Toivosella oli siitä päivästä saakka, jona hän oli kansalle puhunut,
alinomaa harmia ja rauhattomuutta. Pahanilkiset pojat nakkasivat yöllä
häneltä akkunat rikki. Toisena yönä olivat he taittaneet kuusi nuorta
hedelmä-puuta, jotka hän oli kryytimaahansa istuttanut. Toisen kerran
taas oli sieltä varastettu kaikellaisia kasvantoja, j.n.e.
Koska hän tätä valitti hallitusmiehille, vastasivat he vaan irvistellen
ja pilkaten: »Olisitpa sinä vielä enempääkin rankaistusta ansainnut,
jos me tahtoisimme oikeutta myöden tehdä. Pyri tiehesi, sinä hävytön!»
Toivonen sanoi: »Jos että te tahdo hankkia minulle oikeutta ja varjella
minua konnain ja pahantekiäin vallattomuudesta, niin tehkää kansalle
tiettäväksi, että minä aivon hakea oman käden oikeutta ja varokoon
kukin itseänsä.»
Vihamiehet eivät kuitenkaan laanneet häntä vaivaamasta ja
vahingoittamasta, vaikka omaksi vahingoksi ja peljästykseksi. Koska he
yhtenä iltana, jona hän oli myllärin tykönä ja he siitä tiesivät,
varkahin pistäysivät hänen kryytimaahansa siellä taasenkin pahaa
tehdäksensä, laukeni yhtäkkiä kaksi pyssyä akkunasta, ja he pötkivät
pakoon, luullen pahan hengen olevan hänen talonsa vartiana; sillä
heidän juostessansa tuli Toivonen kotimatkalla myllystä heitä vastaan,
ja sanoi heille: »Mitä teillä on minun talossani tekemistä?» Ei hän
kuitenkaan heille mitään muuta tehnyt. Toisti taas koska pahanilkiset
miehet, hänelle pahaa tehdäksensä, olivat keskiyönä viinapäissä
kiivenneet hänen aitansa yli, tulivat he jaloistansa pahoin
haavoitetuiksi, että he surkiasti parkuivat ja tuskin pääsivät sieltä
pakoon.
Nämät ja tällaiset tekivät heille suuren pelvon, eikä enään uskaltanut
kukaan mennä öisenä aikana hänen tiluksillensa.
Mutta hän kohtasi, niin kuin ennenkin, kaikkia ystävällisesti. Tällä
hän antoi hyvän neuvon, toiselle taas jonkun vähäisen raha-avun. Mutta
kylän viheliäinen tila teki hänelle pahan mielen, ja yhtenä päivänä hän
meni Kappalaisen luokse hänelle sitä valittamaan.
Kappalainen sanoi: »Minä olen vaan Pappi, eikä ole minulla siihen
mitään puuttumista, enkä tahdokkaan itseäni sekoittaa teidän
riitoihinne. Kaikki kylän onnettomuus tulee asukkain synnistä ja
saastaisuudesta. Eivät he huoli ollenkaan Jumalan sanasta, eikä
varoituksista, ja tahtovat vielä päälliseksi vähentää minun tulojani.
Kyllä vielä tulee Herran raskas tuomio heidän päällensä ja väsyykin
kerran Jumalan pitkämielisyys heidän syntejänsä kasomasta.»
Toivonen sanoi: »Älkää pahastuko Herra Pastori; taidatta te kuitenkin
paljon hyvää tehdä, jos tahdotte. Sillä näiden ihmisten sydämet ovat
paatuneet, sentähden että heidän ymmärryksensä ja järkensä on
pimitetty. Jos te vaan vähänkään katsoisitte koulun perään ja
pitäisitte huolta siitä, että nuori väki kasvaisi hyvissä tavoissa ja
kristillisissä avuissa, että he oppisivat rakastamaan hyvää ja
vihaamaan pahaa, ei suinkaan puuttuisi parannuksen hyviä hedelmiä.»
