tervehdykseen avomielisen sydämellisesti,
niinkuin ainakin mies, joka mielellään tahtoo keskustella. Mutta
Hugh Ritson ei ollut ollenkaan juttutuulella, vaan asteli heti
päivällisen jälkeen yksinäiselle kävelyretkelle. Hän asteli sitä
tietä, joka niemeltä kulkee Chiswellin ja Fortune's Weilin kylien
kautta. Kun hän saapui vuorenharjalle, välkkyi vesi joka puolelta,
ja hänen alapuolellansa oikealla ja vasemmalla olivat kivilouhimot,
joissa vangit työskentelivät. Itse vuorella, nimeltä Grove, oli
pitkä graniittiseinä, jonka läpi johti leveä portti pihaan. Se oli
kuritushuone ja kolme tai neljä sen edessä olevaa rakennusta oli
johtajaa, kappalaista ja muita virkamiehiä varten. Vähän matkan päässä
oli ryhmä mökkejä, joissa vartijat ja työnjohtajat asuivat. Näiden
mökkien välissä oli muutamia puoteja ja kapakka, nimeltä Koiran Kita.
Hugh Ritson tallusti kapakkaan ja istahti "kommeroon", joka oli
erotettu yleisestä osastosta ohuella lautaseinällä. Mutta tämä seinä
oli niin matala, että pitkä mies saattoi kurkistaa sisään sen yli
ja väli kattoon oli auki. Toiselle puolen tätä seinää oli saapunut
muutamia miehiä "pitämään lystiä".
"Nyt minä puhun vangista B 2001", sanoi omituinen kurkkuääni -- jota
kuullessaan Hugh Ritson hätkähti. "Minä nujersin sen niskat kohta
ensi yrityksellä. Suolta tullessa jouruin hänen kanssans' kahren.
Nähressäni, ettei hän ollu vielä vanha vetelys, minä sanoin hänelle:
'Vastatullut', sanon minä, 'jos te tahrotte oppia talon tapoja, on
teillä ehkä hyvätkin päivät, ei muuta kuin olla ja elää, mutta ellette,
voi täällä tulla olo hyvinkin tukalaksi.' 'Mitä te tarkoitatte?' hän
kysyi. 'Tämä vartijan toimi', sanon minä, 'ei ole mitään herkkua, ja
epäilen, viittisittekö meirän asemassa tehräkään sellaista työtä.
On pirettävä kieli keskellä suuta -- vettä ja leipää jokaisesta
sopimattomast' sanast',' sanon minä. 'Te kuulutte minun ryhmään enkä
minä vaari teitä ihmeesti raatamaan, ellette itte minua siihen pakota.
Mutta minä tahron, että minun ryhmässäni on reiluja miehiä, jotka eivät
kymmenmiehiään pistä kiikkiin.' 'En ymmärrä', sanoo hän. 'Minä sanon
siis selvään', sanon minä, 'puolustakaa vartijaanne, niin vartijanne
puolustaa teitä.' Hitto vie, jos saaraan tietää, että olen antanut
teille tällaisen neuvon, piru minut silloin perii!"
"Sanoitko, saakeli soi!" epäilivät toiset kuorossa.
"Oli sitten kuuma iltapäivä, ja pistettyäni mällin poskeen, minä
heittäysin muskettini viereen uinahtaakseni hiukan päivällisen päälle.
Toiset kuokkivat etempänä, mutta 2001 ja se nuorukainen, joka kuoli
keuhkotautiin, olivat ihan lähellä. No, tulee silloin johtaja ihan
2001 erestä ja karjaisee: 'Vartija', huutaa hän, 'saatte sakkoa
huolimattomuudesta.' Tämän sanottuaan hän menee matkoihinsa. 'Vai niin,
herra 2001', sanon minä, 'tätä minä en unohra'."
"Mitäs sinä teit?"
"Tein?" -- äänekäs ontto nauru. "Tämä tapahtui silloin, kun parakkeja
rakennettiin. Eräänä päivänä lensi pala sanomalehteä upseerien
asunnosta rakennuspaikalle, ja 2001 sieppasi sen ylös. Hän hypähti
ilosta saaressaan uutisia. Mutta kuului: 'Mars matkaan!' Hän sai
seittemän paria, kuukauren koppia ja menetti vuorevaatteensa."
Sydämellinen nauru seurasi tätä kertomusta, miten "kymmenmies" kosti
"uurelle" tulokkaalle. Hugh Ritson kuunteli ja häntä puistatti.
"Minua ei hämmästytä mitkään sen ukkelin härkäpäisyyret", sanoi toinen
ääni. "Hän ol' mun sakissan' suolla ja minä tunnen hänet. Hänet
pantiin vellin keittoon, mutta siitäkin hän toimitti ittensä pois.
Sitten hänet vietiin räätälien poksiin, mutta hän valitti johtajalle,
ettei hänenlaisensa pitkä roikale voi päiväkausia pöyrällä istua. Se
miekkonen ei halua helppoa hommaa, se ainakin on varma."
Sitä seurasi äänekäs naurunrähäkkä.
