Kaupungissa ja lähinäisissä kylissä kaikenlaista puhuttiin
Kultalalaisista. Ennen heitä oli haukuttu roistoiksi, het katsottiin
olevan juomareita, kerjäläisiä ja velan alaisia, joillen ei ollut
kopeikkaakaan uskomista. Mutta nyt kummastutti nähdä, että heidän
kylässänsä ei näyttänyt sinneppäinkään kuin köyhäin asunnoissa. Heidän
huoneensa olivat siistit ja puhtaat; niin oli myös kaikki parahimmassa
järjestyksessä ja siivossa sekä teillä ja kujilla että takakartanoissa
ja kryytimaissa. Heillä oli parempi siivo kuin monessa varakkaassa
kylässä. Kesällä nähtiin jo varahin aamuilla miehet, vaimot ja lapset
pelloilla eli muualla töissänsä. Muutamat kantoivat ja hajoittivat
sontaa; toiset kryytimaissa kitkivät eli perkkasivat pahoja ruohoja
j.n.e. Aina heillä oli jotakin tekemistä. Ja huvittava oli nähdä heitä
työssänsä. Työ kului heidän käsissänsä. Jos kaupungissa tarvittiin
työmiehiä, niin ennen kaikkia kysyttiin Kultalan miehiä. Koska
kaupungin frouvat menivät torille ostamaan, menivät he kernaimmasti
Kultalan vaimoin tykö. Sillä he olivat aina varsin sievät ja siistit,
puhtaissa ja ehjöissä vaatteissa ja pestyillä käsillä, niin että oikein
halutti heiltä ostaa maan hedelmiä, kehräyksiä ja muita kaluja.
Kultalalaiset olivat köyhiä, se oli tietty asia. Mutta aina he
maksoivat vuokransa eli velkansa päivän päälle. Ja se kävi ihmeeksi,
että heillä oli kaupungissa pienet rahastot vuokraa vastaan
uloslainattuna. Tästä tuli että heitä uskottiin ja heille lainattiin.
Jos vaan Kultalan Pappi ja kouluttaja menivät takaukseen, kyllä
Kultalan mies sai ennen kuin joku muu. Ja vielä annettiinkin heille
vähempään vuokraan, että varmaan tiettiin rahat olevan hyvässä tallessa
ja vuokrat oikialla ajalla maksettavan. Tästä oli Kultalalaisille monta
suurta etua. Sillä he maksoivat pois ne lainarahat, joista kovin suurta
korkoa vaadittiin, ja lainasivat sieltä kussa vähemmällä päästiin.
Kaikellaista arveltiin ja puhuttiin tästä kylästä. Sanottiin kyllä
siellä olevan hyvän Papin ja toimellisen kouluttajan. Mutta monelle se
oli kuitenkin ymmärtämätön asia. Sillä eihän muka Pappi ja kouluttaja
voi kaikkia tehdä; ja kukin Pappi arveli olevansa yhtä viisaan, eli
kukatiesi viisaammankin, kuin nämät molemmat Kultalan miehet. Sepä se
monta huoletti. Lähinäisten kyläin talonpojat suorastaan sanoivat,
ettei ollut asian oikein laita. Oli kuultu puhuttavan Toivosesta, että
hän taisi kultaa tehdä ja opetti taitoansa sillen ja tällen kylänsä
miehistä. Ja sentähden pilkattiin ja soimattiin Kultalan miehiä, että
he muka taisivat kultaa tehdä.
Mutta olikin merkillistä että Kultalalaiset toivat kaupunkin torille
kaluja, joista ei tietty, mistä he olivat niitä kaikkia hankkineet.
Heidän sekä kryytimaan- että puunhedelmänsä, heidän pellavansa eli
liinansa, heidän hamppunsa, heidän jyvänsä, kaikki oli hyvää. Vielä
lapsetkin toivat kaupunkiin ja möivät kauniita kukkaisia. Mettä eli
hunajaa ja medenvahaa (vaksia) oli heillä enemmin ja parempaa, kuin
kaikista muista kylistä saatiin. Kaikille oli tietty asia ettei heillä
ollut suurta karjaa; monessa talossa ei ollut kuin kaksi lehmää, eikä
kaikissa sitäkään. Kuitenkin saatti moni köyhä, jolla oli yksi ainoa
lehmä, tuoda kaupaksi suuria juustoja ja puhdasta voita leivistöittäin.
Ymmärtämätön asia oli, kuinka yksi lehmä taisi antaa niin paljon voita
ja juustoa. Samaten heillä aina syksyillä oli paraita hedelmiä ja
makuisimpia omenoita ja päärynöitä. Mistäpä tämä oli näin yhtäkkiä
tullut muutaman vuoden kuluessa?
