Mutta koska kylän nuorukaiset kohtasivat Elsaa, joka kukoisti niin kuin
ruusu, ei kukaan tehnyt ristinmerkkiä, mutta kukin tervehti häntä
ystävällisesti, toivoin hyvää päivää, ja vielä hänen ohitse mentyänsä,
pysähtyi moni katsomaan hänen peräänsä. Sillä Elsa oli kaunis vaimo, ja
näytti päivä päivältä tulevan kauniimmaksi, niin että Kultalan tytötkin
sitä kummastelivat. Eikä hän kuitenkaan ollut kalliimmissa eli
koreammissa vaatteissa kuin muutkaan emännät. Mutta joka häntä näki
sunnuntaina eli arkipäivänä, aamulla eli illalla, aina se oli niin kuin
vieraisiin menevä. Hän teki työnsä päivänpaisteessa, pellolla eli
kryytimassa; kävi navetassa, syötti ja korjasi karjansa; vei kaupunkiin
myytäväksi munia ja muita kaluja -- ja aina hän oli yhtä puhdas ja
siviä, ei yhtään likapilkkaa näkynyt hänen vaatteissaan.
»Kohtama uskon tuonki taitavan velhoa!» sanoi Karhulan emäntä pistäin
nuuskua sieraimiinsa ja hialla pyhkien nenäänsä.
»Niin kyllä!» sanoivat kaikki nuoret miehet. »Sepä vaan taitaa. Jos ei
Elsa jo olisi naitu, saattaisi hän saada meiltä kaikilta sydämmen
ruumiistamme, niin kaunis se on.»
Ja kylän isännät usein pitivät vaimojansa pahoin, haukkuivat ja
pieksivät heitä, soimaten, etteivät olleet pysyneet niin kauniina kuin
kouluttajan emäntä. Vaimot silloin parkuivat, vannoivat ja kiroilivat,
ja pitkillä kynsillään piirsivät naarmuja miestensä kasvoihin.
Kaksi tyttöä, jotka olivat Elsan ystäviä ja joiden kohta piti häitä
pitää, tulivat Elsan tykö ja sanoivat: »Nyt sinä jo olet ollut yli
vuoden naituna, ja olet kaunis kuin neitsy. Ja kaikki miehet sinua
ihmettelevät, ja vaimoin täytyy sinua kadehtia. Elsa kulta, sano
meille, kuinka sinä teet. Sillä, tiedäthän sen, että tavallisesti tyttö
saatuansa miehen tulee rumaksi ja ilkiäksi, ja rakkaus lakahtuu. Mutta
niin ei ole sinun kanssasi.»
Elsa vastasi: »Minä tahdon sen teille selittää. Siihen on yksinänsä
vaimoin syy. Niin kauvan kuin ovat naimattomina ja tahtovat kelvata
nuorille miehille ja heiltä ihastuttaa, kokevat he itsiänsä kaunistaa
ja koristaa, ja kaiken rahan minkä ansaitsevat, panevat he pukuunsa.
Silloin he ovat siviät ja sievät, heidän kasvonsa loistaa kuin aurinko,
ja heidän hiuksensa ovat korjuussa ja palmikoitut. Mutta kerran
saatuansa miehen, eivät he enään ole milläänkään korjuusta ja
puhtaudesta. Koko aamukauden he ovat selittämättömillä hiuksilla,
joissa vielä on höyheniä eli olkia yövuoteesta; unhottavat itsiänsä
pestä, ja luulevat sen vasta sopivan emännälle, että hän on likainen,
sillä siitä muka nähdään hänen ryhtyneen töihin. Nyt pitää
säästettämän: mies tarvitsee rahaa, eikä sitä enään saa panna, niin
kuin tyttönä ollessa, vaatteisiin ja koristuksiin. Hamet tulee
vanhaksi, likaiseksi ja kuluneeksi; sitä laitattaa maksaa paljon rahaa,
sillä useimmat eivät huoli eli viiti sitä itse tehdä, ja varsin monta
on, jotka ei ole ollenkaan oppineetkaan itse laittamaan eli tekemään
vaatteitansa. Näin he harjauvat ryysyisissä ja likaisissa vaatteissa
olemaan, ja sellainen saastaisuus ja huolimattomuus itsestänsä tekee
vaimon miehensä silmissä rumaksi ja tympiäksi; niin rakkaus ja sovinto
menee karkuun, ja rauhattomuus tulee taloon.»