"Sitten he panivat hänet minun ojasakkiini suolle, ja eräänä päivänä
tulee vanha pappi sääryksissä ja leveälierisessä hatussa ja suu
niin messingillään, kuin talon isäntä olisi hänet tervetulleeksi
toivottannu, ja rouva sipsutti alas ja maiskautti häntä suulle. No
niin, 2001 tapasi heidät ylivartija Rennellin luona eikä ristikkojen
takana. Seuraavana päivänä minä sanon: 'Saittekos mitään, mikä
voi auttaa teitä maanalaiselle tielle?' 'Mille?' hän kivahtaa, ja
hänen hahmonsa mustaksi muuttuu. 'Maanalaiselle rautatielle', minä
sanoin merkitsevästi silmää iskien. 'Menkää tiehenne minun luotani,
verenimijä', hän sähähtää. Mutta minä nokastin hänet. Vanhat laiskurit
nauroivat kerran ojalla, kun Rennell saapui. 'Kuka siellä hohottaa?'
hän sanoo. '2001', sanon minä, 'hänell' on alituiset kujeet ja laiskuus
mielessä'."
"Ha, ha, ha! Mitä hän sai?"
"Kolme päivää vettä ja leipää, viikon yksityiskoppia ja menetti
majanvahrin viran. Ei hän välittänny muista eikä missä hän oli, mutt'
se häntä kismitti, kun ei saannu kirjoittaa kotiin rouvalleen."
"Millaisen annoksen hän saa?"
"Kolmanneksen. Joku toinen hänen sijastaan olisi työntänny ittensä
paremmin framille ja onnistunnu. Hän on koulutettu ja olis' voinnu
päästä sairaalan vahtimestariks' tai tohtori Crokerin pitsentiks',
tai parhaassa tapauksessa johtajan kirjanpitäjäks'. Mutt' hän ei
ole ansainnu ylennystä ja joutuu pois ennenkuin saa siihen enää
tilaisuutta."
Hugh Ritson ei voinut sietää heidän keskusteluansa kauempaa. Hän nousi
jättääksensä talon, mutta ennenkuin sen teki, hän heitti oven auki
viereiseen huoneeseen, seisahtui kynnykselle ja yhdellä silmäyksellä
näki yksityiskohtia myöten sekä huoneen että siellä olijat. Raitis
tuuli puhalsi ulkona. Hän asteli illan hämärtyessä kirkon raunioille,
jotka olivat aivan jyrkänteen partaalla ja astuttuaan porttiaukosta
hän joutui kallionlouhokselle. Louhos ulottui noin sata kyynärää
rinnettä alas. Suuret särmikkäät möhkäleet oli kiskottu irti vuoresta,
joka näytti uhkaavana tahtovan nielaista kitaansa jokaisen, koska sen
ikuista rauhaa oli näin häiritty. Voiko olla mahdollista, että ihmiset
saattavat alentua viettämään tuollaista orjan viheliäistä elämää kuin
nuo kapakkasankarit, vaikka pelastuksen kallio on näin lähellä? Kerta
huiskaus alas ja silloin olisi päässyt. Kylmä hymy leikki Hugh Ritsonin
huulilla, kun hän ajatteli, että tuli mitä tuli, hän ainakaan ei
tällaiseen kurjuuteen ainiaaksi jää.
Ikivanha vaahtera huojutti oksiansa muinaisen sakastin edustalla, ja
rastaan viimeiset iltasäveleet kaikuivat sen tuuheista haaroista.
Kaukana alhaalla aallot laiskasti huuhtelivat rantakiviä. Hugh Ritsonin
jalkain juuressa oli toisenlaisia laineita -- kuolleitten nurmettuneita
hautoja. Muutamat, jotka tänne oli haudattu kauan aikaa sitten, oli
haudattu kahleissaan. Maassa kahlehditut ihmiset -- kirkon raunioilla
vapaiden lintujen laulu. Valojuovat veden pinnalla tummenivat joka
hetki tummenemistansa. Pian on päivä lopussa ja sitten nousee kuu
luoden rauhallista valoansa niin kahlituille kuin vapaillekin.
Hugh Ritson palasi hotelliinsa. Hän tapasi poliisikersantin
keskustelemassa pyöreänaamaisen miehen kanssa, joka oli tarjoutunut
selittämään hänelle leikkausveitsen salaisuuksia.
"Hän on vankilan tohtori", kuiskasi kersantti Hughille, kun tohtorin
silmä vältti.
Paikalla Hugh kääntyi häneen ja kysyi:
"Satutteko tuntemaan, kuka on vanki B 2001?"
"Kyllä -- Drayton", vastasi tohtori, "sanoo itseänsä Ritsoniksi.
Oletteko hänen ystävänsä?"
Hugh Ritsonin kasvot hieman vavahtivat.
"Ei", hän sanoi, "minä _en_ ole hänen ystävänsä." Sitten hetken
vaitiolon jälkeen: "Mutta minulla on määräys saada tavata häntä.
Sitäpaitsi olen juuri kuullut hänestä parin vartijan keskustelun
kapakassa tällä harjulla."