Naurattikin usein Kultalan miehiä, koska heidän kyläänsä, Kultalaa,
haukuttiin, niin kuin sen nimi merkitseekin, Kullanpesäksi eli
Kullantekiäin kyläksi. Mutta hepä jo tiesivät mistä tämä hyvä onni
tuli. Sillä Toivonen taisi hedelmäpuita hoitaa ja korjata, ja missä hän
kaupungissa eli muualla herraväen puutarhoissa sai kuulla olevan
hyvänlaatuisia hedelmäpuita, meni hän sinne ja pyysi saadakseen vesoja
eli olkia. Niitä hän oli opettanut nuorukaiset ymppäämään, eli
istuttamaan, niin kuin kaikellaiseen muuhunkin kryytimaan-työhön; niin
että jo olivat koko mestarit. Oli heillä myös eri veitset ja muita
siihen työhön sopivia aseita. Nähtyänsä näitä yksi ja toinen naapuri
tahtoivat saada itsellensä parempia hedelmäpuita. Ja niin ympättiin ja
istutettiin, että oli lysti katsoa. Moni talonpoika otti metsässä
kasvavia omenapuita, niitä paremmanlaatuisiksi kasvattaaksensa; toiset
taas siemenistä kasvattivat puita ja istuttivat niitä sitten muualle
oikiaan järjestykseen. Kukin tahtoi tässä olla toistansa parempi,
vaikka tämä kilvoitus välistä saatti muutaman väärin täyttämään
asiansa.
Nytpä taisivat kaupunkilaiset ymmärtää, kuinka Kultalassa vuosi
vuodelta saatiin aina parempata ja enemmin hedelmää, josta hyvinä
vuosina tuotiin kotia suuret rahat. Siinä nyt ei nähty mitään taikaa.
Mutta niin vähästä karjasta saada niin paljon voita ja juustoa, sepä
nyt oli eriskummainen konsti!
Mutta sen konstin oli Toivonen, sotaväessä ollessaan, muutamassa
kylässä nähnyt ja oppinut, ja tuottanut myötänsä Kultalaan. Ja se
olikin varsin soma keino. Eivätpä tahtoneet ensistä kylän asukkaat
siihen ruveta; mutta aikaa myöden sanoivat he hänelle siitä sangen
paljon kiitoksia. Hän teki nimittäin seuraavalla tavalla.
Hän kulki ympärin liittolaistensa tykönä, joilla oli lehmiä, ja sanoi:
»Teille on lehmistänne aivan vähän hyötyä. Yhden lehmän antamasta
voista ja juustosta pitää vuosittain saataman selvässä rahassa
vähintäkin 25 Ruplaa ja enemminkin, siihen sijaan että nyt lehmän
elatus maksaa enemmin kuin sen voista ja juustosta saadaan. Tahdottako
ruveta minun kanssani, niin minä teillen hankin paremman tulon.
Käskekää muitakin, joilla on lehmiä. Pitää olla vähintäkin 40 eli 50
lehmää koossa; sitten se käypi toimeen.»
Koska nyt oli viidettäkymmentä lehmää saatu kokoon, sanoi hän: »nyt se
tulee toimeen!» hän tunsi rehellisen karjan kaitsian, joka oli varsin
taitava voita ja juustoa valmistamaan. Hänelle luvattiin vissi
kohtuullinen vuosipalkka; mutta sen edestä piti hänen itsensä pitää
kynttilöitä, pesuvaatteita ja liinoja, joita tarvitaan juustoa
tehdessä, niin kuin myös astioita ja viljaa puhdistaissa. Astioita ja
suoloja taas Toivonen hankki kaikkein osamiesten yhteisellä rahalla,
joista ensi vuodeksi valittiin kolme rehellistä miestä peräänkatsomaan
tätä uutta työtä.
Karhulan entisessä talossa olivat paraat tähän työhön sopivat tilukset.
Siellä oli hyvä ja vilvas maito-huonet ja avarassa pesu-huoneessa suuri
pata. Talon nykyinen isäntä antoi nämät tilukset, sillä hänellä oli
viisi lehmää, ja hän tahtoi myös koetella ja nähdä, kuinka tuo
menestynee. Nyt piti puita hankittaman yhteisellä kostannuksella. Niitä
tuotiin. Sitten Toivonen määräsi päivän, kuna kaikkein, jotka tähän
uuteen juustokuntaan kuuluivat, piti tuoda maitonsa varsin puhtaissa
astioissa. Jos ei ollut astia puhdas, ei otettu koko maito vastaan;
niin oli laki; samaten myös jos maito havaittiin olevan vetistä eli
muutoin vian alaista. Ja aikaa myöden tämä laki vielä enemmin
kovennettiin.
Karjankaitsia mittasi nyt maidon, ja kirjoitti jokaisen nimen alle mitä
hän oli tuonut. Saivat he myös kukin erittäin sen panna ylös omaksi
tiedoksensa. Näin kantoivat tänne kukin perhet aamuin illoin maitonsa,
mutta vierasten lehmäin maitoa oli sakon haastolla kielletty tuomasta.