Pappi vastasi: »Se on kouluttajan asia, eikä Papin. Onhan minulla
virkani puolesta kyllä tekemistä, eikä ole mitään aikaa sellaisiin
toimituksiin. Se on kyläkunnan oma syy, ett'ei heillä ole parempaa
kouluttajaa, koska he hänelle antavat niin huonon palkan.»
Toivonen sanoi: »Korkiasti kunnioitettava Herra Pastori, hyvä paimen,
joka toimella kaitsee lampaitansa, pitää myöskin huolen kaikista ja
katsoo kaikkia heidän tarpeitansa. Kansa on tietämätön ja tekee pahaa
usein paljaasta tyhmyydestä, ett'eivät he tiedä kuinka he itsiänsä
auttaisivat ja askareitansa oikein toimittaisivat? Jos te nyt
joutilaina hetkinä kävisittä silloin sitä, tällöin tätä perhekuntaa
katsomassa, ja näkisitte niiden ihmisraukkain ymmärtämättömyyttä,
kuinka he usein ainoastansa hyvän neuvon puutteessa menevät kateeseen;
kuinka ne ihmisparat vähitellen harjauntuvat viheliäisyyteensä, siksi
että he viimen ajataan pois talostansa; -- kuinka lapset kasvavat ilman
huoleta, eivätkä taida tulla paremmaksi, koska he joka päivä näkevät ja
kuulevat mitä huonointa ja pahinta on mailmassa; jaa, Herra Pastori,
jos te vaan kerrank...» Kappalainen esti häntä enempää puhumasta,
huutain: »Mikä sinua vaivaa? Tuletko sinä tänne Pappia neuvomaan ja
opettamaan, mitä hänen pitää tekemän? Mene tiehesi puheinesi. Minä olen
hengellinen paimen, joka pidän huolta köyhistä sieluista, ja joka päivä
rukoilen heidän edestänsä. Mutta sinäpä tahtoisit, luulemma, tehdä
minua sianpaimeneksi.»
Kappalaisen näin puhuttua vihastununna, Toivonen meni sieltä pois
murheissa mielin. Mutta ei hän saanut lepoa, ja ajatteli: tähän täytyy
saada parannusta, ja kyllä Jumala auttaa.
Ja hän puki juhlavaatteisiinsa, otti sauvan käteensä ja läksi
kaupunkiin. Siellä hän kulki ympäri korkeimpain esimiesten tykönä,
yhden toisensa perästä, asiatansa puhuakseen. Mutta yhdellä heistä oli
juuri vieraita, eikä hän joutanut häntä kuunnella; toinen oli mennyt
ulos lystiä ajelemaan, eikä saattanut häntä kuunnella; kolmas istui
juuri pelissä kortit kädessä, eikä joutanut häntä kuunnella; neljäs
luki juuri saatuja rahojansa, eikä ennättänyt häntä kuunnella; viides
seurasi vaimoväkeä tanssihuoneeseen, eikä ollut aikaa häntä kuunnella.
Vihdoin pääsi hän viimisen tykö, joka häntä kuunteli. Hänelle Toivonen
avasi koko sydämmensä, ja puhui kylänsä viheliäisyydestä ja
surkeudesta, kylän hallitusmiesten kehnoudesta ja pahuudesta,
Kappalaisen huolettomuudesta, kouluttajan taitamattomuudesta.
Tähän sai hän tämän vastauksen: »Sinä herja, joka soimaat hengellistä
ja maallista esivaltaa, pyri nyt tiehesi, äläkä puhu enään, elikkä minä
panetan sinun vankihuoneeseen, teidän Kappalainen on hyvä mies ja minun
sukulaiseni.»
Tällä vastauksella meni Toivonen kaupungista; ja tultuansa ulos
tullista, puhkesi hänen sydämmensä ja hän itki katkerasti.
6.