Aurinko hohti polttavana Hindscarthin huippujen yli, mutta pohjatuuli
oli viileä, niin että matka Ghylliin oli virkistävä ja helppo. Herra
Bonnithorne puhui käydessään sangen vähän, mutta Hugh Ritson tuli aivan
loistavalle tuulelle ja iloisesti hän jutteli monenlaisista asioista.
Kello oli vasta muutamaa minuuttia vailla yhdeksän, kun he saapuivat
taloon. Palvelijat puuhailivat askareissansa pukeutuneina puhtaihin
esiliinoihin ja päähineisiin.
"Ovatko herrat saapuneet?" kysyi Hugh.
"Eivät vielä, herra," vastasi yksi palvelijoista -- vanha Dinah Wilson.
Nämä kaksi miestä nousivat Hugh Ritsonin huoneeseen. Sinne oli
aamiaispöytä katettu. Asianajaja katsahti paikkoihin ja virkkoi:
"Sinä olet pyytänyt muitakin ystäviä?"
Hugh nyökkäsi ja istui harmoonin ääreen.
"Kolme tai neljä lähinaapuria", hän sanoi avaten tappeja. "Tällaisessa
asiassa on hyvä todistajain olla läsnä."
Bonnithorne vastasi hitaasti:
"Mutta mitäs sen miehen tunteista, joka niin pian ajetaan pois talosta?"
Hugh Ritsonin sormet liikkuivat koskettimilla. Hän pysähtyi ja katsahti
ympärillensä.
"Minä en ikinä ole ajatellut, että sinä olisit niin verraton
leikinlaskija, Bonnithorne," hän sanoi, mutta vain hymyn varjo häivähti
hänen kasvoillansa. "Tunteista -- _hänen_ tunteistansa!"
Kuului vilkkaita juoksutuksia uruilla ja muut äänet hukkuivat niihin.
Akkuna oli auki. Asianajaja astui sen luo ja katseli ulos. Tänä
hetkenä molemmat miehet olivat selin. Hugh Ritsonin pää oli painunut
koskettimien yli, herra Bonnithornen katse ihaili rauhallista maisemaa,
joka täyteläisenä ja uhkeana kylpi auringossa. Molempien kasvoilla oli
merkillinen hymy.
Hugh Ritson hypähti istuimeltaan.
"Ah, minä tunnen jo itseni toiseksi mieheksi!" hän virkahti astuen
muutaman kerran edestakaisin huoneessa, eikä hänen käynnissään
huomannut tavallista velttoutta. Eteisestä kuului uusien vieraiden
ääni. Hetkisen kuluttua ilmestyi eräs palvelija johtaen sisään kolme
herraa, jotka sydämellisesti pudistivat Hugh Ritsonin kättä.
"Olen hyvin iloinen voidessani palvella teitä jotenkin", virkkoi yksi
tulijoista.
"Minua suuresti ilahduttaa, että tämä onneton sukulaisuus selviää.
Sehän on skandaali." lisäsi toinen.
"Ettehän te voi elää semmoisissa oloissa. Elämä menettäisi arvonsa,
ymmärrättehän", jatkoi ensimmäinen.
Kolmas herra oli pidättyvämpi, mutta Hugh Ritson osoitti hänelle sitä
suurempaa huomaavaisuutta. Heillä oli lyhyt kuiskaava neuvottelu hieman
sivulla.
"Jos saatte toiset panttaukset mitättömiksi, minulla ei ole mitään
syytä olla lainaamatta teille rahaa maiden ja talojen kiinnitystä
vastaan," sanoi vieras herra. Tämän kuultuaan Hugh Ritson kumarsi ja
näytti tyytyväiseltä.
Hän soitti aamiaiselle.
"Pyytäkää herra Paul tänne, jos hän on valmis", hän sanoi, kun Dinah
toi tarjottimen sisään.
"Herra Paul on vielä vuoteessa, herra", hän sanoi ja lisäsi sitten
itseksensä: "Tietysti väsyttää -- sellainen lurjusteleva elämä.
Sellaista se ei ennen ollut. Ei uskoisi, että mies voi niin muuttua
kahressatoist' kuukauress' --"
"Ah, minä menen itse häntä katsomaan", sanoi Hugh ja pyytäen anteeksi
hän jätti huoneen.
Bonnithorne seurasi häntä oven ulkopuolelle.
"Oletko sinä ajatellut seurauksia?" hän kysyi. "Siitä tulee julkinen
skandaali."
Hugh hymyili ja vastasi tyynesti:
"Ketä se -- vahingoittaa?"
"Jumala tietää!" sanoi asianajaja tavallista voimakkaammin.
Hugh katsahti häneen. Sisältä kuului puheensorinaa.
"Sinä pelkäät, että sinun hyvä nimesi tulee sekoitetuksi tähän
skandaaliin, kuten sanot?"
Herra Bonnithornen kasvoille levisi outo ilme sinä hetkenä.
