Tällaista pahaa ja syntistä elämätä nähtyänsä Toivonen tuli vihaiseksi.
Hän meni myllärin tykö, niin kuin hänen oli aina tapansa, koska hän oli
pahoilla mielin. Ja kuin siellä tuo ihana Elsa hänelle suloisesti
naurahteli, katosi kaikki harmi, ikään kuin musta pilvi hajoaa auringon
säteistä.
Toivonen sanoi myllärille: »Kuinka nämät ihmiset ovat niin jumalattomia
ja heidän majansa niin täynnä viheliäisyyttä! Ei ennen niin ollut.
Silloin oli vireys pelloilla, siivo ja siisti kylässä, sopu ja
yksimielisyys huoneissa ja rikkautta aitoissa. Silloin talonpojat
pidettiin kaupunkilaisilta kunniassa, ja heitä kutsuttiinki Kultalan
pohatoiksi. Nyt on kaikki aivan toisin, köyhyys asuu pahuuden kanssa
huoneissa. Mitenkä sota on niin paljon pahaa matkaan saattanut!»
Mylläri vastasi ja sanoi: »Meidän kylämme on sodan kautta kärsinyt ja
rasitettu, niin kuin muutkin kylät ja kaupungit. Tänne tuli vierasta
väkeä ja söivät meidän varojamme; meidän täytyi olla sotamiehille
altisna ja heille antaa mitä tahtoivat; meidän pitää Ruunulle maksaa
verot ja ulosteot; emmekä saaneet paljo mitään kaluistamme, sillä
kaikki kaupanteko oli pysähtynyt, ja sitten tuli päälliseksi
katovuosia, että heinät ja laihot menivät hukkaan. Mutta ei meidän paha
onnemme tule ainoastaan sodasta ja pahoista ajoista. Sillä muut
kaupungit ja kylät ovat samoja kärsineet kuin mekin, ja alkoivat
kuitenkin jo taas menestyä. Mutta meidän kylässämme tulevat asiat aina
päivä päivältä pahemmaksi ja huonommaksi. Muut kaupungit ja kylät
olivat surkiassa tilassa ja köyhyyteen alaspainetut niin kuin mekin:
kuitenkin rupeavat he jo Jumalan avulla nostamaan päätänsä. Mutta,
Jumala nähköön! me vajoomme aina syvempään ja menemme hukkaan.»
»Jumala varjelkoon!» huusi Toivonen »Mistään se tulee?»
Mylläri vastasi: »Siitäpä se tulee, että muut kaikilla voimin pyrkivät
uida rannalle; mutta me jätämme itsemme aaltoin valtaan, emmekä tee
itse mitään auttaaksemme itsiämme. Ja vielä päälliseksi, ne jotka meitä
voisivat auttaa, ne sysäävät meitä vielä syvemmälle.»
»Kutka ne ovat?»
»Minä sanon sen sulle tässä kahden kesken;» sanoi mylläri. »Koska
jonkun kansakunnan asiat käyvät takaperin, niin ole vissi siitä, että
sillä on huono hallitus. Ja sepä on kylämme laita. Meidän kylämme
hallitus-miehet ovat taikka omaa etuansa pyytäviä, elikkä
yksinkertaisia ja huonoja miehiä. Kahdella niistä on omat krouvinsa, ja
kolmannen vävyllä myös krouvi. Sentähden on heille paremmin mieliksi,
että miehet ovat heidän tykönänsä; kuin omissa töissänsä. Kansan
kokoukset pidetään yhdessä eli toisessa krouvissa ja päätetään aina
juomisella. Jolla ei ole rahaa, se saapi lainaksi. Ja koska hän sitten
ei voi maksaa, ostetaan häneltä yksi maanpaikka toisen perästä ja niin
velka suoritetaan; elikkä mitä muutoin on, myydään julkisessa
auksjonissa. Tästäpä niitä tulee kerjäläisiä. Ja niin tulee vähitellen
kaikki kiintiä omaisuus muutamain rikasten haltuun. Joka tahtoo lainata
rahaa, menee niiden tykö, ja saa kaksi- eli kolme-vertaista korkoa
vasten. Näin köyhät suunnattoman korkorahan makson kautta tulevat sitä
pikemmin perikatoon.
»No, mutta miksikä eivät ne, jotka rahaa tarvitsevat, ennen lainaa
muualta, ulkokylistä eli kaupungista?» kysyi Toivonen »Sentähden ett'ei
meidän kylän miehillen muualta enään uskota kopeikkaakaan!» vastasi
mylläri. »Sillä että kylän hallitusmiehet tähän asti ovat aivan
huolettomasti ja keviämielisesti antaneet todistuksia rahaa
tarvitseville, ovat ne, jotka niiden todistusten päälle ovat heille
lainanneet, kokonaan eli puoleksi tulleet rahoistansa petetyiksi; ja
niin muodoin on hallitusmiestemme huolettomuus tehnyt, ett'ei meille
uskota eikä ole apua ulkoa toivomista. Koska nyt ei kukaan kaupungista
enään tahdo meille lainata, niin meidän kylän väki alinomaa haukkuu ja
kiroo kaupunkilaisia ja uhkaa tulipalolla. Ja jos jolloinkin kaupunkia
kohtaisi paha onni, niin se olisi meidän roskaväellemme suurimmaksi
iloksi, vaikka meille vielä nytkin tulee kaupungista paljon voittoa ja
apua.»