Yhden päivän kokouneen maidon karjan kaitsia maitohuoneessa löi yhteen
astiaan, ja valmisti siitä voita ja juustoa. Siitä tuli hyviä, kauniita
ja suuria juustoja ja hyvää voita; ja vielä heraa ja kirnumaitoa, joka
oletikkin kesäpäivinä on terveellistä ja raitista juomaa.
Mutta nyt tuli uusi kysymys: kenen osaksi piti kuksikin päiväksi
tuleman tämän suuren voi- ja juustosaaliin? Sillä jokainenhan se oli
tähän antanut suuremman eli pienemmän osansa maitoa. Olisipa jokainen
sen ottanut, heti kohta viedäksensä kaupunkiin myytäväksi. -- Tämä
seikka nyt asetettiin tällä tavalla:
Mitä yhden päivän kokoon tuodusta maidosta saatiin voita, juustoa
j.n.e. annettiin kaikki tyyni jakaamata yhdelle osamiehelle, ja ensin
sille joka oli enimmät maidot tuottanut. Ensipäivinä kyllä saivat
ensimmäiset paljoa enemmin juustoa ja voita kuin olivat tuoneetkaan
maitoa; sillä saivathan he, mitä kaikkein osamiesten maidosta oli
tehty. Mutta nyt he olivatki kaikille muille velkaa niin paljon, kuin
het olivat saaneet yli, ja se vedettiin pois siitä mitä he joka päivä
toivat uutta. Koska hän näin oli velkansa maksanut ja taas oli hänellä
enemmin maitoa annettuna kuin muilla, sai hän jälleen vuorostansa yhden
koko päivän saaliin. Mutta sillä aikaa oli jo sekin, jolla oli yksi
ainoa lehmä, ja joka kunakin päivänä oli tuonut vähemmin maitoa,
vähitellen saanut tuomansa maidon enemmäksi kuin kenenkään muun, niin
kuin nähtiin maitokirjasta; ja sai nyt koko päivän saaliin, nuin
kuutisen leiviskää, ja enemminki voita ja juustoa yhteen puhkuun.
Voinsa kukin sai kohta ottaa pois; kirnumaito ja juustonhera oli
myöskin hänen. Mutta juustot jäivät kellariin siksi että jonkun aikaa
siellä maattuansa olivat ennättäneet tulla paremmiksi. Jonka oli
vuoro saada koko päivän saaliin, hänen piti myös sinä päivänä olla
karjan-kaitsialle avuksi työssänsä, ja hankkia puhtaita liinoja ja mitä
muuta siihen tarvittiin.
Ensinpä Kultalalaiset epäilivät, eivätkä luulleet kukaan saavansa
mitään maidostansa. Mutta koska he saivat koko saatavansa juustoa ja
voita, ja nyt laskivat kuinka paljon maitoa siitä olivat antaneet,
tulivatpa he varsin hyville mielin. Ja ensi vuoden lopulla nähtiin jo,
että ylipäätä luettua oli kustakin lehmästä saatu voittoa 60 Ruplan
paikoille, koska nimittäin jo kustannukset olivat poisluetut. Olipa tuo
joksikin hyvä saalis!
Ja havattiinki pian, mistä se tuli. Sillä jota tuoreempaa ja parempaa
maito oli ja jota enemmin sitä oli, sitä oli saaliskin parempi.
Sellaista ei voinut yksinäinen perhekunta omalla kootulla maidollansa
toimittaa. -- Vielä päälliseksi: ennen tätä paljon maitoa tuhlattiin,
jota nyt vietynä yhteiseen talteen aikanansa tuli hyväksi. Ennen meni
paljon aikaa hukkaan, eikä ollutkaan aina aikaa juuston tekoon; mutta
nytpä se kävi itsestään. Kotona tämä työ aina kulutti paljon
polttopuita, joita nyt paljon säästettiin.
Koettivatkin alussa muutamat pettää maidollansa; mutta tehtiin niin
kovat lait, ettei sitä uskaltanut kukaan yrittääkkään, sillä se pääsi
maidostansa ja eroitettiin pois koko juustokunnasta.
Tästä oli vielä toinen suuri etu, jota ei ollut ennen kukaan
ajatellutkaan. Koska nimittäin kukin mielellään tahtoi hankkia paljon
maitoa, saadakseen sitä enemmin voita ja juustoa, piti hän myöskin
karjansa paremmassa korjussa, kuin ennen. Het viljelivät sellaisia
ruohoja joista lehmät tulivat maidolta runsaammaksi; kokivat hankkia
itselleen suurempia ja parempia lehmiä, entisten huonoin ja pienten
sijaan; ja jolla oli vaan yksi lehmä, koki saada toisen tykö. Ja koska
oli yhteisesti tarpeellinen, ettei sairaan taikka vasta poikineen
lehmän maitoa tuotaisi, oli niillä kolmella miehellä, jotka olivat
valitut peräänkatsojiksi, oikeus kulkea milloin tahansa navetoissa, ja
olikin heidän velvollisuutensa joka puoli vuosi käydä ympärin kaikissa.
Näin valvottiin että kaikki karja pysyi tervennä.
20.