"Ketä ne olivat? Minkä näköisiä ne olivat?"
"Toinen oli pitkä mies, iältään ehkä viisikymmentä viisi vuotta,
tukka harmaa, parta inhoittava, silmät tummat ja kostonhaluiset, arpi
toisessa kasvossa ja ääni kuin variksella."
"Humph! Jim-porrasvahti -- eronsaanut soturi." "Toinen oli inhoittavan
näköinen lurjus, jonka kieli ansaitsee tunnustuksen."
"Horroeks -- vanha toisluokkainen. Palvellut aikansa Dartmoorissa ja
saanut ylennystä -- saanut virkatehtäväänsä epäilyttävän kasvatuksen."
"He molemmat tarvitsevat toisen ylennyksen ja paljon korkeamman kuin
entinen", sanoi Hugh merkitsevästi.
"Tarkoitatteko tätä?" nauroi tohtori pistäen toisen käden etusormensa
vaakasuoraan ja pannen toisen kätensä riippumaan siitä etusormen
varassa.
"Voiko olla mahdollista, että laki on voimaton taistellessaan
rikollisuutta vastaan ja täytyykö sen kutsua joukko roistoja ja
pelkureita vartijoikseen?"
"Te kuulitte jotakin pahaa B 2001:stä, päätän."
"En kuullut mitään, mitä hän olisi tehnyt sellaista, joka estäisi häntä
ylenemästä vaikka Rooman paaviksi."
"Olette aivan oikeassa: häntä parempaa miestä ei ole koko Portlannin
vankilassa", sanoi tohtori, "ja jos hän ei ole aivan niin tahraton kuin
hänen Pyhyytensä, hänen esiintymisensä _tällä_ kertaa oikeuttaa hänet
vaikka paaviksi."
Hugh Ritson katsahti häntä silmiin.
"Te kai olette kuullut, että hän on nyt rangaistuskopissa", jatkoi
tohtori. "Sivumennen, te ette voi tavata häntä ennenkuin maanantaina.
Sitä ennen hän ei voi puhua kenenkään kanssa ja hänelle ei myönnetä
pienintäkään lievitystä, poikaparalle."
Hugh Ritson kysyi syytä.
"Siitä asti kun hän tuli tänne, hänen toverinaan oli muuan nuorukainen,
joka poti keuhkotautia. Poika ei tahtonut olla sairaalassa, vaan
vaihtoi sen vankilaan, kun sai siellä erikoisia oikeuksia. Hän tiesi
kuinka monta päivää hänen vielä piti olla vankilassa ja merkitsi ne
joka ilta puisen lusikkansa varteen. Siinä kuvastui hänen sielunsa
kiihkeä huuto: pois, pois, pois! Tuo Jim-porrasvahti teki siitä
suuren numeron. Poikaraukka tahtoi kuolla äitinsä syliin. Hänellä oli
aikaa jäljellä enää yksi ainoa viikko, mutta 'herrat' lisäsivät hänen
vankeutensa kuukauteen. Silloin hän epätoivoissaan heittäytyi mereen ja
kun hänet saatiin ylös, hän oli kuollut."
"Oliko B 2001 hänen kanssaan silloin, kuten tavallisesti?"
"Oli. Hän joutui pois suunniltaan, hyökkäsi vartijan kimppuun ja
riisti häneltä aseen käsistä. Jim-porrasvartija on ennen ollut
ammattinyrkkeilijä ja syntyi kamala mylläkkä. Hän karkasi takaapäin B
2001 niskaan huutaen kuin riivattu ja iskuja satoi kuin vesipisaroita.
Syntyi kauhea hämminki, ja vangit kirkuivat kuin hullut."
"B 2001 on siis voimakas mies?" kysyi Hugh Ritson.
Tohtori nyökkäsi.
"Hän tarttui vartijaan, väänsi hänet melkein solmulle lanteesta,
kohotti sitten päänsä päälle ja iski tantereeseen sellaisella voimalla,
että se olisi vienyt hengen joltakin toiselta, mutta ei siltä mieheltä.
Tuli lisää vartijoita ja vanki vietiin koppiinsa tomuisena, hiestä
märkänä ja verissään, silmät hohtaen kuin tulipallot. He panivat pojan
ruumiin penkille hänen viereensä, huulet valkeina ja kasvot sinervinä.
Se oli kauhea näky, sen voin sanoa teille."
Hugh Ritsonin rinta kohoili ja ihme kyllä, jostakin hänen sydämensä
syvyyksistä nousi merkillinen ylpeyden tunne. Tämä mies oli sankari ja
hänen oma veljensä.
"Ja siitä sitten vankia rangaistiin?"
"Neljätoista päivää rangaistuskoppia ja kuusi kuukautta puoli annosta.
Maanantaina hän pääsee pois ja silloin hänellä on sininen lakki, joka
merkitsee hänet vaaralliseksi mieheksi."
Hugh Ritson värisi.
"Onko ihan mahdotonta saada nähdä häntä huomenna?" hän kysyi.
"Tulkaa huomenaamuna ennen kirkonaikaa minua tapaamaan, niin saamme
puhua johtajan kanssa."