»Se on varsin kauhia asia!» huusi Toivonen. »Mutta onhan meillä vielä
oikia yhteinen omaisuus.»
»Niin kyllä, mutta senki päällä on velkaa ja sitä nauttivat ainoastansa
rikkaat!» vastasi mylläri. »Sillä koska hallitusmiehet päättävät jonkun
yhteisen kaupanteon, käyvät katselemassa kylän tiluksia ja rajoja, eli
muita senkaltaisia yhteistä kansaa koskevia eri-töitä toimittavat,
pitää aina juotaman ja syötämän yhteisellä kulutuksella. Näin juoksee
köyhempäin tavarat hallitusmiesten kurkkuun. Jokaisesta, aivan
vähimmästäkin työstä he vaativat maksunsa. Lisäksi tulee, että koska
rikkaat voivat pitää lehmiä, mutta köyhät ei yhtään, niin rikkaat
yksinänsä syöttävät kaikki laitumet ja yhteiset maat; mutta köyhille ei
ole yhtäkään etua eli hyvää yhteisestä omaisuudesta.»
»Koska sinä nyt kaikki tämän tunnet, mylläri, miksikä et sinä sano sitä
kansalle ja avaa heidän silmiänsä?» kysyi Toivonen vihapäissään.
»Eipä se auttaisi mitään?» vastasi mylläri. »Sillä että useimmat
kylästämme ovat velkaa rikkaille, tekevät rikkaat mitä tahtovat, eikä
uskalla kukaan heitä vastustaa. Ja jos joku meistä tahtoo avatakkaan
suutansa soimataksensa tällaista määrää käytöstä, niin heti joukko
rupeaa haukkumaan ja pauhaamaan, että ollaan hengen vaarassa. Sen kyllä
tietävät hallitusmiehet ja rikkaat. He pitävät niitä köyhiä raukkoja
koirinansa, joita he aina ärsyttävät niiden päälle, joista heille on
vähääkään vastusta.
»Se on varsin onnetoin asia!» huusi Toivonen; »Jos niillä ihmisillä ei
ole ymmärrystä, pitäisi heillä toki olla omaatuntoa ja Jumalan pelkoa.»
»Niinpä se pitäisi,» sanoi mylläri; »mutta mistäpä sitä tulisi?
Meidän Pappimme on vanha herra, joka katsoo tulojansa ja etuansa,
saarnaa alinomaa uskosta, taivaasta ja helvetistä, toimittaa kaikki
kirkko-askareensa niin kuin muukin tekee päivätyönsä, ja sitä
tehtyänsä, ei huoli mistään muusta ollenkaan. Mitä tehdä pitää, mitä
synti on ja kuinka se pitää vältettämän, mitkä kristilliset avut ovat,
ja kuinka ne pitää opittaman ja harjoitettaman sitä hän ei opeta. Ei
hän käy koskaan kenenkään talonpojan huoneessa, muutoin kuin
kutsuttuna. Niin muodoin hän ei ole mikään totinen neuvonantaja, mikään
totinen lohduttaja, eikä hän sinne päinkään tunne perhekuntain tilaa,
että hän saattaisi olla heidän koti-elämässänsä avuksi eli neuvoksi ja
jumalisuutta ja parannusta heistä vaikuttaa. Ihmiset menevät tavan
vuoksi kirkkoon, Pappi saarnaa tavan vuoksi, ja kirkosta päästyänsä
ryhtyvät he tavalliseen pahuuteen ja ylellisyyteen. Ja kuin eivät
ihmiset parane sisästänsä sydämmen puolesta, niin ei myöskään heidän
ulkonainen elämänsä tule paremmaksi. Ja niin kuin vanhat ovat, niin
nuoretkin.»
»Kuinka? Eikö kouluttajastakaan ole mitään?» kysyi Toivonen.
Mylläri sanoi: »Sitte kuin isäsi kuoli, joka oli Jumalata pelkäävä ja
ymmärtäväinen mies, on koulumme laita varsin huono. Pojat ja tytöt
oppivat tuskin lukemaan, ja jonkun rukouksen. Mutta vanhemmiltansa
kotona he oppivat, mitä he näkevät, niin kuin valetta ja petosta,
vannomista ja kirousta, riettautta ja ulkokultaisuutta, toraa ja
tappelua, kerjuuta ja varkautta, peliä ja juoppoutta, joutilaisuutta ja
ilkeyttä, riitaa ja kateutta, panettelemista ja soimausta,» j.n.e.
Näitä kaikkia kuultuansa Toivonen puisti päätänsä ja meni murheella
mielin tiehensä.
4.