»Mitään tuo Toivonen nyt taas askaroinee?» kysyivät talonpojat
keskenään. Sillä muiden joutilaina ollessa, hän juoksi ympäri peltoja
ja maita koulumestarin ja muutamain nuorten poikain kanssa; he
kantoivat myötänsä ketjuja, pistivät maahan pitkiä seipäitä, ja
Toivonen kurkisteli niiden päälle yli pienen, korkiajalkaisen pöydän,
eikä saattanut niitä kylliksensä katsella. Ja koulumestari Juhanakin
sitä myös teki kernaasti. Eikä niissä seipäissä ollut mitään
katsomista.
Näin kului melkein vuoden aika. Ja kuultuansa että Toivonen oli
mitannut kaikki maat ja pellot, ja pani net ja kaikki tiet ja polut
paperillen, tuli monelle pelko. Sillä taas kuului puhet sodasta; ja he
luulivat Toivosen aikovan saattaa maan vihollisten käsiin. Mutta näin
oli asian laita. Toivonen taisi maanmittauskonstia ja hänellä oli
kirjoja joissa sitä selitettiin. Ja hän oli Juhanallenkin opettanut
sitä konstia, niin myös muutamillen kylän pojille, jolla oli terävä ja
tarkka pää sitä ymmärtämään. Ja koska nyt yhteiset metsät olivat varsin
tarkkaan mitatut, tuli hänellen mieleen, vähitellen väliaikoina mitata
kaikki kyläkunnan tilukset, tiet ja polut ja siitä tehdä suuri kartta.
Kartasta nähtiin aivan selvästi joka maan tilkka, joka polku, joka
aita, joka talo. Joka tynnyrin ala oli kartassa neljäkulmaisen tuuman
suuruudessa. Ja tämä suuri kartta, koska oli valmis, ripustettiin
seinälle kylän yhteisessä kokoushuoneessa. Nyt talonpojat sinne
juoksivat joka päivä karttaa katsomaan, ja olivat varsin kummissaan.
Sillä he pian siihen tottuivat, ja kukin tunsi peltonsa, kryytimaansa,
niittynsä. Ja mikä paras oli, joka tilukselle eli pellolle oli
kirjoitettu sen laveus, tarkkaan aina korttelin päälle. Nyt vasta kukin
tiesi, kuinka suuret hänen peltonsa ja niittynsä olivat, ja hän
kirjoitti sen ylös tiedoksensa. Tämä ei ollut vähä asia ostaissa ja
myydessä; sillä tähän asti oli tiluksia arvattu vaan askeleista, ja
moni oli sanonut net liian vähäksi, moni taas liian suureksi. Tästä oli
siis suuri hyöty.
Mutta Toivonen sanoi talonpojille, kuin he karttaa katselivat: »Tämä ei
ole suurin hyöty tästä; vielä minä tiedän paremman.» Heidän sitä
kysyttyänsä hän vastasi: »Jos ette ole sitä arvanneet Kynttilänpäivään
asti, niin minä sen teille sanon.» Mutta eivätpä he sitä arvanneet.
Kynttilänpäivän tultua ja kyläkunnan kokouttua kaikellaisten asiain
suhteen, Toivonen astui esiin, koska kaikki muut asiat jo olivat
päätetyt, ja sanoi:
»Te jo tunnetta kyllä kartan kaikkein tilustemme yli, niin kuin sen
Kouluttaja Juhana koulupoikinensa on tarkasti ja koriasti tehnyt. Hyvät
ystävät ja kylänmiehet, kullakin on siitä ollut eri ajatuksensa, ja
minulla myös minun ajatukseni. Ja net minä nyt tahdon teille
ilmoittaa.»
»Katsoissani maantiluksia, joita me kasvoimme hiessä viljelemme, ei
ilman Herran Jumalan siunaukseta, kävi minun usein sydämmelleni, että
työ meillen tekee niin paljon vaivaa; ja minun kävi usein sydämmelleni,
ett'ei ole kaikki vielä niin hyvin viljelty, eikä sentähden anna
niinpaljon, kuin pitäisi. Ja minä vielä kerran loin silmäni kartallen,
ja katso, minun sieluni silmät aukenivat, ja minä havaitsin mikä on
päävika maanviljelyksessämme.»
»Hyvät ystävät ja kylänmiehet, se on nyt aivan selvä asia, että jos
vaan keskenänne suostutte, niin taitavat teidän peltonne ja muut
tiluksenne vähemmällä ajan, työn ja rahan kulutuksella tulla
viljellyksi ja korjatuksi, ja paljoa satoisammaksi, kuin tähän asti.»
Siihen huusi moni talonpoika: »Kyllähän me siihen ilman vastukseta
suostumme, jos ei tule maksamaan niin paljon kuin ennen.»
Toivonen sano: »Minä teillen toivotan siihen onnea. Minä sanon teillen,
mitä tähän asti on saattanut paljon kulutuksia, joita nyt taidatte
säästää, jos tahdotte. Se on aika! -- Kukin teistä on nimittäin taikka
perinnön kautta, eli ostolla saanut maantiluksensa, niin kuin net
olivat. Niin hänellä on yksi palainen vuoren syrjällä, toinen metsän
takana, toinen taas tuolla puolen siltaa, toinen maantien vieressä,
taas toinen ojan rannalla j.n.e. Näin häneltä kuluu aivan turhaan monet
ajat yhdestä toiseen juostessansa, samaten piioilta ja rengeiltä; niin
myös sonnan veto ja muut ajot sinne ja tänne paljon aikaa kuluttavat.