"_Minun_ hyvästä nimestäni tässä ei ole kysymys", hän sanoi tyynesti ja
kääntyi oveen.
"Kenenkäs sitten? -- hänen?"
Mutta asianajaja oli jo vetäissyt oven auki ja astui huoneeseen.
Hugh Ritson suuntasi askelensa siihen huoneeseen, jota Paul Drayton
piti sänkykamarinansa. Hän avasi koputtamatta oven. Sisällä oli pimeää.
Vain kapeat valojuovat pilkistivät sisään raskaitten verhojen välitse.
Ilma oli sakea ja tuoksui väljähtyneeltä tupakalta ja oluelta. Hugh
tunsi vihansa kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä.
"Kuka siellä?" kuului käheä ääni tummien uutimien takaa, jotka
neliömäisten tolppain varassa kokonaan peittivät vuoteen pimeään.
"Täällä on ystäviä", sanoi Hugh iloisesti. "Kauanko sinä vielä viivyt?"
Kuului hiljaista murinaa.
"Vähän aikaa."
"Me alamme aamiaisen", sanoi Hugh. Hän aikoi palata ovelle.
"Onko asianajaja palannut Skotlannista?" kysyi Drayton.
"Bonnithorne? Hän on täällä. Hän ei ole sanonut, että hän on ollutkaan
poissa", sanoi Hugh.
"Hyvä on."
Hugh Ritson kääntyi vuoteen luo. "Oletko kuullut", hän kysyi hillityllä
äänellä, "että tohtorit ovat leikanneet Mercy-tytön silmiä ja hän
sangen pian saa näkönsä jälleen?"
"Häh -- mitä?" Drayton hyppäsi ylös vuoteesta. Sitten hän suori
hihojansa ja napittaen ne kiirehtimättä lisäsi: "Mutta sehän ei minulle
mitään merkitse."
Hugh Ritson jätti huoneen. Hänen mielensä kuohui, mutta sittenkin hän
tahtoi hillitä itsensä, sillä nythän tämä kurjuus loppuisi. Kun hän
kulki talon läpi, astui Peter eteiseen kädessään kirje.
"Tuleeko kirkkoherra Christian?" kysyi Hugh.
"Enpä tierä, olenko siit' kuullut", murahti Peter. "Hän ajoi minut
tuomaan tätä kirjettä. Tässä se on."
Hugh Ritson avasi kirjekuoren. Kirje oli seuraava:
"Minä en voi pakottaa omaatuntoani murtamaan leipää sellaisen miehen
kanssa, joka on rikkonut minun kotini rauhan. Ei minun ole myöskään
Kristuksen palvelijana soveliasta seurustella roistojen kanssa, joiden
pelkkä läsnä-olo levittää häpeää ympärilleen. Minun velvollisuuteni on
toimittaa ryövärit ansaittuun rangaistukseen ja sen minä sopivan ajan
tullen teenkin."
Hugh hymyili lukiessaan tätä kirjettä. Sitten hän pisti shillingin
Peterin jäykkään kouraan ja harppasi tiehensä.
"Kirkkoherra ei suvaitse tulla", sanoi Hugh vetäen Bonnithornen hiukan
syrjään, "mutta se ei haittaa. Jos hän on Gretan holhooja, olet sinä
hänen testamenttinsa toimeenpanija." Sitten hän ääntänsä korottaen
lisäsi: "Hyvät herrat, minun veljeni toivoo, että alamme aamiaisen, hän
saapuu kyllä aivan heti."
Seura istuutui pöydän ympärille, ja keskustelu oli iloista ja vilkasta.
"Erinomainen näköala", sanoi se herra, joka istui akkunaa vastapäätä.
"Olen usein ihmetellyt, ettette ole kaivattanut lahtea tuohon laaksoon,
herra Ritson."
"Olen kyllä sitä ajatellut", vastasi Hugh, "mutta ei ansaitse uhrata
sellaisia rahoja, ennenkuin tietää, että on isäntä omassa talossansa."
"Ah, totta, totta!" sanoivat useat äänet kuorossa.
Drayton astui sisään silmät punaisina ja kasvot kellanharmaina.
"Huomenta, herrat", hän sanoi karkealla kurkkuäänellänsä.
Kaksi herroista nousi ja kumarsi kylmänkohteliaasti. "Hyvää huomenta,
herra Ritson", sanoi kolmas paikaltansa.
Palvelija oli seurannut Draytonia tuoden sisään puolikypsän pihvin.
"Eikö posti ole tullut?" kysyi Drayton vaihtaen lautasia.
"Se ei voi enää olla kaukana", sanoi Bonnithorne katsoen kelloansa.
"Kuta lähempänä, sitä parempi", mutisi Drayton. Hän otti muutamia
papereita povitaskustaan ja laski ne. Sitten hän taittoi ne ja pisti
liivinsä rintataskuun, jossa hänen kellonsa olisi ollut, jos hän
sellaista olisi käyttänyt.
