Paul taivutti päänsä ja kosketti hänen otsaansa huulillansa.
"Menneisyys on kätketty äänettömyyteen, joka ei anna mitään vastausta",
hän huokasi. "Minun äitini yksin voisi sen kumota, mutta hän on kuollut
maailmalle."
"Ei yksin hän, rakkahin. Minä voin sen valheen paljastaa. Odota, niin
saat nähdä."
Paul hymyili surullisesti ja pudisti uudestaan päätänsä. "Sinä et tiedä
kaikkea", hän kertasi ja suuteli häntä hellästi. "Mitä, jos kuluu päivä
päivän perästä eikä mikään selvitä tätä salaisuutta?"
"Älä sitä pelkää. Tässä on johtamassa taivaan sormi", lohdutti Greta.
"Sano mieluummin: kohtalon raskas käsi. Ja miten vähäisiä me olemmekaan
tämän säälimättömän voiman meitä lähestyessä!"
"Jumala näkee kaiken", sanoi Greta. "Hän on johtanut minut tänne ja Hän
kyllä johtaa minut täältä pois."
"Entäs, jos minä toin sinut tänne päiväksi, ja sinä saisitkin jäädä
vuosiksi, koko elämäksesi?"
"Ajattele silloin, että Jumala itse on ottanut pois sinun vaimosi."
Paulin kasvot, joilla oli ollut nöyrä ilme, vääntyivät hirveästä
tuskasta. "Oi, se on kauheata! Ja tämän luostarin piti olla sinun
häähuoneesi!"
"Vaiti, rakkaani! Täällä on rauha. Hyvästi, armahin Paul. Ole rohkea,
rakas mieheni."
"Rohkea? Kuoleman edessä miehen _tulee_ olla rohkea. Mutta jouduttuaan
tällaiseen onnettomuuteen kuka mies voi olla rohkea?"
"Jumala ottaa sen pois."
"Jumala vain suurentaa sitä! Mutta minä pelkään saada totuutta ilmi.
Tulevaisuus ei voi olla minulle kauheampi kuin menneisyys."
"Älä antaudu epätoivoon, rakkahin Paul. Sinähän tiedät, miten raskaalla
mielellä menee nukkumaan myrsky-yönä, kun puhurit ulvovat ja hakkaavat
puiden oksia toisiansa vasten, mutta miten suloista on seuraavansa
aamuna herätä, kun luonto on tyyntynyt, päivä paistaa ja ilma on
linnunlaulua täynnä. Huomenna valhe on vääräksi näytetty, ja sinä tulet
noutamaan minua pois."
"Niin", vastasi Paul, "muuten minä vietän elämäni kuin maailman murjoma
hylkiö."
"Ei, ei, ei! Hyvästi, rakkahin", lohduttajan ääni petti ja hän painoi
päänsä lemmittynsä rinnoille.
Kuoro sisällä lauloi riemukasta aamuvirttä. Paul nosti pois
rautasalvan, joka sulki oven ja avasi sen. Kadun toisella puolella oli
harmaa seinä suurten lehdettömien puiden takana, välillä ja yläpuolella
lepäsi pyhäinen rauha. Kaukaisena kaikuna kuului tänne viestii
heränneestä ihmisten hälinästä. Nouseva päivä oli punannut itäisen
taivaan, ja luostarin tornit näyttivät synkiltä vasten sarastavaa valoa.
"Voi olla, ettei tässä vanhassa kaupungissa koskaan aurinko nouse, vaan
että se herättää kulkijan joka päivä vain uuteen onnettomuuteen", sanoi
Paul. "Tämä isku kuitenkin on kaikista raskain. Hyvästi, lemmikkini."
"Hyvästi, rakas mieheni."
"Tuo vanha tehdas on nähnyt monen sortuneen elämän jäännösten kulkevan
ohitsensa, mutta mikään hautajaissaatto, joka on hiljalleen matkannut
noiden puiden varjossa, ei ole ollut surullisempi kuin tämä ero.
Hyvästi, rakkahin vaimoni, hyvästi."
"Hyvästi, Paul."
Paul löi rintaansa ja läähätti kuuluvasti. "Minun täytyy mennä. Asiaa
ei saa ensin ajatella ja jättää sitten toteuttamatta."
"Hyvästi, Paul." Greta kätki kasvonsa Paulin povelle peittääksensä ne
hänen silmiltänsä.
"Sanotaan, että menetetyn rakkaan ystävän muisto on suloinen kuin
taivaan autuus. Toteutukoon se meissä!"
"Vaiti, Paul. Sinä palaat pian takaisin noutamaan minua täältä pois",
sanoi Greta painautuen lujemmin hänen rintaansa.
"Ellen, ellen", hänen kuuma hengityksensä poltti Gretan painunutta
päätä -- "ellen tulisi, niin -- koska maailma meille molemmille on
kuollut ilman toistemme rakkautta -- jää tänne -- tähän luostariin --
ainiaaksi. Hyvästi! Hyvästi!"
Hän päästi irti Gretan kädet. Hän painoi polttavat huulensa hänen
kylmälle otsallensa. Gretankin oli vallannut pelko, joka mursi
hänen urhean sydämensä. Tuntui kuin hän olisi häipynyt mieheltänsä
sumupilveen.
"Hyvästi, hyvästi!"
Hetken hiljaisuus, murtuva katse, tukahduttava Nyyhkytys, viimeinen
kädenpuristus, ja ovi sulkeutui haulin jälkeen. Greta oli yksin
tyhjässä käytävässä. Hänen huulensa olivat kylmät, silmänsä suljetut.
Rusohohtoinen päivä sulki luostarin syliinsä, ja puhdas, soinnukas,
täyteläinen kuoro tervehti sitä viestinä ikuisen kauneuden, rakkauden
ja onnen mailta.