Hetkisen harmitti Hugh Ritsonia, että Paul oli tällä tavalla kokonaan
tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. "No, ei sillä väliä", hän
sanoi, "kysymys on vain muutamasta päivästä eikä muusta. Minun täytyy
kuitenkin saada tahtoni toteutetuksi."
Drayton ei koettanutkaan salata mielihyväänsä, kun ovi sulkeutui ja
vaunut vierivät pois. "Minä en ole pahoillani, että se lurjus on
tiessään ja täällä on selvät reitit."
"Kun ne nyt menivät, on teillä vain vaarallisempi tehtävä, ystäväni",
sanoi Hugh Ritson järkähtämättömän levollisesti.
Drayton katsahti häneen puoliksi peläten, puoliksi epäillen. "Te
ette kai ole antanut poikaa kuitenkaan, ilmi? Ette kai liene sanonut
hänelle, että minä olen täällä?"
"Älkää olko hullu! Menkää toimittamaan minulle; vuode, minun täytyy
jäädä tänne yöksi. Teidän tulee olla varuillanne, jos aiotte menetellä
viisaasti. Poliisi tulee aamulla tänne, siitä panen pääni pantiksi."
"Tänne? Aamulla? Ei!"
"Kun he kysyivät hänen osoitettansa, hän ilmoitti tämän talon. Ne eivät
unohda. Sellaiset miehet eivät milloinkaan unohda."
"Sen takaan, etteivät sitä tee."
"Heillä on mielessä muitakin asioita kuin osoitteita. Ajatelkaa, jos
niillä olisi jokin järkevä syy muistella myöskin tämän teidän talonne
isäntää."
"Mitä turhia! Ette kai tahtone asettaa minua talon vanhan vaimon
asemaan?"
"Siitä ei pelkoa. Itse tiedätte parhaiten. Pitäkää huoli itsestänne,
herra Drayton."
Drayton napitti takkinsa niin hyvin kuin revenneeltä liepeeltä saattoi.
"Sitä minä juuri aion. Minua ei niin helposti kaapata. Aika on kallista
ja sitä on käytettävä hyväkseen."
"Mihin te aiotte?"
"Sama se sille, sanon minä."
"Jättäkää, tämä talo ja kahdessakymmenessä neljässä tunnissa olette
kiinni."
"Jos jään tänne, olen pinteessä kahdessatoista. Kun minä käytän joka
hetken viisaasti, minä en ole täällä saatavilla."
Draytonin käsi oli oven rivassa. Hugh Ritson heitti sen pois.
"Sellainen idiootti kuin te joutaa kyllä joutuakin kiikkiin. Sellaiset
miehet _pitäisi_ toimittaa pois tieltä."
Drayton kohotti nyrkkinsä. "Saatana, mutta minä toimitan _teidät_, jos
-- jos --"
Hugh Ritson ei hievahtanut paikaltaan. "Mitä, jos minä neuvoisin, miten
voitte välttää joutumasta vastuuseen tämän yön työstä?"
Draytonin käsi vaipui alas. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän
murisi. "Miten?"
"Panemalla toisen miehen teidän sijallenne."
Draytonin silmät revähtivät ihastuksesta selälleen.
"Mihinkäs minä joudun?" hän kysyi.
"Te", sanoi Hugh Ritson ja tuskin huomattava hymy karehti hänen
huulillansa, "te asetutte _hänen_ saappaihinsa."
Suonenvedontapainen hymy väänsi Draytonin kasvoja. Hän näpelöitsi
revittyä takkia levottomin sormin. Hänen silmänsä kääntyivät oveen.
Seurasi hetken äänettömyys.
"Hänkö?" hän kysyi kulmiansa kohottaen.
Hugh Ritson nyökkäsi keveästi. Drayton seisoi suu auki.
Vanha rouva Drayton lönkytti ympäri kapakkahuonetta valmistautuen
menemään levolle.
"Minä sanon teille hyvää yötä, herra. Paul, johda sinä herra
huoneeseensa."
"Hyvää yötä, rouva Drayton."
Kapakan emäntä lynkytti tiehensä. Mutta portaan puolivälistä hänen
ruikuttava äänensä kuului uudestaan. "Se nuori onneton raukka -- minä
sanon teille, että hän itkee silmät päästänsä."
"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Drayton.
"Tuoda hänet tänne."
"Kuinka se käy? Hän on mennyt Lontooseen, vai mitä? Se on liian suuri
heinäpieles, että siitä voisi löytää neulan, vai mitä arvelette?"
"Lontoo ei ole heinäpieles, herra Drayton, vaan mehiläispesä, jonka
jokaisessa kennossa on asukas. Kun he menevät ulos St. Pancraksen
asemalta, heidän täytyy vuokrata ajuri tai olla se tekemättä. Jos he
ottavat sen, merkitään vahtituvalla numero muistiin. Sillä numerolla
voidaan ajuri löytää. Hän tietää, mihin hän heidät kyyditsi. Jos minun
veljeni jätti vaimonsa toiseen paikkaan ja meni itse toiseen, tietää
ajuri senkin. Jos he eivät ota ajuria, ja kun yö on myöhäinen, heidän
täytyy jäädä asumaan likelle asemaa. Näin on siis tässä mehiläispesässä
heidän erikoinen kennonsa tarkalleen tiedossamme. Se tällä hetkellä
riittääkin. Ketä nukkuu tässä talossa -- lukuunottamatta tyttöä ja
teitä itseänne?"
"Ei ketään muita kuin juoksupoika."
"Missä hän nyt on -- vuoteessa?"
"Neljä tuntia sitten."
"Missä hän nukkuu?"
"Ylhäällä ullakolla."
"Älkää antako tämän pojan nähdä teitä. Millä puolella taloa teidän
ullakkokoppinne on?"
"Ihan tässä päässä."
"Onko ullakolla koppia myöskin toisessa päässä?"
"On, hirvittävän kehno."
"Se ei haittaa. Ottakaa patjanne ja maatkaa siellä koko huominen päivä
näyttäytymättä. Syökää, mutta väkijuomia ei, muistakaa se. Minä tulen
teidän luoksenne, kun kaikki on selvänä. Ja nyt näyttäkää minulle
huoneenne."
Valmistettuaan hieman yötä varten nämä kaksi miestä menivät yläkertaan
kädessään ainoa valo, mikä vielä paloi.
"Antakaa minulle kynttilä. Teidän on parasta mennä ullakollenne
pimeässä. Tässä, pankaa tämä avain tytön oveen ja vääntäkää lukko auki.
Hän on kyllin ääneti nyt. Vait! -- Ei, se oli vain tuuli. Hyvää yötä ja
muistakaa, mitä minä olen sanonut: älkää antako sen pojan nähdä teitä,
ja -- kuulkaa -- ei tippaakaan likööriä!"