Kun aamiainen oli syöty, Hugh Ritson -- otti laatikosta muutamia
tärkeitä asiakirjoja. "Istukaa, herrat", hän kehoitti. Kaikki istuivat,
paitsi Drayton, joka sytytti piipun ja juoksi kysymään postia. Se ei
vieläkään ollut saapunut. "Mene sitten teroittamaan hänen kannuksiansa."
"Minun tehtäväni olisi vähemmän mieluinen", sanoi Hugh Ritson,
"elleivät jo kaikki seikat olisi ennestään tuttuja."
"Sitten me keskustelemme tuttujen seikkojen perusteella", pyhähti
Drayton hautautuen savupilven suojaan.
"Paul, minä pyydän sinua istumaan", sanoi Hugh Ritson toisella äänellä.
Drayton istui jotakin muristen.
"Minun on ilmoitettava teille", jatkoi Hugh Ritson, "että minun
veljeni, jonka te tunnette Paul Ritsonin nimellä, on päässyt selvyyteen
ja myöntää, ettei hän ole isäni perijä, koska isäni kuoli jättämättä
jälkisäädöstä."
Pöydän ympärille kokoontuneet miehet nyökyttivät kallojansa mitä
erilaisimmilla tavoilla.
"Hirvittävä isku miehelle", mutisi muuan. "Eipä olekaan ihme, että hän
on menettänyt rohkeutensa ja muuttunut hulttioksi", lisäsi toinen.
"Saatuaan tämän tietää, hän on päättänyt heti paikalla luovuttaa
kiinteimistöt niiden oikealle omistajalle."
Päät nyökkivät uudestansa ja joku mutisi jotakin kunnian vaatimuksista.
"Minä näytän teille jäljennökset isäni vihkimätodistuksesta ja omasta
syntymästäni, joka tapahtui vähemmän kuin vuosi häiden jälkeen. Näistä,
koska erinäisiä määräyksiä puuttuu, selviää, että minä itse olen isäni
laillinen perillinen."
Paperit kiersivät ympäri ja luettiin ilmeisellä tyydytyksellä.
"Niin pitkälle kaikki on selvää", lisäsi Hugh Ritson. "Mutta minun
veljeni on saanut myöskin tietää sen, ettei hän ole ollenkaan minun
isäni poika."
Kolmet hämmästyneet kasvot kohotettiin pöydästä. Bonnithorne luuhotti
pää kumarassa. Drayton istui kyynärpäällään nojaten toiseen polveensa
ja tupakoi äänettömänä.
"On käynyt selville, että hän on minun äitini ja erään toisen miehen
poika", jatkoi Hugh Ritson.
Vieraat vilkaisivat ympärillensä. "Ah, se selittää kaiken", he sanoivat.
"Teitä varmaan hämmästyttää tietää, ettei minun äitini mies
ensimmäisessä laittomassa avioliitossa ollut kukaan muu, kuin Robert
Lowther, ja se, joka nyt istuu kanssamme Paul Ritsonin nimellä, onkin
Paul Lowther."
Tätä sanoessaan Hugh asetti kaksi muuta asiakirjaa pöydälle.
Drayton selvitteli äänekkäästi kurkkuansa.
"Merkillistä, merkillistä! Nyt minulle kaikki selviää", sanoi joku
vieraista.
"Mikäs silloin on rouva Ritsonin -- tarkoitan, neiti Gretan asema?"
kysyi toinen.
"Hän on Paul Lowtherin sisarpuoli ja sentähden hänen avioliittonsa on
purettava."
Vieraat herrat liikkuivat tuoleillansa ja näyttivät hämmästyneiltä.
Drayton yhä tupakoi äänetönnä. Bonnithorne ei kohottanut päätänsä.
"Hän jättää minulle minun isäni kiinteimistöt. Mutta hän ei kuitenkaan
jää puille paljaille", jatkoi Hugh Ritson. "Hänen oman isänsä
testamentin mukaan hän perii viisituhatta puntaa."
Drayton koruutti ylenkatseellisesti kurkkuansa. Sitten hän sylkäisi
lattialle.
"Ystävät", sanoi Hugh Ritson taas, "minulla on vielä vain yksi asia,
joka minun täytyy samalla saada sanotuksi. Minun veljeni -- minä
puhun nyt Paul Lowtherista -- saatuaan haltuunsa isäni kiinteimistöt
menetteli, niinkuin hänellä olisi ollut laillinen oikeus ja panttasi
niitä. Minua surettaa sanoa, että hän panttasi ne ylenmäärin kalliista."
Kuulijat vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa.
"Jos minä olisin rikas mies, minä voisin menettää ne, mutta minä olen
köyhä mies ja minun täytyy sanoa, että nuo panttaukset ovat mitättömät."
"Onko laki sellainen?"
"On, ja kuten ymmärrätte on se siinä oikeudenmukainen", vastasi Hugh.
"Kutka ovat näiden panttilainojen antajat?"
"Se onkin ikävin kohta koko asiassa. Suurin luotonantaja ei ole kukaan
muu kuin Robert Lowtherin tytär -- Greta."