Näin suuri osa päivää, jona olisi taittu työtä tehdä, menee turhiin
juoksuihin ja kulkuihin. Renki ja piika saa palkkaa edes ja takaisin
kuljettuaan, josta ei ole yhtään hyötyä. Sentähden tulee sitä vähemmin
työtä päivässä tehdyksi, ja maa sitä vähemmin oikialla toimella
viljellyksi, että puuttuu siihen työhön tarpeellista aikaa. Monikin
pelkää, vielä enempää maata ostaa, sillä että hän tuskin voi täydellä
toimella korjata ja viljellä mitä hänellä jo on; eikä hänellä
kuitenkaan ole paljon. Mutta alinomainen kulkeminen yhdestä paikasta
toiseen kuluttaa ajan. Jos olisivat kaikki hänen tiluksensa yhdessä ja
vieretysten, taitaisi hän yhtä paljolla väellä, ja samalla aikaa
korjata kahta vertaa enemmin maata, kuin hänellä nyt on, ja tulla sitä
rikkaammaksi.»
Talonpojat sanoivat: »Kyllä se on aivan oikein, mutta eipä sitä saata
auttaa. Eihän saateta peltoja ottaa selkäänsä ja niitä kantaa yhteen
joukkoon.» Toivonen sanoi: »Sen taidatte, jos tahdotte, koska teillä nyt
on kartta, ja nyt kukin tietää, kuinka suuri jokainen maanpalaisensa
on. Mutta senmä teille myös sanon, että asialla on paljon esteitä ja
vastuksia. Teidän pitää keskenänne vaihettaa ne hajalla olevat maan
tilukset, niin että vihdoin jokaisella on maansa yhdessä paikassa, niin
kuin olisi vaan yksi maa eli kantti. Siitä kukin suostukoon naapureinsa
ja rajaikkoinsa kanssa. Annettakoon väliä sillen, jolla on joku määrä
enemmin eli muutoin parempaa maata, kuin toisella. Ja joskin yksi eli
toinen tulisi vaihettaissa vähäisen tappamaan, voittaa hän kuitenkin
kahta vertaa siinä, että hänellä on kaikki yhdessä. Jos ette sovi
keskenänne, ottakaat vakavia, ei kumpaisenkaan puolta pitäviä
arviomiehiä eli kohtuullisia riidan ratkaisioita, elikkä heittäkää
arpaa. Sen mä vielä sanon: älkäät antako minkään esteen eli vastuksen
teitä peljättää, älkäätkö olko sentähden tytyväiset entiseen, että niin
kauvan olette siihen tottuneet; tässä on se asia hankkeissa, että
taitaisitte tulla rikkaammaksi ilman suuremmata vaivata.»
Toivosen näitä puhuttua seurakunta erkausi kukin päätään puistain.
Kaikki kyllä sanoivat, sen neuvon olevan varsin hyvän, mutta eivät
luulleet koskaan saattavansa tulla siitä sopimaan.
Kuitenkin muutamat joutilaisina hetkinä ajattelivat, minkä palaisen
maistansa he saattaisivat antaa sille eli tälle saadaksensa siltä
tilkan, joka oli hänen maansa vieressä. Ja rupesivatkin leikkiä muka
läskein siitä puhumaan naapureinsa kanssa. Heillen ei ollut tarjottu
maantilus aina sopiva, mutta he tahtoivat toista, joka oli kolmannen
miehen. Sitäpä sitten molemmat puhuttelivat. Yksi kehoitti toista. Pian
kukin rupesi neuvoittelemaan, miten saattaisi tiluksensa saada yhteen
jatkoon. Ennen pitkää oli melkein yhteinen keskusteleminen tästä
asiasta. Moni vaihetus tuli toimeen, monesta ei tullut mitään. Aina
tuli jotain päätetyksi. Kultalassa oli niin kuin auksionissa eli
markkinoilla, liiatenkin talvisaikana, koska oli enemmin aikaa ja
iltapuhteella tultiin toinen toisensa kotiin puheskelemaan: Sillä mennä
krouviin ja siellä juoda eli ryypätä ylös rahansa ja tulla järjettömän
eläimen kaltaiseksi, sitäpä jo häpesi jokainen kunnon mies kylässä.
Ennen he joivat juotavansa kotona vaimon ja lasten tykönä.
Toivonen oli sanonut, että tällä tilusten vaihetuksella oli esteensä ja
vastuksensa. Ja niin olikin. Mutta puolen vuoden kuluttua oli kuitenkin
jo viisi isäntää suostuneet tilustensa vaihetuksesta ja melkein saaneet
kaiken maansa yhteen jaksoon. Tämä toisia pisti vihaksi. He varsin
hyvin näkivät siitä olevan suuren voiton. Koettivat siis saada hekin
asiaa toimeen. Kylän kokoushuoneessa oli illoilla väkeä alinomaa. Aina
seisoi kartan edessä muutamia talonisäntiä, jotka keskustelivat ja
riitelivät, niin että uloskin kuului, ja erkausivat vihapaissään, mutta
tulivat taas yhteen uusia tuumia tuumailemahan. Mitäpä tästä oli? Vuosi
vuodelta saatiin tilukset enemmin ja enemmin yhdistetyiksi, ja silmin
nähtävä oli mikä voitto ja hyödytys siitä karttui.
29.